Veronmaksaja ei jaksa kaikkea

 Mielipidekirjoitukseni Länsi-Uusimaassa 16.3.2023:

 Veronmaksaja ei jaksa kaikkea

 Valtion velkaantumista tulee hillitä. Puheet   leikkauksista kovenevat.

 Järkeviäkin leikkauskohteita on, eikä leikkauksia tule   kohdentaa kovalla voimalla terveydenhuoltoon,   kouluihin, turvallisuuteen tai hoivaan. Itse leikkaisin   esim. Kiinaan vietävän sianlihan tuista ja vastaavista   älyttömyyksistä ensin.

 Ikääntyminen haastaa Suomen taloutta. Yksityinen   eläkejärjestelmämme on säädetty kulloinkin saatavissa   olleella parhaalla osaamisella. Vähenevä työväestön   määrä kuitenkin nakertaa eläkejärjestelmämme   perusteita.

Esitetyt korjauskeinot keskittyvät epärealistisen suureen työperäisen maahanmuuton lisäämiseen. On löydettävä muita ratkaisuja. On lisäksi väärin ajatella ihmisiä kuin esineinä, joita haalitaan tänne paikkaamaan vanhoja virhelaskelmiamme!

Surkuttelun lisäksi tulee nähdä myös myönteinen puoli: on etuoikeus elää maassa, jossa väestö ikääntyy.

Hoiva myös luo työpaikkoja, aivan kuten muutkin palveluelinkeinot. Vailla työtä on nytkin tässä maassa yli 250 000 työnhakijaa.

Veronmaksaja ei kuitenkaan jaksa maksaa kaikkia palveluita, koska hoivattavien ja työssä olevien suhdeluku huononee.

Suomessa on vahva itsepalvelun kulttuuri. Mitenkäs, kun itsepalvelukyky heikkenee, mutta kotona vielä pärjäilisi?

Yhteiskunta järjestää ikääntyneiden hoivan perustason. Mutta on myös sellaisia elämänlaatuun vaikuttavia arkisia asioita, jotka eivät ole välttämättömiä ja jotka on nuorempana saanut hoidettua itse. Näitä veronmaksaja ei kustanna.

Miten hoituu esim. kotonaan asuvan vanhuksen ikkunoiden pesu? Ilmankin pärjää, mutta moni arvostaa puhtaita ikkunoita. Entäs oman pihan nurmen leikkuu tai lumityöt? Veronmaksaja ei valitettavasti jaksa maksaa sitä, että piha ei pusikoidu.

Olemme tottuneet työikäisinä maksamaan joistain palveluista kuten vaikkapa auton huollosta tai kynsien laitattamisesta. Näiden palvelujen käyttö vähenee usein iän myötä, mutta tilalle tulee siis uusia arkisia palvelutarpeita. Kaikkia palveluita ei voi veronmaksaja maksaa, vaan on käytettävä myös omaa rahaa.

Ihmisten tilanteet ja tulot vaihtelevat, eikä tässä sanottu tietenkään päde kaikkiin, mutta tilastojen mukaan yhä useammalla on edellytyksiä varautua vanhuuteen. Ikäsidottuun lisäeläkesäästämiseen tulisi kannustaa myös valtiovallan toimin.

Piritta Poikonen

Eduskuntavaaliehdokas, Perussuomalaiset

Kaupunginvaltuutettu, Lohja

 

 

Lue lisää...

Määrä vai laatu?

Tässä kolumnini Länsi-Uusimaasta 17.10.2016.

LU 17.10.2016

Määrä vai laatu?

Hoivan tarpeet vaihtelevat suuresti yksilöiden ja hoivapaikkojen välillä. Yhdellä hoitajamitoituksella ei osuta oikeaan kuin keskimäärin.

Joissain paikoissa tarvitaan enemmän hoitajia kuin mitoitukseen on kirjattu. Kuitenkin sekä virkamiehet että poliitikot voivat pahimmillaan pestä kätensä hoivan laadun suhteen vetoamalla siihen, että asiat ovat kunnossa, jos hoitajien minimimäärä on täytetty. Minimistä tulee tällöin maksimi eikä laatua tutkita.

Jossain toisessa hoivapaikassa taas voitaisiin pärjätä kirjattua hoitajamäärää vähemmällä henkilöstöllä, jos esimerkiksi rakennuksen tekniikka sujuvoittaa hoivatyötä vanhanaikaiseen rakennukseen verrattuna. Minimistä tuleekin tällöin määrän ylimitoitusta. 

Jos on investoitu järkeviin teknisiin apuvälineisiin ja hyviin tiloihin, ihmistyön tarve on vähäisempi. Esimerkiksi älylattia hälyttää, jos asukas tuupertuu huoneistonsa lattialle tai jos hänen liikkumiseensa tulee poikkeuksellinen katko. Tällainen tekninen apuvälineistö ei pelkästään säästä työvoimaresurssia, vaan se myös parantaa hoivan laatua. Älylattia hälyttää heti ja varmasti.

Hoivatyövoimasta on pula ja hoivan rahoittamisen kanssa tuskaillaan. Teknologia voi helpottaa näitäkin ongelmia. Tekniset investoinnit eivät kuitenkaan kannata, jos joudutaan noudattamaan kaavamaisia hoitajamitoituksia investoinneista huolimatta. 

Hoitajamitoitusta tärkeämpää olisi päättää se, mitä hoiva tarkoittaa. Montako ateriaa vuorokaudessa? Ulkoillaanko koskaan? Se, selviääkö hoivapaikka riittäväksi hoivaksi määritellystä tehtäväkokonaisuudesta pienellä vai isolla henkilöstömäärällä, on ammattitaito-, olosuhde- ja johtamiskysymys. 

Nykyään hoitajamitoitus on vain ministeriön suosituksissa eikä laissa, mikä jättää kuntatason päättäjille suuren vastuun. Mielestäni hoitajamitoituksen sijaan uusiin sote-lakeihin tulee vaatia kirjattavaksi hoivan palvelulupaus, jossa kerrottaisiin, minkälaista hoivaa yhteiskunnassamme pidetään asiallisena. Hoitajien määrän sijaan pitäisi siis säätää hoivan laadusta tarkasti. 

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Eletään yhdessä

Viimeisin Länsi-Uusimaan kolumnini (21.1.2016) käsitteli senioriasumisen uusia kokeiluja, joissa palvelutaloissa asuu myös nuoria ja lemmikkieläimiä. Mielestäni näitä toimintoja voisi yhdistää vielä hieman enemmänkin.

Länsi-Uusimaa 21.1.2016

Eletään yhdessä

Helsingissä on aloitettu kokeilu, jossa nuorille tarjotaan edullisia asuntoa ikäihmisten palvelutalosta. Edullisen vuokran vastineeksi nuorten tulee viettää aikaa 3–5 tuntia viikossa palvelutalossa asuvien vanhusten kanssa. Hakijoiden runsaasta määrästä päätellen asumistapa kiinnostaa nuoria.

Asukasvalinnoissa painotetaan myönteistä suhtautumista vanhuksiin. Kyse ei ole hoitotyöstä, vaan nuoret viettävät aikaa vanhusten kanssa. Tuntimäärää ei ole lyöty tiukasti lukkoon, vaan asiat on tarkoitus saada rullaamaan joustavasti oikealla asenteella. Kyseessä on elämäntapa ja uudenlainen asumismuoto, ei siis työ eikä velvollisuus. Asukashakemuksista kävi ilmi, että monet nuoret haluavat oppia vanhuksilta, auttaa heitä ja että he myös kunnioittavat vanhuksia.

Nuorilla on lupa elää asunnoissaan normaalia elämää ja vieraat ovat tervetulleita. Kotibileiden melurajoitukset ovat aina tarpeen kerrostalossa. Hollannissa, jossa yhteisöasumista on kokeiltu enemmän, kokemukset ovat olleet myönteisiä. Eräs ”meluongelma” ilmeni yllättäen niin päin, että vanhukset saattavat katsoa televisiota liian kovalla. Naapureina eläminen vaatii aina oman elämänmenon sopeuttamista yhteisiin normeihin.

Jo nykyään hoivakodeissa on asukkaina myös lemmikkieläimiä. Eläinten mieltä ilahduttava vaikutus on kiistaton. Hoivakissa Hannasta on ollut viime kuukausina useampikin juttu mediassa. Hannan toimintaa ihastellessa aloimme ystävieni kanssa ideoida löytöeläintoiminnan ja palveluasumisen lähempää yhteistyötä. Tällä hetkellä moni kesykin löytökissa elää neliön kopperossa yksinään. Samaan aikaan palvelutaloissa lemmikkieläimiä on kovin vähän. Tuplamäärä eri tahoilla koettua yksinäisyyttä voisikin yhdistettynä olla tuplamäärä iloa ja seuraa! Lisäksi moni löytöeläintalo pyörii pitkälti nuorten vapaaehtoistyön voimin, jolloin uudenlainen yhteisöasuminen voisi sopivassa mittakaavassa kohdata myös eläinsuojelutyön.

Palvelurakenteen uudistamisen ei tarvitse aina merkitä säästämistä ja huononnusta. Oikeanlaisella ajattelulla voidaan samalla rahalla tuottaa mukavampia elonpäiviä monille.

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu

Lue lisää...

Rakastettavat robotit

Viime viikolla Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin erittäin mielenkiintoinen Digi Life -seminaari, joka käsitteli terveyden ylläpitoon ja sairaanhoitoon liittyvän teknologian mahdollisuuksia. Ei todellakaan mikään vähäpätöinen business ja Suomi on yksi niistä maailman 10 maasta, joka vie enemmän kuin tuo terveysteknologiaa.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että vaikka robotiikka on kasvava trendi maailmalla kasvun ollessa noin 20 %:n luokkaa, Suomessa lukema on -20 %. Buu. Mikähän puolue ajaisi Suomessa robotisaation asiaa? Tällä hetkellä ei mikään. 

Hoivarobotit ovat tarpeen

Hesarin mielipideosastollakin on viime päivinä tuotu julki pelkoja siitä, kuinka hoivatyötä tekevä robotti ei osaa rakastaa ja että robotin käsi on kylmä. Pelot ovat ymmärrettäviä, mutta ainakin osin aiheettomia.

HS Mielipide 18.10.2015

HS Mielipide 10.10.2015

Eikä robottia ole rakastamaan tarkoitettukaan! Vaan tekemään töitä ja viihdyttämään. Rakastettavia ne otukset voivat kyllä olla.

Otetaanpa esimerkiksi Paro hyljerobotti, joita on käytössä joissain hoivakodeissa myös Suomessa. Kaikki dementikothan eivät ole helppoja hoidettavia ja kontaktin saaminen heihin voi olla vaikeaa. Mutta eräskin pääasiassa omissa maailmoissaan elelevä dementikko oli kuitenkin välittömästi ihastunut Paroon ja halannut sitä tiukasti kaksi tuntia! Kuinka moni omainen olisi jaksanut ja kuinka moni hoitaja olisi voinut olla halattavana kaksi tuntia? Mutta Parohan jaksaa.

Lisäksi hoivarobotit voivat myöhentää sitä hetkeä, kun intimiteettiä ja arvokkuutta on luovutettava ulkopuolisille ihmisille. Kunnon heikkenemisestä huolimatta voi elää itsenäisesti robottien avustuksella entistä pidempään. Esim. peffan pesevä vessanpytty voi olla monelle oman henkilökohtaisen reviirin säilyttämisen kannalta parempi vaihtoehto kuin pesun suorittavan toisen ihmisen läsnäolo.

Robotit voivat paikata kasvavaa hoivatyövoiman tarvetta, olla kustannustehokkaita ja lisäksi ne voivat olla jotain sellaista, jota hoivattavat itsekin haluavat. Samalla hoivarobotit tarjoavat ikäihmisillekin mahdollisuuden pysyä kehityksen kelkassa mukana.

Kuulimme myös selostuksen eräänlaisista koiraroboteista, jotka pysyvät pystyssä, vaikka niitä tönittäisiin. Pitkälle kehitetty tasapainotaiteilua siis, wau! Mutta hauskaa tapauksessa oli se, että ihmiset, jotka näkivät tätä tönimistä, suuttuivat siitä, että robottia tönittiin! Jäämmekin odottamaan ensimmäistä Robottien Suojeluyhdistystä.

Robotiikan tulo edellyttää myös demokraattisia reittejä pitkin tapahtuvaa päätöksentekoa, koska robotisaation myötä työ ja tulonmuodostus muuttuvat. Robotisaatio edellyttää, että raivataan tietoisesti tilaa robottien tekemälle työlle ja muille tempuille.

Ennaltaehkäisyn mantra

Aikamme mantralta eli terveyshaittojen ennaltaehkäisyltä ei tietenkään voi välttyä missään eikä siis tässäkään seminaarissa. Hohhoijaa, sanoisinko… Mutta tällä kertaa sekaan livahti teräviäkin huomioita. Esimerkiksi erilaiset liikunta-appsit ja aktiivisuusrannekkeet ovat ihan kivoja, mutta eivät tee sitä tärkeintä eli ne eivät muuta ihmisten käyttäytymistä. Niitähän käyttävätkin pääasiassa he, jotka liikkuvat muutenkin. 

Käyttäytymisen muuttamiseen tarvitaan enemmän kuin pelkkää omien tekemisten mittaamista. Dääm…! Mitä siihen sitten tarvitaan, sitäpä ei tiedetä, mutta kaikenlaista kokeillaan tällä saralla.

Tietoturvaa!

Ja mitä jotkut toisaalla rakentaa, sitä jotkut toisaalla tuhoaa. Virukset, kaikenlainen hakkerointi ja tulevaisuudessa esim. robottiautojen etäkaappaaminen tai -lamauttaminen ovat oikeita, ihmisen toisten ihmisten riesaksi kehittelemiä vitsauksia. 

Saimme tietoa IoT:n riskeistä ja muista tietoturvan vaaroista sopivan pelottavalla luennolla. Älkää hei hyvät ihmiset kytkekö sitä jääkaappianne tai kahvinkeitintänne suotta nettiin. Ja ne Samsungin televisiot voivat tosiaan vakoilla kotiemme olohuoneiden keskusteluja. Ja vaikka mitä inhottavaa muuta örkkiä onkaan liikenteessä. Nettiin liitettyjä vauvojen itkuhälyttimiäkin hakkeroitiin vuonna 2013 ja sieltä saivat kiusanhenget huudeltua älyttömyyksiään kaiuttimien kautta.

Minä olenkin nyt sitten kirjoittanut joulupukille, että Maximum Overdrive olisi mitä osuvin elokuvalahja tänä jouluna. Eikä vähiten tunnarin takia.

Lue lisää...

Ikääntyminen on onnellinen ongelma

Kirjoittelin kestosuosikkiaiheestani eli ikääntymisen aiheuttamien menojen rahoittamisesta Länsi-Uusimaahan 25.3.2015 seuraavanlaisesti:

Ikääntyminen on onnellinen ongelma

Lääketieteen ja elintason parantamisella on haettu terveyttä ja pitkää ikää. Ikääntyminen on siis saavutus! Taloudellisessa mielessä ikääntyminen on kuitenkin ongelma, koska riittävä hoiva maksaa paljon ja haluamme tietenkin maksaa sen laskun.

Maksajia on kuitenkin yhä vähemmän, koska ”työvuorossa” ovat tällä hetkellä varsin pienet ikäluokat siihen nähden kuinka suuria ovat hyvin ansaitsemassaan ”eläkevuorossa” olevat ikäluokat. Rahastoja on kerätty ainoastaan eläkkeitä varten edes jonkin verran, mutta hoivan osalta koko rahoitus tapahtuu vasta tässä ja nyt veroina ja asiakasmaksuina.

Julkisen talouden puolella vallitsee paha alijäämä eivätkä rahat tunnu riittävän mihinkään. Samaan aikaan suomalaiset yksityistaloudet ovat ylijäämäisiä ja taloudellinen hyvinvointimme on kymmenkertaistunut 1950-lukuun verrattuna. Nousevat kansansairaudetkin johtuvat lähinnä liiallisesta syömisestä. Meillä on siis julkisen talouden hätä ja toisaalta materiaalinen yltäkylläisyys.

Hoivan rahoitukseen löytyisi helpotusta julkisen ja oman rahan nykyistä toimivammasta yhdistämisestä. Tämä ei kuitenkaan saisi perustua siihen, että yhteiskunta kaappaa ikäihmisten omaisuuden itselleen, vaikka ministeriössä tätä jo kaavaillaankin. 

Olen valtuustotyössä vaatinut järkevästi hinnoiteltua palveluseteliä Lohjalle ja se asia etenee. Mikään ihmeratkaisu sekään ei ole, mutta kaikkia keinoja pitää käyttää. Edessämme ovat joka tapauksessa tehostamisen, leikkausten, verojen korottamisen ja lisävelkaantumisen ajat.

Kansainvälisestä kilpailukyvystämme huolestuneille kerrottakoon, että ikääntyy se Kiinakin. Eikä Suomi ole edes Euroopan ikääntynein kansa, mutta se vauhti, jolla ikärakenteen muutos meillä tapahtuu, on poikkeuksellisen nopea. Suomi kyllä sopeutuu siihenkin, vaikka nyt näyttääkin synkältä.

Piritta Poikonen

Kaupunginvaltuutettu (ps), eduskuntavaaliehdokas

Uusimaa, Lohja

Lue lisää...

Lisää velkaa, veroja ja asiakasmaksuja

Teen päivätyöni juridiikan ja sosiaalipolitiikan välimaastossa etsien ratkaisuja siihen, miten väestön ikääntymisen aiheuttamasta taloudellisesta haasteesta (tähän ei nyt muu sana oikeasti sovi, pahoitteluni!) selvitään. Olen kirjoittanut aiheesta kirjankin (Mistä rahat?), joka ilmestyi syksyllä 2013. Mitään ihmeellisiä taikatemppuja ei meillä eikä kenelläkään muullakaan tunnu olevan hihassa, mutta joitain välineitä kuitenkin.

Mitäs sitten ehdokas Poikonen "lupaa" tällä kestävyysvajeen saralla? No eipä mitään mukavaa. On aivan selvää, että seuraavat 20 vuotta ovat Suomelle taloudellisesti tiukkoja ihan suhdanteista riippumattakin. Hyvä suhdanne toki lieventäisi tuskaamme. Vaikka ikääntyminen on hyvä asia ja se on suuri elintason nousun ja kansanterveystyön saavutus, ei sitä voi kiistää, etteikö se olisi taloudellisesti ongelmallinen asia. Mutta se on asia, joka meidän on pakko hoitaa kuntoon kunnialla. Aivan pakko.

Joudumme varmastikin velkaantumaan, korottamaan veroja ja vyöryttämään rahoitusvastuuta kansalaisten omille harteille esimerkiksi korkeampien asiakasmaksujen muodossa. Velkaantumisen varaan emme voi ikinä nojata kevein mielin. Sitä en kannata, että Suomessa alettaisiin väkisin takavarikoida ikäihmisten omaisuus hoivamaksujen vastineeksi. Nykyäänhän vain tulot huomioidaan, tosin ne huomioidaan sitten varsin kokonaisvaltaisesti eli 85 % tuloista voidaan ottaa laitoshoidossa olevan hoivamaksuihin. Tehostetun palveluasumisen puolella maksuille ei ole vastaavaa rajaa ja siellä käytännöt vaihtelevatkin kunnasta toiseen. Tämä ei ole oikein kansalaisten tasa-arvon kannalta.


Kaikki keinot käyttöön

Suomalaisilla on kuitenkin varallisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Samaan aikaan perintöjen merkitys on vähentymään päin, koska perilliset ovat aiempaa iäkkäämpiä itsekin ja pärjäävät omillaan. Jollain tavalla tuota ikäihmisille kertynyttä yksityistä varallisuutta kannattaisi hyödyntää ikäihmisten oman hyvinvoinnin parantamiseen. Vapaaehtoisin keinoin.

Rahaa voisi vapauttaa oman asunnon seinistä esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla. Kunta voisi tulla vastaan järkevästi hinnoitellulla palvelusetelillä. Elinajan pituuden ja hoivan tarpeen arvaamattomuuden riskiä taas voitaisiin tasata vakuutuksella kaikkien vakuutettujen kesken, jolloin taloudellisen taakan jako olisi tehokkainta.

Vapaaehtoisia hoivan rahoituskeinoja tulee mielestäni edesauttaa ja hyödyntää niitä kestävyysvajeen kuromisessa umpeen. Siltikin joudumme aivan varmasti velkaantumaan lisää, korottamaan veroja ja korottamaan myös pakollisia asiakasmaksuja. Lisäksi on ymmärrettävä se, että kaikille ikäihmisille ei ole kertynyt omaa varallisuutta eikä heille ole siksi mitään vapaaehtoisia lisärahoituskeinoja olemassa. Silti ei pidä jättää vapaaehtoisia rahoituskeinoja kokonaan kehittämättä tässä maassa!  

Pelkän sinänsä älykkään työeläkkeemme ja julkisesti rahoitetun hoivajärjestelmän varaan meidän ei kannata rakentaa selviytymisstrategiaamme. Ei pidä laittaa kaikkia munia koskaan samaan koriin, vaan kaikki keinot on otettava käyttöön. Politiikan vasemmalla laidalla näitä muita keinoja on tupattu vastustaa kiivaasti ja siksi ne ovat Suomessa alikehittyneitä. Mutta kyllä minä itse tällaisena poliittisen keskimääräisen tien (välillä oikealla, välillä vasemmalla) kulkijana ja vasemmistolaistakin ajatusmaailmaa hyvin ymmärtävänä olen sitä mieltä, että kestävyysvajeeseen on etsittävä ratkaisuja monipuolisesti.  

Lue lisää...

Valtuustoaloite hoivalupauksesta

Laadin alla olevan valtuustoaloitteen ja jätimme sen ryhmämme aloitteena viime viikon valtuuston kokouksessa. Tämä on jatkumoa kestoaiheelleni eli ikäihmisten hoivalle. Edellisen aloitteet koskivat kunnan itse tuottaman hoivan tuotantohintojen selvittämistä ja palvelusetelin käyttöönottoa. Nyt oli vuorossa koko homman perusta, mutta samalla kokonaisuuden vaikein asia.
 

HOIVALUPAUKSEN MÄÄRITTELY

Ikäihmisten hoivan sisältöä ei ole laissa määritelty ja hoivan sisältö vaihteleekin kunnasta toiseen. Käytännössä hoivan sisältö perustuu vain erinäisiin suosituksiin. Perustuslaki määrää toki kaikille oikeuden ”välttämättömään huolenpitoon”, mutta sen sisältöä ei kerrota sen tarkemmin. Vanhuspalvelulakikaan ei tuonut ratkaisua, vaan sen mukaan palveluihin on oikeus ”riittävän ajoissa” silloin, kun ”heikentynyt toimintakyky sitä edellyttää”. Lohjalaisessa hoivalupauksessa voitaisiin ensiksi kertoa se, mitä nämä vanhuspalvelulain mukaiset palvelun saamisen kriteerit oikeasti Lohjalla tarkoittavat.  

Seuraavaksi Lohjalla pitäisi määritellä ja kertoa julki lohjalaisen hoivalupauksen varsinainen sisältö eli se, miten kuntalaisten perustarpeet tyydytetään ja turvallisuus taataan sen jälkeen omat voimat eivät riitä. Lupauksen tulisi sisältää konkreettisia asioita kuten esimerkiksi se, kuinka montaa ateriaa päivässä, minkälaista siivouksen tasoa ja kuinka usein tapahtuvaa avustettua ulkoilua hoiva Lohjalla tarkoittaa. 

Juankosken kunnassa on jo kokeiltu hoivalupauksen tekemistä tehostetun palveluasumisen osalta. Tästä palvelusta voitaisiin Lohjallakin aloittaa hoivalupausten rakentaminen. 

Mikäli hoivalupauksen antaminen osoittautuu mahdottomaksi, haluaisimme saada hyvät perustelut sille, miksi hoivan sisältöä ei voida kuvata kuntalaisille nykyistä tarkemmin.

Lohjalla 14.5.2014   

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta
Piritta Poikonen


LIITETIETO
Juankosken kunnan hoivalupaus löytyy osoitteesta:
http://juankoski.hosting.documenta.fi/kokous/2012365-8-2954.PDF

 

Lue lisää...

E-kirjamessuilla haastateltavana

Olin tällä viikolla haastateltavana Suomen ensimmäisillä E-kirjamessuilla Elisa-studiolla. Esittelin kirjoittamani kirjan "Mistä rahat?" teemoja. Viime vuonna julkaistu kirjamme käsittelee ikäihmisten hoivan rahoitusta ja kestävyysvajetta. Kiinnostavaa, eikö totta? Minusta on.

Haastattelu näkyi suorana lähetyksenä netissä ja tallenne siitä  on kestoltaan 15 minuuttia. Tuolla videolla olen melko hyvin oma itseni, toki jossain määrin kameran ja yleisön tiedostaen. Mutta jos kiinnostaa nähdä, millainen olento olen, tuosta videosta se käy aika hyvin ilmi. Haastattelijana on Virpi Kotro.





Vaalirintamalla pitää sopivasti kiirettä. Tämän viikon kiinnostavin tilaisuus oli elinkeinoelämän järjestämä puheenjohtajatentti Vanhalla ylioppilastalolla. Tähän meidänkin kirjaan sopiva yksi teema siellä oli julkisen palvelutuotannon avaaminen kilpailulle. Soini kertoi olevansa voimakkaasti julkisen terveydenhuollon kannattaja. Hän sanoi kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että nykysysteemillä rahat ei riitä. Soinin mukaan palvelujen järjestäminen ja palvelujen tuottaminen on erotettava toisistaan. Mutta hänen mukaansa tuottajapuolella on säilyttävä riittävän vahva julkinenkin tuottaja, ettei mikään yksityinen firma pääse monopoliasemaan. Jaan kaikki nämä huolet ja kannatan näitä hänen esittämiään näkemyksiä.

Vanhalla 23.4.2014 Piritta Poikonen, Timo Soini ja Anne Louhelainen.

Lue lisää...

Hoivamaksujen villi länsi

Länsi-Uusimaan juttu Kultakartanosta (12.3.2014) sai minut kiehumaan  kiukusta pariin otteeseen. Jutussa kerrottiin uuden palveluasumisyksikön Kultakartanon rakentamisesta.

Hieno homma sinänsä, mutta jutussa ei sanallakaan vihjaistu hoivan rahoituspuolesta. Ei tietenkään. Kehuttiin vain sitä, miten Lohjalla on muuta maata vähemmän laitoshoitoa. Kuulostaa päällepäin hyvältä. Mutta tämän trendin vaikutus kuntalaisen lompakkoon voi olla dramaattinen.

Nimittäin jos laitoshoitoa oikeasti tarvitsevia pidetään palveluasumisen puolella, missä hoiva sinänsä on samanlaista laadullisesti ja määrällisesti, päästään asiakkailta nyhtämään palvelumaksuina paljon enemmän kuin mitä heiltä saataisiin irti laitoshoidon puolella. Tämä on väärin. Mutta tätä harrastetaan kautta Suomen: vanhainkodin sijaan ovenpieleen laitetaankin palvelutalon kyltti ja kuin taikaiskusta asiakasmaksupolitiikka muuttuu dramaattisesti. Tämä on pitkään tiedossa ollut ongelma, mutta harvinaista, että viranhaltijat tämän vallitsevan asiantilan näinkin suoraan myöntävät.

Tässä mielipidekirjoitukseni Länsi-Uusimaassa 13.3.2014:

Hoivamaksujen villi länsi

Hienoa, että Kultakartanoa rakennetaan (LU 12.3.2014). Hoivamaksujen ”villin lännen meno” tuli jutusta kuitenkin räikeästi esiin. Asiaa koskevalla lainsäädännöllä alkaa olla jo kiire.

Kultakartano on tehostetun palveluasumisen yksikkö. Kuitenkin ”osa asukkaista on hyvinkin huonokuntoisia”. Miksi heidät siis jätetään pelkän palveluasumisen varaan? Syy selviää samaisesta jutusta: ylilääkäri Hammarén kertoo, että ”hoivan ja hoidon määrässä ei kuitenkaan välttämättä ole laitospaikan ja tehostetun asumisen yksikön välillä eroa.” Puhutaan siis samanlaisesta hoivasta. Missä se ratkaiseva ero sitten on? Vastaus: asiakkaalta perittävissä maksuissa! 

Kuntalainen, joka on laitoshoidossa, maksaa hoivasta enintään 85 % nettotuloistaan. Hintaan sisältyy kaikki. Jos taas hänet pidetään palveluasumisen yksikössä, kuten Kultakartanossa, hän maksaa kaiken itse: vuokran, lääkkeet, ruuan, siivouksen, hoivan. Kultakartanon tyyppisen asumispalvelun kokonaismaksulle ei ole olemassa mitään laista tulevaa kattoa. Vanhus voi pakon edessä joutua käyttämään säästönsä ja myymään kotinsa selvitäkseen maksuista. On hieman epäselvää, tapahtuuko tätä ja missä määrin Lohjalla. Mutta monessa kunnassa tapahtuu. 

Itse kannatan sitä, että hoivan rahoituksessa hyödynnetään paremmin ikääntyvien ikäluokkien omaa varallisuutta. Mutta ei sitä näin saa tehdä: epäreilusti ja pakolla! On hyvin sattumanvaraista, kuka kuntalainen saa saman määrän hoivaa edullisemman taksan mukaan ja kuka joutuu maksamaan paljon enemmän. Myös tilanne eri kuntien välillä vaihtelee.  

Samanlaiseen hoivaan on päästävä samanlaisilla maksuperusteilla. Kunnan pitäisi kuitenkin aina tarjota vaihtoehtona palveluseteliä. Tällöin kuntalainen, jolla maksuhalua ja -kykyä on, voisi vapaaehtoisesti käyttää omia varojaan täydentävänä rahoituksena ja hän saisi edes valita hoivapaikkansa itse. Hinnoittelemalla setelin fiksusti kunta voisi jopa säästää.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Hoivan ryhtiliike

Viimeisin kolumnini Länsi-Uusimaassa (7.3.2014) käsitteli jälleen hoivaa.

Hoivan ryhtiliike

Ikäihmisten hoivan parantaminen edellyttää hoivalupauksen selkeyttämistä, kustannusrakenteen läpivalaisua ja rahoituksellisten lisämahdollisuuksien henkistä hyväksymistä. Pelkkä yksittäistapausten äärellä kauhistelu ei nyt riitä, vaan tarvitaan koko järjestelmän ryhtiliike. Ilman tehokkaampaa ja taloudellisesti kestävämpää järjestämistapaa joudumme suremaan hoivan riittämättömyyttä jatkossakin.  

Ensiksi pitäisi päättää ja kertoa julki se, mitä hoiva Lohjalla tarkoittaa. Pelkkiin yleisiin laatusuosituksiin viittaaminen ei riitä, vaan on todella kerrottava julki esimerkiksi se, kuinka paljon ulkoilua, kuinka monta lämmintä ateriaa päivässä ja kuinka usein tapahtuvia peseytymisiä Lohja vähintään takaa hoivan tarpeessa oleville ikäihmisilleen. Nämä luvatut asiat on sitten hoidettava. Toisissa hoivapaikoissa nämä laatuvaatimukset kyetään täyttämään vähemmällä määrällä käsipareja kuin toisissa. 

Helppo ratkaisu olisi asettaa numeroin ilmaistut hoitajamitoitukset. Tällaiset mekaaniset hoitajamitoitukset ovat kuitenkin vain silmänlumetta. Ne johtaisivat lopulta siihen, että sinnekään, missä tarvittaisiin vähimmäismitoitusta enemmän resursseja, niitä ei myönnettäisi. Laskennallisen minimin täyttämisellä kaikki olisi mukamas OK eikä sillä, mitä oikeasti saadaan aikaan, ole siinä katsannossa niin väliä - mutta byrokraatin ja päättäjän selustat olisivat tällä mekaanisella mitoituksella toki kätevästi turvattu. Sitovat laatuvaatimukset ovat siksi laskennallisia mitoituksia oikeampi, vaikkakin vaativampi tapa ratkaista asia.

Toinen tärkeä askel hoivan parantamisessa on läpivalaista hoivatyön, tilojen, välineiden ja hallinnon määrä eri hoivapaikoissamme. Näin saadaan selville lohjalaisen hoivan kuukausihinta. Laadin tästä ryhmämme valtuustoaloitteen vuosi sitten, mutta tuolloin hintatiedot tuntuivat joko olevan jo selvillä (siis joitain tietoja jossain valtavan budjettimateriaalin syövereissä…) tai sitten asian selvittäminen tuntui vaativan liikaa esimerkiksi lääkäreiden työaikaa. Pienenä vinkkinä kerrottakoon, että ei yksityisissä lääkärifirmoissa lääkärit näitä suoritehintoja laskeskele. Siellä asialle laitetaan talouden ja hallinnon ammattilaiset. Nyt onneksi koko Lohjan talouden tuottavuushankkeessa tämä kustannusten selvittäminen tunnutaan otettavan tosissaan ja laskutikkukin löytänee oikealle työpöydälle. Löysät pois ja lisäresursseja sinne, missä niitä todella tarvitaan!

Kolmas toimenpide on monipuolistaa hoivan rahoitusta. Perinteinen verorahoitteinen järjestelmämme on tuttu ja siksi turvallinen ja sillä saadaan tasattua riskejä. Mutta tulevien vuosikymmenten hoivalaskua emme saa kokonaan maksettua pelkillä veroilla ja asiakasmaksuilla. Koska iso osa hoivaa on asumista, jonka maksamme muutoinkin itse, voisi omalla rahoituksella olla nykyistä isompi rooli. Lisäksi suomalaisilla on varallisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Palvelusetelillä henkilön omia varoja ja yhteiskunnan antamaa turvaa voitaisiin yhdistää vapaaehtoisesti. Tein palvelusetelistäkin ryhmämme aloitteen, joka sai hyvää vastakaikua ja laittoi rattaita omalta osaltaan liikkeelle. Järkevästi hinnoitellulla palvelusetelillä saadaan säästöjä kunnalle – kunhan ne kunnan omat tuotantokustannukset tunnetaan! Setelin hinnan tulee kuitenkin olla riittävän korkea kuntalaisen kannalta. Palveluseteli on yksi hyvä apuväline hoivan ryhtiliikkeessä, mutta se on kuitenkin vain osa ratkaisua.

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Naistenpäivä: EU ja tasa-arvo

Minä olen kuvassa keskellä tuo, jonka leuan kohdalla on mikrofoni.

Olin eilen Naistenpäivänä Espoon tasa-arvotoimikunnan järjestämässä paneelissa, jonka aiheena oli naiset ja päätöksenteko EU:ssa.

Kun tutustuin tilaisuutta varten tasa-arvoa koskevaan EU-materiaaliin, pisti silmään se, että paljon on tehty tasa-arvoa koskevia julistuksia, strategioita, päätöslauselmia ja jopa ihan lainsäädäntöä. Silti naiset ovat etenkin työelämän puolella edelleen Euroopassa alakynnessä. EU-parlamentissä naisia on vain 35 %, mutta tässä tilastossa Suomi on kirkkaasti johdossa ja jopa ohittanut fifty-fifty-tavoitteen: meidän MEPeistä yli 60 % on naisia. Kansallisessakin parlamentissa meillä on naisedustajia hyvä määrä, melkein 45 %. Naisia on syytä olla päätöksenteossa mukana vähintään siinä missä miehiäkin, koska onhan maailman väestöstäkin yli puolet naisia!


EU-vaaleissa pitää keskittyä höpinän sijaan liittovaltiokantojen selvittämiseen

Meiltä kysyttiin ensi alkuun sitä, millä kansalaiset saataisiin innostumaan EU-vaaleista. Oma reseptini on, että keskustelu on pidettävä EU-asioista keskeisimmässä: halutaanko liittovaltioon vaiko pitää kiinni itsenäisyydestä. EU on tienhaarassa ja tuosta valinnasta liittovaltion suhteen on näissä vaaleissä kyse. Jos kuitenkin keskustelu mössätään taas kerran joksikin epämääräiseksi "ihmisten EU:sta" puhumiseksi, olemme hakoteillä. Tai jos koko vaalikevät puhutaan pelkästään sinänsä todella vakavasta Ukrainan kriisistä, jää EU:n kannalta keskeinen liittovaltiota koskeva linjakysymys käsittelemättä  - mikä tietenkin sopii paremmin kuin hyvin liittovaltion kannattajille!

EU on toki alun perin rauhanprojekti ja nyt rauhaa rikotaan EU:n rajan tuntumassa, mutta liittovaltio ei ole rauhaa rakentava patenttiratkaisu. Eurooppalainen yhteistyö ja luontaisesti syntyvä yhteenkuuluvuus rakentavat rauhaa, kun taas liittovaltion pakkopaita ei sitä tee. Tällä hetkellä EU ja eurokriisi päinvastoin luovat levottomuutta ja inhimillistä kärsimystä Euroopassa.


Mitä tasa-arvoviemisiä olisi Suomesta EU:hun?

Kysymykseen siitä, mitä minä veisin Suomesta EU:hun tasa-arvon rintamalla, mainitsin meidän hoivamallin, jossa lapset eivät ole taloudellisessa vastuussa vanhempiensa elatuksesta ja hoivasta. Tästähän on juuri kohkattu mediassa viimeisen parin viikon aikana. Samoin veromallimme ja sosiaaliturvamme, jotka eivät ole perheperusteisia vaan lasketaan yksilötasolla, ovat tasa-arvoa luovia rakenteita.


Hienot on arvot

Yleisöstä esitettiin EU:n arvojen puolustamista koskeva kysymys. Sinänsähän EU rakentuu hienoille arvoille, joiden puolesta varmastikin kaikki sivistysvaltioiden sivistyneet asukkaat haluavat tehdä työtä - myös muualla kuin EU:ssa! Näitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Siitähän tässä vain on kiista, että miten näiden arvojen mukaista yhteiskuntaa rakennetaan. Tarvitaanko siihen EU:n massiivista byrokratiaa ja nyt syntymässä olevaa liittovaltiota? Mielestäni ei tarvita.


Välillä mennään liian pitkälle

Kun otetaan tarkempaan tarkasteluun se, miten EU on päivän teemaan sopivassa tasa-arvoasiassa toiminut, huomataan, että välillä on mennyt "överiksi". Omalla alallani eli vakuutusmaailmassa pidetään esimerkiksi käsittämättömä EU-sääntöä siitä, että vakuutusten hinnoittelussa ei saa enää käyttää sukupuolta hinnoitteluperusteena. Ei, vaikka on objektiivisesti arvioiden aivan selvää, että naisilla ja miehillä on esim. erilainen taipumus tapaturmiin ja elinajan odote riippuu suuresti sukupuolesta.

Enää vakuutuksia ei siis saa hinnoitella sukupuolen mukaan eli riskiä vastaavalla tavalla. Joistain hintamuutoksista hyötyvät miehet, joistain naiset, mutta kokonaisuudessaan uudet hinnoittelumallit rokottavat naisia enemmän kuin miehiä.

On myös hyvä muistaa se nurina, mitä on ollut työeläkkeen ympärillä. Työeläkehän on ollut hinnoiteltu naisille ja miehille samalla tavalla jo pitkään. Nurisijat näkevät naisten hyötyvän työeläkkeestä enemmän, koska naiset elävät pidempään ja saavat siten nauttia eläkkeestä kauemmin - vaikka heidän eläkkeensä ovatkin palkkaerojen takia pienempiä kuin miesten eläkkeet. Noh, tuollaisella vakuutusten tasa-arvoisella hinnoittelulla mennään siis jatkossa myös vapaaehtoisissa vakuutuksissa, eikä asia enää muuksi muutu.

Toinen liian pitkälle mennyt EU-tuomioistuimen tasa-arvopäätös koski äidin on oikeutta palkkaan toisellakin äitiyslomalla, vaikka hän ei olisi ollut siinä välissä töissä. Päätös ei ollut Suomen Yrittäjänaisten mieleen lainkaan, koska se tekee heidän mielestään naisista vähemmän haluttua työvoimaa. Päätös rokottaa järjestön mukaan eniten pieniä naisvaltaisia yrityksiä.


Päätösten vaikutusten arvointi olisi tärkeää

EU:n jaloja arvoja tavoittelevien päätösten teossa pitäisi siis aina olla malttia ja taitoa arvioida ratkaisujen todellisia vaikutuksia. Kovin voimakkaasti suojelevat säännöt voivatkin johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä halutaan!

On sitä toki onnistuttu Suomessakin sössimään, mutta myös ottamaan oppia ja korjaamaan huono sääntö: joskus aikoja sitten Suomessa säädettiin laki perheellisten miesten paremmasta palkasta perheettömiin verrattuna. No niinhän siinä kävi, että perheellisten oli sen jälkeen vaikeampi saada töitä kuin perheettömien. Säädös kumottiin pikimmiten.


Mikä EU:ssa ottaa päähän?

Meiltä kysyttiin myös sitä, mikä EU:ssa ottaa päähän. No mikäpä ei ottaisi... ;) Minua ottaa EU:ssa päähän se, miten viime vuosina EU:sa on runnottu läpi isoja asioita ilman, että niistä on kysytty mielipidettä kansalaisilta. Talouspoliittista päätösvaltaa on luovutettu EU:n valvonnan ja määräysten alle kaikenmaailman two ja six packeillä, jotka on todellakin runnottu läpi kiirehtien ja TINA-periaatteella ("There Is No Alternative") eli vaihtoehdottomuuden sumuverhoon piilotettuna.


Uusia tuttavuuksia

Tilaisuus oli oikein mukava ja oli kiva tutustua muihin panelisteihin. Hauska keikka!

 
 

Lue lisää...

Pitäisikö lapset velvoittaa elättämään vanhempansa?

Oikeustieteen professori Urpo Kangas teki räväkän avauksen ja ehdotti, että suomalaiset pitäisi lain nojalla velvoittaa elättämään omat vanhempansa, jos vanhempien oma eläke ei riitä. Vaikka ehdotus tyrmättiin pian monelta taholta, enkä minäkään todellakaan moista kannata, osoittautui Kankaan ehdotus mainioksi keskustelun avaajaksi. Jo muutaman tunnin kuluttua ensimmäisestä uutisoinnista oli parikin sosiaalipolitiikan professoria ehtinyt mainita parempina vaihtoehtoina esimerkiksi hoivavakuutukset. Itse olen näiden vapaaehtoisten, mieluiten vakuutuspohjaisten lisärahoitusmallien kannalla.

Olen työssäni pohtinut paljon tätä hoivan rahoituksen järjestämistä. Nykyinen verorahoitteinen järjestelmämme on ihan hyvä, tuttu ja siksikin turvallisen tuntuinen. Verorahoituksen hyvä puoli on se, että se vakuutuksen tapaan tasaa riskejä. Kaikki maksavat veroja, eivätkä maksuvelvollisiksi joudu siis vain he, joiden vanhemmat sattuvat elämään pitkään. Ikää sinänsä tärkeämpi seikka on vielä se, missä kunnossa on onni ikääntyä.

Emme kuitenkaan saa maksettua tulevien vuosikymmenten hoivalaskua pelkillä veroilla ja asiakasmaksuilla.


Lukujen kertomaa

Tässä ei nyt siis riitä se, että suljetaan silmät ja todetaan, että ”maksellaan vain veroja ja asiat hoituvat entiseen malliin”. Ei muuten hoidu. Yli 80-vuotiaita on tällä hetkellä n. 280 000, mutta 2030-luvun loppuun mennessä heitä on jo 670 000. Hieno osoitus kansanterveystyön onnistumisesta ja elintason noususta, mutta pikkuisenhan tuo vaatii meiltä mielikuvitusta hoivan rahoituksen järjestämisen suhteen.

Väestöllinen huoltosuhde, jossa verrataan työikäisen väestön määrää lasten ja vanhuuseläkeikäisten määrään, on tällä hetkellä n. 53, mutta vuonna 2030 se on n. 70. Taloudellinen huoltosuhde taas kuvaa työllisten ja ei-työllisten osuuksia ja sen mukaan sataa työssäkäyvää kohden on tällä hetkellä noin 130 ei-työssäkäyvää (lapset, vanhukset, opiskelijat, työttömät). Taloudellinen huoltosuhde on vaihdellut paljon viimeisen 25 vuoden aikana koko Suomen tasolla ja alueelliset erot ovat todella suuria. Uudenmaan taloudellisen huoltosuhteen odotetaan pysyttelevät alle 130:ssa myös vuoteen 2040 saakka, mutta samaan aikaan joissain Pohjois- ja Itä-Suomen kunnissa lukema nousee jopa 350:een.   

 

 

Mikähän malli takaisi hyvän hoivan?

 

Hoiva täytyy hoitaa kunnialla ja laadukkaasti, vaikka se onkin iso ja kallis urakka. En siis kuitenkaan itse lähtisi lapsia lain nojalla velvoittamaan vanhempiensa elättämiseen ja hoivaamiseen. Tälläkin hetkellä lapset vapaaehtoisesti auttavat ikääntyneitä vanhempiaan sekä fyysisesti että taloudellisesti. Sitä voi sitten miettiä, mikä olisi tunnelma, jos ainoa syy avustamiseen olisi laissa asetettu pakko. Tilanne ei olisi kiva kenellekään.

 

Törmäsin näissä kiivaissa nettikeskusteluissa myös sellaiseen määritelmään, jonka mukaan ”hyvinvointivaltio on tuntemattomien ihmisten huolenpitoa tuntemattomista ihmisistä". Mielenkiintoinen, itselleni noilla sanoin sanottuna uusi ja pohtimisen arvoinen määritelmä. Ajatuksen taustalla on näkemys siitä, että siten ihmisarvo, oikeudenmukaisuus ja luottamus säilyvät. Itse en pidä "hyvinvointivaltiolle ulkoistettua hoivaa" lainkaan pahana asiana. Päinvastoin se tavallaan mahdollistaa vanhukselle itsenäisyyden oman perheen ja suvun sidoksista vielä silloinkin, kun omat voimat alkavat hiipua.

Yhteiskunnan tarjoaman hoivan laadun suhteen tulee kuitenkin jatkuvasti ilmi pahoja ongelmia. Tosin niitä ongelmia on ilmennyt myös yksityisissä hoivapaikoissa, joten raha ja yksityinen business eivät sinänsä takaa mitään. Eikä ne tilanteet kotihoitoon päätyneissä perheissäkään läheskään aina niin ruusuisia ole, vaan vanhukset kokevat lastensa taholta jopa väkivaltaa, oman onnensa nojaan unohtelua, päihteiden käytön rasitteita - ja on sitä rahaakin omilta avuttomilta vanhemmilta osattu vaatia vähemmän asiallisin perustein. Ja jos hoivavastuu jää vain yhden/ainoa lapsen harteille, taakka voi olla todella raskas.

 

Asia on myös pitkälti edelleen sukupuolikysymys: omista vanhemmista huoltovastuun kantamisen poistaminen vapautti naiset aikoinaan ansiotyöhön. Perheverotuksen poisto ja sosiaaliturvan yksilöllistäminen tukivat kehitystä. Pidän tätä naisten siirtymistä työelämään erittäin hyvänä asiana. En tietenkään pidä lasten enkä vanhusten kotihoitoa mitenkään huonona tai vääränä asiana, vaan on hienoa, jos valinnan kodin ulkopuolisen työelämän ja kotihodon välillä saa jokainen tehdä todellakin vapaasti itse. 

Kirjastamme löytyy seikkaperäisempi selostus

Olen kirjoittanut tätä hoivan rahoitusta koskevan kirjan ”Mistä rahat?”, jota voi ostaa kustantaja Finvan verkkokaupasta tai ekirjana paristakin paikasta.

Ratkaisumallimme, joka sekään ei siis kaikkea ratkaise, menee tätä rataa: 

 

• Hoivaan tarvitaan paljon rahaa. Verorahoitus ei tule riittämään.
• Ikäihmisillä on enemmän varallisuutta kuin koskaan ennen historiamme aikana.
• Oman työn hedelmiä kannattaa käyttää omaan hyvinvointiin. Nykymaailman perilliset eivät rakenna toimeentuloaan perinnön varaan. Itse asiassa he juuri toivovat, että vanhemmat käyttävät omaa rahaa omaan hyvinvointiinsa.
• Kertynyttä varallisuutta voi muuntaa rahaksi monin eri tavoin. Ja osahan on usein jo valmiiksi rahan muodossa olevia säästöjä.
• Teknisiltä ominaisuuksiltaan taloudellisesti tehokkain kokonaismalli voisi olla sellainen, jossa rahaa "vapautetaan omistusasunnon seinistä" esimerkiksi käänteisellä asuntokaupalla. Tällä rahalla ostetaan kertamaksuinen eläkevakuutus, jolla taataan tietty lisätulojen virta elämän loppuun saakka. Vaihtoehtoisesti kyseeseen voisi tulla hoivavakuutus, jonka korvauksilla katettaisiin hoivamaksuja. Vakuutusominaisuuden käyttäminen on kuitenkin keskeistä, koska se tasaa riskejä ja takaa tulovirran elämän loppuun saakka. 
• Hoivaa ja muita palveluja voisi sitten ostaa kunnan palvelusetelin ja oman rahan yhdistelmällä. Eli myös yhteiskunta tulisi vastaan fiksusti hinnoitellulla palvelusetelillä.

 

Asiakasmaksujen oikean tason määrittäminen on vaikeaa

  

En ole sen kannalla, että omaisuutta otettaisiin väkisin huomioon kunnallisissa laitoshoidon asiakasmaksuissa. Nykyään maksut lasketaan vain tulojen perusteella, ei siis omaisuuden, ja hyvä niin. Tämän viikkoisen metakan aloittanut professori Urpo Kangas on pohtinut kunnallisten laitoshoitopalvelujen asiakasmaksujen ongelmia laajemmin artikkelissa, joka julkaistaan tänä keväänä ilmestyvässä teoksessa ”Vanhuus ja oikeus”. Tuohon kannattaa tutustua. Lisäksi suosittelen lukemaan Newsbrokersin selvityksen "Miljardit pyjaman taskussa".

Pitäisikö lasten siis olla vastuussa ikääntyvän vanhempansa hoivasta enemmän kuin veronmaksun verran? Kyllä, mutta vapaaehtoiselta pohjalta siinä määrin kuin rakkaus ja muut rahkeet riittää. Ja kyllähän se usein pitkälle riittää.

Lue lisää...

Lehtijuttu kirjastamme

Uusimmassa Finanssi & Vakuutus -lehdessä oli juttu syksyllä julkaistusta kirjastamme "Mistä rahat?".

Kirjailijat Timo Silvola ja Piritta Poikonen.

Jutun voi lukea Lehtiluukusta ilmaiseksi joko tästä linkistä tai sitten sen voi katsella pdf-muodossa täältä, sivut 38 - 39.

Edelleen tulee välillä outo olo, kun tajuan, että kirja on nyt valmis. Sitä nimittäin tehtiin yli kaksi vuotta. Ei tietenkään koko aikaa aktiivisesti, mutta sillä tavalla "mukavasti" alitajunnassa stressaten. Koskaan ei ollut täysin toimetonta hetkeä edes vapaa-ajalla, koska aina oli yksi iso urakka kesken.

Kirjaa on mennyt ihan kivasti kaupaksi ja se on saanut osakseen kehuja jopa eräältä kansantaloustieteen professorilta. Kirja päätyi viime syyskuun lopulla Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen positiivisessa hengessä. Vielä en ole teostamme kirjakaupan hyllyltä bongannut, en ole edes muistanut yrittää. Edellisen kirjan, sen esikoisen, kanssa tuo hyllyasia oli paljon tärkeämpi juttu. Pitääpä kuitenkin tehdä toivioretki Akateemiseen tässä joku päivä. Ja jos ei opusta kaupasta löydy, sen voi tilata kustantajalta Finvalta tästä linkistä.

Jaakko Kianderin arvio kirjasta löytyy Toivo ajatuspajan sivuilta. Hiukan jännitin tuon arvion saamista, mutta sehän olikin oikein hyvä.

Juttu Finanssi & Vakuutus -lehdessä 1/2014

Lue lisää...

Eläkeuudistus. Taas.

Marraskuun kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli tulossa olevaa eläkeuudistusta. Kuten tekstistä huomaa, en aio asettua esteeksi sille, että eläkejärjestelmään taas kerran säädetään ja jopa eläkeikää nostetaan, vaikkei se tietenkään mikään iloinen uutinen ole.

                                                       Eläkeuudistus. Taas.

LU 14.11.2013

Tuskin on saatu edellisen suuren eläkeuudistuksen viimeiset sääntömuutokset voimaan, kun on jo taas tullut aika uudistaa työeläkettämme. Edellinen uudistushan tehtiin vuonna 2005, mutta sen myötä tullut elinaikakerroin on otettu käyttöön vasta vuonna 2010. Eläkejärjestelmämme kyky uudistua ja sopeutua kansantalouden tilaan on sen yksi vahvuus. Toisaalta jatkuvat muutokset voivat syödä sitä luottamuspääomaa, minkä varaan tällaiset sukupolvisopimukset kuten suomalainen työeläke nojaavat. 

Itse suhtaudun varsin luottavaisesti eläkejärjestelmäämme. Sitä on rakennettu ja ylläpidetty sellaisen parhaan matemaattisen osaamisen ja poliittisen näkemyksen perusteella, mitä tästä maasta on löytynyt. Ja toisin kuin vanhushoivan osalta on tilanne, eläkejärjestelmässä on sentään laskettu ja tuotu julki tulevien eläkevastuiden euromäärä. Lisäksi tulevien eläkkeiden varalle on rahastoitu edes jotain. Siksi eläkejärjestelmää on niin helppo parjata: kun tiedetään kattamattomien vastuiden määrä, niihin on kritiikissä helppo tarttua. Hoivasta taas ei tiedetä edes vastuiden euromäärää, saati että olisi olemassa edes jokin hoivarahaston tynkä jossain.

Eläkeuudistus pääsi kunnolla käyntiin, kun ns. Pekkarisen asiantuntijaryhmä vastikään julkaisi omat pohdiskelunsa eläkeuudistuksen pohjaksi. Vaikkei työryhmä esittänytkään mitään suoria suosituksia, selvää on, että luvassa on eläketurvan kiristyksiä. Eläkeikään joudutaan koskemaan, eläketurva ei ainakaan halpene ja eläkemaksujen korotukset ovat selviö. Ken helpotuksia haluaa ja paranevia etuuksia vaatii, tutustukoon ensin eläkkeiden rahoittamisen ongelmiin.

Kipein kiista eläkeuudistuksessa käytäneen vanhuuseläkeiästä. Mielestäni oli virhe, että vuoden 2005 uudistuksessa vanhuuseläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen. Siihen asti pidimme selviönä, että vanhuuseläkeikä on Suomessa 65 vuotta. Nyt olemme hyvin lyhyessä ajassa jo tottuneet siihen, että vanhuuseläkkeelle pääsee 63-vuotiaana. Samaan aikaan eliniän odotteemme on jatkanut nousuaan. On matemaattisesti selvää, ettei yhä isompaa osaa elämästä ole mahdollista elää sinänsä ansaitun, mutta kuitenkin yhteisestä pussista tulevan eläketulon varassa. On hyvä huomata, että kansaneläkkeessä eläkeikä on edelleen 65 vuotta. Sairauden tai työttömyyden kohdatessa 65 vuotta tuntuu toki utopistiselta ikärajalta, mutta niihin tilanteisiin täytyy olla muita ratkaisukeinoja kuin yleisen vanhuuseläkeiän pitäminen nykytasolla.

Vaikka itse luotankin työeläkejärjestelmäämme ja arvostan sen vahvuuksia suuresti, en silti laskisi omaa eläkeaikaista toimeentuloani vain työeläkkeen varaan. Niinkin arkiset asiat kuin omasta työkunnosta huolehtiminen ja asuntolainan maksaminen ovat osa vanhuuden toimeentulon rakentamista. Myös määrätietoinen eläkesäästäminen olisi hyvä keino, mutta tällä hetkellä vakuutusmuotoinen eläkesäästäminen on tehty Suomessa erittäin epähoukuttelevaksi. Kyse on poliittisista valinnoista. Onkin outoa, että samaan aikaan kun pakollisen eläketurvan puolella on luvassa vain kiristyksiä, on vapaaehtoisen eläketurvan välineet pilattu. Tilanteenhan pitäisi olla päinvastainen: kansalaisia pitäisi herätellä ja houkutella täydentämään eläketurvaansa vapaaehtoisesti. Olisi mahdollista luoda tilaa taloudellisesti tehokkaille ja aidosti taloudellista turvaa luoville, täysin vapaaehtoisille lisäeläkeinstrumenteille. Jos niin vain haluttaisiin. 

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Hesarissa mainittiin kirjamme

Helsingin Sanomien ykköspääkirjoitus 30.9.2013 käsitteli kuntien tehtävien karsintaa ja yhteiskunnan ja yksilön välistä vastuunjakoa. Kirjoituksessa mainittiin kirjamme "Mistä rahat?" ja meidät kirjoittajat nimeltä ja vieläpä positiiviseen sävyyn. Hienoa, juhuu!

Tässä meitä koskenut pätkä:

"Finanssialan keskusliitossa työskentelevät Piritta Poikonen ja Timo Silvola esittävät viime viikolla ilmestyneessä kirjassaan Mistä rahat – hoivan rahoituksen tasapainoa etsimässä, että nykyisestä hyvinvointimallista pitäisi tehdä helpommin ymmärrettävä.

Käytännössä se tarkoittaisi, että yksittäinen suomalainen ymmärtäisi, mitä palveluja kunnat ja valtio lupaavat hänelle tulevaisuudessa ja mistä hän vastaa itse suoraan tai vakuutuksen avulla.

Aloite on kannatettava. On kansalaisen edun mukaista, että hänellä on riittävä tieto omien päätöstensä pohjaksi. Tämän syksyn jälkeen tiedon määrä lisääntynee."

Kirjaa saa nyt hieman alennettuun hintaan Bookysta (40,70 €, norm. 46 €).

Lue lisää...

Kirja julkaistiin tänään

Kirjamme "Mistä rahat?" julkaistiin virallisesti tänään. Kustantajamme FINVAn toimitusjohtaja sanoi, että "jokaisen suomalaisen pitäisi lukea tämä kirja". No niin... ;)



Kirjan kirjoittajat Timo Silvola ja Piritta Poikonen



Tiedotteita pukkaa

Ensimmäisessä tiedotteessa kerrottiin asiasta näin:

Uutuuskirja: Mistä rahat vanhuudenhoivaan?


Suomessa on Euroopan nopeimmin vanheneva väestö. Väestörakenteen muutos tarkoittaa, että ikäihmisten hoivaan tullaan jatkossa tarvitsemaan ennennäkemättömän paljon rahaa, eikä sitä kaikkea voida saada kasaan verovaroin. Samaan aikaan vanhempi väki on vauraampaa kuin koskaan aikaisemmin. Mikä neuvoksi?

Finanssialan Keskusliiton asiantuntija Piritta Poikonen ja johtaja Timo Silvola pohtivat uusia hyvinvoinnin rahoituksen malleja kirjassaan Mistä rahat? – Hoivan rahoituksen tasapainoa etsimässä. Kirjoittajat haluavat raivata tietä ajattelulle, jossa hyvinvointipalveluja voitaisiin jatkossa rahoittaa yhdistämällä tehokkaasti julkista ja yksityistä rahaa. ”Varautuminen omaan vanhuuteen pitää tehdä nykyistä helpommaksi ja houkuttelevammaksi”, kirjoittajat sanovat.

* * *

Tänään lähti maailmalle seuraavanlainen tiedote:

Hoivan lisärahoitukseen tarvitaan vapaaehtoisia keinoja


Finanssialan Keskusliiton asiantuntija Piritta Poikosen ja johtaja Timo Silvolan tänään julkistettavassa kirjassa ”Mistä rahat?", käsitellään suomalaisen hyvinvointimallin rahoitusmahdollisuuksia. Poikonen ja Silvola pohtivat kirjassaan löytyisivätkö rahat hoivapalveluiden lisärahoitukseen vapaaehtoisin keinoin.

Kirjoittajien mielestä hyvinvoinnin rahoitus ei väestörakenteen muuttuessa onnistu enää entiseen tapaan yksinomaan verovaroin. Väestön ikääntyminen aiheuttaa kustannuspainetta julkiselle rahoitusjärjestelmällemme, mutta työssäkäyvien verotusta ei voi kiristää yli kipurajan.
"Ihmisille pitää siksi luoda paremmat mahdollisuudet täydentää julkisen turvan tasoa omin voimin, mutta vapaaehtoisesti", Poikonen ja Silvola toteavat.

Kunnallisten palvelujen asiakasmaksuissa ei Poikosen ja Silvolan mielestä saa ruveta ottamaan tulojen lisäksi huomioon myös omaisuutta, kuten joissakin maissa on tehty. Omaisuuden hyödyntämiseen voidaan kehittää vapaaehtoisuuteen perustuvia ratkaisuja. Yksi tällainen ratkaisu olisi kunnallisen palvelusetelin ja yksityisen kertamaksuisen eläkevakuutuksen yhdistelmä.

Piritta Poikosen ja Timo Silvolan kirja Mistä rahat? Hoivan rahoituksen tasapainoa etsimässä julkaistaan tänään tiistaina 24. syyskuuta Finvan kustantamana. Kirjassa kerrotaan vanhushoivan palveluvastuuvelasta ja kestävyysvajeesta sekä esitetään toimenpide-ehdotuksia.

* * *

Kustantajamme tiedote asiasta löytyy vielä tästä linkistä.

Kirjaa voi tilata suoraan kustantajalta tai ekirjana Elisalta ja ellibsiltä.

* * *

Onnellinen kirjailija mainoskuvausten harjoituksissa :)

Lue lisää...

Uusi kirjani tulee pian painosta!

Olen kirjoittanut pitkään ja hartaasti uutta tietokirjaa nimeltään "Mistä rahat?". Nyt opus on edennyt jo painoon asti ja ensimmäiset kappaleet voidaan saada käsiimme kenties jo tällä viikolla! Tunnelmat ovat iloiset, helpottuneet - ja tietenkin jännittyneet. Mitenköhän kirjamme otetaan vastaan? Kiinnostaako se ketään? Saimmeko sanottavamme selkeästi sanottua? Raivostuukohan joku? Voisiko joku todella saada siitä rakentavia ideoita? Paineita, paineita...

Kirjan koko nimi on "Mistä rahat? Hoivan rahoituksen tasapainoa etsimässä". Takakansiteksti kuuluu näin:

"Sosiaali- ja terveyspalveluihin kuluu yli 50 miljardia euroa vuodessa. Ja jatkossa paljon enemmän. Kansalaisille annettujen julkisten palvelulupausten kustannukset muodostavat palveluvastuuvelan, jonka suuruus on moninkertainen verrattuna valtion ja kuntien velkakirjavelkaan. Piritta Poikonen ja Timo Silvola kertovat, miten selviämme julkisen talouden kestävyysvajeesta yhdistämällä viisasti yhteiskunnan rahoituksen ja kansalaisten oman rahoituksen."

Sisällysluetteloon voi tutustua tästä linkistä.

Aikaisempi kirjamme "Eläkesäästäminen" julkaistiin vuonna 2010. Se käsitteli ns. PS-säästämistä koskevaa lainsäädäntöä. Se päätyi jopa Tampereen yliopiston tenttikirjaksi! Ja siihen viitattiin Defensor Legis -julkaisussa, mikä on epäilemättä juristin urani tieteellinen huippuhetki.

Tämä uusi kirja ei kuitenkaan ole ollenkaan juridinen, vaan pohdiskelevampi ja poliittisempi. Siksi sen tekeminenkin oli paljon vaikeampaa kuin mitä edellisen kirjan tekeminen oli. Tai ainakin minulle on helpompaa ottaa "vain" jokin juridinen ongelmakokonaisuus, pilkkoa se systemaattisesti palasiksi ja ottaa siitä siten selko ytimiä myöten. Toista se on pähkäillä koko hyvinvointimallimme rahoituksen kokonaisuutta ja sen uudistamista...  

Kirjoitusprosessi on siis ollut pitkä ja vaatinut sitkeyttä. Välillä koko homma on todella yököttänyt. Tuntui, ettei aiheesta pääse yli eikä ympäri. Ei ainakaan selkein sanankääntein. Eikä kirja olisi vieläkään valmis ilman tarmokasta kustannuspäällikköämme FINVAn Salla Närhistä. Mutta toisaalta prosessi on ollut palkitseva ja opettavainen. Ja on matkaan mahtunut pieniä juhlahetkiäkin, kuten esimerkiksi se, kun kirjalle tuli oma ISBN-numero. Silloin opus alkoi olla oikeasti totta. Ja kohta se on käsissä!

Lue lisää...

Tutkittuja asenteita

Uusin kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli VATT:n uutta mielenkiintoista tutkimusta. Seurasin työni puolesta prosessia läheltä. Tutkimusraportti löytyy tästä linkistä. YLEn verkkotoimitus haastatteli minua aiheesta, se juttu löytyy tästä linkistä. Tässä kirjoitukseni:


Tutkittuja asenteita

Pääsin maallikkona seuraamaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä. Tässä VATT:n juuri julkistetussa tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten hoivapalveluja koskevia mieltymyksiä ja näiden palvelujen rahoittamista koskevia asenteita. Kysely tehtiin tulevaisuuden vanhuksille eli tämän päivän 55–70-vuotiaille. Siinä luotiin sadoille koehenkilöille mahdollisimman todenmukainen tulevaisuuden hoivaa koskeva valintatilanne hintoja myöten. Vastaajat eivät siis voineet vain luetella mielihalujaan, vaan tieto palvelujen hintatasosta teki valinnat todellisemmiksi.

Selkeä tulos on, että mieltymykset hoivan sisällön suhteen vaihtelevat suuresti. Suurin osa haluaa asua kotona, vaikka palveluasuminen olisi hyvin edullista. On kuitenkin myös paljon heitä, jotka haluavat muuttaa palveluasuntoon, vaikka se maksaisi heille tuntuvastikin. Tarvitaan vielä lisätutkimuksia sen selvittämiseksi, mikä selittää nämä suuret erot. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun ihmiset ovat selvästi muita halukkaampia muuttamaan palvelutaloon. Tulevaisuudessa onkin oltava tarjolla erilaisia asumismuotojen ja hoivapalvelujen yhdistelmiä. 

Vanhuspalvelujen julkisella tuella on suuri vaikutus siihen, millaista hoivaa ihmiset pystyvät lopulta valitsemaan. Järkevä tukipolitiikka suuntaa varat siten, että ikäihmisten valinnat tukevat heidän hyvinvointiaan. Kansantalouden kestävyys asettaa tukipolitiikalle tietenkin rahalliset rajat. 

Tutkimuksessa selvitettiin myös kansalaisten halukkuutta maksaa hoivapalveluista. Kodin arkiaskareissa auttamisesta ja ateriapalveluista ollaan valmiita maksamaan varsin paljon. Samoin turvaranneke ja päivittäinen viriketoiminta nähdään korkeahkon maksun arvoisiksi. Tuloksista näkyy, että vanhuspalveluista ollaan valmiita maksamaan eläketuloihin nähden merkittäviä summia. Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa valmiutta käyttää myös varallisuutta hoivan rahoittamiseksi. Tällaiset signaalit kansalaisilta ovat tärkeitä, koska hoivan rahoittaminen entiseen tapaan vain veroja korottamalla olisikin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. 

Tutkimuksessa tehtiin erillinen kysely vastaajien aikuisille lapsille, koska he ovat usein mukana päätöksentekotilanteissa. Lasten mielestä vanhushoivaan voi käyttää vanhusten omia varoja enemmän kuin vanhusten itsensä mielestä. Lapset ovat vanhempia huomattavasti valmiimpia myös siihen, että oma vanhempi asuu maksullisessa palvelutalossa tai että hoiva-ammattilainen käy kotona auttamassa vanhempaa, vaikka palvelu maksaisikin. 

Omaishoivaa koskevissa valinnoissa havaittiin todella suuria eroja. Osa lapsista ei valitse ensisijaisesti omaishoivaa, vaan he ovat valmiimpia siihen, että vanhempi käyttää suuriakin summia rahaa ammattihoivaan. Toisaalta jotkut lapset eivät odota mitään korvausta omaishoivan antamisesta. He saattavat nähdä hoivan antamisen myös omaa hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Keskimäärin lapset halusivat kuitenkin melko suuren taloudellisen kannusteen ainakin virallisen omaishoitosopimuksen tekemiseen. Tulos ei kerro haluttomuudesta hoivaamiseen, vaan muista arjen rajoitteista, jotka käytännössä estävät omaishoivan antamisen.   

Helppo olisi lohkaista, että lapsilla näyttäisi ”laiskuus voittavan ahneuden”, mutta tämä olisi ilkeää ja perusteetonta. Lapset arvostavat vanhempiensa hoivaa paljon, myös rahallisesti. Heille omien vanhempien hyvinvointi on tulevan perintöosuuden suuruutta paljon tärkeämpää.

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com

Lue lisää...

Porin SuomiAreena koettu!

Olin tällä viikolla kolme päivää Porin SuomiAreenassa työmatkalla. Keskiviikkona oli työnantajani Finanssialan Keskusliiton järjestämä paneeli otsikolla "Käärinliinoissa ei ole taskuja". Olin yksi panelisteista. Kokemus oli vähän kuin hammaslääkärireissu, mutta nyt se on ihan onnellisesti ohi. Linkki uutisvideoomme on tässä.


Aika kovaan seuraan jouduin/pääsin näin julkiseen paneeliin panelistin roolia toteuttamaan, mutta selvisin! (Alun perin paneelissamme piti olla vieläpä Juha Sipilä, mutta hänhän valitettavasti sairastui.)

Jaana Laitinen-Pesola, Mika Lintilä, Pirre, Juhana Vartiainen

 

Minä ja VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen

Hoivan rahoitusta ruodittiin

Paneelimme aihe oli suosikkini eli hoivan rahoituksen järjestäminen (lähi)tulevaisuudessa. Koko keskustelun voi katsoa MTV3:n Katsomosta tästä linkistä. Itse en ole pystynyt vielä tallennetta katsomaan, kerään rohkeutta.

Tässä kirjallisessa muodossa näkemyksiäni, joita koitin tai ainakin oli tarkoitus keskustelussa sanoa:

Satakunnan Kansan pääkirjoitus 18.7.2013

Kestävyysvaje johtuu ikääntymisestä. Ei siis ole olemassa mitään erillistä mystistä kestävyysvajetta, joka laitettaisiin ensin kuntoon ja sitten vasta murehdittaisiin hoivan rahoitusta. Kestävyysvaje = väestön ikääntymisen aiheuttama aukko kansantaloudessa.

Vallitseva synkkä suhdannetilanne ei siis tarkoita kestävyysvajetta. Meillä olisi kestävyysvaje ihan ilman nykyistä talouden alamäkeäkin.

Mikään kuntarakenne tai sote-uudistus ei sinänsä ratkaise kestävyysvajetta.

Minkään ikäluokan koko ei tietenkään ole minkään ikäluokan syy! Se on vain tilastollinen fakta.

Ikäluokkien kokoerot vaikeuttavat kestävyysvajetta. Ongelma ei ole suurten ikäluokkien suuruus, vaan ennemminkin nykyisten työssä olevien ikäluokkien pienuus.

Ikääntyneiden määrä on jatkossa aiempaa paljon suurempi verrattuna työelämässä olevan väestön määrään. Hoiva on totuttu rahoittamaan työtä verottamalla, mutta väestömäärien suhteiden muuttuessa verotaakka käy kohtuuttomaksi. Paljon rahoitettavaa, vähän rahoittajia.



Meistä koitettiin tehdä myös pahiksia ja minutkin
liitettiin mukaan "La Famigliaan" ;)

Jos mitään ei tehdä, kuntaverot ovat tulevaisuudessa 30 %:n luokkaa. Voin vain kuvitella, mikä itku ja parku Lohjan valtuustosalissakin tuolloin olisi...

Kansalaisten omaisuutta ei pidä ottaa huomioon kunnallisten hoivapalveluiden asiakasmaksuissa tulevaisuudessakaan. Omaisuuden huomioiminen esim. hoivan asiakasmaksuissa tarkoittaisi omaisuuden ottamista yhteiskunnan haltuun vaikka väkisin.

Omaisuutta pitää kuitenkin voida käyttää hoivan rahoittamiseen vapaaehtoisesti ja nimenomaan siis siten, että yhteiskunta tulee askeleen tai pari kansalaista vastaan esimerkiksi järkevästi hinnoitellun palvelusetelin muodossa.

Hyviä välineitä hyödyntää omaisuutta olisivat etenkin kaikki vakuutusmuotoiset ratkaisut kuten hoivavakuutus ja kertamaksuinen elinikäinen eläkevakuutus. Vakuutusmekanismi tuo taloudellista tehokkuutta ja sen avulla riskejä saadaan hallintaan taloudellisesssa mielessä.

Hoivaan verrattuna eläkejärjestelmämme on hyvässä kunnossa. Eläkkeitä varten on jopa rahastoitu jotain. Hoivaa varten taas ei ole olemassa mitään "kansallista hoivarahastoa".

Eläkejärjestelmää joudutaan kuitenkin tulevaisuudessa säätämään eli eläkeikää joudutaan varmasti peukaloimaan tavalla tai toisella ja etuuksien sekä maksujen tasoja joudutaan tarkistamaan. Itse näen nämä ongelmat kuitenkin pienempinä peikkoina suureen hoivamörköön verrattuna.

Kansalaiset ovat meitä poliitikkoja valmiimpia eläkejärjestelmän ikäviinkin uudistuksiin. Poliitikot ovat ehkä turhankin pelokkaita. Itse haluan jatkossakin uskaltaa ilmaista rehellisesti sitä mitä mieltä minä oikeasti olen. Tässä eläkeasiassa on täysin perusteltua asettua nuorempien ikäluokkien asianajajaksi, mutta koen silloinkin samalla ajavani ikääntyvien ikäluokkien etua, tosin mutkan kautta. Kestämätön rahoitustilanne kun käy lopulta aivan kaikille ikäluokille kalliiksi!

Pori hurmasi Pirren!

Porin SuomiAreena oli ylipäänsä kokemuksena todella hyvä. Konsepti on aivan erinomainen: Jazzien kanssa samaan aikaan on kaupungin keskustan puolelle järjestetty moneen paikkaan keskusteluja yhteiskunnallisten teemojen ympärille. Tapahtumien puolivälissä oleva jazzkatu sitten yhdistää kummankin tapahtuman osallistujat. Loistava kokonaisuus. Ihan käy kateeksi Poria noin hienosta ideasta.

Mainoshaastattelu Eetunaukiolla

Tuntui, että Porissa oli tällä viikolla "kaikki" poliitikot ja toimittajat. Kaikki hyväntuulisina kesämielellä. Koko kaupunki oli täynnä kuhinaa. Siis aivan joka nurkalla oli jotain!



Kolmantena päivä sateli,
mutta silti oltiin terassilla :)

Jazziakin kuultiin

Lue lisää...

Palveluseteli on mahdollisuus

Tämän viikonlopun Länsi-Uusimaassa oli kautta aikojen toinen Kirjoittajavieras-palstan kirjoitukseni. Väänsin palvelusetelistä, yhdestä suosikkiaiheistani. Tästähän teimme valtuustoaloitteenkin juuri muutama päivä sitten.

Palveluseteli on mahdollisuus

Kestävyysvaje johtuu väestömme ikääntymisestä. Hoivaan tullaan tarvitsemaan ennennäkemättömän paljon rahaa. Kaikkea sitä ei voida saada kasaan veroina. Siksi rahoitusvajeeseen on etsittävä muita ratkaisuja. Yksi sellainen on hoivan palveluseteli. 

Palvelusetelin voi saada kunnan tarjoaman hoivapalvelun vaihtoehtona. Tällöin kunta antaa konkreettisen palvelun sijaan rahanarvoisen setelin. Setelin saa samoilla kriteereillä kuin varsinaisen palvelunkin saisi. Seteliä ei siis ole tarkoitettu palveluiden saamisen ohituskaistaksi tai lisäpalveluksi. Tulosidonnaisena palveluseteli olisi myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. 

Hinnoittelemalla setelin järkevästi kunta voi säästää. Palvelusetelin arvon ei tulisi yleensä olla kunnan oman tuotannon kustannuksia korkeampi. Säästöä syntyy, kun setelin arvo on kustannuksia matalampi. Lohjalla esimerkiksi asumispalvelun kustannus on kaupungille n. 40 000 €/asukas vuodessa.

Kuka sitten on valmis ottamaan vastaan vajaahintaisen palvelusetelin kunnan tarjoaman normaalin hoivapalvelun sijaan? Väitän, että tulevaisuudessa yhä useampi.

Ensinnäkin pääosa hoivan kustannuksista aiheutuu asumisesta, jonka maksamme ennen hoivaan joutumistakin itse. Toiseksi mieltymyksemme asumisen suhteen vaihtelevat suuresti verrattuna vaikkapa mielipiteeseemme siitä, minkälaisen sydänkirurgin haluaisimme itseämme operoivan. Kirurgiksi halutaan paras, mutta asumisesta on monta makua. Laittamalla likoon omaa rahaa palvelusetelin lisäksi hoivan voisi hankkia mieleisestään paikasta.

Kolmanneksi asuminen kunnan tarjoamassa hoivapaikassa ei sekään ole halpaa. Vanhainkodissa tuloista viedään 85 % asiakasmaksuihin, mutta omaisuuteen ei kosketa. Palveluasumisessa taas asukas maksaa kaiken (asumisen, ateriat, palvelut, lääkkeet) itse. Tällöin menot helposti ylittävät tulot, jolloin on turvauduttava omiin säästöihin tai jopa myytävä omaisuutta.

Koska vanhainkotien asukkaiden omaisuuteen ei ole päästy käsiksi, vanhainkoteja on muutettu tehostetun palveluasumisen paikoiksi kautta maan. Tällöin vanhukselta perittävä hinta kasvaa, vaikka palvelu pysyy suunnilleen samana. Tähän ollaan puuttumassa ja nämä palvelumuodot yhdistettäneen. Tapahtuupa niiden maksujen yhtenäistäminen kumman logiikan mukaan tahansa, palveluseteli kannattaa. Kansalaiset voivat täydentää setelin arvoa omalla rahalla vapaaehtoisesti ja he pääsevät silloin itse valitsemaan mieleisensä hoivapaikan. 

Mutta mistä rahat palvelusetelin lisäksi? Suomalaisten taloudellinen hyvinvointi on lähes kymmenkertaistunut 1950-luvun alusta. Julkisen talouden alijäämän vastapainona meillä on useimmissa yksityistalouksissa ylijäämäinen tilanne. Tämä ylijäämä kannattaa hyödyntää, mutta hyödyntämisen pitää tapahtua suomalaista hyvinvointimallia tukevalla eikä sitä repivällä tavalla. Perintöjenkin merkitys vähenee, kun perilliset ovat yhä iäkkäämpiä ja varakkaampia. Perilliset ovatkin avainasemassa: heille oman vanhemman hyvinvointi on tärkeämpää kuin perintöosuuden vaaliminen. He auttavat senioria huomaamaan, ettei siinä ole mitään järkeä, jos omaisuus on suurimmillaan kuolinpäivän aamuna.

Ratkaisu kestävyysvajeeseen ei piile julkisen sektorin alasajossa eikä ihmisten oman vastuun väkivaltaisessa lisäämisessä. Ratkaisu löytyy julkisen ja yksityisen vastuun mielekkäästi yhdistävästä mallista. Hoivan palvelusetelin käyttöönottoa on syytä edistää Lohjallakin.

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com
**************************************************************************
LISÄYS:

Hoivasta oli tällä viikolla mediassa parikin isoa juttua: Yle uutisoi siitä, miten "vanhukset heivattiin hoitopaikasta toiseen" ja Hesari kertoi Saksan mallista, jossa lapset voivat joutua maksamaan vanhempansa hoivakulut ja mitä siitä on seurannut. Googlessa HS:n juttu näkyy vielä otsikolla "Mummo muutti Puolaan".

Lue lisää...