perjantai 28. marraskuuta 2014

Elämyskaivos tehdään veronmaksajien 100 % takauksella

Kirjoittelin toiseenkin paikallislehteemme eli Ykkössanomiin (27.11.2014) vähän tätä "Elämystietoutta". Tästäkin tekstistä on tullut hyvää palautetta. Kauhean harva kuntalainen lopulta tietää tätä kuviota ja sitten kun tulevat tietoiseksi, pöyristyvät.

* * *

Elämyskaivos tehdään veronmaksajien 100 % takauksella

Lohjan kaupunki aikoo rakentaa veronmaksajien riskillä nykyisen Tytyrin kaivosmuseon päälle lähes viiden miljoonan euron matkamuistomyymälän ja konserttisalin. Tämän myötä kaivosmuseo muuttuisi ”Elämyskaivokseksi”, jonka uskotellaan houkuttelevan peräti 50 000 vierailijaa vuosittain. Tämä tarkoittaisi sellaista matkailijoiden määrää, joka vastaisi lähes kolmea bussillista vuoden jokaisena päivänä vuodesta toiseen. Vierailijoita toki tarvittaisiinkin paljon, koska jo pelkästään sen hissin vuokra, jolla museoon laskeuduttaisiin, olisi useita tuhansia euroja kuukaudessa.

Suomen toinen kaivosmuseo Outokummussa on varoittava esimerkki: kävijämäärät ovat jääneet alle kymmeneen prosenttiin luvatusta ja veronmaksajat ovat joutuneet kaatamaan rahaa kaivokseen miljoonan toisensa perään. Yli 90 %:n virhearvio siis kävijäennusteissa!

Lohjalla museohanketta on valmisteltu yleisöltä ja rivivaltuutetuilta salassa. Nyt siitä pitäisi kuitenkin saman tien olla jo tekemässä päätöksiä joulukuun valtuuston kokouksessa uhkauksella ”nyt se on tehtävä tai sitä ei tehdä ikinä”. Jääköön sitten ”Kankkulan kaivos” minun puolestani tekemättä.

Kaivosmuseolla on joulukuun alussa Avoimet ovet. Lohjalaisia yrittäjiä ja tanssikouluja ym. on haalittu kaivokseen esittelemään omaa toimintaansa ikään kuin messuhengessä ja sinne on rakennettu joulumaata ym. kivaa. Avoimet ovet ovat varmasti mukava tapahtuma. Oikeasti tapahtuma on kuitenkin miljoonamuseon lobbausta varten järjestetty lavastus, millä ei ole yhtään mitään tekemistä Elämyskaivoksen lopullisen suosion takaamisen kanssa. Kannustan kuitenkin käymään Avoimien ovien aikaan kaivosmuseolla. Mutta kannattaa vastapainoksi käydä museolla myös normaalina aikana. Ei siellä mitään joulumaata tai messumeininkiä silloin ole.

Mielestäni nykyisessä kaivosmuseossa on olemassa raamit ja edellytykset kehittää sitä kiinnostavaan suuntaan, mutta eihän maanalaisen museon pääsisältö sillä muutu kiinnostavammaksi, että museon päälle rakennetaan monen miljoonan euron vastaanottorakennus.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS)

* * *

Länsi-Uusimaa taas jatkaa tutulla yksipuolisella vyörytyslinjallaan, tällä kertaa isolla "uutisella" mainostetaan ensi viikon elämyslobbausta.   

LU 28.11.2014. Kuka tämän maksaa?
Kukahan tämänkin leiman suunnittelutyön ja toteutuksen maksaa? Vai olisiko tämä nyt peräti sitä taloudellista panostusta niiltä "yhteistyökumppaneilta"? Asia on minulla selvittelyssä. 

Ylipäänsä pyysin saada nähdäkseni Avoimien ovien kustannuslaskelman. Tahdon tietää, paljonko tämä lobbaustapahtuma veronmaksajien pussista vie.


Sentään joku kansalainen oli jaksanut laittaa asiasta tekstarin. Tässä on asiaa. Yhtiöittäminen ei todellakaan siirrä vastuuta pois veronmaksajien harteilta. Mehän tämän kokeilun takaamme 100 %! 


4 kommenttia:

  1. Eikö ole hyvä, että yritetään edes tehdä jotain jotta lohjallekkin saatais matkailijoita ja sitä kautta rahaa?

    VastaaPoista
  2. Minulle kun ei kelpaa vain se, että tehdään "edes jotain"! Vaadin laadukkaampaa ja kaikin puolin harkitumpaa ja parempaa. Minulla on näet osaltani vastuu siitä, että lohjalaisten verovaroja käytetään viisaasti ja vastuullisesti. Tämän hankkeen ongelma on se, että se EI tuo meille matkailijoita EIKÄ se tuo meille rahaa. Muuten ihan hauska hanke.

    Ja kyllähän meillä tehdään "edes jotain" matkailun saralla. Matkailuvirastomme on lähettänyt minulle vuolaita selostuksia tekemisistään Lohjan matkailun hyväksi. Kumma, ettei silti edes niitä lehdissäkin hehkutettuja risteilyvierailijoiden bussilasteja näkynyt ensimmäistäkään...!

    Matkailu on oikea vaikea business ja sitä ei pidä alkaa virkamiesten ja poliitikkojen kokeilla veronmaksajien rahoilla ja takauksella.

    VastaaPoista
  3. Onko sinun mielestäsi parenpi, että pistetään rahat kaikenmailman "himas" projekteihin vai, että edes yritetään tehdä jotain millä voisi tulla edes teoriassa verorahoja eikä vain menettää niitä?

    VastaaPoista
  4. Ei tietenkään ole parempi. Mistä sinä nuo himaset tähän nyt oikein tempaisit? Äläpäs sinä tule asettelemaan omia harhaluulojasi minun ajatuksiksi. Ikinä.

    Minulla on vastuu lohjalaisten veronmaksajien riskillä tehtävien päätösten järkevyydestä. Minua ei hämätä sillä, että raivolla lobataan jotain sisällötöntä hanketta väkisin läpi. Vain se, että hanketta valmistelleet itse ovat ihastuneet ja sokaistuneet hankkeensa upeudesta, ei vakuuta minua yhtään pätkää. Tämä matkailukohde ei tulisi menestymään. Se ei tuo verorahoja. Se vie niitä miljoonia.

    Palaa sinä asiaan vasta sitten kun voit harhaluuloiltasi keskittyä asialliseen kommentointiin. Kiitos.



    VastaaPoista