keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Elämyskaivos tehdään veronmaksajan riskillä

Kirjoittelin Kankkulan kaivoksesta vaihteeksi ihan lehteen asti. Hienoa, että Länsi-Uusimaa julkaisi (25.11.2014) myös tällaisen kriittisen mielipiteen, vaikka lehti muutoin onkin päätynyt toitottamaan vain hankkeen puolesta ilman kritiikkiä suurin otsikoin (kts. edellinen kirjoitukseni).

Tässä tekstissä on seassa myös seuraavan päivän (26.11.2014) Länsi-Uusimaan tekstaripalstalla olleita kommentteja aiheesta. 


* * *

Elämyskaivos tehdään veronmaksajan riskillä

Miljoonien eurojen Elämyskaivosta lobataan maalailemalla mielikuvia vähintään 50 000 matkailijan vuosittaisesta ryntäyksestä ja sen tuottamasta taloudellisesta hyvästä. Mielikuvia ovat maalailemassa samat tahot, jotka taannoin tiesivät Lohjalle saapuvan kansainvälisiä risteilyvieraita bussilasteittain. Yhtään bussillista ei vaan tullutkaan! Nyt sitten luvataan sellaista matkailijoiden määrää, joka vastaisi lähes kolmea bussillista vuoden jokaisena päivänä vuodesta toiseen.

On aina vaarallista, kun veronmaksajan takauksella aletaan leikkiä matkailuyrittäjää. Varoittava esimerkki on Outokummussa sijaitseva Suomen toinen kaivosmuseo, joka on taloudellinen katastrofi. Vierailijaennusteet ovat menneet pieleen yli 90 %.

Kunnan kuuluu keskittyä koulujen, vanhainkotien ja muiden peruspalveluiden ylläpitoon. Matkailuyrittäminen riskeineen taas kuuluu oikeille yrittäjille, jotka kantavat itse taloudellisen vastuun hankkeistaan. 

Veronmaksajien pakottaminen takuu- ja maksumieheksi Elämyskaivokseen on väärin. Hankkeen puuhastelijat eivät itse kanna mitään taloudellista vastuuta hankkeen menestyksestä. Toisten rahoilla on helppo kokeilla. Elämyskaivoksella ei lisäksi ole yhtään taloudellista yhteistyökumppania. Ainoa sijoittaja ja takaaja on veronmaksaja 100 % vastuulla.

Elämyskaivossuunnitelmien pääongelma on, että museota halutaan rakentaa aivan väärään suuntaan eli maan pinnalta ylöspäin. Kävin museossa viimeksi elokuussa ja vein sinne vieraita Australiasta saakka. Kovin oli vaisu elämys. Eikä nykyinen kaivosmuseomme muutu turistimagneetiksi sillä, että sen päälle rakennetaan monen miljoonan euron matkamuistomyymälä. Maan alta puuttuu sisältöä, vaikka raamit siellä sinänsä ovat jo hienot. Elämykseksi kaavaillut ”pedagogiset kivilajinäyttelyt” eivät riitä houkuttelemaan 50 000 matkailijaa vuodessa. 

Seuraavaksi kaivosmuseon lobbareilla on ohjelmassa Avoimet ovet joulukuun alussa. Paikallisia
yrityksiä on haalittu sinne esittelemään omaa toimintaansa messumeiningillä ja tanssikoulut järjestävät näytöksiä. Kaikki tämä on kiitettävää ja positiivista aktiivisuutta, mutta sillä ei vaan ole yhtään mitään tekemistä tulevan Elämyskaivoksen suosion takaamisen kanssa. Kyseessä on vain virkamiesten järjestämä keinotekoinen lavastus, jonka tarkoituksena on epätoivon vimmalla saada ”kuhinaa kaivokselle”.  

Ei viime vuonnakaan kaivoksessa ollut mitään joulumaata tai messumeininkiä. Suosittelenkin käymään kaivosmuseolla Avoimien ovien lisäksi aivan tavallisena ajankohtana.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps), Lohja

* * *

Aivan omaa laatuaan oli sitten tämä viesti, jonka logiikasta en voi päätellä muuta kuin kamalan kaunaisuuden persuja kohtaan.... Kirjoittaja on siis samaa mieltä kanssani, mutta syyttää oikessa olevaa mielipidettäni vaalimainokseksi ja päätyy haukkumaan persuja. Vaikka on siis itse ASIASTA kanssani SAMAA mieltä! Mietteliääksi vetää tämä kirjoittajan kaunaisuus. Miten joidenkin maailma on noin myrkyttynyt? Ei nähdä asiaa, vaan oma viha sumentaa arvostelukyvyn. Säälittävää.

Minä en halua sekoittaa valtuustotyötä ja eduskuntavaaleja, vaikka tähän minua on ihan "neuvottukin". Tätäkään mielipidekirjoitusta en allekirjoittanut ehdokkuuttani mainiten. Teen edelleen ihan vain tätä valtuustohommaa ja koitan siinä toimia mahdollisimman järkevästi. Keväällä on sitten ne vaalit. Ja jos/kun järjettömästi toimivat valtuutetut olisivat tämän tekstarin kirjoittajan mielestä ilmeisesti parempia ehdokkaita eduskuntaan, niin enpä voi häntä tuskassaan auttaa... enkä edes yritä :)  Kirjoittaja taitaa olla naapuripuolueen kannattaja, jota ottaa nyt aivan suunnattomasti aivoon se, ettei järjen ääntä kaivosasiassa(kaan) kuulu hänen omasta leiristään?  

Vaalitaktisestihan minun olisi parempi vain hypätä kaupunkimme valtaeliitin kaivoskerhoon ja maalailla valheellisia kuvia kaivoksen tuottamasta mammonasta ihmisille suut ja silmät täyteen ja koittaa vain vaieta tämä kiistely keinoista kuoliaaksi.

Kyllä tämä on oikeasti vaalitaktisesti huono homma olla tässä asiassa oikeassa eli siis eliitin tahtoa vastaan. Imperiumin vastaisku on tulossa, mutta minä sen kestän!  Ja koska minä en pelaa vaalipeliä tällä kaivoksellakaan, niin enpä pelkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti