perjantai 27. lokakuuta 2017

Digikompurointia


Länsi-Uusimaa 27.10.2017
Digikompurointia

Olen teknologiafani. Otan innoissani uusia vempaimia kokeiluun ja tuskin maltan odottaa liikenteen automatisointia. En kaipaa pankkikonttoreita, vaan pidän nettipankkia monin verroin parempana. Kännykkä on lankapuhelinta paljon hyödyllisempi laite. Facebook tuo kaukaisemmatkin sukulaiset ja tuttavat lähelleni.

Paljon kuitenkin myös tuskastelen teknologian kanssa. Buuttailen koneita ja kiroan VR:n nettisivuja. Elämään tunkee mikro-odottelu eli ne usein toistuvat hetket kellottavan tietokoneen äärellä.

Työn tuottavuus kasvaa nykyään hitaasti. Yhdeksi syyksi veikkaan toimimatonta tietotekniikkaa. Toimistotyössä niinkin selkeä asia kuin papereiden arkistointi onkin digiaikana ”asiakirjanhallintaa” - eikä kukaan enää tiedä, mitä piti minnekin tallentaa! Lääkäreiden työaika menee toimenpiteiden sijaan niiden kirjaamiseen.

Äänestimme taannoin valtuustossa peräti kolme kertaa siitä, onko kokousaineistot oikeus saada myös paperisena. Onneksi on edelleen. Sähköinen kokousjärjestelmä ei nimittäin ole vakuuttanut. Säästöjäkään ei valtuuston digiloikasta ihan äkkiä synny, kun nykyään esim. normaali valtuuston kokous edellyttää kahden ylimääräisen teknisen avustajan läsnäoloa, jotta äänentoisto ja salin näytöt toimivat. Heidän ammattitaitoaan todella tarvitaankin, koska upouudet kalliit laitteet ovat niin oikukkaita.

Valtuustoaloitteet pitää nykyään jättää sihteerille jo kauan ennen kokousta, vain jotta ne saadaan heijastettua kokoustilan seinälle. Digitalisointi on siis merkinnyt uusien tarpeettomien sääntöjen luomista ilman mitään järkevää hyötyä. Vaikka digitalisoinnin pitäisi oikeasti nopeuttaa ja helpottaa tekemistä, on noinkin yksinkertaisessa asiassa vain sähläyksen määrä moninkertaistettu.

Silti rakastan teknologiaa ja siedän digikompurointia. Kaiken digihehkutuksen keskellä on kuitenkin syytä tarkkailla, onko mitään oikeasti järkevää murtautumassa esiin. Varmasti lopulta on, mutta tällä hetkellä ”digi” on enemmän vain yleistä hössötystä ilman käänteentekeviä ideoita. 

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti