perjantai 28. elokuuta 2015

Asialinja 6 - Orkesterikiihkoilijat 0

Minua alkaa jo ihan säälittää näiden orkesterikiihkoilijoiden puolesta. Aika vähissä ovat eväät, kun itse orkesterista ei löydy näemmä yhtään mitään puolustettavaa, vaan he osaavat vain repostella minua. Poikonen on heidän harhaisissa luuloissaan milloin sitä ja milloin tätä. Yksi vinkki: rauhoittukaa jo. Tai pysykää edes asiassa.

Tämä kiihkoilu ja sen meneminen ihan metsään tuo tietenkin toivoa siitä, että orkesterin kohtalo saadaan vihdoinkin sinetöityä. En vaan oikein tiedä, kuinka paljon raaskin enää lyödä lyötyä. He kun syöttävät koko ajan suoraan lapaan. Tässä yksi herkullinen esimerkki:

Päivän lehdessä heikohkon sanaisen arkkunsa avaa Kaisa Rinne niminen henkilö, joka ei tiedä Lohjalta mitään muuta hyvää kuin orkesterin. Purskahdin nauruun tuota lukiessani! Tuohan on juuri koko jutun juoni: Lohjalla moni tärkeä asia tökkii, mutta orkesterille työnnetään verorahaa ovista ja ikkunoista ja sitten ylpeillään sillä! Mutta näille orkesterielitisteille on ihan se ja sama, miten koulukyydit tai vanhustenhuolto sujuu! Pöyristyttävää. Suorastaan vastenmielistä.

Kulttuuriväki on todellisen puolensa nyt paljastanut ja se näky on ruma. Ahneus siellä paistaa.

                                                                            * * *

Lisäys: Länsi-Uusimaan tekstaripalstalta 29.8.2015:

LU 29.8.2015
Ja uutinen ikävä uutinen samaisesta Länskäristä:

LU 29.8.2015

14 kommenttia:

  1. Tämäkö on muka mielestäsi asialinjaa? Jos haluaisit käsitellä aihetta asiallisesti, tekisit taustatyösi huolella, toisit orkesterin kulurakenteen selvästi ja yksiselitteisesti esille (niille, jotka eivät sitä tunne) ja pohtisit orkesterin tehtäviä ja niiden vaikutuksia kunnan elämään suhteessa sen aiheuttamiin kuluihin.

    Toistaiseksi kirjoituksesi ovat olleet populistista, olennaisuuksia pakoilevaa, äänten kalastelua. Parempaa diskursssia odotellessa,

    Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Heikki

      Miten orkesterin kulurakenne tähän asiaan vaikuttaa?

      Orkesteri käyttää saamansa rahat omaan toimintaansa.ja nuo rahat ovat kaupungin muusta toiminnasta pois. Mikä merkitys sillä on, mihin orkesteri rahat tarkkaan ottaen käyttää?

      Poista
  2. No täällä blogissa myönnän olevani ilkeämpi kuin mitä normaali kuiva asialinjani on ;) Mutta rauhoituhan nyt, hyvä Heikki ja mieti:

    Onko mielestäsi oikein, että joku Woude haukkuu minut lehdessä ahdasmieliseksi, vaikka kaikesta päätellen mieleni on ainakin avarampi kuin hänen? Tai epäisänmaalliseksi? Tai tämä Kaisa Rinne antaa ymmärtää, etten ole konserteissa käynyt ja kerrasta jäisin koukkuun? Törkeää nokkimista tuo on, täysin asiatonta. Mutta muuhun ette näemmä pysty, et sinäkään. Väität, etten ole tehnyt taustatöitäni. Olet siinäkin täysin väärässä. Ette siis osaa pysyä asiassa ettekä osaa puolustaa orkesterianne, vaan totuudenpuhujaa vain koitetaan leimata ja mollata. Hyvin erikoista, mutta minä kyllä ymmärrän.

    Minä olen kirjoituksissani keskittynyt kaikista olennaisimpaan: mihin yhteiskunnan rahoja käytetään ja mihin ei. Tärkeät asiat ensin, viihde sitten.

    Jäitä hattuun, Heikki!

    VastaaPoista
  3. Jos haluaisit oikeasti lähestyä asiaa faktapohjalta, toisit esiin kovan datan eli tarkan kulurakenteen ehtoineen (myös valtionosuuden suhteen) ja asiallisine lähdeviitteineen. Samoin orkesterin budjetti tulisi asettaa oikeaan viitekehykseen, eikä heittää epämääräisiä viittauksia muihin hallinnonaloihin. Voi toki olla, että olet ehkä selvillä näistä asioista, mutta se ettet halua näitä asioita tuoda selkeästi esille, vaan heität lokaa kanssakeskustelijoiden päälle, osoittaa, että kalastelet ääniä luomalla kahtiajakoa "kulttuurieliitin" ja "kansan" välille. Tämä on toki populismin historian määrittelevä ominaisuus, mutta se että väität sitä totuudeksi, on jo varsin paljastavaa.

    Poleemiselle kirjoituksille on toki paikkansa, mutta jos itse väität olevasi asialinjalla, tarkastelepa tekstejäsi uudestaan.

    -Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luehan Heikki lehdessä olleet tekstini uudestaan ja ihan ajatuksella tällä kertaa. Orkesteri nielee verovaroja lähes 900 000 vuodessa. Kulurakenne ei pelasta, toiminta on selkeästi massiivisen tappiollista. Ei valtion avustus ole lipputuloa tai muuta oikeaa tuloa, vaan se on avustusta veronmaksajien taskusta! Tekohengitystä. Minun mielestäni turhaa, jonkun toisen mielestä ei. Mutta arvonsa kullakin.

      Koitahan nyt Heikki pysyä asiassa. Ihan vaan faktoissa. Älä jankuta populismista tai muusta asiaan kuulumattomasta. Taisivat vaan faktat sinultakin Heikki olla vähissä ;) Pystytkö pysymään asiassa napostelematta minua yhtään? Etpä taida.

      Poista
    2. Heikki,

      - Mikä on se oikea viitekehys, johon orkesterin budjetti pitäisi asettaa?
      - Miten orkesterin kulurakenne tähän asiaan vaikuttaa?
      - Poikonen on kirjoittanut, että valtion osuus on 500 000.Miksi tämä luku ei sinulle, Heikki kelpaa? Onko sinulla jotain perusteita epäillä näitä lukuja? Miksi et tuo periusteitasi esille?

      Kun näitä heittelet ja syytät Poikosta populismista, niin olisi asiallista esittää itsekin jotain muutakin kuin epämääräisiä syytöksiä.

      Poista
    3. Arvoisa valtuutettu Poikonen,

      Suomen valtion sotilasmenot olivat SIPRIn mukaan vuonna 2012 3,662 miljardia dollaria, n. 1,5 % BKT:stä. Tappiollista menoa, pois muusta toiminnasta. Mitä tästä voidaan päätellä? Ei juuri mitään, jos lukuja ei tarkastella ja arvoteta tarkemmin. En vedä tuosta esimerkiksi johtopäätöstä, että Suomen puolustusvoimat olisi lakkautettava, vaikka väkivaltakoneistoista en juuri perustakaan.

      Ei toki pelkästään arvokysymys. Kulttuurillakin on täysin mitattavissa olevia vaikutuksia yhteiskuntaan. Niitä ei vain yleensä olla halukkaita tuomaan julki.

      -Heikki

      Poista
    4. Hyvä Heikki, mietihän nyt oikein kunnolla, en usko sinun olevan noin yksinkertainen aivan oikeasti ;)

      Meillä on yhteiskunnassa tärkeitä ja välttämättömiä asioita, joita on erinomaisen perusteltua rahoittaa verovaroin. Vaikkapa koulutus, sairaanhoito, turvallisuus ja maanpuolustus. Näistä asioista useimmat onkin kunnan pakollisia tehtäviä.

      Sitten on kunnan vapaaehtoiset, ne ihan kivat tehtävät. Kuten tämä viihteeksi laskettava orkesteriotiminta. Näihin ei ole perusteltua tuhlata paljoa yhteisiä varoja. Tällaisen viihteen pitää tulla toimeen omillaan. Pääsylipputuloilla. Kun se kerta on niin erinomaisen ainutlaatuista, minkä täysin tiedän ja uskon, pitää asiakkaita riittää niin, että homma kannattaa omillaan. There is no business like showbusiness...

      Lohjalla yhteen ainoaan viihteen marginaalilajiin käytetään lähes miljoona veroeuroa vuodessa. Kohtuutonta. Huikentelevaista suorastaan. Pahoitteluni, että realismini tekee kipeää. Mutta en voi valehdella itselleni enkä muille.

      Poista
  4. Kerro mikä tuon sotilasmenobudjettiin viittaavaan viestin loogisessa päättelyketjussa eroaa orkesterin lakkautukseen tähtäävien tähän mennessä julkaistujen viestiesi logiikasta, niin olen valmis myöntämään yksinkertaisuuteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue edellinen viestini uudelleen. Ajatuksella. Meillä on siis tärkeitä, lakisääteisiä verorahoitteisia tehtäviä. Ja vapaaehtoisia viihdepainotteisia tehtäviä. Minä olen valmis säästämään tuosta viihteestä. Johan ne pillippiparit on sieltä puolustusvoimistakin karsittu minimiin. Miksiköhän... ;) Pohdihan nyt ankarasti. Hyvää perjantain jatkoa Sinulle ja mitä parhainta mielenrauhaa!


      PS. Minä siis pidän orkesteristamme. Se on loistava, upea. Sitä kukaan teistä ei näytä rajuavan, vaan ennakkoluulot jyräävät. Olen vain huolestuneempi Suomen kansantaloudesta kuin oman viihdenautintoni puolesta. Se pieni ero. Vastuullisuus vai viihde.

      Poista
    2. Tekstareihin viitaten: orkesteri maksaa n. 400 000 euroa vuodessa lohjalaisille. Valtionosuus on kohdennettu nimenomaan orkesteriin, ja jos sitä ei ole, ei ole valtionosuuttakaan. Sitä ei ole siis mahdollista käyttää muihin Lohjan toimintoihin. Yksiselitteistä.

      Jyrki

      Poista
    3. Niin mitä sitten? Tämähn on kaikille tuttua asiaa. Toisilla meistä vaan on katsos huoli koko Suomen kansantalouden tilasta, joillain taas ei taida olla huoli edes Lohjan tilanteesta!

      Taivaastako kuvittelet valtionosuuksien tippuvan? Tämä on kyllä Lohjan kaupungin organisaatiossa yleinen harhaluulo.

      Poista
  5. Olet saattanut lukea laskelmiani ja muuta kertomaani viime lauantain lehdestä (jos löydät nimesi siitä jutusta, niin onneksi olkoon! Minulla ei ollut tarvetta mainita kuin yksi nimi ja sekin vain tietojen lähteenä).

    Jäi lisäämättä, että voisin ymmärtää orkesterin lopetuksen, jos 1) todellinen rahansäästö olisi se vajaa 0,5 tai 0,9 miljoonaa euroa ja 2) joka ikinen orkesterilta säästyvä sentti - myös valtionosuus - todellakin korvamerkittäisiin vaikkapa koulutukseen, sairaanhoitoon, turvallisuuteen ja/tai maanpuolustukseen.

    Entä mahdollisesti työttömiksi jäävien soittajien työttömyyskorvaukset? Muissa orkestereissakin on rajallinen määrä vapaita paikkoja, joita ei ehkä täytetä, olipa tarjolla miten hyviä soittajia tahansa. Perustelu (säästöt) on luultavasti aivan sama kuin sinullakin. Mihin sinä siis pistäisit nämä soittajat?

    Uudelleenkoulutuskaan ei olisi ilmaista, vaikka heidät kaikki koulutettaisiin noihin mainitsemaasi välttämättömiin tehtäviin (ja eri ihmiset sopivat muutenkin eri aloille). Yksityisiksi ammatinharjoittajiksi? Kaikilla (esim. minulla, vaikken muusikko olekaan) ei ole siihen tarvittavia taipumuksia, vaikka toisen palkkalaisena selviäisi työstään aivan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aitoa kysyntää ei jollekin työlle ole riittävästi, on vaan työllistyttävä muualle. Niin me muutkin joudumme tekemään.

      Eihän siitä mitään tulisi, että kaikkea mahdollista, mille ei ole oikeaa tarveperusteista kysyntää riittävästi, pidettäisiin yllä verovaroin. Suomi kaatuisi sellaiseen holtittomaan rahankäyttöön hetkessä. Jokainen säästyvä veroeuro, myös se valtiolta tuleva ilmaiseksi kuviteltu raha, menisi järkevämpään käyttöön joko korvamerkinnän kautta tai ilman. Viime kädessä se pitäisi laittaa vaikka kuntaveron hintaan, jos ei sitä oikeasti muka voisi allokoida tärkeämpiin asioihin.

      Lauantain lehdessähän kerrottiin, että sivistoimi, jonka vastuulle kuuluu orkesterin lisäksi mm. alakoululaisten iltapäiväkerhot, on julmasti päättänyt lopettaa kerhoja esim. Pusulasta ja Pullista. Väärästä kohteestä säästää nyt sivistystoimi. Sietämätöntä.

      Poista