keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mielipide mielenkiintoisista vaaleista

Vielä piti yksi mielipidekirjoitus vaaleista lehteen kirjoittaa. Tuli vaan semmonen tunne ja tällainen teksti pusertui viidessä minuutissa vielä:

LU 22.4.2015

Mielenkiintoiset vaalit


Pakko oli vielä tarttua ”kynään”, kun tästä mielipidepalstalla paasaamisesta tuli jo melkein rutiinia vaalien alla. Sitä jäin tosin ihmettelemään, miksi muut paikalliset ehdokkaat olivat kovin hiljaa näkemyksistään tällä palstalla.

Itse koin velvollisuudekseni tuoda ajatuksiani julki ja kiitän Länsi-Uusimaata hyvästä yhteistyöstä. Sammutetut lyhdyt on toki yksi turvallinen vaalitaktiikka. On kai parempi olla sanomatta vaikkapa indekseistä yhtään mitään silloin kun on juuri ollut hallituksessa niitä jäädyttämässä.

Kiitän lohjalaisia monin eri tavoin saamastani runsaasta tuesta. Suuret onnittelut Joona Räsäselle valinnasta ja Lohjan SDP:lle linjakkaasta vaalityöstä! Valtakunnallisesta SDP:n tuloksen romahduksesta huolimatta Lohjalla onnistumisenne on kadehdittavan hyvä.

Hallituksen muodostamisesta tullee taas mielenkiintoista, mutta ei toivottavasti samanlaista sekavaa näytöstä kuin neljä vuotta sitten. Uusi jytky yllätti taas, mutta sen shokkivaikutus ei ollut nyt niin raju. Oma vaatimukseni on, että Perussuomalaiset pääsevät ja menevät hallitukseen. 

Mielestäni vaalitulos oikeuttaa ja velvoittaa tarttumaan kakkossalkkuun eli valtiovarainministerin vaikeaan, mutta tärkeään tehtävään. Itse en ainakaan osallistunut näihin vaaleihin sillä mielellä, että tuloksen kanssa alettaisiin yhtään ”nössöilemään”. Nyt meidän persujen on näytettävä, että uskallamme ja osaamme. Härkää sarvista.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps) ja entinen ehdokas
Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti