maanantai 9. joulukuuta 2019

Huonoja hyviä tekoja

Kirjoittajavieras-kolumnini Länsi-Uusimaassa joulukuussa 2019:

Huonoja hyviä tekoja

Uutiset tuntuvat olevan uutisia vain, jos niihin ympätään ilmastonmuutos.

Victorian putousten kuivahtaminen on liitetty ilmastonmuutokseen, vaikka tilanne oli viimeksi yhtä huono jo 25 vuotta sitten.

Venetsian tulvien vihjailtiin liittyvän ”lisääntyneisiin sään ääri-ilmiöihin”, vaikka tuossa uppoavassa kaupungissa oli pahempi tulva 1960-luvulla ja löytyypä tulvista taideteos jo vuodelta 1825.

Ilmastopaniikki lamaannuttaa ja johtaa huonoihin päätöksiin. Sähköautojen ihannointi on yksi ajankohtainen hullutus.

Autoilussa ollaan tekemässä samalla tavoin typerää ja haaskaavaa valintaa kuin valaisimien kanssa tehtiin: kielletään toimiva tehokas tekniikka, vaikkei järkevää korvaavaa tekniikkaa vielä ole.

EU:ssa kiellettiin hehkulamput ja pakotettiin ostamaan pienoisloisteputkia, jotka olivat silloisia korvaajia hehkulampuille. Pienoisloisteputket olivat kalliita, huonosti kestäviä ja syttyivät hitaasti eli valaisivat huonosti. Sisältämiensä aineiden takia ne ovat ongelmajätettä ja rikkoutuessaan haitallisia.

Sittemmin LED-tekniikka kehittyi ja on nyt kuluttajien suosikki. Suora siirtymä hehkulampusta LED:iin ilman hehkulamppukieltoa olisi ollut järkevintä ja se olisi tapahtunut vapaaehtoisestikin – aivan kuten tapahtui siirtymä ”energialampuista” LED:iin. Emme jääneet pienoisloisteputken vangiksi, niin miksipä hehkulampunkaan.

Nyt yritetään väkisin tuputtaa sähköautoja, vaikkei akkutekniikka ole kestävää eikä luotettavaa. Painavan akuston raahaaminen ajoneuvon mukana haaskaa energiaa. Riittävää autojen latauskapasiteettia ei ole. Polttomoottori on siis edelleen ylivoimainen.

Akkutekniikan tutkimiseen ja kehitykseen tulisi satsata monestakin syystä. Todellisen ympäristöystävällisemmän ja toimivan sähköauton kehittäminen lienee mahdollista. Tai kenties tulevaisuus onkin vetyauton!

Suomi voi tehdä osuutensa maailman pelastamisessa. Suomessa voidaan keksiä uutta. Eikä silloin tarvitse vaikeuttaa kansalaisten arkea rajoittamalla autoilua.

Maailma ei parane etenkään näyttämällä typerää esimerkkiä.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)

Lue lisää...