maanantai 18. marraskuuta 2013

Eläkeuudistus. Taas.

Marraskuun kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli tulossa olevaa eläkeuudistusta. Kuten tekstistä huomaa, en aio asettua esteeksi sille, että eläkejärjestelmään taas kerran säädetään ja jopa eläkeikää nostetaan, vaikkei se tietenkään mikään iloinen uutinen ole.


                                                       Eläkeuudistus. Taas.
LU 14.11.2013

Tuskin on saatu edellisen suuren eläkeuudistuksen viimeiset sääntömuutokset voimaan, kun on jo taas tullut aika uudistaa työeläkettämme. Edellinen uudistushan tehtiin vuonna 2005, mutta sen myötä tullut elinaikakerroin on otettu käyttöön vasta vuonna 2010. Eläkejärjestelmämme kyky uudistua ja sopeutua kansantalouden tilaan on sen yksi vahvuus. Toisaalta jatkuvat muutokset voivat syödä sitä luottamuspääomaa, minkä varaan tällaiset sukupolvisopimukset kuten suomalainen työeläke nojaavat. 

Itse suhtaudun varsin luottavaisesti eläkejärjestelmäämme. Sitä on rakennettu ja ylläpidetty sellaisen parhaan matemaattisen osaamisen ja poliittisen näkemyksen perusteella, mitä tästä maasta on löytynyt. Ja toisin kuin vanhushoivan osalta on tilanne, eläkejärjestelmässä on sentään laskettu ja tuotu julki tulevien eläkevastuiden euromäärä. Lisäksi tulevien eläkkeiden varalle on rahastoitu edes jotain. Siksi eläkejärjestelmää on niin helppo parjata: kun tiedetään kattamattomien vastuiden määrä, niihin on kritiikissä helppo tarttua. Hoivasta taas ei tiedetä edes vastuiden euromäärää, saati että olisi olemassa edes jokin hoivarahaston tynkä jossain.

Eläkeuudistus pääsi kunnolla käyntiin, kun ns. Pekkarisen asiantuntijaryhmä vastikään julkaisi omat pohdiskelunsa eläkeuudistuksen pohjaksi. Vaikkei työryhmä esittänytkään mitään suoria suosituksia, selvää on, että luvassa on eläketurvan kiristyksiä. Eläkeikään joudutaan koskemaan, eläketurva ei ainakaan halpene ja eläkemaksujen korotukset ovat selviö. Ken helpotuksia haluaa ja paranevia etuuksia vaatii, tutustukoon ensin eläkkeiden rahoittamisen ongelmiin.

Kipein kiista eläkeuudistuksessa käytäneen vanhuuseläkeiästä. Mielestäni oli virhe, että vuoden 2005 uudistuksessa vanhuuseläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen. Siihen asti pidimme selviönä, että vanhuuseläkeikä on Suomessa 65 vuotta. Nyt olemme hyvin lyhyessä ajassa jo tottuneet siihen, että vanhuuseläkkeelle pääsee 63-vuotiaana. Samaan aikaan eliniän odotteemme on jatkanut nousuaan. On matemaattisesti selvää, ettei yhä isompaa osaa elämästä ole mahdollista elää sinänsä ansaitun, mutta kuitenkin yhteisestä pussista tulevan eläketulon varassa. On hyvä huomata, että kansaneläkkeessä eläkeikä on edelleen 65 vuotta. Sairauden tai työttömyyden kohdatessa 65 vuotta tuntuu toki utopistiselta ikärajalta, mutta niihin tilanteisiin täytyy olla muita ratkaisukeinoja kuin yleisen vanhuuseläkeiän pitäminen nykytasolla.

Vaikka itse luotankin työeläkejärjestelmäämme ja arvostan sen vahvuuksia suuresti, en silti laskisi omaa eläkeaikaista toimeentuloani vain työeläkkeen varaan. Niinkin arkiset asiat kuin omasta työkunnosta huolehtiminen ja asuntolainan maksaminen ovat osa vanhuuden toimeentulon rakentamista. Myös määrätietoinen eläkesäästäminen olisi hyvä keino, mutta tällä hetkellä vakuutusmuotoinen eläkesäästäminen on tehty Suomessa erittäin epähoukuttelevaksi. Kyse on poliittisista valinnoista. Onkin outoa, että samaan aikaan kun pakollisen eläketurvan puolella on luvassa vain kiristyksiä, on vapaaehtoisen eläketurvan välineet pilattu. Tilanteenhan pitäisi olla päinvastainen: kansalaisia pitäisi herätellä ja houkutella täydentämään eläketurvaansa vapaaehtoisesti. Olisi mahdollista luoda tilaa taloudellisesti tehokkaille ja aidosti taloudellista turvaa luoville, täysin vapaaehtoisille lisäeläkeinstrumenteille. Jos niin vain haluttaisiin. 

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti