tiistai 24. helmikuuta 2015

Varhaisen puuttumisen harha

Olen viime vuosina saanut yliannostuksen poliitikkojen loputtomista ennaltaehkäisypuheista ja varhaisen puuttumisen mantrasta. Ikään kuin kaikki yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat ihan vain raivokkaasti ennaltaehkäisemällä ja puuttumalla mahdollisimman varhain kaikkeen ikävään ihmisten elämässä. Tästä onkin tullut poliitikoille kätevä takaportti, minkä kautta livahtaa keskustelusta kuin keskustelusta ja jättää se vaikutelma, että poliitikoilla on muka ratkaisut kaikkeen. Vaikka oikeasti ei ole. 

Huvittavaa tässä on se, että yleensä nämä samat mantran hokijat lähes samaan hengenvetoon mollaavat hyvinvointivaltiotamme ja väittävät sen paisuvan ja holhoavan... Hiukan epäloogista, Sherlock ;)

Tästä mantran yliannostuksesta kärsien kirjoitin uusimman mielipidekirjoitukseni Länsi-Uusimaahan ja se kuului näin:

Länsi-Uusimaa 23.2.2015


"Julkisen sektorin väitetään paisuneen ja holhoavan kansalaisia. Samaan aikaan yhteiskunnalta vaaditaan yhä enemmän ennaltaehkäisyä ja aina vain varhaisempaa puuttumista. Eli julkisen sektorin halutaan kuitenkin puuttuvan yhä pienemmästäkin syystä kansalaisten elämään. Tätä selitellään säästöillä, vaikka tutkimukset osoittavat, että ennaltaehkäisylläkin on hintansa ja rajansa. Kolesterolin ja verenpaineen suositusrajojen laskemisesta hyötyvät eniten lääketehtaat samoin kuin työväestön massamuotoiset terveystarkastukset hyödyttävät lähinnä vain lääkäriasemien kassoja.

Elämään kuuluu alamäkiä ja kolhuja. Teinien kasvaminen voi olla ajoittain raivokastakin. Kielloista ja valvonnasta huolimatta rajoja kokeillaan ja kantapään kautta opitaan. Joutuminen yhä pienemmästä syystä sosiaalitoimen haaviin on omiaan ohjaamaan käyttäytymistä huonoon suuntaan. Tulee epäonnistumisen leima ainakin omaan henkiseen rekisteriin. On astuttu sossurajan yli tekemällä normiongelmasta wirallinen.

Ennaltaehkäisyssä ja perheiden tilanteisiin puuttumisessa tulisi tavoitella järkevän puuttumisen rajaa. Läheskään kaikkea ei voida ennaltaehkäistä eikä läheskään kaikkeen edes pidä puuttua. Etenkin kun samaan aikaan resurssit ja osaaminen eivät meinaa riittää oikeiden vakavien tapausten tunnistamiseen, mistä pikku-Eerikan julma kohtalo on käsittämätön raakalaismainen todiste. Ensin Eerikan petti perhe, sitten yhteiskunnan turvaverkko. Nämäkin viranhaltijat olivat varmasti käyneet lukuisissa varhaisen puuttumisen seminaareissa, mutta aiheellisen puuttumisen taidot puuttuivat.  

Yhä pienempiä ongelmia esiin haravoivan virkamiesjoukon määrää paisuttamalla emme edes säästä. Ennaltaehkäisykin maksaa paljon ja voi olla todella tehotonta, mitä harvoin tunnustetaan. Joskus sillä on jopa haittavaikutuksia, kuten turhaan syötettyjen kolesteroli- ja verenpainelääkkeiden sivuoireet.  On jopa moraalisesti arveluttavaa perustella ihmisten vapaaseen elämään puuttumista säästöillä. Hyvinvointiahan tässä pitäisi olla edistämässä eikä säästämässä."

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas
Lohja


Lue lisää...

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Turun motarin jumeista tietoa WhatsAppilla

Kuva: Ykköslohja
Uusimmassa Ykköslohjassa on juttua WhatsApp-ryhmästämme, jossa ilmoittelemme toisillemme Turun motarin jumitilanteista. Toimin ryhmän koollekutsujana ja ylläpitäjänä.

Homma sai alkunsa satunnaisesta pienen piirin tekstariviestittelystä ja muutamasta Facebookissa julkaisemastani liikennevaroituksesta. Tekstarit kuitenkin maksavat ja tehokkaasti toimiakseen ne edellyttäisivät lähetyslistojen luomista jokaisen rinkilöisen puhelimeen erikseen. Facebookia taas pitää käydä erikseen kurkkimassa, että onkohan jotain poikkeuksellista meneillään.

WhatsApp toimii eri tavalla. Se on tekstarityylinen viestipalvelu, johon voidaan kuitenkin luoda ryhmiä, joissa kuka vaan ryhmän jäsen voi ilmoittaa kaikille muille ryhmäläisille havaitsemastaa liikenteen jumitilanteesta.

Meitä on nyt "Turun motarin jumit" -ryhmässä lähes 100 jäsentä eli joka aamu ja ilta se noin sadan länsiuusmaalaisen pendelöivän "agentin" joukko on valmiina tuolla varoittamaan perässä tulijoita, jos tie menee jumiin esim. onnettomuuden takia. Parhaimmillaan myöhemmin lähtijät voivat sitten joko siirtää omaa liikenteeseen lähtöään tai koittaa mennä kiertotietä. Homma toimii!

WhatsApp -ryhmiä on olemassa muitakin, etenkin teinien höpöttelyryhmiä. Hyötyryhmistä olen kuullut lintubongareista, jotka ilmoittelevat toisilleen jonkin harvinaisen linnun havaintopaikasta ja jakavat paikan oikeaoppiseen lähestymiseen tarvittavia ohjeita.


Pidän tekniikan kehittymisestä suunnattomasti

Ai että mä pidän uudesta tekniikasta ja sen mahdollistamista käytännön pikku helpotuksista! Tässä yhdistyy vielä se, että me kansalaiset itse voimme auttaa kätevästi toinen toisiamme, eikä tässä tarvita palkata viranomaisia tiedottamaan. Tiedotteitahan tulee toki myös radiosta, mutta aikamoisella viiveellä ja aina se radio ei ole auki. Liikenneviraston ajantasainen liikennetiedottaminen taas on mennyt  ihan huonoksi nettisivustoksi ja sehän ei edes ole tällainen tiedotteita väkisin puhelimiin puskeva palvelu.

Liikenneturvallisuus tietenkin ennen viestintää eli ratin takaa ei viestitellä!
Lue lisää...

perjantai 13. helmikuuta 2015

Maahanmuutto ei ole talouden ihmelääke

Paikallislehtemme Länsi-Uusimaan palstoilla on ollut viikon sisään pari niin kummallista ja poukkoilevaa kirjoitusta maahanmuutosta, että jopa minun oli pakko tarttua aiheeseen. Tässä mielipidekirjoitukseni (LU 12.2.2015):

Maahanmuutto ei ole talouden ihmelääke

Tämän mielipidepalstan sekavahkossa maahanmuuttokirjoittelussa on milloin ihannoivaan sävyyn kuvailtu amerikkalaisen huonon sosiaaliturvan aiheuttamia kohtuuttomuuksia ja milloin leimattu suomalaiset työttömät työtä haluamattomiksi.

Muodissa olevan talousnäkemyksen mukaan Suomeen pitäisi saada runsaasti maahanmuuttoa, koska teorian mukaan työntekijöiden runsas määrä luo uusia työpaikkoja ja saa aikaan talouskasvua. Teorian toimiminen tosin edellyttää, että saapuvat työntekijät vastaavat osaamiseltaan vastaanottajamaan tarpeita. Suuri määrä kieli- ja ammattitaidottomia tulijoita ei siis paranna vastaanottajamaan huoltosuhdetta, vaan päinvastoin.     

Tilanne oli erilainen 1960-luvulla, jolloin suomalaista työvoimaa muutti sankoin joukoin Ruotsiin tehtaille töihin. Silloin työvoiman laatu ja sen kysyntä kohtasivat hyvin. Muuttoaallon inhimillisenä hintana oli koti-ikävä. Voi kunpa meillä Suomessa olisi oma teollisuutemme ehtinyt kehittyä ajoissa ja tarjota työpaikat lähtemään joutuneille! Mutta eipä ehtinyt. Tämä onkin yksi muodissa olevan talousteorian kompastuskivi: työntekijöiden määrän lisäyksen myötä käynnistyvä mekanismi toimii teoriassakin vasta pitkällä aikavälillä. Siirtymäaika ongelmineen aiheuttaa henkistä ja taloudellista haittaa sen kokeville ikäluokille.  

Talousteorialla perustellun runsaan maahanmuuton todellinen tavoite onkin lisätä työtä tarvitsevan väestön määrää ja näin saada työttömät nöyriksi ja palkat laskemaan.  Tämä palkka-ale on muuten sitä kuuluisaa ”sisäistä devalvaatiota”, johon olemme eurojäsenyyden myötä pakotettuja, koska ulkoista devalvointia emme voi enää tehdä.

On kohtuutonta vaatia työttömiä töihin miten pienellä palkalla tahansa. Työn pitää olla reilu peli sekä työntekijälle että työnantajalle, jolloin maksetaan oikea palkka tuottavasta työpanoksesta.  On suomalaisen mallin perusteiden vastaista ihannoida yksittäisten amerikkalaisten satunnaisia hyväntekeväisyystekoja ratkaisuna työttömien vaikeuksiin. Suomalaiseen hyvinvointimalliin kuuluu mm. se, ettei täällä työttömän sentään edellytetä kulkevan 33 kilometrin työmatkaa jalan.

Toivon malttia maahanmuuttokeskusteluun. Työperäinen maahanmuutto on eri asia kuin puhtaan sosiaaliturvahakuinen tai sitten aitoon hätätilaan perustuva. Talousteoreetikkojen haluama työttömien kyykyttämiseen tähtäävä kontrolloimaton massamaahanmuutto on myös oma juttunsa. Sillä ei ratkaista kestävyysvajetta eikä korjata huoltosuhdetta.

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas
Lohja 
Lue lisää...