perjantai 27. lokakuuta 2017

Digikompurointia


Länsi-Uusimaa 27.10.2017
Digikompurointia

Olen teknologiafani. Otan innoissani uusia vempaimia kokeiluun ja tuskin maltan odottaa liikenteen automatisointia. En kaipaa pankkikonttoreita, vaan pidän nettipankkia monin verroin parempana. Kännykkä on lankapuhelinta paljon hyödyllisempi laite. Facebook tuo kaukaisemmatkin sukulaiset ja tuttavat lähelleni.

Paljon kuitenkin myös tuskastelen teknologian kanssa. Buuttailen koneita ja kiroan VR:n nettisivuja. Elämään tunkee mikro-odottelu eli ne usein toistuvat hetket kellottavan tietokoneen äärellä.

Työn tuottavuus kasvaa nykyään hitaasti. Yhdeksi syyksi veikkaan toimimatonta tietotekniikkaa. Toimistotyössä niinkin selkeä asia kuin papereiden arkistointi onkin digiaikana ”asiakirjanhallintaa” - eikä kukaan enää tiedä, mitä piti minnekin tallentaa! Lääkäreiden työaika menee toimenpiteiden sijaan niiden kirjaamiseen.

Äänestimme taannoin valtuustossa peräti kolme kertaa siitä, onko kokousaineistot oikeus saada myös paperisena. Onneksi on edelleen. Sähköinen kokousjärjestelmä ei nimittäin ole vakuuttanut. Säästöjäkään ei valtuuston digiloikasta ihan äkkiä synny, kun nykyään esim. normaali valtuuston kokous edellyttää kahden ylimääräisen teknisen avustajan läsnäoloa, jotta äänentoisto ja salin näytöt toimivat. Heidän ammattitaitoaan todella tarvitaankin, koska upouudet kalliit laitteet ovat niin oikukkaita.

Valtuustoaloitteet pitää nykyään jättää sihteerille jo kauan ennen kokousta, vain jotta ne saadaan heijastettua kokoustilan seinälle. Digitalisointi on siis merkinnyt uusien tarpeettomien sääntöjen luomista ilman mitään järkevää hyötyä. Vaikka digitalisoinnin pitäisi oikeasti nopeuttaa ja helpottaa tekemistä, on noinkin yksinkertaisessa asiassa vain sähläyksen määrä moninkertaistettu.

Silti rakastan teknologiaa ja siedän digikompurointia. Kaiken digihehkutuksen keskellä on kuitenkin syytä tarkkailla, onko mitään oikeasti järkevää murtautumassa esiin. Varmasti lopulta on, mutta tällä hetkellä ”digi” on enemmän vain yleistä hössötystä ilman käänteentekeviä ideoita. 

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)
Lue lisää...

lauantai 19. elokuuta 2017

Lohjan kaupunki rakentuu

Länsi-Uusimaa 19.8.2017

Kaupunki rakentuu

Olen osallistunut Lohjan kaavoitukseen neljä vuotta ja sama työ jatkuu nyt uudella kaudella. On hyvä hetki vertailla omaa nykyistä, paremman tietämyksen pohjalle rakentuvaa asennettaan neljän vuoden takaiseen uuden päättäjän alkuintoon. Eihän vain kyynisyys ole alkanut vaivata?  

On tietenkin tuskastuttavaa, ettei kaupungin koko kasvoja voi kaunistaa yhdellä taikasauvan heilautuksella. Asiat kuitenkin etenevät, vaikkakin nurkka kerrallaan. Sokoksen hiekkaparkin tontille on noussut hyvännäköisiä asuinrakennuksia ja nyt myös itse Sokoksen paikalle rakentuu uutta kauppatilaa. Myös Nahkurintorin kauppakeskuksen suunnitelmat etenevät. Shell:n tontin kaavoitus vietiin läpi sukkelaan, vaikka markkinatekijöiden takia itse rakentaminen onkin viivästynyt. Jos katsoo vielä taaemmas lähihistoriaan, on keskustan ilme muuttunut parempaan suuntaan myös Prisman korttelin rakentumisen myötä. 

On turha murehtia nykyisiä tyhjiä liiketiloja ja odottaa niiden täyttymistä ennen uusien rakentamista. Kunhan Lohjasta muodostuu kokonaisuutena riittävän vilkas kauppapaikka, myös nykyiset tyhjät liiketilat täyttyvät. Epäonnistuneen kävelykatukokeilunkin kanssa olisi pitänyt odottaa ensin uusien liiketilojen valmistumista. Tulevaisuuden automatisoidun liikenteen aikana kävelykadut ja pysäköintikään eivät onneksi ole enää ongelma. 

On virheellistä väittää Lohjalta puuttuvan muka riskinottohalua, vaikkei esimerkiksi hotelli-, ravintola- ja saunayrittäjiä olekaan vielä ilmaantunut Aurlahden rantaan. Lohjalle investoidaan aivan normaalien järkevän investoimisen kriteerien mukaisesti. Toistaiseksi on vain ollut niin, että monia sinänsä kivalta kuulostavia hankkeita ei ole ollut kannattavaa toteuttaa. 

Eivätkä kannattamattomat hankkeet muutu kannattaviksi sillä, että niitä alettaisiin toteuttaa poliitikkojen ja virkamiesten antamalla tekohengityksellä käsi veronmaksajan kukkarolla. Varoittavana esimerkkinä tästä on Yrittäjätalo. 

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)
 
Lue lisää...

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Media- ja seminaarikritiikkiä

Nyt oli oikein paikallislehtemme päätoimittaja asettunut puolustamaan Lohjan valtuuston tarpeettoman kallista seminaariratkaisua. Keskustelua yritetään väkisin viedä sivuraiteelle eli verovarojen tuhlailusta siihen, että me emme muka haluaisi perehdytystä lainkaan... hohhoijaa taas.
 
Kerrataanpas siksi vielä:
  • Pidän perehdytystä ja koulutusta tarpeellisena
  • En ole kehottanut ketään jäämään seminaarista pois
  • Olen koko ajan itse aikonut osallistua seminaarin asiaosuuteen, mutta en illalliselle enkä jää myöskään yöpymään Långvikiin. (Samoin toimin jo viime kaudella Korpilamme suhteen ja jälkikäteen kuulin menon olleen juuri sellaista örveltämistä, jota sen oletinkin olevan... Myös viimeksi kritisoin moista Korpilammen retkeä heti tiedon siitä saatuani.)
  • Seminaarin kallista järjestämistapaa on siis kritisoitu
Sitten tästä päätöksen tekemisen teknisestä puolesta:
 
Olen kysynyt kaupunginjohtajalta kaksi kertaa suoraan, kuka matkapäätöksen on tehnyt. Ensimmäiseen ei tullut vastausta lainkaan. Toisessa viestissä päätöksen kerrottiin syntyneen johtoryhmässä. Lisäksi valtuustoinfossa 24.4.2017 (ennen ensimmäistäkään mielipidekirjotusta) asia jäi siihen, että virkamiehet myönsivät päätöksen tehdyn johtoryhmässä ja lasku on 20 000. Kaupunginjohtaja ei astunut tilaisuudessa esiin eikä ottanut vastuuta. Olimme lisäksi pyytäneet päätöstä nähtäväksemme, mutta sitä ei saatu ja kuulemma ei sitä edes silloinkaan vielä ollut olemassa. Ehkä sellainen nyt kuitenkin jostain ilmaantuu. Että jos tämä ei ole johtoryhmän selän takana piilottelua, niin mikä määrä epämääräisyyttä riittää jonkun selän takana piilotteluksi laskemiseksi?
 
Tässä vastaukseni päätoimittajan moralisoivaan avautumiseen ja hieman terveisiä myös kaupungin virkakoneistolle:


Länsi-Uusimaa 3.5.2017

Media- ja seminaarikritiikkiä

Viitaten päätoimittaja Kallon kirjoitukseen (LU 1.5.2017) meillä Lohjalla on kiusallinen tilanne: alueemme suurin paikallislehti ei pysy tiedonvälittäjän roolissaan, vaan ottaa voimakkaasti kantaa verovarojen tuhlailun puolesta. Meno on kuin Elämyskaivoksen tapauksessa, jossa yksipuolinen, miljoonien veroeurojen käyttämistä puolustava ”uutisointi” täytti Länsi-Uusimaan palstat viikosta toiseen.

Mikäli jollain toimituskunnassa on hinku päättää lohjalaisten verovarojen käytöstä, on se reilua tehdä asettumalla avoimesti vaaleissa ehdolle ja tulemalla valituksi. Näin vahva mielipideohjailu päätoimittajan opettavaisella äänellä itse hallitsemansa lehden palstojen kautta ei sitä ole.

Valtuustoseminaarin kalliita järjestelyjä kohtaan esitetyssä kritiikissä ei ole kyseenalaistettu sitä, etteikö perehdytys olisi tarpeen. Tässäkin mielessä Kallon tarkoitushakuisesti vihjaileva kirjoitus toimimisesta mutu-tuntumalla on aiheeton. Tietenkin koulutus on tarpeen ja itse toivoisin seminaarin olevan oikein rautaisannos asiaa - piirileikkien ja ikuisten tehottomien ryhmätöiden sijaan.

Lisäksi on huomattava, että seminaari ei ole mikään Lohjan asioista päättävä elin. Etenkään mistään ”miljardin euron rahoista” siellä ei todellakaan päätetä, joten tässäkin suhteessa toivoisi kaupunginjohtajan (LU 29.4.2017) ja päätoimittajan liioitteleviin lausumiin hitusen tolkkua.

Vai onko kaupunginjohtaja Sivulan perimmäisenä tavoitteena tehdä koulutustapahtumasta käytännössä päätöksenteon paikka, jossa uudet valtuutetut laitetaan pikaperehdytyksen jälkeen päättämään moninkertaisesta Lohjan vuosibudjetista yhdellä kertaa? Onko kaupunginjohtaja töidensä tasalla vai mitä peliä hän pelaa? Eihän hän saanut myönnettyä edes kahden (!) kyselykerran jälkeen sitä, että hän on tehnyt päätöksen seminaarimatkasta, vaan piilotteli johtoryhmän selän takana. Kunnes selvisi, että johtoryhmällä ei kollektiivina ole moista päätösvaltaa.

Huonoa on sekin, että virkamiehet ovat tehneet Långvikin kanssa sellaisen sopimuksen, jota ei muka voi enää purkaa. Harkitusti toimien ei olisi tietenkään suostuttu mihinkään kohtuuttomiin peruutusmaksuihin.

Koulutusta ja perehdytystä kuuluu siis järjestää. Ainoastaan kallista järjestämistapaa on kritisoitu. Seminaarijärjestelyt kaupungintalolla olisivat maksaneet ruokineen vain muutaman kympin per osallistuja. On vastenmielistä olla pakotettu omalla osallistumisellaan myötävaikuttamaan verovarojen tuhlailuun.

Piritta Poikonen

Kaupunginvaltuutettu (PS)

Lohja



Tässä vielä se päätoimittajan teksti LU 1.5.2017:


 
 

Lue lisää...

maanantai 1. toukokuuta 2017

Verovaroja pitää käyttää huolella

Lohjan poliittisessa elämässä on sellainen hauska piirre, että aina kun puhuu verovarojen järkevästä käytöstä ja tavoitteesta saada veroprosenttia laskettua, asiasta hermostuu Lohjalla joku nimenomaan Kokoomuksesta. Tekee vissiin "taloudenhoitajapuolueelle" liian kipiää, kun joku osoittaa järkevän taloudenpidon oikeaa suuntaa... ;)


Mutta se taas ei tee heille kipiää, että kuntaveroa on korotettiin viime kaudella lopulta jo kohtuuttomaan 20,5 %:n tasoon. Ei satu, ei. Lisää vain pitäisi viljellä rahaa tukiaisina sinne sun tänne, kun normaalit liiketoiminnan säännöt eivät tunnu olevan tuttuja.


Eräskin valtuutettu kiihotti nyt sitten itsensä rääpimään edellistä kolumniani (21.4.2017) kopioiden aiheensa otsikkoa myöten minulta. Vähän jotain omaa ideaa toivoisi sieltäkin suunnasta joskus irtoavan. Muutakin kuin niitä tuhlailuideoita.


Tässä vastaukseni rouva valtuutetun suorastaan hupsuun kolumniin:


LU 1.5.2017


Verovaroja pitää käyttää huolella

Päivi Kuitusella (LU 28.4.2017) on omat ideat niin vähissä, että ainoaksi kolumnin aiheeksi hän oli keksinyt hyöriä talouslinjausteni (LU 21.4.2017) kimpussa. Kuitusen kirjoitus edustaa juuri sitä huoletonta tuhlailupolitiikkaa, mikä pitäisi saada poikki. Muuten ei riitä edes nykyinen 20,5 % kuntaveron taso. 

Kuitusella on outo tapa ajatella, että peruspalveluja ei saada riittävän hyviksi kuitenkaan ja se sitten muka oikeuttaa käyttämään verorahaa ties mihin hömppään. Ja että kuntalaiset muka kuitenkin valittavat. Tuo osoittaa todella yläluokkaista asennetta kuntalaisia kohtaan. Kannattaisi ennemmin ottaa mahdolliset valitukset todesta kuin väheksyä niitä.  

Lisäksi Kuitusen mielestä verovaroja pitäisi käyttää ennemmin kaupungin ulkopuolisten satunnaisten kävijöiden miellyttämiseen, kuin täällä asuvien ihmisten arkisten asioiden hoitamiseen hyvin. Hänen puolestaan infra saa hajota käsiin, kunhan vain on jotain luksusta, mitä esitellä ulkopaikkakuntalaisille! 

Itse en ainakaan halua maksaa veroja huvitusten ylläpitämiseksi. Enkä poliittisena päättäjänä halua käyttää muilta kerättyjä verovaroja viihteen rahoittamiseen. 

Kuitunenkin puhuu muodikkaasti kaupungin tulojen lisäämisestä, mutta puheen tasolle jää. Se onkin poliitikoilla suosittu tapa livahtaa faktoista fiktion puolelle: haikaillaan vain mannaa satavan pian taivaasta.  

Siinä Kuitunen sentään on oikeassa, että lakkauttamiset eivät luo positiivista kuvaa kaupungista. Silti hän on äänestänyt koulujen ja jopa lukion lakkauttamisen puolesta karkottaen näin lapsiperheitä pois Lohjalta. Itse puolustin näitä kouluja ja lukiota, koska koulutus ja sivistys ovat mielestäni juuri niitä tärkeitä asioita, mihin pitää panostaa. 

Viihdepalveluita ei kuulu verovaroin kustantaa etenkään sellaisessa kaupungissa, jossa on verorahasta tiukkaa. Jos sitä paitsi Kuitusen kaavailema louhoksen konserttisali olisi niin uskomaton rahasampo, luulisi sellaiseen investoimisen kiinnostavan oikeita yrittäjiä. Mutta yrittäjä Kuitunen taisikin olla taas vain yritystukia veronmaksajalta hakemassa.

Haluan asua järkevässä ja toimivassa kaupungissa, enkä sellaisessa korkean verotuksen kaupungissa, jossa tärkeintä on näemmä veronmaksajan kustantama tanssi ja laulu, kuten Kuitunen maalailee.   

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja





   
Lue lisää...

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Uusi valtuusto lähtee kylpylään


Lohjan valtuusto puhuu säästöistä ja säästää kyllä tärkeistä palveluista, mutta seminaarimatkoihin rahaa voidaan laittaa haisemaan edelleenkin tosta noin vaan.


Jo edellisen valtuustokauden alussa tuli kutsu yön yli seminaariin Korpilammelle. Uutena valtuutettuna rohkeasti heti kritisoin menettelyä kalliiksi ja otin yhteyttä kaupungin johtoon. Seminaari tietenkin kuitenkin järjestettiin. Osallistuin itse silloin vain seminaariosuuksiin, mutta en jäänyt veronmaksajien rahoilla hotelliin yöpymään.


Nyt alkaa uusi valtuustokausi ja kappas: taas ollaan lähdössä kalliille seminaarimatkalle tutustumaan toisiimme ja visioimaan ym. strategiahumppaa konsultit mukana.


Perehdytysseminaari on asiana mielestäni tarpeellinen, mutta se voitaisiin järjestää myös edullisesti ja pääasiaan keskittyen. Nyt taas puitteet ja ylimääräinen kuorrutus ovat pääosassa ja seminaarin asiaosuudet ovat yhtä suurta ryhmätöiden tekemistä. Hohhoijaa. Kuin Elämyskaivos: siihenkin oli hienot raamit mietitty, mutta sisältö, se elämys jäi puuttumaan.


Tässä seminaarimatkaan liittyvä mielipidekirjoituksemme Länsi-Uusimaasta 26.4.2017:
LU 26.4.2017


Uusi valtuusto lähtee kylpylään

Lohjan uusi valtuusto, laaja virkamieskunta ja konsultit lähtevät kahdeksi päiväksi visioimaan, tutustumaan toisiinsa ja luomaan yhteishenkeä kylpylään Långvikiin Kirkkonummelle.

Perehdyttämisseminaari on sinänsä tarpeen, mikäli sen sisältö saadaan rautaiseksi ja tehokkaaksi. Emme kuitenkaan pidä järkevänä seminaarin toteuttamistapaa, koska se on tarpeettoman kallis.

Tietojemme mukaan seminaarimatkasta on päätetty kaupungin johtoryhmässä. Johtoryhmällä ei kuitenkaan ole päätösvaltaa tehdä tällaisia päätöksiä. Emme myöskään ole saaneet päätöstä pyynnöistä huolimatta nähtäväksemme. Poliittiset päättäjät eivät ole käsittääksemme voineet vaikuttaa päätökseen mitenkään.

Valtuuston perehdyttämisseminaarit voitaisiin aivan hyvin järjestää kaupungintalon tiloissa paljon halvemmalla. Ruokailla voidaan Monkolan ruokalassa ja mennä yöksi kotiin. Nyt sen sijaan veronmaksajan rahaa palaa Kirkkonummen kylpylään 20 000 euroa, jotta päästään yön yli reissuun. Jos jossakin voitaisiin säästää selvää rahaa, niin tässä, eikä asian varsinainen sisältö kärsisi lainkaan. Eikä tarvitsisi pelkästään puhua säästöistä, vaan voisimme oikeasti toimiakin säästäväisesti.

Jos pitäisimme seminaarin omalla kaupungintalollamme, virkamiehet voisivat lisäksi tehokkaammin jakaa aikaansa normitöiden ja seminaariosuuksien välillä. Nyt sen sijaan kaikki istuvat kaksi päivää kylpylähotellissa ja työt seisovat Lohjalla.

Pikaisen selvittelyn perusteella Vihdissä pidetään seminaari oman kunnan sisällä yksipäiväisenä eikä Hangossa reissata seminaarimatkalle.

Ehkä sitten säästämme ennemmin taas vaikka koulukyydeistä tasapuolisuuteen vedoten.

Piritta Poikonen (PS) ja Hannele Maittila (ML)
Kaupunginvaltuutettuja, Lohja

 
Lue lisää...

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Verovarat tärkeisiin asioihin


Lohjan veroprosentti on korkea 20,5 %. Meillä on 47 000 asukasta ja mm. kaupunginorkesteri, jossa on 51 jäsentä. Mielestäni taloudenpitomme on lähtenyt lapasesta jo aikoja sitten. Sain tästä yllättävän paljon yhteydenottoja äänestäjiltä ennen äskettäin pidettyjä kuntavaaleja. Moni turhautunut veronmaksaja totesi, että Lohjalla ei kukaan muu poliitikko aja veronmaksajan asiaa. Muut vain jakavat rahaa. Kiva oli kuulla, että linjani on noteerattu ja se myös ääninä palkittiin: 300 ääntä on yli tuplaten edellisten vaalien äänimääräni ja tuo 300 tuli olemattomalla vaalityöllä. Tinkimätön linjani siis jatkukoon. Kiitos tuesta.


En tietenkään vaadi kaikkien vapaaehtoisten kunnan menojen karsimista, mutta niistä pitäisi kuitenkin aloittaa ja valita niistäkin sitten kevyimpiä viihde- ja harrastuspalveluja ensin pois. Sivistys (kuten kirjastot) ja koulutus (kuten lukiot) ovat järkeviä rahoittaa yhteisin varoin. Mutta miten Lohjalla toimitaan: lakkautetaan lukioita ja kouluja. Esimerkiksi olosuhteisiinsa nähden erittäin tehokas Nummi-Pusulan lukio lakkautettiin lähes yksimielisesti. Minä ja pari muuta vain puolustimme lukiota. Se äänestys onneksi näkyi myös vaaleissa. Äänestäjät palkitsivat ja rankaisivat niin että osa taisi ihan yllättyä...


Tämä on siis lohjalaisen sivistyksen suunta: lukioita lopetetaan, kunhan vaan pienen piirin älyttömän kallis orkesteri saa porskuttaa. Erittäin lyhytnäköistä ja itsekästä politiikkaa Lohjalla.


Kirjoitin aiheesta kolumnin ja se näytti kiihottaneen raivokasta sanailua Facebookin Lohjalaiset-palstalla. Kaverini houkutteli katsomaan "keskustelua". Vilkaisin kerran ja mitä heti näinkään...tällaista älyn ilotulitusta:


Eipä haittaisi pieni annos sivistystä tuota Jan Henrikssoniakaan... åijåi. FB Lohjalaiset 22.4.2017.
Tässä alla se kolumnini verovarojen kohdentamisesta Länsi-Uusimaasta 21.4.2017. Odotan lisää raivokasta huutelua. Se on niin ennalta-arvattavaa.  




LU 21.4.2017
Verovarat tärkeisiin asioihin

Kunnilla on yli 500 pakollista tehtävää. Näiden lisäksi kunnat käyttävät virkamiesten työaikaa ja veronmaksajien rahaa ylimääräisiin asioihin. On orkesteria, teatteria, urheilulajeja ja matkailukohteita rahoitettavana. Kunnat tekevät liikaa ja osin vääriä asioita.

Tällä hetkellä Lohjan virkamiesten työaikaa kuluu jopa sen miettimiseen, mitä ensi kesän kävelykadun pätkälle pitäisi väkisin vääntää. Oikeastihan kävelykadun palvelujen pitäisi syntyä yrityksistä käsin. Ei markkinaehtoisten palvelujen kehittäminen ole poliitikkojen eikä virkamiesten tehtävä muualla kuin suunnitelmatalouksissa. 

Poliitikkoja ja virkamiehiä vaivaa harhaluulo itsestään joinain kehittämisguruina. Mielenkiintoa ei riitä tärkeisiin perusasioihin, mutta muodikas puhe kasvusta ja kunnan tulojen lisäämisestä pulppuaa vailla oikeaa sisältöä. Uusia verovarojen käyttökohteita kyllä keksitään kilpaa asioissa, joihin julkishallinnon ei pitäisi sekaantua.

Terveessä kunnassa perusasiat hoidetaan huolella ja minimitasoa paremmin. Koulutus-, terveys- ja vanhuspalvelut sekä infra on pidettävä kunnossa. Kunnan tulee tehdä vain tarpeellisia asioita, jotka jäisivät muutoin tekemättä tai jotka on järkevämpää rahoittaa verovaroin, kuten koulutus.

Ylimääräisiin, vain joidenkin makumieltymyksiä tyydyttäviin harrastus- ja viihdepalveluihin ei tule käyttää yhteistä rahaa. Ne saavat aivan vapaasti kukoistaa, mutta niitä ei tule rahoittaa työntämällä kättä yhä syvemmälle veronmaksajan taskuun.

Lohjalla tulee ottaa tavoitteeksi talouden saneeraus ja selkeä veroprosentin laskeminen. Suurta eroa pk-seudun verotasoon ei saisi olla. Kun veroprosenttia saadaan laskettua, jokainen voi käyttää rahojansa enemmän niihin asioihin, mitkä itseä miellyttää. 

On väärin, että kaikki joutuvat verojen kautta avustamaan mm. jokaista kaupunginorkesterin kuulijaa. Se taas olisi oikein, että sairauden sattuessa hoitoon pääsy on nopeaa ja että koulut toimivat asiallisissa tiloissa, välineet ovat tarkoituksenmukaisia ja koulumatka on ajallisesti kohtuullinen. 

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)
Lue lisää...

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Matkailua ilman verotukea


Lohjan matkailussa tapahtuu vihdoinkin, mutta ei mitenkään kiitos kaupungin omien matkailuvirkamiesten ponnistusten.


Veikkaanpa, että tämä hanke halutaan vielä ampua alas juurikin siksi, kun tätä ei tehdä verorahalla... Kyllä, se voisi olla Lohjalla ihan pätevä peruste vastustaa jotain. Enkä nyt edes pahasti liioittele.  


Tästä hankkeesta pointsit siis kiinalaisille sijoittajille ja heidät tänne houkutelleelle Ahti Nauskalle.


Tässä mielipidekirjoitukseni aiheesta Länsi-Uusimaassa 18.4.2017:


LU 18.4.2017


Matkailua ilman verotukea

Lohjalle suunniteltu kiinalaisten lomakylä (LU 13.4.2017) on erinomainen uutinen Lohjan talousalueelle. Hanke on myös esimerkki siitä, kuinka vähän kunnan omilla matkailumarkkinointitoimenpiteillä on merkitystä silloin, kun aletaan puhua oikeasta liiketoiminnasta.

Tässäkin hankkeessa on tarvittu aitoa kysyntää (kiinalaisturistit), kykeneviä sijoittajia (Wahlberg & co) ja sijoittajat Lohjalle alun perin houkutellut yhteyshenkilö (Ahti Nauska). Lisäksi on tarvittu kaupungin maankäyttöpuolelta valmiutta tarttua asiaan. Mutta hankkeessa ei ole ollut mitään roolia esim. verorahoitteisella vuoden ”matkailuyritys” Lumo Oy:llä, jonka verorahoituksen aiheellisuuden kyseenalaistin taannoin (LU 14.3.2017 ja 16.3.2017).

Hanketta pitää nyt viedä eteenpäin rivakasti ja samalla huolellisesti selvitellen. On kohtuutonta vähätellä asiaa ”vitsiksi” (LU tekstaripalsta 14.4.2017). Nämä samat ”vitsailijat” ruikuttaisivat arvatenkin kovaan ääneen Lohjan huonommuutta, jos hanketta viriteltäisiinkin Lohjan sijaan Vihdin puolelle.

Jos Lohjalle todella rakennetaan yhteen paikkaan 80 korkeatasoista loma-asuntoa samanaikaisesti, kyseessä voisi olla myös erinomainen loma-asuntomessukohde. Sijoittajilta voisi selvittää myös sen, minkälainen Elämyskaivoksen elämys saattaisi kiinalaisturisteja viehättää - ja olisiko siihen peräti sijoittamishalukkuutta. Hiidenopiston olisi syytä ottaa aikanaan valikoimiinsa kiinan kielen alkeiskurssi, josta olisi hyötyä etenkin heille, jotka aikovat tarjota kiinalaisturisteille palveluita Lohjan alueella.

Hanke tuntuu vielä liian hyvältä ollakseen totta, mutta ei tätä nyt etukäteen periksi antaen saa päästää livahtamaan muille paikkakunnille.


Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kävelykatu on haihattelua


Näiden vaalien hittiteemaksi on noussut se sinänsä kyllä ikuisuusaihe, että pitäisikö Lohjalle tehdä kävelykatu. Ei kiitos. Ei toimi. Ohessa kirjoitukseni aiheesta Länsi-Uusimaasta 4.4.2017:

Kävelykatu on haihattelua

Nykymalliseen Lohjan väljään keskustaan on aivan turha kuvitella saatavan lisää eloa laittamalla muutama betoniporsas estämään Laurinkadun autoliikenne. Mitä sille suljetulle kadunpätkälle oikein kuvitellaan syntyvän? Yhden ravintolan ja kahvilan terassitko siihen on tarkoitus levittää? Mahtaa olla tyypillisenä suomalaisena epävakaan sään kesäpäivänä hiljaista. Sitä tunnelmaa eivät pelasta edes siihen suunnitellut kukkaruukut.

Lohja on maaseutualuetta, jonka keskustassa kävijöistä suuri osa joutuu tulemaan paikalle muilla keinoin kuin kävelemällä. Ja koska Lohja on maaseutualuetta, on ilmeisesti niin, että täällä ihmisillä on riittävästi luonnonläheisiä paikkoja, missä käydä kävelemässä. Sekä monilla omat pihat, joilla viettää kesäpäivää. Ei siinä välttämättä tee mieli lähteä asfalttikentälle istuskelemaan.  

Olen ihmetellyt Lohjan johdon kroonista ikävää kävelykadun ja vilkkaan torin perään. Ikävän taustalla on ilmeisesti lomamatkoilla mieleen saatu kuvitelma keskieurooppalaisten vanhankaupungin aukioiden tunnelman siirtämisestä Lohjalle. Ajatus on herttainen, mutta muutama realiteetti unohtuu: ilmastomme ankaruus ja keskustan asukasmäärän vähyys.

Torikaupan taas ovat näivettäneet kuluttajien uudenlaiset tottumukset. Torimansikoista kyllä puhutaan, mutta oikeasti se 5 kg laatikko ostetaan marketin marjakojusta. Vaatteita ei enää torilta osteta, hyvä jos kaupoistakaan, vaan netistä jne. On kiva kokoontua torille katsomaan lavan ohjelmaa, mutta ei sitäkään iloa kukaan pysty loputtoman paljon rahoittamaan.   

Lohjalla on hienoja kahviloita, joissa on mukava olla sään suojassa. Nautitaan niistä. Hetkittäin torillamme on vilkasta. Iloitaan siitä. Uusiin suunnitteilla oleviin kauppakeskuksiin saadaan toivottavasti kauppakeskus Sellon tyyppistä katettua ja jopa tunnelmallista ”katutilaa”, johon syntyy uusia ympärivuotisia kohtaamispaikkoja. Käytetään niitä. Maailma muuttuu, meidän kuluttajien kysynnän ohjaamana. 

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

torstai 30. maaliskuuta 2017

Sote vapauttaa terveysasemien sijainnin


Lohjalla on siis lakkautettu pari terveysasemaa. Lakkautusta vastustaneet valtuutetut jakelevat nyt nimilistaa ikään kuin syntilistana siitä, että kuka äänesti mitenkin. Minä olin lakkautusten takana yhdessä valtuuston muun enemmistön kanssa ja seison päätökseni takana.


Ihmettelin aikani sitä, miksei lakkautusta etunenässä ajaneet astu esiin puolustamaan ratkaisun järkevyyttä. Aikani hiljaisuutta kuunneltuani päätin itse kirjoittaa asiasta (LU 27.3.2017).


En minä häpeä tai piilottele päätöksiäni saatikka pelkää niiden seurauksia. Toivon, että jos joku minua äänestää, hän sisäistää kantani tässäkin asiassa. Ei näitä päätöksiä kevyin mielin ja huvikseen tehdä. Mutta syystä. Tässä kirjoitukseni aiheesta:


Länsi-Uusimaa 27.3.2017
Sote vapauttaa terveysasemien sijainnin

Lähtötilanne Lohjan terveysasemaverkon osalta oli, että hieman yli 47 000 asukkaan kaupungissamme oli 8 terveysasemaa. HUS:ssa olen eri yhteyksissä oppinut, että nuo luvut ovat todella tehottomia. Ne ovat herättäneet muihin Uudenmaan kuntiin verrattaessa pääasiassa ihmetteleviä kommentteja siitä, eikö meillä Lohjalla ole osattu hoitaa taloutta lainkaan.

Tällä valtuustokaudella terveysasemia lakkautettiin kaksi ja yksi on käytännössä lakannut. Ratkaisut ovat ikäviä terveysasemien läheisyydessä asuville, mutta tarkasteltaessa asiaa kaikkien Lohjan asukkaiden kannalta valtuuston enemmistön tekemää ratkaisua voi pitää järkevänä.

Itse olen jo ennen edellisiä vaaleja linjannut päätöksenteon ohjenuorakseni sen, että päivittäin tarvittavat palvelut kuten koulut ja lukio, ovat perustellummin lähipalveluja toisin kuin terveysaseman kaltaiset palvelut, joita suurin osa lohjalaisista käyttää korkeintaan muutaman kerran vuodessa.

Sote-uudistuksen myötä terveysasemien tilanne muuttuu. Terveysasemien paikkaa eivät enää ratkaisekaan pelkästään poliitikot, koska verovaroista rahoitettuja terveyspalveluja voivat tarjota myös yksityiset yritykset. Ne taas päättävät ihan itse sen, minne ne asemiaan perustavat. 

Jos esimerkiksi Mäntynummen ja Virkkalan alueilla on riittävä asukaspohja, sinne luulisi jonkun yksityisen yrityksen tulevan pikavauhdilla perustamaan terveysasemat ja ”rahastamaan yhteiskuntaa”, millaiseksi siis tulevaisuuden terveyspalvelujen tarjoaminen on sote-uudistuksen kriitikoiden toimesta leimattu.

Kriitikot ovat myös väittäneet, että yksityisten pyörittämiä terveysasemia perustettaisiin kuitenkin vain sinne, missä on hyvävointista väkeä. Jos niin käy, eipä niitä yksityisten pyörittämiä asemia sitten kovin monta tule koko maahan. Sittenpä taas ei tarvitse pelätä sitä edellä mainittua asiaa, että terveysfirmat rahastavat yhteiskunnan kuiviin.


Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kaikki rakastavat matkailua

Kirjoitukseni vuoden matkailuyritys Lumo Oy:n rahoituspohjasta sai Lumon toimitusjohtajan vuodattamaan pitkän puolustuspuheen täynnä samaa vanhaa jankkausta matkailun verotuen puolesta. Hänen mukaansa jopa osa Lohjan partureiden asiakkaista on turisteja eli verotuki menee lopulta myös mainitsemieni partureiden hyväksi... Tuota noin, mietitäänpäs tätä nyt matkailun kannalta: jos Lohjalle saapuvan matkailijan päivän ohjelmanumero on todellakin parturissa istuminen, niin aika vähissä ovat ne varsinaiset matkailulliset elementit Lohjalla... Ja ihan oikeastiko meidän verotuella pitäisi kasvattaa jonkun ABC-ketjun myymiä polttoainemääriä?! Kyllä ABC pärjää omillaankin.


Samoin kaupunginhallituksemme puheenjohtaja Äyräväinen syytti eilisessä 15.3.2017 lehdessä vihamielisestä asenteesta, kun lehdessä on kirjoiteltu nyt matkailusta ja joku muu on puuttunut taas Elämyskaivoksenkin rahoitukseen. Mutta kun eihän kyse ole vihamielisyydestä, jos kyselee verorahojen käytön perään. Viha on tässäkin tapauksessa sen korvien välissä, joka tietää törsäävänsä vähiä verorahojamme muuhun kuin tarpeelliseen.


Tässä vastaukseni kumpaisenkin avautumiseen. Enemmänkin olisi voinut ruotia, mutta en viitsi.


LU 16.3.2017

Kaikki rakastavat matkailua

Kaupunginhallituksen pj Äyräväinen tulkitsee (LU 15.3.2017) verovarojen käytön perään tiedustelun vihamieliseksi suhtautumiseksi matkailua kohtaan.


Kukaan ei kuitenkaan ole vastustanut – saati vihannut – esimerkiksi Elämyskaivosta sinänsä, mutta mielestäni oli edesvastuutonta edes ehdottaa valtuustolle, että kaivokseen käytettäisiin 6 miljoonaa euroa verorahaa. Aidosti houkuttelevalle ja laskennallisesti kannattavalle matkailukohteelle luulisi löytyvän yksityiset rahoittajat. Etenkin näinä aikoina, kun raha epätoivoisesti etsii hyviä sijoituskohteita.

Tämän lehden palstoilla ei myöskään ole vastustettu eikä vihattu ylipäänsä matkailua mitenkään, mutta on aiheellista kysyä, miksi tämä kasvuala tarvitsee jatkuvaa verotukea. Yleensä aito kasvubusiness kun kasvaa aidon kysynnän varassa ilman, että muiden alojen työntekijät maksavat sille tukea omasta pussistaan veron muodossa. Matkailulle on kuitenkin ilmeisesti koittanut ikuisen verotuen päivät. Itse olen opiskellut myös matkailua Helsingin yliopistossa ja siellä kyllä opetetaan sen olevan liiketoimintaa eikä verotuen perään vinkumista.

Lumo Oy:n toimitusjohtaja Punamäen purkauksen (LU 15.3.2017) matkailun verotuen puolesta ymmärtää kyllä, koska ilman veronmaksajien merkittävää tukea ei hänkään olisi enää Lumon toimitusjohtaja.

Punamäen puolustuspuheenvuoro jää pituudestaan huolimatta erittäin ontoksi. Kirjoituksestaan päätellen hän kokee verotuen oikeaksi esimerkiksi siksi, että Lohjan huoltamot, kuten jättimäinen ABC-ketju, voisivat sen ansiosta aikaisempaakin lihavammin. Veronmaksajana en koe tuota ajatustapaa perustelluksi.

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja









Lue lisää...

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Vuoden matkailuyritys toimii verovaroin


Aina kun Lohjan kaupungin rahankäyttöä pöyhii, paljastuu jotain leväperäistä. Milloin se on 60 000 euron konserttiflyygeleitä tai milloin miljoonan orkestereita. Nyt viimeisimpänä tämä "vuoden matkailuyritys" Lumo Oy, joka onkin pääasiassa verovaroin toimiva putiikki eikä mikään oikea yritys.


Olen yli neljä vuotta ollut valtuustossa, ja vasta nyt minulle paljastui tällainenkin verotuki. Mielestäni en ole ihan tyhmä enkä laiska, mutta silti tämä oli minulta jäänyt huomaamatta. Tätähän ei nimittäin talousarviosta eikä tilipäätöksestä näe, vaan touhu on piilotettuna matkailun kokonaisbudjettiin. Eikä näitä ylimääräisiä verorahojen tuhlauskohteita koskaan tuoda reilusti ja rehellisesti valtuutetuille päätettäväksi, kun säästökohteita etsitään. Tämänkin rahoitus on myönnetty sitä paitsi kaupunginhallituksessa.


Tässä mielipidekirjoitukseni aiheesta:
  
Länsi-Uusimaa 14.3.2017
Vuoden matkailuyritys toimii verovaroin

Viime viikolla uutisoitiin (LU 6.3.2017) Lohjan Matkailukeskuksen valinneen vuoden matkailuyritykseksi Lumo Matkailu Oy:n. Asiasta innostuneena aloin tutkia Lumon tietoja. Paljastui, ettei kyseessä olekaan mikään oikea voittoa tavoitteleva yritys, vaan pitkälti veronmaksajien rahoittama yrityksen kaltainen toimija.

Paljastui myös, että vuoden matkailuyrityksen valinneessa palkintoraadissa istui Lohjan matkailupäällikkö, joka istuu myös voittajapalkinnon saaneen Lumon hallituksessa. Palkittiin siis itse itseään. Tämä palkinto ei toki ole maailman vakavin asia eikä tässä mitään vakavasti otettavia sääntöjä ole rikottu, mutta tyylipisteitä ei asiasta voi jakaa.

Verovaroin rahoitettu Lohjan Matkailukeskus valitsi voittajaksi siis verovaroin rahoitetun Lumo Matkailu Oy:n. Voitto onkin Lumolle kipeän ajankohtainen, koska Lumolle myönnetty kolmen vuoden verorahoitus on ollut katkolla. 

Verovarojen jakaminen matkailulle on yksi Lohjan johdon erityissuojeluksessa oleva asia. Matkailun pitäisi kuitenkin oikeasti olla markkinaehtoista liiketoimintaa eikä tukiaistoimintaa - etenkin kun kyseessä on voimakas kasvuala. 

Kyllähän alueemme matkailuyritysten ja ravitsemusliikkeiden pitäisi tulla toimeen ilman, että me muiden alojen työntekijät tuemme meiltä palkasta perittävällä kuntaverolla juuri matkailualan yrityksiä. Yhtä hyvin voisimme kai tukea myös lohjalaisia partureita tai miksei vaikka autokorjaamoita. Työllistäväthän nekin. Niiden on pärjättävä omillaan.

On myös muistettava, että samaan aikaan, kun Lohjan kaupunki syytää verorahaa esim. matkailuun ja uusiin konserttiflyygeleihin, on syrjäisemmillä seuduilla edelleen ongelmia koulukyytien kanssa, eikä niihin riitä rahaa. Mutta näitä asioita ei kuulemma saa verrata toisiinsa tai on pölhöpopulisti.

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tunnin juna on huomioitu Lohjan kaavoituksessa





LU 1.3.2017
Näin vaalien alla kömpii esiin näitä hahmoja, jotka vasta nyt näyttävät keksivän, että "Helsingin ja Turun välille on suunnitteilla ns. Tunnin juna ja hei sehän vaikuttaa Lohjankin kaavoitukseen".
Ihmeellistä on, että näitä herätyksiä kokevat myös päätöksentekokoneistossa itse mukana olevat.

Kannattaisi hieman ottaa asioista selvää ennen kuin alkavat puhua höpöjä siitä, että "nyt Lohjalla pitää kaavoituksessa herätä Tunnin junaan".

Kas kun kaavoituksessa on oltu hereillä jo monta vuotta. Tai ainakin useimmat ovat olleet. Sillehän ei voi mitään, jos osa istuvista valtuutetuista ei ole tajunnut, missä mennään.

Me kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat vastasimme lehdessä eräälle tällaiselle myöhäisheränneelle valtuutetulle siitä, mitä junan suhteen on kaavoituksessa tapahtunut. Hän kun oli alkanut julkisuudessa huudella "uutta" ideaansa, että kaavoituksessa pitäisi ottaa junarata huomioon seuraavalla valtuustokaudella. Idea vaan on ikivanha ja työn alla jo.   

Lohja ja tunnin juna (LU 1.3.2017)

Lohjan kaupunkisuunnittelun agendalla on jo vuosia ollut "Tunnin juna Lohjalle". Se on ollut ja on keskeisimpiä tavoitteita. Kaavoitukselliset tarpeet ovat olleet ja ovat edelleen hyvin tiedossa ja niihin vastaamiseksi on tehty töitä.

Valtuutettu Nauska on nyt löytänyt uuden poliittisen "kodin". Viitaten hänen kirjoitukseensa (LU 28.2.2017) hänelle vaikuttaa vielä olevan yllätys, että nykyisen kaupunkisuunnittelulautakunnan Vasemmistoliiton edustajat ovat luottamustoimeensa vakavasti suhtautuvia päättäjiä. Heiltä Nauska olisi saanut halutessaan tietoa kaavoituksen etenemisestä ja mahdollisuuksista mm. Lempolan alueella.

Myös Nauskan uuden poliittisen ryhmän puheenjohtaja ja valtuuston ansioitunut varapuheenjohtaja, joka on myös koko valtuuston mittakaavassa yksi parhaiten asioihin perehtyneitä päättäjiä, olisi kyennyt valaisemaan asiaa hänelle.

Myös toissa viikon valtuustoinfossa kerrottiin näiden Tunnin junasta johtuvien kaavavaatimusten työstämisestä. Suuri osa Lohjan päättäjistä on siis ollut jo hereillä.

Ilkka Lähteenmäki (Kok.)     
puheenjohtaja               
Piritta Poikonen (PS)
varapuheenjohtaja
Kaupunkisuunnittelulautakunta, Lohja


***
JATKOA 7.3.2017:


LU 7.3.2017

Tunnin juna ajautui sivuraiteelle

Valtuutettu Nauska vaati (LU 28.2.2017) Lohjaa heräämään ensi vaalikaudella ns. Tunnin junaa varten.

Me kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat kerroimme (LU 1.3.2017), että hereillä on oltu tässä asiassa jo vuosia. Kerroimme myös, mistä lähteistä valtuutettu olisi saanut tietoa kaavoituksen tilanteesta.

Halusimme samalla viestiä kuntalaisille, että tällaiset vaalien alla raikuvat herättelyvaatimukset ovat myöhässä ja aiheettomia, koska hereillä ollaan jo.

Tästä juna-asiaa koskevasta vastauksestamme hämmästyneenä valtuutettu Nauska kävi ivailemaan (LU 4.3.2017) edustamiemme puolueiden valtakunnanpolitiikkaa ja päätyi kirjoituksessaan sitten Aurlahden kautta aina kyläkouluihin saakka.

Itse en enää pysy perässä tämän Tunnin junaa koskevan keskustelun sivuraiteella. Tosin olenkin tippunut tämän resiinan kyydistä jo siinä vaiheessa, kun Nauska julisti (LU 5.1.2013) Perussuomalaisten valtuustoryhmästä erotessaan persujen toiminnan olevan hänen makuunsa liian kommunistista - päätyen kuitenkin omassa poliittisessa loikassaan lopulta vasempaan laitaan.

PIRITTA POIKONEN

Kaupunginvaltuutettu (PS)

Lohja





Lue lisää...

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sekaannus Länskärin tekstaripalstalla


Länsi-Uusimaan tekstaripalstalla oli käynyt valitettava sekaannus, kun tekstaajalta oli mennyt Birgitta ja Piritta sekaisin ja minut sekoitettiin sukunimen osalta entiseen Kristillisten kaupunginvaltuutettuun Birgitta Silvennoiseen.


Silvennoinen oli vastustanut Lohjan seurakunnan kirkkoneuvostossa (LU 18.2.2017) samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä ja jopa rukoushetkien järjestämistä. Tätä "Raamatun ehdottomaan arvovaltaan" tukeutumista joku sitten kiitteli tekstaripalstalla, mutta nimesi Raamattuun tukeutujaksi "Birgitta Poikosen". Nyt meni kehut siis ihan väärään osoitteeseen ja minulle lätkäistiin leima, jota en missään nimessä halua. Tässä oikaisu:


LU 21.2.2017


Oikaisu

Tekstaripalstalla (LU 20.2.2017) oli viitattu henkilöön ”Birgitta Poikonen” ja siihen, että kyseinen Birgitta pitää Raamatun arvovaltaa ehdottomana.

Oletan ko. tekstarin kirjoittaneen tarkoittaneen oikeasti Birgitta Silvennoista, joka lauantain 18.2.2017 LU:n jutun mukaan oli vastustanut rukoushetkien sallimista samaa sukupuolta oleville pareille.

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, niin minä Piritta Poikonen taas en millään muotoa vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Kannatan tasa-arvoista avioliittoa ja myös juristina olen nyt iloinen, että maallinen avioliitto oikeuksineen ja velvollisuuksineen on pian tasa-arvoinen kaikille pareille.

On sitten ihan kirkon oma asia päättää omista säännöistään. Jos minä Raamattua tulkitsisin, tulkintani ei olisi homopareja kohtaan lainkaan ankara. Mutta kirkko ja Raamattu eivät ole lajini.

Itse olen lempeän lähimmäisenrakkauden kannalla.

Toivon, että jatkossa tekstaripalstan pitäjä pitää tarkemman huolen julkaistavista teksteistä, ettei täysin vääriä mielikuvia liitetä vääriin henkilöihin.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS)
Lohja

Lue lisää...

maanantai 20. helmikuuta 2017

Populismia pintaan!


Populismia pintaan! (kolumni Länsi-Uusimaassa 17.2.2017)

Olen seurannut mielenkiinnolla reagointia Brexit- ja Trump-vaalituloksiin. Valtaan tottuneelle vakioeliitille tuntuu olevan vaikea sietää demokratiaa silloin, kun se tuottaa sille epämieluisia tuloksia. 

Jopa vaalien säännöistä ruikutetaan, koska Trump sai kokonaisuutena vähemmän ääniä. Hän tosin sai ne ratkaisevissa paikoissa. Tulee mieleen ne Suomen lätkäjoukkueen matsit, joissa ”Suomi kyllä hallitsi kiekkoa, mutta ei tehnyt maaleja”. Maalit lasketaan, ei kiekonhallintaa.

Populismi tarkoittaa kansan suosioon tähtäävää poliittista toimintaa. Kaiken poliittisen toiminnan tähtäimen soisi olevan kansan tilanteen parantamisessa. Kansan vääräksi ja haitalliseksi kokemako politiikka on jotenkin ylevämpää?

Väitetään, etteivät populistit edusta kansaa ja ettei yhtenäistä kansaa edes ole. Samaan aikaan viimeaikaisista vaalituloksista pöyristyneet möykkäävät, etteivät nämä vaalitulokset edusta kansan mielipidettä. Oliko sitä kansaa siis vai ei? Ja milläs mittarilla he ovat kansan mielipiteen selvittäneet? Eivät ainakaan vaaleilla.

Kansan syvinä riveinä on yleisessä kielenkäytössä pidetty eliitin ulkopuolista, tavallista porukkaa. Samaan aikaan, kun väitetään, etteivät Brexit- ja Trump-tulokset edustaisi kansan mielipidettä, leimataan kuitenkin Brexitin ja Trumpin kannattajat B-luokan kansalaisiksi esittelemällä kiivaasti todisteita siitä, että vaalitulosten takana on vähemmän koulutettu, tavallista työtä tekevä – tai työtön – kansanosa. Koettaisivat jo päättää, oliko heidän mielestä vaalitulosten takana tavallinen kansa vai ei! 

Tavallisuus kelpaa näemmä lyömäaseeksi, mutta äänivaltaa tavan kansan ei ilmeisesti haluttaisi käyttävän.

Populisteja moitiskellaan myös siitä, että populismiin liittyisi halu muuttaa koko vallitseva järjestelmä, eikä ainoastaan vallitseva poliittinen linja. Suomessa oltiin siis näin ajatellen populisteja jo reilu sata vuotta sitten. Sen ponnistuksen seurauksena Suomi itsenäistyi. 

Poliittinen järjestelmä tarvitsee populisminsa, järkeviä kapuloita rattaisiinsa.

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)
Lue lisää...

tiistai 24. tammikuuta 2017

Turhia työryhmiä Lohjalla


Lohjalle on pesiytynyt sellainen outo työskentelytapa, jossa kaupungin poliittinen eliitti ottaa kaikki vähänkin mielenkiintoisemmat asiat itse itselleen nimittämiin työryhmiin ja näin samat naamat sumplivat jutut aina keskenään. Malli on epädemokraattinen, kallis ja tuottaa huonoja päätöksiä.


Kirjoitin asiasta mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan 23.1.2017:


Turhia työryhmiä Lohjalla

Lohjan valtuuston ja virkamieshallinnon välistä vuorovaikutusta vaivaa epämääräisyys ja pöhöttyneisyys. Eihän meillä saada edes yhtä kukkapurkkia torille ilman, että asiaa varten pitää perustaa työryhmä!

Lohjalla erilaiset työryhmät ovat jyränneet normaalit lautakunnat. Lohjalla on sääntöjen mukaiset lautakunnat, joiden tehtävä olisi ensi vaiheessa pureutua päätettäväksi tuleviin asioihin. Nyt kaupunginhallitus ei kuitenkaan anna lautakunnille edes mahdollisuutta, vaan se ottaa asiat omaan kontrolliinsa työryhmämallin kautta. Loppu jyräämisestä yritetään hoitaa valtuustossa ryhmäkurilla. 

Asiaan kuin asiaan perustetaan työryhmä, usein turhaan. Itsekin olen ollut nimettynä muutamaan sellaiseen työ- ja ohjausryhmään, joiden olemassaolon on voinut kyseenalaistaa jo asettamisvaiheessa ja olenkin ääneen näitä turhanpäiväisiä kokouksia paikan päällä usein kritisoinut. 

Työryhmämalli paisui huippuunsa palveluverkko- ja organisaatiouudistusta valmisteltaessa. Kouluja ja terveyskeskuksia tarkastelemaan perustettiin työryhmä, johon kuului 13 poliitikkoa ja useita virkamiehiä. Työryhmässä ei äänestetty mistään, vaan valtuustolle tuotiin yksimieliset lakkautusesitykset, jotka myötäilivät jo etukäteen arvattavissa ollutta virkamiesten lakkautuslinjaa. 

Virkamiehille työryhmämalli onkin mieluinen. Lohjan työryhmissä on ollut havaittavissa ns. Tukholman syndrooman piirteitä: poliitikot, jotka on ”kaapattu” hallinnon kainaloon työryhmiin, alkavat kaappauksen kuluessa suhtautua ”kaappareidensa” tekemisiin myötämielisesti. Tällainen mankelointi on vaarallista demokratian kannalta.

Ylimääräiset hallintorakenteet maksavat myös rahaa. Nyt meillä touhusi joukko poliitikkoja ylimääräisessä työryhmässä kokoustaen peräti 30 kertaa, mikä vastaa kolmen lautakunnan vuosittaisten kokousten määrää. Ylimääräisen työn määrää sinänsä ei kiistä kukaan, mutta tarpeellisuus on toinen juttu. Mutta näin näitä asioita on kuulemma paras tehdä. Olen eri mieltä. Mielestäni on väärin luoda sitä mielikuvaa, että normaalit lautakunnat eivät muka olisi pystyneet esim. palveluverkkoa käsittelemään.

Lohjan uudessa organisaatiossa on nyt siilot purettu. Uudet lautakunnat ovat poikkihallinnollisempia yhdistelmiä entisistä. Uuden valtuuston kannattaisikin pitää huoli, että asioiden valmistelu tapahtuu jatkossa lautakunnissa. Uusi kaupunginhallitus ei saisi enää luoda uutta hallinnollista työtä perustamalla ylimääräisiä työryhmiä lautakuntien lisäksi. Normaali hallintorakenne on riittävä, emmekä tarvitse työryhmiä, jotka ovat kuin ”valtuusto valtuustossa”. 

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu, Lohja (ps)   
Lue lisää...

lauantai 14. tammikuuta 2017

Ketkä puolsivat Lohjan virkamiesjohdon palkankorotuksia?

Iltaa hyvät ihmiset.


On kysytty sitä, että mitenkä siinä Lohjan virkamiesjohdon palkankorotusasiassa oikein kävi. No huonosti tietenkin: palkkoja korotettiin, vaikka valtuusto oli päättänyt, että niitä ei koroteta ainakaan uuden organisaation alkuvaiheessa, jos koskaan. Mutta korotettiinkin siis jo etukäteen.


Seuraavaksi on sitten tietenkin kysytty, että ketkä niitä palkankorotuksia oikein puolsivat. Tässäpä kyseisen kaupunginhallituksen kokouksen osallistujat. Vain yksi vastusti korotuksia eli Hannele Maittila. Kaikki muut halusivat korottaa virkamiesten palkkoja. Uskomatonta.






Hauska ja mieltä lämmittävä kommentti oli Länskärin tekstaripalstalla jokin aika näiden palkkapäätösten jälkeen:
LU 27.12.2016

Mukavaa saada reipasta tunnustusta ällistä ja munasta! Kieltämättä olemme monesti olleet Hannelen kanssa siinä pienessä vähemmistössä, joka on hävinnyt äänestyksiä. Koen, että olemme olleet oikeassa, mutta sääli, että oikeat ratkaisut eivät mene läpi.


Mutta näillä mennään, mitä valtuuston enemmistö päättää. Vaikka ei sekään aina niin varmaa Lohjalla ole, että enemmistön päätöksiä kunnioitettaisiin käytännön toteutuksessa... Palaan tähän teemaan myöhemmin, mutta tämä palkka-asia on jo yksi esimerkki.


Paikallislehdelläkin oli vaikeuksia ilmaista palkka-asia kuten se on, joten päätyivät tällaiseen epämääräiseen ilmaisutapaan:



Länsi-Uusimaa 22.12.2016
Kun siis oikeasti johtavien virkamiesten PALKAT NOUSIVAT. Elämyskaivospäälliköitä myöten.
Lue lisää...