keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ryhmäkuri on demokratian syöpä

Kirjoittelin Länsi-Uusimaahan aiheesta, joka on pitkään nyppinyt minua, nimittäin puolueiden ryhmäkurista. Poliittista nössöilyä ja irtopisteiden keruuta tai suoranaista vastuutonta vapaamatkustamista en tietenkään salli ja sitähän ryhmäkurilla saadaan suitsittua, mutta onhan tämä ryhmäkuritouhu mennyt aivan liiallisuuksiin.

Juuri työnsä päättänyt hallituskin päätyi äänestämään omia esityksiään vastaan tässä vaalien kynnyksellä, koska esitykset olivat niin huonoja, mutta jos aikaa olisi ollut vaikka yksi ylimääräinen vuosi, nekin esitykset olisi runnottu ryhmäkurilla väkisin läpi. Sietämätöntä.


Ryhmäkuri on demokratian syöpä

LU 17.3.2015
Suomessa on siirrytty enemmistöhallitusten aikaan ja ryhmäkurilla jyräämiseen. Nykyinen
ryhmäkurimalli, jossa valta keskittyy muutamien johtajien käsiin, on demokratian kannalta huono.

On sinänsä hyvä, että hallituksen oletetaan istuvan neljä vuotta eikä eduskuntaa olla alvariinsa hajottamassa, koska yhteiskunnalliset muutokset eivät tapahdu sormia napsauttamalla. Poliitikkojen on tultava riittävän pitkän aikaa toimeen sillä vaalituloksella, minkä kansa on määrännyt. Oli esimerkiksi aivan älytöntä Ruotsissa edes pohtia uusintavaaleja vain muutama viikko edellisten jälkeen! Miksipä se tilanne olisi muutamassa viikossa muuttunut?

Suomen nykyisessä ryhmäkurimallissa kuitenkin vain muutamat harvat määräävät ja pienet hallituspuolueet voivat kiristää omia yksittäisiä asioitaan läpi. Parin suurimman ryhmän hyvinkin pienen enemmistön ansiosta jokin asia saadaan sitten ryhmäkurilla väkisin läpi hallituksen tahtona, vaikka koko eduskunnan äänestäessä rehellisesti asia menisi aivan toisin. Sama valitettava ilmiö on nähtävissä ihan valtuustotasollakin.

Paremmassa demokratiassa olisi vähemmistöhallituksia, joiden olisi lakiesitys toisensa perään saatava ehdotuksilleen eduskunnan aidon enemmistön tuki. Lehmänkaupat ja ryhmäkuri olisivat kiellettyjä eikä lakiesityksen kaatuminen tarkoittaisi hallituksen kaatumista.  Jokaisessa asiassa eduskunnan oikean enemmistön tahto voittaisi. Järjestelmä edellyttäisi myös vastuullista, vaalituloksen sisäistänyttä oppositiota, joka keskittyisi itse asioihin hallituksen kaatamisyritysten sijaan. 

Nykypolitiikka näyttäytyy harvainvaltana, jossa puolueiden päätavoite ei tunnu olevan saada asioita kuntoon, vaan itsensä vallan huipulle ja oma puumerkki joka asiaan. Sitten ihmetellään, kun kansalaisia ei äänestäminen kiinnosta. Reilu ja suora politiikka olisi pikkumaisen tappelemisen sijaan kansalaisia kunnioittavaa ja motivoivaa. 

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps), eduskuntavaaliehdokas
Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti