Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvopohja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvopohja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. helmikuuta 2014

Paljon melua arvoista

Kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli tällä kertaa arvoja. Olen tutustunut kansainväliseen kulttuurisia arvo-orientaatioita koskevaan tutkimukseen. Se on ollut todella mielenkiintoista ja teoria tuntuu omien kokemusten perusteella pitävän paikkansa. Tunnistan itsessäni vahvana ne arvot, jotka tutkimuksessa korostuvat Suomessa: tasa-arvo, harmonia ja älyllinen autonomia.

 

Paljon melua arvoista



Länsi-Uusimaa 1.2.2014

Julkisessa keskustelussa korostetaan omia arvoja. Arvoiksi julistetaan milloin mitäkin sinänsä tärkeitä ja arvostettavia asioita. Yle julkaisi juuri suuren arvotutkimuksensa, joka oikeasti oli pelkkä pikakysely, jossa selvitettiin ihmisten suhtautumista tiettyihin väittämiin. Sitä saatiin, mitä kysyttiin. Sosiaaliturva julistettiin passivoivaksi ja Suomi pirstaloituneeksi. Sosiaaliturvan varassa elävät eivät tosin itse kokeneet sen passivoivan. He varmasti tietävät arjen kovat realiteetit paremmin. Ja harvapa sen vähimmäisturvan varaan työelämästä vapaaehtoisesti siirtyy – niin epähoukuttelevaa se todellisuudessa on.

Oikean kansainvälisen arvotutkimuksen perusteella suomalaisten yhteisiä kulttuurisia arvoja ovat tasa-arvo, harmonia ja älyllinen autonomia. Tasa-arvo ilmenee moraalisena tasavertaisuutena, samoina perusintresseinä, yhteistyöhön sitoutumisena ja huolena muista. Harmonia tarkoittaa sopeutumista vallitsevaan ympäristöön sen muuttamisen sijaan. Älylliseen autonomiaan liittyviä piirteitä ovat laajakatseisuus, uteliaisuus, luovuus ja ihmisten näkeminen itsenäisinä yksilöinä. 

Suomen kaltaisissa tasa-arvon ja älyllisen autonomian kulttuureissa yhteiskunnan rooli korostuu. Niissä investoidaan julkisia varoja kansalaisten terveyteen ja koulutukseen. Tavoitteena on yksilön riippumattomuus suvusta, yksilön ainutlaatuisten ominaisuuksien kehittäminen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille. Meillä esimerkiksi suku ei sanele lapsen tulevaa ammattia eikä valitse hänelle puolisoa. Suomalaisen yhteiskunnan voi nähdä olevan hyvin yksilölähtöinen. Hyvinvointimallimme ei suinkaan passivoi ja tasapäistä, vaan se antaa yksilöille mahdollisuuden toimia vapaasti ja rohkeasti eikä epäonnistuminen tuhoa kaikkea.

Arvopohjat ovat erilaisia eri puolilla maailmaa, eikä toinen ole parempi toista. Suomalaisten arvojen vastaiset järjestelyt, jotka ovat esimerkiksi voimakkaan epätasa-arvoisia ja joissa roolit, valta ja resurssit jakaantuvat räikeän epätasaisesti, aiheuttavat Suomessa ärtymystä. Vastaavasti meidän tasa-arvoinen kanssakäymisemme voi tuntua epäselvältä ja hämmentävältä sellaisesta, joka on kasvanut tuntemaan olonsa turvalliseksi selkeän hierarkian vallitessa. ”Maassa maan tavalla” -odotus on mielestäni looginen harmoniaa korostavan suomalaisen perusarvon ilmentymä: pyrimme itse vieraassa ympäristössä liikkuessamme sopeutumaan emmekä suinkaan muuttamaan vallitsevaa ympäristöä. Samaa odotamme muilta. 

Perusarvomme voivat muuttua, mutta hyvin hitaasti. Esimerkiksi homoseksuaalien tasa-arvoisten oikeuksien laajenemista ei ole syytä kiirehtiä julistamaan ”arvojen rappioksi”, etenkin kun kyseessä on päinvastoin yhden perusarvomme eli tasa-arvon hidas eteneminen yhä laajemmalle. Tasa-arvon ja harmonian murenemisesta on kuitenkin jo merkkejä havaittavissa: keskimäärin Suomessa menee vielä hyvin, mutta väestöryhmien väliset erot kasvavat. Kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee jo, ettemme ole enää samassa veneessä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vääjäämätön kehitys. Voimme tietoisilla valinnoilla huoltaa arvopohjaamme. Esimerkiksi yhteiskunnallinen tasa-arvo on helppo leimata ”luonnottomaksi vaatimukseksi” silloin, kun itsellä menee hyvin tai on muuten vain erityisen ns. kova luu. Tuollaisen kovan luun edessä on vain uskallettava puolustaa niitä ”pehmeitä” arvoja, joiden toteutuminen on tuonut meille hyvinvointia.
 

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com

Lue lisää...
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Arvotonta menoa?


Täytän tätä vielä niin kovin tyhjää blogin tekelettäni parilla aiemmin julkaistulla tekstilläni. Ensimmäinen on Sitran Kestävä talous -foorumille kirjoittamani kirjoitus arvoista. Tehtäväksianto aiheutti ensin suuria tuskia ("pohdi talouteemme pitkällä aikavälillä vaikuttavaa muutosvoimaa, joka on tärkeä kestävän talouden kannalta"...jepjep...), mutta sitten kävin kuten niin usein minulle tuntuu käyvän: se vaan tuli jostain. Tästä tekstistä on pakko sanoa, että olen vieläkin erittäin tyytyväinen aikaansaannokseeni.

 Arvotonta menoa? (julkaistu syksyllä 2012 Sitran nettisivuilla)


Tämän bloggauksen kirjoittajasta 
Olen lakimieskoulutuksen suorittanut sosiaalipolitiikasta kiinnostunut asiantuntija Finanssialan Keskusliitosta. Tykkään ajatella ja möläytellä hankalia ja joskus jopa ns. vaarallisia ajatuksia. Näen esimerkiksi paljon hyvää myös yleisesti erittäin ikäviksi koetuissa asioissa kuten vaikkapa kuntien pakkoliitoksissa, natriumglutamaatissa ja vakuutuslääkäreissä. 
Koko työurani ajan olen pureutunut eläkkeisiin sekä pakollisen että vapaaehtoisen eläketurvan näkökulmasta. Nykyään päivittäiseen työsarkaani kuuluu ratkaisujen kehittäminen ikääntymisen aiheuttamiin taloudellisiin muutoksiin. Siitä kumpuaa kiinnostukseni kestävään talouteen. Pitkäaikaisten taloudellisten järjestelyjen tulee olla niin viisaasti mietittyjä, että ne kestävät erilaisten muutosvoimien puserruksessa tuhoutumatta. 
Kaikki palautuu arvoihin 
Tämän blogikirjoituksen teemaksi annettiin pohtia talouteemme pitkällä aikavälillä vaikuttavaa muutosvoimaa, joka on tärkeä kestävän talouden kannalta. Koska ”aivan kaikki” selittyy arvopohjamme kautta, tarkastelen tässä kirjoituksessa muutosvoimien ja arvopohjamme keskinäistä suhdetta sekä arvoistamme nousevia vaatimuksia kestävälle taloudelle. 
Muutosvoimat ja arvopohjamme 
Muutosvoimat eivät pääse jylläämään maailmassa vapaasti, vaan ne toimivat erilaisten kulttuuristen arvopohjien päällä. Kulttuuriset arvomme eivät muutu nopeasti, vaan niiden muutokset voivat viedä jopa satoja vuosia – vaikka kulloinkin elävistä ihmisistä tuntuukin (ja on aina tuntunut), että maailmaa muuttuu juuri sillä hetkellä nopeasti ja nopeammin kuin ikinä ennen. Arvopohjan pysyvyyttä ei pidäkään sekoittaa pintatason kulttuuri-ilmiöihin, jotka voivat muuttua nopeastikin. Siispä se, että käytämme samanlaisia farkkuja ja syömme samanlaisia hampurilaisia ympäri maailman, ei tarkoita sitä, että erilaisten kulttuuriemme syvemmät arvopohjat olisivat lähentyneet. 
Suomalainen arvopohja koostuu tasa-arvosta, harmoniasta ja älyllisestä autonomiasta.[i] Tasa-arvoon liittyvät sellaiset määreet kuten moraalinen tasavertaisuus, samat perusintressit, yhteistyöhön sitoutuminen ja huoli muista. Harmoniaa painottavissa kulttuureissa korostuu sopeutuminen.Älylliseen autonomiaan liittyviä tärkeitä arvoja ovat laajakatseisuus, uteliaisuus ja luovuus. Autonomiaa korostavissa kulttuureissa ihmiset nähdään itsenäisinä, toisistaan erottuvina yksilöinä. 
Sellaisissa tasa-arvon ja autonomian kulttuureissa kuten Suomi yhteiskunnan rooli korostuu ja niissä tyypillisesti investoidaan julkisia varoja kansalaisten terveyteen ja koulutukseen. Tavoitteena on yksilön riippumattomuus suvusta (vapaus sisäryhmän paineesta), yksilön ainutlaatuisten ominaisuuksien kehittäminen ja tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille. Tätä arvotaustaa vasten näen suomalaisen yhteiskunnan rakentuvan ennen kaikkea äärimmäiselle individualismille.[ii] Hyvinvointimallimme ei siis suinkaan tasapäistä, vaan antaa yksilöille mahdollisuuden toimia vapaasti ja rohkeasti – ja lopulta myös taloudellisessa mielessä fiksusti ja tehokkaasti.   
Vastakohtia Suomessa korostuville arvoille ovat hierarkia, hallinta ja juurtuneisuus. Hierarkkisessakulttuurissa koetaan roolien, vallan ja resurssien epätasainen jakautuminen oikeutetuksi. Hallinnankulttuurissa korostuu aktiivinen itsetehostus, ja sopeutumisen sijaan tavoitteena on hallita ja muuttaa ympäristöä. Juurtuneisuus korostaa ihmisen roolia yhteisön jäsenenä, ja tärkeitä arvoja ovat tottelevaisuus, perinteiden kunnioitus ja sitoutuneisuus sukuun (sisäryhmän paine). Selkeä esimerkki suomalaisille arvoille vastakkaisesta mallista on kiinalainen arvopohja, joka rakentuu hierarkian ja hallinnan varaan.   
Arvojemme takia esimerkiksi voimakkaaseen epätasa-arvoon ja sitä myöten roolien, vallan ja resurssien räikeän epätasaiseen jakoon perustuvat järjestelyt eivät ole Suomessa kestävällä pohjalla. Vastaavasti hyvin tasa-arvoiseen ajatteluun perustuvan järjestelyn lanseeraaminen Kiinassa jäisi surkeaksi yritykseksi. Meille tasa-arvo on itsestäänselvyys, kun taas kiinalaiselta arvopohjalta maailmaa katsoen juuri hierarkkisuus luo selkeyttä ja turvallisuutta. Hierarkiaan tottuneelle meidän tasa-arvoinen menomme voi vaikuttaa melko epäselvältä ja jopa ahdistavalta. Arvopohjat siis vaihtelevat ympäri maailman, eikä toinen ole parempi toista! Tärkeää onkin tunnistaa ja tunnustaa nämä arvopohjat ja toimia taloudessakin niitä kunnioittaen - eikä siis vääntää väkisin ulkomaisia oppeja kopioiden. Ainakin jos mielii olla aidosti tehokas ja toimia markkinoilla pitkäjänteisesti. 
Hyvää Suomesta! 
Mitä suomalaiselta tasa-arvon ja harmonian arvopohjalta ponnistaen on sitten saavutettu? Käsittämättömän paljon. Tässä otsikoita viime vuosilta: 
  • YLE 16.8.2010: ”Newsweek: Suomi maailman paras maa”[iii] 
  • HS 24.4.2012: ”Maailman melkein onnellisin kansa”[iv] 
  • Keskisuomalainen 5.9.2012: ”Suomen kilpailukyky pysyi vahvana”[v] 
  • Taloussanomat 18.9.2012: ”Raportti: Suomen talous vapaampi kuin Yhdysvaltojen”[vi] 

Ei siis ihan huonosti, tulee tällaisen vaatimattoman suomalaisen mieleen. Ja tältä kotoisalta arvopohjaltamme ponnistaen siis kaikki tämä hyvä: kilpailukykyä, vapaata taloutta, onnellisuutta ja ihan vaan maailman paras maa. 
Pitääkö ote? 
Kuten sanottu, myös kulttuuriset arvot voivat muuttua, vaikkakin hitaasti. Tasa-arvon ja harmonian murenemisesta on jo merkkejä havaittavissa: keskimäärin Suomessa menee vielä monilla mittareilla mitattuna hyvin, mutta polarisoitumiskehitys on jo selvää. Tästäkin löytyy otsikoita, joista etenkin jälkimmäinen on erityisen huolestuttava: 
  • SK 7.12.2010: ”Suomen PISA-sijoitus tipahti hieman - näin osaamista mitataan”[vii] 
  • Talouselämä 3.5.2011: ”Suomi on maailman huipulla - tuloerojen kasvussa”[viii] 

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään luonnonvoimien määräämä vääjäämätön kehitys, vaan tietoisilla valinnoilla voimme huoltaa arvopohjaamme. Tasa-arvo on helppo leimata ”luonnottomaksi vaatimukseksi” silloin, kun itsellä menee hyvin tai on muuten vain erityisen ns. kova luu. Vaatiikin oikeasti sisua olla tuollaisen kovan luun kohdatessaan pehmo ja uskaltaa puolustaa niitä arvoja, joiden toteutuminen tuo – ja on tuonut jo vuosisatojen ajan – hyvinvointia. Jotta otteemme pitkäaikaisista arvoistamme ei kirpoaisi, tähän asiaan tulee uskaltaa vaikuttaa tietoisesti. Perusarvojemme vastaisten arvojen, kuten epätasa-arvon ja hallinnan, varaan maailmansa rakentavat eivät ainakaan pidä kyynärpäitään piilossa. 
Hankala ajatus: Kilpailukykyä suomalaiselta arvopohjalta ponnistaen?
Kilpailukyvyn ainoina edes kuviteltavissa olevina tekijöinä tunnutaan pidettävän matalia työvoimakustannuksia ja pieniä veroja. Mielestäni nämä ovat kuitenkin varsin mielikuvituksettomia keinoja ja kapeakatseisia vaatimuksia – eivätkä kovin kestävällä pohjalla suomalaisiin perusarvoihin ja sen pohjalta kehittyneeseen yhteiskuntamalliin peilattuna. Miksi edes pyrkiä kilpailemaan keinoilla, joissa Suomi ei tule ikinä yltämään parhaimmistoon tai pärjäämään edes kohtuullisesti? Hinnalla kilpaillen emme pärjää. Hätäisimmille todettakoon kuitenkin tässä välissä, että tietenkään kukaan ei vaadi työvoimalle perusteetonta ylihintaa eikä turhia veroja, mutta työvoimakustannusten ja verojen alas polkeminen eivät voi olla Suomen kilpailukyvyn parantamisen kehittyneimpiä ja nerokkaimpia keinoja. Täytyy olla muutakin.   
Mutta miten sitten kilpailla kovien työvoimakustannusten ja korkeiden verojen rasittamana? Onko elinkeinoelämä saanut mitään korkeiden kustannusten vastineeksi? Koulutettua työvoimaa ainakin. Ja jopa luovaa sellaista - kiitos arvopohjamme yhden tärkeän kivijalan eli älyllisen autonomian. Yhteiskunnallista vakautta ja yleistä luottamustakin on täällä niin paljon, että emme sitä edes tajua. Vai miksi rahavirrat tulevat finanssikriisiä pakoon tänne pohjoiseen jopa miinuskoroilla? 
Aidosti kestävä talous ammentaa siis merkittävimmän muutosvoimansa ”pysyvyysvoimasta”, arvopohjastamme. Kestävä talous ei myöskään syötä kaikille samaa, vaan toimii maailman erilaisten kulttuuristen arvo-orientaatioiden viidakossa älykkäällä tavalla. 
24.9.2012
Piritta Poikonen
Asiantuntija, Finanssialan Keskusliitto

[i] Tarkemmin mittavan kansainvälisen arvotutkimuksen tuloksista esim. teoksessa Shalom H. Schwartz: ”Kulttuuriset arvo-orientaatiot” (Limor kustannus 2011).
[ii] Jotain tämän suuntaista tarkemmin Davosin World Economic Forumin 2011 raportista ”The Nordic Way” http://www.globalutmaning.se/wp-content/uploads/2011/01/Davos-The-nordic-way-final.pdf






Lue lisää...
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)