keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kallisarvoiset eläkkeet

Kirjoittelin Länsi-Uusimaahan tulenarasta aiheesta eli eläkeindeksistä. Minulla ei ole asenteellisesti mitään indeksikorotuksia vastaan, mutta tahtoisinpa vaan tietää, millä se korotus rahoitettaisiin.

Tai tiedänhän minä eläkeasioiden asiantuntijana sen tietenkin: korotukset rahoitettaisiin korottamalla eläkemaksuja eli palkan sivukuluja. Sitä ei yrityskenttämme taitaisi kestää. Ja jos työpaikat vähenevät, alkaa meillä olla pahoja vaikeuksia maksaa edes nykyisen suuruiset eläkkeet. Eläkkeitähän on leikattu jo esimerkiki Ruotsissa ja Irlannissa, Suomessa on vasta jäädytetty indeksiä. Asia on siis vaikea ja maksaa paljon rahaa.

Se minuakin kyllä tässä indeksiasiassa nyppii, että kun kerrankin taitettu indeksi olisi ollut normi-indeksiä parempi, se mentiinkin sitten jäädyttämään 0,4 %:n tasoon. Tämä jäädytys oli pelisääntöjen muuttamista kesken kaiken. Kansantaloudellisesti varmasti tarpeellista, mutta rikkoi niitä sääntöjä, mitkä jo ennestään koettiin kireiksi.

                                                                              * * *
Länsi-Uusimaa 28.3.2015

Kallisarvoiset eläkkeet

Moni ehdokas lupailee näinä päivinä eläkkeiden indeksiin parannuksia. Häijyimmät valehtelevat tietoisesti, tietämättömät lupailevat tajuamattaan liikoja. Eläkkeiden lisäksi moni muukin asia kaipaisi korotusta, kuten vaikkapa lapsilisät ja omaishoidon tuki. Vain raha puuttuu. Tässä kohdin nämä korotuksia lupailevat ehdokkaatkin yleensä hämmentyvät.

Työeläkejärjestelmä rahoitetaan työstä perittävillä eläkemaksuilla. Jos eläkeindeksiä korotettaisiin, pitäisi näitä eläkemaksuja korottaa. Eläkemaksut taas ovat niitä palkan sivukuluja ja vieläpä jättiläisosa niistä. Mitähän mahtaisi miettiä palkan sivukulujen korottamisesta aloitteleva pienyrittäjä tai suomalainen vientiyritys?

Eläkerahastoissakaan ei ole tällaisia korotuksia varten varattuna yhtään ylimääräistä, vaan rahastot tuottoineen tarvitaan ihan jo nykyisiin eläkelupauksiin.

Eläkkeiden ”raippaverostakin” on täällä kirjoiteltu. Se koskee henkilöitä, joiden eläke on yli 45 000 euroa vuodessa eli 3750 euroa kuukaudessa. Melko hulppeiden eläkkeiden erikoisvero siis. Asia saattaa olla juridisesti kiistanalainen, minkä EU-tuomioistuin aikanaan ratkaisee, mutta ”raippaveron” reiluutta tai epäreiluutta voi pohtia sitä tietoa vasten, että keskimäärin eläkkeet ovat Suomessa noin 1550 euroa kuukaudessa.


Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps), eduskuntavaaliehdokas
Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti