torstai 4. joulukuuta 2014

Elämyskaivoksen EU-säännöt

LU 4.12.2014
Vihdoinkin Elämyskaivosta koskevaa EU-lainsäädännöllistä sotkua setvitään Monkolassa (kaupungintalomme). Kirjoitin tästä yksityiskohtaisemmin jo aiemmin, teksti löytyy tästä linkistä.

Aluksihan tätä asiaa kysyessäni kaupungintalolla oli se näkemys, että tässä ei ole mitään ongelmaa. Asiaa ei vaan selvästikään ollut tutkittu sen tarkemmin. Kun sitten avasin ongelmaa vähän enemmän, muuttuikin ääni kellossa ja sitten se ääni vaikeni kokonaan. Tänään taas tivasin, että missäs tämän kanssa mennään ja selvisi, että asia on ministeriössä selvittelyssä. Ei mikään läpihuutojuttu siis.

Myöhässä ollaan joka tapauksessa, koska tämä EU-sääntöjen mukaisuus olisi pitänyt selvittää jo aikoja sitten eikä enää tässä vaiheessa alkaa ihmetellä.


Onko Elämyskaivos museo vai matkailukohde?

Kaupunki koittaa nyt saada Elämyksen rahoituksen solahtamaan ns. ryhmäpoikkeusasetuksen piiriin eli että tällainen kohde olisikin sallittua rahoittaa verovaroin.

LU 4.12.2014
Hyvä yritys, mutta ryhmäpoikkeukset koskevat yleishyödyllisiä hankkeita, kuten esim. ympäristönsuojelua tai laajakaistan rakentamista tms.  Tuki kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen olisi myös sallittua, mutta tämän Elämyskaivoksen osalta on jo lyöty kirves kiveen, koska on lähdetty hössöttämään matkailukohdetta ja museo on häivytetty pois paikan nimestäkin.

Minulle on Lohjan "matkailuvirastosta" korostettu oikein kirjallisesti, että Tytyri ei sitten ole enää mikään museo, vaan Elämyskaivos. Koko ajan hoetaan virkamiesten ja paikallislehtien taholta, että tässä on kyseessä matkailu, matkailu, matkailu. Seee-elvä: sitten te ette kyllä sitä rakenna verovaroin. Museot menisivät ehkä EU-sääntöihin, mutta matkailukohteet ei.

Myös tuki urheiluinfrastruktuureille ja monikäyttöisille vapaa-ajan infrastruktuureille olisi mahdollinen, mutta kun tässä ei ole sitä urheilua eikä todellakaan mitään monikäyttöistä vapaa-aikatarjontaa, vaan maksullista (kallistakin vieläpä) yksipuolista turismia. Monitoimisali ei ole tässä pykälässä tarkoitettua monikäyttöistä tarjontaa.


Vihdoinkin yleisö älähti useamman äänellä Elämyksestä

LU 4.12.2014
Eilinen uutisointi Elämyksen Avoimista ovista oli saanut päivän lehdessä tekstaripalstan pullistelemaan. 

Eiliseen arpailuuni liittyen voin kertoa, että Länskäri ei yllättäen tehnytkään tänään suoraa juttua Elämyksestä (ihme!), mutta toki oli sitten hyvällä paikalla ISO juttu alueemme matkailusta ja tottahan toki sieltä löytyi lobbausta Elämyskaivoksen puolesta. Edelleen oikeasti vilpittömästi odotan ja kuvittelen, että jos ei nyt ihan tutkivaa, niin ainakin pohdiskelevaa journalismia tästä hankkeesta olisi edes kerran. Ei aina pelkkää yksipuolista lobbausta. Pohdiskelu jää nyt mielipidekirjoittajien ja tekstareiden varaan. Sääli.
LU 4.12.2014

Tämä viereinen tekstari mölkystä ja juuston kypsymisestä sai minut naurahtamaan ääneen :) Tottahan tuo on: Avoimissa ovissa pelataan Mölkkyä ja juustomestari on tuonut juustojaan sinne kypsymään. Hienoa, että ollaan aktiivisia, mutta missä on Elämys? Tästäkö sinä maksaisit 32 euroa? Tuskin sentään. 

Rakas Porlakin oli mainittu. Itse olen tähän kaivokseen tympääntyneenä todennut, että jos tämä Kankkulan kaivos tehdään, sitten on sama olla myymättä Porlasta mitään rakennuttajalle ja otetaan vaan lisää velkaa ja rakennetaan sinnekin monen miljoonan Järviluontokeskus. Kyllä meillä rahaa näemmä on...! Oikeasti olen Porlan asuntorakentamisen kannalla vahvasti edelleen, mutta toisaalta... Ei kai ne se suojelijatkaan ihan väärässä ole ja kerta rahaa on...?! Rakennetaan hei koko Lohja täyteen toinen toistaan huikentelevampia matkailukohteita!


Uni seis.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti