torstai 16. huhtikuuta 2015

Kel' onni on...

Viimeisin Länsi-Uusiman kolumnini (10.4.2015) käsitteli yhtä suosikkiteemaani eli sitä miten hyvä maa Suomi on. Kun vaan malttaa hetken olla valittamatta ja pysähtyä katselemaan ympärilleen, näkee paljon hyvää. Kuva vain paranee, kun vertaa Suomea muihin maailman maihin. Rakastan tätä maata ja uskon, että me selviämme, vaikka kipeää välillä tekeekin. Rakastan jopa sitä, että olemme niin vaatimattomia emmekä paukuttele henkseleitämme, vaikka syytä välillä olisi :)

Länsi-Uusimaa 10.4.2015

Kel' onni on...

Kun seuraa keskustelua, saa sen kuvan, että Suomessa mikään ei toimi eikä kannata - eikä ole ikinä kannattanutkaan. Ja jos jotain erehtyy yrittämään, byrokratia ja kateus tekevät siitä äkkiä lopun.

Kun tarkastellaan kansainvälistä vertailutietoa, Suomi on oikeasti aivan huippuluokan maa. Vaikka byrokratiassa riittää meillä karsittavaa, on Suomi viimeisimmän mittauksen mukaan maailman 9. paras maa liiketoiminnalle. Verotuskaan ei kaikkea vie, vaikka osan tuotosta kylläkin. Verojen vastineeksi saamme mm. koulutusta, terveydenhuoltoa ja rauhallisen yhteiskunnan.

Hyvä maa –indeksissä sijoitumme kakkossijalle, samoin maailman onnellisuustilastossa. Paras maa –tittelin voitimme vuonna 2010 ja viime vuonna olimme toisella sijalla. Kilpailukykyvertailussa olemme kivunneet viime vuosina sijalle kolme.

Haluamme lapsillemme valoisan tulevaisuuden. Lasten tutkittu arvio hyvinvoinnistaan on Suomessa Pohjoismaiden paras ja maailman kärkiluokkaa. Lapsistamme noin 90 prosenttia kokee elämänsä hyvänä. Tuon kymmenen prosentin hyvinvoinnin parantamiseen on tietenkin suhtauduttava vakavasti.

On uskottava, että Suomessa on paljon hyvää. Näitä hyviä asioita pitää vaalia ja jos mahdollista, on panostettava niihin vielä lisää. Heikkouksiamme tulee vahvistaa, mutta ei kannata hukata aikaa ja energiaa ylivoimaisten tavoitteiden murehtimiseen. Joissain asioissa keskinkertainenkin tulos on aivan riittävä.

Kestävyysvajeen ja kansainvälisen kovenevan kilpailun edessä ei pidä vajota synkkyyteen. Päinvastoin: on terästäydyttävä ja etsittävä jopa rämäpäisyyttä itsestämme. On kokeiltava uusia uria. Tämän takia sosiaaliturvamme on muutettava sellaiseksi, että sen varassa uskaltaa kokeilla yrittämistä ja tehdä pätkätyökeikkaa ilman pelkoa siitä, että perusturva katkeaa juuri silloin, kun työkeikkakin päättyy ja että etuus peritään vieläpä takaisin muutaman kuukauden viiveellä.

Äänekkäimmät oman pesän likaajat voisivat olla hiljaa ja suoda tekemisen rauhan niille, jotka ovat valmiita tarttumaan toimeen.


PIRITTA POIKONEN

Kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas
Uusimaa, Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti