torstai 30. joulukuuta 2021

Ei voinut tulla yllätyksenä

Tässä ensin 21.12.2021 Länsi-Uusimaassa julkaistu kolumnini. 

Siihen vastasi 28.12.2021 Lohjalla ilmeisen laajasti tiedetty räyhänhenki aivan kummallisella kirjoituksella, jossa hän vääristeli sanomisiani ja valehteli eikä osannut edes korona-asian alkeita. Tällainen täysin väärin perustein tehty hyökkäily on kuulemani mukaan hänelle tyypillistä tai siis ainoa hänen harjoittamansa toimintamalli.

En nyt julkaise kyseisen räyhääjän kirjoitusta, mutta alla on myös vastineeni (LU 29.12.2021) siihen. Mutta tässä ensin se joulun alla julkaistu kolumnini:

Länsi-Uusimaa 21.12.2021

Ei voinut tulla yllätyksenä

Tiesimme koronan todennäköisesti pilaavan joulusuunnitelmat. Silti tuli suru puseroon, kun äsken siirsin isäni lentolippuja joululta kevään puolelle.

On raivostuttavaa, muttei yllättävää, että tilanne on taas ajettu kriisiin. Kun bilettäminen käy turvallisuuden edelle pandemian riehuessa, jälki on rumaa.

Oli virhe ripotella vastuu koronatoimista alueille. Alueilla ei ole Vaasaa lukuun ottamatta ollut kanttia ottaa tilannetta haltuun. Lohjallakin on ollut kummallisen vaikeaa saada selville etenkin se, kenen tilannearvio on ratkaiseva silloin, kun koronatoimia jätetään tekemättä.

Koulujen lomaa edeltävät luppopäivät olisi ehdottomasti pitänyt olla etäkoulua niin laajasti kuin mahdollista. Haitta olisi ollut pientä, mutta olisi saatu hillittyä jopa tuhkarokkoakin herkemmin leviävän omikron-variantin riehumista. Etätyöskentelyyn on hyvä oppia, se on opiskelu- ja työelämässä tärkeää.

Kunnat kuitenkin vain vilkuilivat toisiin kuntiin ja ottivat mallia muiden kuntien tekemättömyydestä. Nyt sitten puhutaan koulujen joululoman jatkamisesta, mikä on epidemian hallinnan kannalta sama kuin etäkoulu.

Mutta on kummallista, että päättäjät demonisoivat etäkoulua niin jääräpäisesti! Opettajat ja oppilaat ovat etäkouluun paljon valmiimpia.

Tätä kirjoitettaessa Lohjalla ei ole edes aloitettu alle 60-vuotiaiden ei-riskiryhmäläisten 3. rokotteiden jakelua. Uudenmaan kunnista jo 15 rokottaa näitäkin ryhmiä, jopa lauantaisin kauppakeskuksissa ilman ajanvarausta.

Kesällä rokottaminen sujui Lohjalla ensiluokkaisen nopeasti, minkä takia osaltaan väli 3. rokotukseen uhkaa venyä täällä nyt pidemmäksi kuin muualla.

Pandemia laantuu aikanaan. Miten etenemme sitä aikaa kohti?

Jarrutammeko tautiaaltoja ja pidämme potilasmäärät kurissa? Näin saisimme modernista lääketieteestä sen hyödyn, mitä siitä on saatavissa.

Vai alistummeko lainvastaisesti kohtaloajatteluun, annamme potilasmäärien kasvaa ja ihmisten kuolla, koska olemassa olevia hoitoja ei voida antaa kaikille siinä kaaoksessa?

Järkevämpää uutta vuotta odotellessa.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)

***********

Länsi-Uusimaa 29.12.2021

Jouluksi perheen luo

Kovasti pillastunut Viljo Mettomäki kirjoittaa (LU 28.12.2021) asioista, joista hän ei tiedä, ilmeisenä tarkoituksenaan vain pilkata allekirjoittanutta.

Joulumatka, jonka mainitsin (LU 21.12.2021), koski tavallista kotimaan matkaa perheen luo jouluksi tänne Etelä-Suomeen pohjoisemmasta. Katsoimme, että tässä koronatilanteessa matka oli syytä peruuttaa.

Asia aiheutti perheessämme surua, mutta emme toki olleet yllättyneitä, koska koronatoimissa on koko syksyn ajan korostunut bilettäminen turvallisuuden sijaan. Tartuntalukujen noustessa maan johto on tunkenut päätä pensaaseen – ja jopa baariin tietoisena altistumisestaan! Nyt maksamme sitä hintaa. Me kaikki.

Mettomäki kuitenkin kehittelee täysin virheellistä ulkomaanmatkaa koskevaa valhettaan ja heittää samaan kitkerään soppaansa vaikka mitä omia kuvitelmiaan ”ulkomaan löhölomista”, vaikka oikeasti kyseessä oli ikäihmisen matka perheensä luo jouluksi kotimaan rajojen sisällä. Asiatonta ja aiheetonta huutelua siis Mettomäeltä.

Ja kuten Mettomäkikin toteaa, tämä ei todellakaan ollut ainoa tapaus, joka huonosti johdetun koronan hoidon takia joudutaan nyt sietämään!

Mettomäki, joka ei selvästikään vaikuta tuntevan koronatilannetta, sen pahenemisen syitä eikä yhteiskunnan prosesseja, kirjoittaa monia muitakin virheellisiä väittämiä, mutta jääkööt ne nyt tässä ruotimatta.

Sellaista tekstiä syntyy, kun ei tunne asiaa eikä edes ota selvää, mutta on ilmeisen kova halu vain hyökätä henkilön kimppuun. Silloin voi vapaasti kuvitella ja suoltaa menemään mitä sattuu.

Rauhallista uutta vuotta ja järkevämpiä koronatoimia toivoen.

Piritta Poikonen

Valtuutettu (PS)

Lohja

 

Lue lisää...