perjantai 19. joulukuuta 2014

Elämyskaivostietojen veivaamista

Heh, sivistysjohtaja ei sitten millään malttanut antaa Elämyskaivoksen tyylikkäästi vaan jo olla ;)

Päivän lehdessä hän jakaa mielipidepalstalla "elämyskaivostietoja". Kyseessä on kuitenkin ennemminkin faktojen kääntely parhain päin.


Asiaa valmisteltiin salasssa pitkään

LU 19.12.2014
Elämyskaivosta käsiteltiin virallisissa elimissä salaisesti todellakin kaksi kertaa. Mutta kulisseissahan tätä on valmisteltu sammutetuin lyhdyin varmastikin vaikka kuinka monta kertaa palavereissa, joista emme tiedä mitään.

Emmekä kenties muutenkaan vieläkään tiedä kaikkia asian vaikuttimia. Esim. se, miksi Koneen tarpeita varten rakennetaan kiireellä uusi huippukallis tienpätkä Elämyksen sumuverhon suojissa, on herättänyt paljon kysymyksiä. Muutama pienempi yrittäjä on kysynyt, että rakentaako kaupunki heidänkin tehtailleen uusia teitä pyynnöstä. Eipä rakenna.

Salaisen valmistelun osalta sivistysjohtaja unohtaa mainita kirjoituksessaan sen, että vielä syyskuun 2014 valtuustoinfossa, jossa itse kuulin Elämyksestä ensimmäisen kerran, suurin osa meille näytetystä elämysmateriaalista oli vielä niin salaista, että valtuutetuillakaan sitä ei voinut jakaa! Sitä siis vain vähän vilautettiin meille. Lisäksi Elämyksestä ei vielä tuossa vaiheessa saanut puhua julkisuudessa. Itsekin sitten odottelin siihen asti, että asia tuli muuta reittiä julki ja lehtien palstoilla kommentoin asiaa ensimmäisen kerran marraskuussa 2014. Tympeää touhua, mutta tiettyyn pisteeseen asti ymmärrän, että raakileita ei lähdetä riepottelemaan liian aikaisessa vaiheessa. Mutta kun Elämys oli jo todella pitkällä silloin syyskuussa, ihan hissin vuokria (5000 €/kk) myöten.


Lippujen hinnat olisivat olleet järkyttävän korkeat

Elämyksen lippujen hintoja sivistysjohtaja kaunistelee esittelemällä vain keskimääräistä, tosin sentään ALV:n sisältävää hintaa 25 €. Ryhmähinnat ym. erikoisalennukset laskevat keskiarvoa ja siksi keskiarvona päästään vähän sievempään lukuun.

Mutta aivan tavallisen nelihenkisen perheen osalta Elämys olisi maksanut sen 96 euroa. Eli aikuisilta 32 €/hlö ja lapsilta 16 €/hlö. Kyllä kai tätä Elämystä oli tarkoitus myös tavallisille perheille tehdä eikä vain yritysvierailijaryhmille, joilla sitä paitsi olisi varaa maksaa kalliimpiakin hintoja?


Maanvuokrasopimus puuttuu

Elämyskaivos oli tarkoitus rakentaa toisen maalle. Aiotun rakennusmaan omistaa seurakunta. Maanvuokrasta ei ole tehty sopimusta eikä kirkon hallinto ole tehnyt asiasta vielä mitään päätöstä. Siinä ei sivistysjohtajan mielipidetekstissä mainittu hyvä henki todellakaan riitä, vaan maanvuokrasopimuksen on oltava kunnossa, jos toisen maalle mielii rakentaa. First things first.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti