keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Matkailua ilman verotukea


Lohjan matkailussa tapahtuu vihdoinkin, mutta ei mitenkään kiitos kaupungin omien matkailuvirkamiesten ponnistusten.


Veikkaanpa, että tämä hanke halutaan vielä ampua alas juurikin siksi, kun tätä ei tehdä verorahalla... Kyllä, se voisi olla Lohjalla ihan pätevä peruste vastustaa jotain. Enkä nyt edes pahasti liioittele.  


Tästä hankkeesta pointsit siis kiinalaisille sijoittajille ja heidät tänne houkutelleelle Ahti Nauskalle.


Tässä mielipidekirjoitukseni aiheesta Länsi-Uusimaassa 18.4.2017:


LU 18.4.2017


Matkailua ilman verotukea

Lohjalle suunniteltu kiinalaisten lomakylä (LU 13.4.2017) on erinomainen uutinen Lohjan talousalueelle. Hanke on myös esimerkki siitä, kuinka vähän kunnan omilla matkailumarkkinointitoimenpiteillä on merkitystä silloin, kun aletaan puhua oikeasta liiketoiminnasta.

Tässäkin hankkeessa on tarvittu aitoa kysyntää (kiinalaisturistit), kykeneviä sijoittajia (Wahlberg & co) ja sijoittajat Lohjalle alun perin houkutellut yhteyshenkilö (Ahti Nauska). Lisäksi on tarvittu kaupungin maankäyttöpuolelta valmiutta tarttua asiaan. Mutta hankkeessa ei ole ollut mitään roolia esim. verorahoitteisella vuoden ”matkailuyritys” Lumo Oy:llä, jonka verorahoituksen aiheellisuuden kyseenalaistin taannoin (LU 14.3.2017 ja 16.3.2017).

Hanketta pitää nyt viedä eteenpäin rivakasti ja samalla huolellisesti selvitellen. On kohtuutonta vähätellä asiaa ”vitsiksi” (LU tekstaripalsta 14.4.2017). Nämä samat ”vitsailijat” ruikuttaisivat arvatenkin kovaan ääneen Lohjan huonommuutta, jos hanketta viriteltäisiinkin Lohjan sijaan Vihdin puolelle.

Jos Lohjalle todella rakennetaan yhteen paikkaan 80 korkeatasoista loma-asuntoa samanaikaisesti, kyseessä voisi olla myös erinomainen loma-asuntomessukohde. Sijoittajilta voisi selvittää myös sen, minkälainen Elämyskaivoksen elämys saattaisi kiinalaisturisteja viehättää - ja olisiko siihen peräti sijoittamishalukkuutta. Hiidenopiston olisi syytä ottaa aikanaan valikoimiinsa kiinan kielen alkeiskurssi, josta olisi hyötyä etenkin heille, jotka aikovat tarjota kiinalaisturisteille palveluita Lohjan alueella.

Hanke tuntuu vielä liian hyvältä ollakseen totta, mutta ei tätä nyt etukäteen periksi antaen saa päästää livahtamaan muille paikkakunnille.


Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kävelykatu on haihattelua


Näiden vaalien hittiteemaksi on noussut se sinänsä kyllä ikuisuusaihe, että pitäisikö Lohjalle tehdä kävelykatu. Ei kiitos. Ei toimi. Ohessa kirjoitukseni aiheesta Länsi-Uusimaasta 4.4.2017:

Kävelykatu on haihattelua

Nykymalliseen Lohjan väljään keskustaan on aivan turha kuvitella saatavan lisää eloa laittamalla muutama betoniporsas estämään Laurinkadun autoliikenne. Mitä sille suljetulle kadunpätkälle oikein kuvitellaan syntyvän? Yhden ravintolan ja kahvilan terassitko siihen on tarkoitus levittää? Mahtaa olla tyypillisenä suomalaisena epävakaan sään kesäpäivänä hiljaista. Sitä tunnelmaa eivät pelasta edes siihen suunnitellut kukkaruukut.

Lohja on maaseutualuetta, jonka keskustassa kävijöistä suuri osa joutuu tulemaan paikalle muilla keinoin kuin kävelemällä. Ja koska Lohja on maaseutualuetta, on ilmeisesti niin, että täällä ihmisillä on riittävästi luonnonläheisiä paikkoja, missä käydä kävelemässä. Sekä monilla omat pihat, joilla viettää kesäpäivää. Ei siinä välttämättä tee mieli lähteä asfalttikentälle istuskelemaan.  

Olen ihmetellyt Lohjan johdon kroonista ikävää kävelykadun ja vilkkaan torin perään. Ikävän taustalla on ilmeisesti lomamatkoilla mieleen saatu kuvitelma keskieurooppalaisten vanhankaupungin aukioiden tunnelman siirtämisestä Lohjalle. Ajatus on herttainen, mutta muutama realiteetti unohtuu: ilmastomme ankaruus ja keskustan asukasmäärän vähyys.

Torikaupan taas ovat näivettäneet kuluttajien uudenlaiset tottumukset. Torimansikoista kyllä puhutaan, mutta oikeasti se 5 kg laatikko ostetaan marketin marjakojusta. Vaatteita ei enää torilta osteta, hyvä jos kaupoistakaan, vaan netistä jne. On kiva kokoontua torille katsomaan lavan ohjelmaa, mutta ei sitäkään iloa kukaan pysty loputtoman paljon rahoittamaan.   

Lohjalla on hienoja kahviloita, joissa on mukava olla sään suojassa. Nautitaan niistä. Hetkittäin torillamme on vilkasta. Iloitaan siitä. Uusiin suunnitteilla oleviin kauppakeskuksiin saadaan toivottavasti kauppakeskus Sellon tyyppistä katettua ja jopa tunnelmallista ”katutilaa”, johon syntyy uusia ympärivuotisia kohtaamispaikkoja. Käytetään niitä. Maailma muuttuu, meidän kuluttajien kysynnän ohjaamana. 

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

torstai 30. maaliskuuta 2017

Sote vapauttaa terveysasemien sijainnin


Lohjalla on siis lakkautettu pari terveysasemaa. Lakkautusta vastustaneet valtuutetut jakelevat nyt nimilistaa ikään kuin syntilistana siitä, että kuka äänesti mitenkin. Minä olin lakkautusten takana yhdessä valtuuston muun enemmistön kanssa ja seison päätökseni takana.


Ihmettelin aikani sitä, miksei lakkautusta etunenässä ajaneet astu esiin puolustamaan ratkaisun järkevyyttä. Aikani hiljaisuutta kuunneltuani päätin itse kirjoittaa asiasta (LU 27.3.2017).


En minä häpeä tai piilottele päätöksiäni saatikka pelkää niiden seurauksia. Toivon, että jos joku minua äänestää, hän sisäistää kantani tässäkin asiassa. Ei näitä päätöksiä kevyin mielin ja huvikseen tehdä. Mutta syystä. Tässä kirjoitukseni aiheesta:


Länsi-Uusimaa 27.3.2017
Sote vapauttaa terveysasemien sijainnin

Lähtötilanne Lohjan terveysasemaverkon osalta oli, että hieman yli 47 000 asukkaan kaupungissamme oli 8 terveysasemaa. HUS:ssa olen eri yhteyksissä oppinut, että nuo luvut ovat todella tehottomia. Ne ovat herättäneet muihin Uudenmaan kuntiin verrattaessa pääasiassa ihmetteleviä kommentteja siitä, eikö meillä Lohjalla ole osattu hoitaa taloutta lainkaan.

Tällä valtuustokaudella terveysasemia lakkautettiin kaksi ja yksi on käytännössä lakannut. Ratkaisut ovat ikäviä terveysasemien läheisyydessä asuville, mutta tarkasteltaessa asiaa kaikkien Lohjan asukkaiden kannalta valtuuston enemmistön tekemää ratkaisua voi pitää järkevänä.

Itse olen jo ennen edellisiä vaaleja linjannut päätöksenteon ohjenuorakseni sen, että päivittäin tarvittavat palvelut kuten koulut ja lukio, ovat perustellummin lähipalveluja toisin kuin terveysaseman kaltaiset palvelut, joita suurin osa lohjalaisista käyttää korkeintaan muutaman kerran vuodessa.

Sote-uudistuksen myötä terveysasemien tilanne muuttuu. Terveysasemien paikkaa eivät enää ratkaisekaan pelkästään poliitikot, koska verovaroista rahoitettuja terveyspalveluja voivat tarjota myös yksityiset yritykset. Ne taas päättävät ihan itse sen, minne ne asemiaan perustavat. 

Jos esimerkiksi Mäntynummen ja Virkkalan alueilla on riittävä asukaspohja, sinne luulisi jonkun yksityisen yrityksen tulevan pikavauhdilla perustamaan terveysasemat ja ”rahastamaan yhteiskuntaa”, millaiseksi siis tulevaisuuden terveyspalvelujen tarjoaminen on sote-uudistuksen kriitikoiden toimesta leimattu.

Kriitikot ovat myös väittäneet, että yksityisten pyörittämiä terveysasemia perustettaisiin kuitenkin vain sinne, missä on hyvävointista väkeä. Jos niin käy, eipä niitä yksityisten pyörittämiä asemia sitten kovin monta tule koko maahan. Sittenpä taas ei tarvitse pelätä sitä edellä mainittua asiaa, että terveysfirmat rahastavat yhteiskunnan kuiviin.


Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kaikki rakastavat matkailua

Kirjoitukseni vuoden matkailuyritys Lumo Oy:n rahoituspohjasta sai Lumon toimitusjohtajan vuodattamaan pitkän puolustuspuheen täynnä samaa vanhaa jankkausta matkailun verotuen puolesta. Hänen mukaansa jopa osa Lohjan partureiden asiakkaista on turisteja eli verotuki menee lopulta myös mainitsemieni partureiden hyväksi... Tuota noin, mietitäänpäs tätä nyt matkailun kannalta: jos Lohjalle saapuvan matkailijan päivän ohjelmanumero on todellakin parturissa istuminen, niin aika vähissä ovat ne varsinaiset matkailulliset elementit Lohjalla... Ja ihan oikeastiko meidän verotuella pitäisi kasvattaa jonkun ABC-ketjun myymiä polttoainemääriä?! Kyllä ABC pärjää omillaankin.


Samoin kaupunginhallituksemme puheenjohtaja Äyräväinen syytti eilisessä 15.3.2017 lehdessä vihamielisestä asenteesta, kun lehdessä on kirjoiteltu nyt matkailusta ja joku muu on puuttunut taas Elämyskaivoksenkin rahoitukseen. Mutta kun eihän kyse ole vihamielisyydestä, jos kyselee verorahojen käytön perään. Viha on tässäkin tapauksessa sen korvien välissä, joka tietää törsäävänsä vähiä verorahojamme muuhun kuin tarpeelliseen.


Tässä vastaukseni kumpaisenkin avautumiseen. Enemmänkin olisi voinut ruotia, mutta en viitsi.


LU 16.3.2017

Kaikki rakastavat matkailua

Kaupunginhallituksen pj Äyräväinen tulkitsee (LU 15.3.2017) verovarojen käytön perään tiedustelun vihamieliseksi suhtautumiseksi matkailua kohtaan.


Kukaan ei kuitenkaan ole vastustanut – saati vihannut – esimerkiksi Elämyskaivosta sinänsä, mutta mielestäni oli edesvastuutonta edes ehdottaa valtuustolle, että kaivokseen käytettäisiin 6 miljoonaa euroa verorahaa. Aidosti houkuttelevalle ja laskennallisesti kannattavalle matkailukohteelle luulisi löytyvän yksityiset rahoittajat. Etenkin näinä aikoina, kun raha epätoivoisesti etsii hyviä sijoituskohteita.

Tämän lehden palstoilla ei myöskään ole vastustettu eikä vihattu ylipäänsä matkailua mitenkään, mutta on aiheellista kysyä, miksi tämä kasvuala tarvitsee jatkuvaa verotukea. Yleensä aito kasvubusiness kun kasvaa aidon kysynnän varassa ilman, että muiden alojen työntekijät maksavat sille tukea omasta pussistaan veron muodossa. Matkailulle on kuitenkin ilmeisesti koittanut ikuisen verotuen päivät. Itse olen opiskellut myös matkailua Helsingin yliopistossa ja siellä kyllä opetetaan sen olevan liiketoimintaa eikä verotuen perään vinkumista.

Lumo Oy:n toimitusjohtaja Punamäen purkauksen (LU 15.3.2017) matkailun verotuen puolesta ymmärtää kyllä, koska ilman veronmaksajien merkittävää tukea ei hänkään olisi enää Lumon toimitusjohtaja.

Punamäen puolustuspuheenvuoro jää pituudestaan huolimatta erittäin ontoksi. Kirjoituksestaan päätellen hän kokee verotuen oikeaksi esimerkiksi siksi, että Lohjan huoltamot, kuten jättimäinen ABC-ketju, voisivat sen ansiosta aikaisempaakin lihavammin. Veronmaksajana en koe tuota ajatustapaa perustelluksi.

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja









Lue lisää...

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Vuoden matkailuyritys toimii verovaroin


Aina kun Lohjan kaupungin rahankäyttöä pöyhii, paljastuu jotain leväperäistä. Milloin se on 60 000 euron konserttiflyygeleitä tai milloin miljoonan orkestereita. Nyt viimeisimpänä tämä "vuoden matkailuyritys" Lumo Oy, joka onkin pääasiassa verovaroin toimiva putiikki eikä mikään oikea yritys.


Olen yli neljä vuotta ollut valtuustossa, ja vasta nyt minulle paljastui tällainenkin verotuki. Mielestäni en ole ihan tyhmä enkä laiska, mutta silti tämä oli minulta jäänyt huomaamatta. Tätähän ei nimittäin talousarviosta eikä tilipäätöksestä näe, vaan touhu on piilotettuna matkailun kokonaisbudjettiin. Eikä näitä ylimääräisiä verorahojen tuhlauskohteita koskaan tuoda reilusti ja rehellisesti valtuutetuille päätettäväksi, kun säästökohteita etsitään. Tämänkin rahoitus on myönnetty sitä paitsi kaupunginhallituksessa.


Tässä mielipidekirjoitukseni aiheesta:
  
Länsi-Uusimaa 14.3.2017
Vuoden matkailuyritys toimii verovaroin

Viime viikolla uutisoitiin (LU 6.3.2017) Lohjan Matkailukeskuksen valinneen vuoden matkailuyritykseksi Lumo Matkailu Oy:n. Asiasta innostuneena aloin tutkia Lumon tietoja. Paljastui, ettei kyseessä olekaan mikään oikea voittoa tavoitteleva yritys, vaan pitkälti veronmaksajien rahoittama yrityksen kaltainen toimija.

Paljastui myös, että vuoden matkailuyrityksen valinneessa palkintoraadissa istui Lohjan matkailupäällikkö, joka istuu myös voittajapalkinnon saaneen Lumon hallituksessa. Palkittiin siis itse itseään. Tämä palkinto ei toki ole maailman vakavin asia eikä tässä mitään vakavasti otettavia sääntöjä ole rikottu, mutta tyylipisteitä ei asiasta voi jakaa.

Verovaroin rahoitettu Lohjan Matkailukeskus valitsi voittajaksi siis verovaroin rahoitetun Lumo Matkailu Oy:n. Voitto onkin Lumolle kipeän ajankohtainen, koska Lumolle myönnetty kolmen vuoden verorahoitus on ollut katkolla. 

Verovarojen jakaminen matkailulle on yksi Lohjan johdon erityissuojeluksessa oleva asia. Matkailun pitäisi kuitenkin oikeasti olla markkinaehtoista liiketoimintaa eikä tukiaistoimintaa - etenkin kun kyseessä on voimakas kasvuala. 

Kyllähän alueemme matkailuyritysten ja ravitsemusliikkeiden pitäisi tulla toimeen ilman, että me muiden alojen työntekijät tuemme meiltä palkasta perittävällä kuntaverolla juuri matkailualan yrityksiä. Yhtä hyvin voisimme kai tukea myös lohjalaisia partureita tai miksei vaikka autokorjaamoita. Työllistäväthän nekin. Niiden on pärjättävä omillaan.

On myös muistettava, että samaan aikaan, kun Lohjan kaupunki syytää verorahaa esim. matkailuun ja uusiin konserttiflyygeleihin, on syrjäisemmillä seuduilla edelleen ongelmia koulukyytien kanssa, eikä niihin riitä rahaa. Mutta näitä asioita ei kuulemma saa verrata toisiinsa tai on pölhöpopulisti.

PIRITTA POIKONEN
Kaupunginvaltuutettu (PS), Lohja
Lue lisää...

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tunnin juna on huomioitu Lohjan kaavoituksessa





LU 1.3.2017
Näin vaalien alla kömpii esiin näitä hahmoja, jotka vasta nyt näyttävät keksivän, että "Helsingin ja Turun välille on suunnitteilla ns. Tunnin juna ja hei sehän vaikuttaa Lohjankin kaavoitukseen".
Ihmeellistä on, että näitä herätyksiä kokevat myös päätöksentekokoneistossa itse mukana olevat.

Kannattaisi hieman ottaa asioista selvää ennen kuin alkavat puhua höpöjä siitä, että "nyt Lohjalla pitää kaavoituksessa herätä Tunnin junaan".

Kas kun kaavoituksessa on oltu hereillä jo monta vuotta. Tai ainakin useimmat ovat olleet. Sillehän ei voi mitään, jos osa istuvista valtuutetuista ei ole tajunnut, missä mennään.

Me kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat vastasimme lehdessä eräälle tällaiselle myöhäisheränneelle valtuutetulle siitä, mitä junan suhteen on kaavoituksessa tapahtunut. Hän kun oli alkanut julkisuudessa huudella "uutta" ideaansa, että kaavoituksessa pitäisi ottaa junarata huomioon seuraavalla valtuustokaudella. Idea vaan on ikivanha ja työn alla jo.   

Lohja ja tunnin juna (LU 1.3.2017)

Lohjan kaupunkisuunnittelun agendalla on jo vuosia ollut "Tunnin juna Lohjalle". Se on ollut ja on keskeisimpiä tavoitteita. Kaavoitukselliset tarpeet ovat olleet ja ovat edelleen hyvin tiedossa ja niihin vastaamiseksi on tehty töitä.

Valtuutettu Nauska on nyt löytänyt uuden poliittisen "kodin". Viitaten hänen kirjoitukseensa (LU 28.2.2017) hänelle vaikuttaa vielä olevan yllätys, että nykyisen kaupunkisuunnittelulautakunnan Vasemmistoliiton edustajat ovat luottamustoimeensa vakavasti suhtautuvia päättäjiä. Heiltä Nauska olisi saanut halutessaan tietoa kaavoituksen etenemisestä ja mahdollisuuksista mm. Lempolan alueella.

Myös Nauskan uuden poliittisen ryhmän puheenjohtaja ja valtuuston ansioitunut varapuheenjohtaja, joka on myös koko valtuuston mittakaavassa yksi parhaiten asioihin perehtyneitä päättäjiä, olisi kyennyt valaisemaan asiaa hänelle.

Myös toissa viikon valtuustoinfossa kerrottiin näiden Tunnin junasta johtuvien kaavavaatimusten työstämisestä. Suuri osa Lohjan päättäjistä on siis ollut jo hereillä.

Ilkka Lähteenmäki (Kok.)     
puheenjohtaja               
Piritta Poikonen (PS)
varapuheenjohtaja
Kaupunkisuunnittelulautakunta, Lohja


***
JATKOA 7.3.2017:


LU 7.3.2017

Tunnin juna ajautui sivuraiteelle

Valtuutettu Nauska vaati (LU 28.2.2017) Lohjaa heräämään ensi vaalikaudella ns. Tunnin junaa varten.

Me kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat kerroimme (LU 1.3.2017), että hereillä on oltu tässä asiassa jo vuosia. Kerroimme myös, mistä lähteistä valtuutettu olisi saanut tietoa kaavoituksen tilanteesta.

Halusimme samalla viestiä kuntalaisille, että tällaiset vaalien alla raikuvat herättelyvaatimukset ovat myöhässä ja aiheettomia, koska hereillä ollaan jo.

Tästä juna-asiaa koskevasta vastauksestamme hämmästyneenä valtuutettu Nauska kävi ivailemaan (LU 4.3.2017) edustamiemme puolueiden valtakunnanpolitiikkaa ja päätyi kirjoituksessaan sitten Aurlahden kautta aina kyläkouluihin saakka.

Itse en enää pysy perässä tämän Tunnin junaa koskevan keskustelun sivuraiteella. Tosin olenkin tippunut tämän resiinan kyydistä jo siinä vaiheessa, kun Nauska julisti (LU 5.1.2013) Perussuomalaisten valtuustoryhmästä erotessaan persujen toiminnan olevan hänen makuunsa liian kommunistista - päätyen kuitenkin omassa poliittisessa loikassaan lopulta vasempaan laitaan.

PIRITTA POIKONEN

Kaupunginvaltuutettu (PS)

Lohja





Lue lisää...

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sekaannus Länskärin tekstaripalstalla


Länsi-Uusimaan tekstaripalstalla oli käynyt valitettava sekaannus, kun tekstaajalta oli mennyt Birgitta ja Piritta sekaisin ja minut sekoitettiin sukunimen osalta entiseen Kristillisten kaupunginvaltuutettuun Birgitta Silvennoiseen.


Silvennoinen oli vastustanut Lohjan seurakunnan kirkkoneuvostossa (LU 18.2.2017) samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä ja jopa rukoushetkien järjestämistä. Tätä "Raamatun ehdottomaan arvovaltaan" tukeutumista joku sitten kiitteli tekstaripalstalla, mutta nimesi Raamattuun tukeutujaksi "Birgitta Poikosen". Nyt meni kehut siis ihan väärään osoitteeseen ja minulle lätkäistiin leima, jota en missään nimessä halua. Tässä oikaisu:


LU 21.2.2017


Oikaisu

Tekstaripalstalla (LU 20.2.2017) oli viitattu henkilöön ”Birgitta Poikonen” ja siihen, että kyseinen Birgitta pitää Raamatun arvovaltaa ehdottomana.

Oletan ko. tekstarin kirjoittaneen tarkoittaneen oikeasti Birgitta Silvennoista, joka lauantain 18.2.2017 LU:n jutun mukaan oli vastustanut rukoushetkien sallimista samaa sukupuolta oleville pareille.

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, niin minä Piritta Poikonen taas en millään muotoa vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Kannatan tasa-arvoista avioliittoa ja myös juristina olen nyt iloinen, että maallinen avioliitto oikeuksineen ja velvollisuuksineen on pian tasa-arvoinen kaikille pareille.

On sitten ihan kirkon oma asia päättää omista säännöistään. Jos minä Raamattua tulkitsisin, tulkintani ei olisi homopareja kohtaan lainkaan ankara. Mutta kirkko ja Raamattu eivät ole lajini.

Itse olen lempeän lähimmäisenrakkauden kannalla.

Toivon, että jatkossa tekstaripalstan pitäjä pitää tarkemman huolen julkaistavista teksteistä, ettei täysin vääriä mielikuvia liitetä vääriin henkilöihin.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS)
Lohja

Lue lisää...

maanantai 20. helmikuuta 2017

Populismia pintaan!


Populismia pintaan! (kolumni Länsi-Uusimaassa 17.2.2017)

Olen seurannut mielenkiinnolla reagointia Brexit- ja Trump-vaalituloksiin. Valtaan tottuneelle vakioeliitille tuntuu olevan vaikea sietää demokratiaa silloin, kun se tuottaa sille epämieluisia tuloksia. 

Jopa vaalien säännöistä ruikutetaan, koska Trump sai kokonaisuutena vähemmän ääniä. Hän tosin sai ne ratkaisevissa paikoissa. Tulee mieleen ne Suomen lätkäjoukkueen matsit, joissa ”Suomi kyllä hallitsi kiekkoa, mutta ei tehnyt maaleja”. Maalit lasketaan, ei kiekonhallintaa.

Populismi tarkoittaa kansan suosioon tähtäävää poliittista toimintaa. Kaiken poliittisen toiminnan tähtäimen soisi olevan kansan tilanteen parantamisessa. Kansan vääräksi ja haitalliseksi kokemako politiikka on jotenkin ylevämpää?

Väitetään, etteivät populistit edusta kansaa ja ettei yhtenäistä kansaa edes ole. Samaan aikaan viimeaikaisista vaalituloksista pöyristyneet möykkäävät, etteivät nämä vaalitulokset edusta kansan mielipidettä. Oliko sitä kansaa siis vai ei? Ja milläs mittarilla he ovat kansan mielipiteen selvittäneet? Eivät ainakaan vaaleilla.

Kansan syvinä riveinä on yleisessä kielenkäytössä pidetty eliitin ulkopuolista, tavallista porukkaa. Samaan aikaan, kun väitetään, etteivät Brexit- ja Trump-tulokset edustaisi kansan mielipidettä, leimataan kuitenkin Brexitin ja Trumpin kannattajat B-luokan kansalaisiksi esittelemällä kiivaasti todisteita siitä, että vaalitulosten takana on vähemmän koulutettu, tavallista työtä tekevä – tai työtön – kansanosa. Koettaisivat jo päättää, oliko heidän mielestä vaalitulosten takana tavallinen kansa vai ei! 

Tavallisuus kelpaa näemmä lyömäaseeksi, mutta äänivaltaa tavan kansan ei ilmeisesti haluttaisi käyttävän.

Populisteja moitiskellaan myös siitä, että populismiin liittyisi halu muuttaa koko vallitseva järjestelmä, eikä ainoastaan vallitseva poliittinen linja. Suomessa oltiin siis näin ajatellen populisteja jo reilu sata vuotta sitten. Sen ponnistuksen seurauksena Suomi itsenäistyi. 

Poliittinen järjestelmä tarvitsee populisminsa, järkeviä kapuloita rattaisiinsa.

PIRITTA POIKONEN
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)
Lue lisää...

tiistai 24. tammikuuta 2017

Turhia työryhmiä Lohjalla


Lohjalle on pesiytynyt sellainen outo työskentelytapa, jossa kaupungin poliittinen eliitti ottaa kaikki vähänkin mielenkiintoisemmat asiat itse itselleen nimittämiin työryhmiin ja näin samat naamat sumplivat jutut aina keskenään. Malli on epädemokraattinen, kallis ja tuottaa huonoja päätöksiä.


Kirjoitin asiasta mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan 23.1.2017:


Turhia työryhmiä Lohjalla

Lohjan valtuuston ja virkamieshallinnon välistä vuorovaikutusta vaivaa epämääräisyys ja pöhöttyneisyys. Eihän meillä saada edes yhtä kukkapurkkia torille ilman, että asiaa varten pitää perustaa työryhmä!

Lohjalla erilaiset työryhmät ovat jyränneet normaalit lautakunnat. Lohjalla on sääntöjen mukaiset lautakunnat, joiden tehtävä olisi ensi vaiheessa pureutua päätettäväksi tuleviin asioihin. Nyt kaupunginhallitus ei kuitenkaan anna lautakunnille edes mahdollisuutta, vaan se ottaa asiat omaan kontrolliinsa työryhmämallin kautta. Loppu jyräämisestä yritetään hoitaa valtuustossa ryhmäkurilla. 

Asiaan kuin asiaan perustetaan työryhmä, usein turhaan. Itsekin olen ollut nimettynä muutamaan sellaiseen työ- ja ohjausryhmään, joiden olemassaolon on voinut kyseenalaistaa jo asettamisvaiheessa ja olenkin ääneen näitä turhanpäiväisiä kokouksia paikan päällä usein kritisoinut. 

Työryhmämalli paisui huippuunsa palveluverkko- ja organisaatiouudistusta valmisteltaessa. Kouluja ja terveyskeskuksia tarkastelemaan perustettiin työryhmä, johon kuului 13 poliitikkoa ja useita virkamiehiä. Työryhmässä ei äänestetty mistään, vaan valtuustolle tuotiin yksimieliset lakkautusesitykset, jotka myötäilivät jo etukäteen arvattavissa ollutta virkamiesten lakkautuslinjaa. 

Virkamiehille työryhmämalli onkin mieluinen. Lohjan työryhmissä on ollut havaittavissa ns. Tukholman syndrooman piirteitä: poliitikot, jotka on ”kaapattu” hallinnon kainaloon työryhmiin, alkavat kaappauksen kuluessa suhtautua ”kaappareidensa” tekemisiin myötämielisesti. Tällainen mankelointi on vaarallista demokratian kannalta.

Ylimääräiset hallintorakenteet maksavat myös rahaa. Nyt meillä touhusi joukko poliitikkoja ylimääräisessä työryhmässä kokoustaen peräti 30 kertaa, mikä vastaa kolmen lautakunnan vuosittaisten kokousten määrää. Ylimääräisen työn määrää sinänsä ei kiistä kukaan, mutta tarpeellisuus on toinen juttu. Mutta näin näitä asioita on kuulemma paras tehdä. Olen eri mieltä. Mielestäni on väärin luoda sitä mielikuvaa, että normaalit lautakunnat eivät muka olisi pystyneet esim. palveluverkkoa käsittelemään.

Lohjan uudessa organisaatiossa on nyt siilot purettu. Uudet lautakunnat ovat poikkihallinnollisempia yhdistelmiä entisistä. Uuden valtuuston kannattaisikin pitää huoli, että asioiden valmistelu tapahtuu jatkossa lautakunnissa. Uusi kaupunginhallitus ei saisi enää luoda uutta hallinnollista työtä perustamalla ylimääräisiä työryhmiä lautakuntien lisäksi. Normaali hallintorakenne on riittävä, emmekä tarvitse työryhmiä, jotka ovat kuin ”valtuusto valtuustossa”. 

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu, Lohja (ps)   
Lue lisää...

lauantai 14. tammikuuta 2017

Ketkä puolsivat Lohjan virkamiesjohdon palkankorotuksia?

Iltaa hyvät ihmiset.


On kysytty sitä, että mitenkä siinä Lohjan virkamiesjohdon palkankorotusasiassa oikein kävi. No huonosti tietenkin: palkkoja korotettiin, vaikka valtuusto oli päättänyt, että niitä ei koroteta ainakaan uuden organisaation alkuvaiheessa, jos koskaan. Mutta korotettiinkin siis jo etukäteen.


Seuraavaksi on sitten tietenkin kysytty, että ketkä niitä palkankorotuksia oikein puolsivat. Tässäpä kyseisen kaupunginhallituksen kokouksen osallistujat. Vain yksi vastusti korotuksia eli Hannele Maittila. Kaikki muut halusivat korottaa virkamiesten palkkoja. Uskomatonta.






Hauska ja mieltä lämmittävä kommentti oli Länskärin tekstaripalstalla jokin aika näiden palkkapäätösten jälkeen:
LU 27.12.2016

Mukavaa saada reipasta tunnustusta ällistä ja munasta! Kieltämättä olemme monesti olleet Hannelen kanssa siinä pienessä vähemmistössä, joka on hävinnyt äänestyksiä. Koen, että olemme olleet oikeassa, mutta sääli, että oikeat ratkaisut eivät mene läpi.


Mutta näillä mennään, mitä valtuuston enemmistö päättää. Vaikka ei sekään aina niin varmaa Lohjalla ole, että enemmistön päätöksiä kunnioitettaisiin käytännön toteutuksessa... Palaan tähän teemaan myöhemmin, mutta tämä palkka-asia on jo yksi esimerkki.


Paikallislehdelläkin oli vaikeuksia ilmaista palkka-asia kuten se on, joten päätyivät tällaiseen epämääräiseen ilmaisutapaan:



Länsi-Uusimaa 22.12.2016
Kun siis oikeasti johtavien virkamiesten PALKAT NOUSIVAT. Elämyskaivospäälliköitä myöten.
Lue lisää...