maanantai 9. maaliskuuta 2015

Oikeus kohtuullisiin koulumatkoihin

Kirjoittelin Lohjaa kuumentavasta koulukysymyksestä mielipidekirjoituksen. Vaikka olen itse pikkukouluja valtuustossa tähän saakka puolustanut, olen valmis tutkimaan asiaa todella perinpohjaisesti nyt kun koko kouluverkkoa käydään läpi. Tähän mennessähän kouluja on lakkauteltu väkivalloin ja ennenaikaisesti, suorastaan hutiloiden. 

Jos parempaa opetusta ja säästöjä on oikeasti saatavissa, olen valmis siihen, että osa pienimmistä kouluista lakkautetaan. Siis jos. Ja silti pitäisi aina pitää arvioissa mukana se, että joillekin oppilaille ei tämän johdosta saisi tulla kohtuuttomia koulumatkoja. Nythän taksit kiertelevät monen mutkan kautta ja tuovat lapset koululle vieläpä reilusti etuajassa odottelemaan, että ehditään heittää vielä yksi koulukyytikeikka siitä lähempää. Kyytejä ei saisi vetää näin tiukoille, jolloin muutamat syrjäseutujen oppilaat maksavat kohtuutonta laskua näistä "säästöistä".

Olisi hyvä, että muutkin lohjalaisehdokkaat kertoisivat, a) miten ovat kouluäänestyksissä tähän mennessä toimineet ja b) miten suhtautuvat meneillään olevaan koko kouluverkon arviointiin. Mutta hiljaista on... :) Eivät uskalla inahtaakaan aiheesta. Noh, Poikonen uskaltaa avata ajatuksiaan. Vain se on reilua äänestäjiä kohtaan. Tällaisia pohdin, kun kouluasiasta väännetään jatkossa:


Oikeus kohtuullisiin koulumatkoihin
Länsi-Uusimaa 6.3.2015

Oli virkistävää lukea Tekla Heinosen (LU 5.3.2015) myös positiivisia huomioita isoista kouluista. Itse olen kuullut isojen koulujen suunnalta ihan tyytyväisiä kommentteja, vaikka julkisessa keskustelussa negatiiviset kommentit ovat vallalla.

Aloitin kouluni suuressa helsinkiläiskoulussa, mutta vaihdoin ala-asteella pieneen kyläkouluun. En oikein ikinä oppinut pitämään pienen koulun toiminnasta, jossa yksi ainoa opettaja opetti kaikki aineet matematiikasta kuvaamataitoon ja neljä luokkaa oli samassa huoneessa. Myönnän, että myös päinvastainen vaihdos siinä 3-4 luokan välissä olisi varmasti harmittanut minua. Pääsy yläasteelle taas suurempaan kouluun oli mukavaa.

Olen omat huonot kokemukseni sivuuttaen valtuutettuna puolustanut pikkukouluja, koska lakkautuspäätöksiin on rynnätty ennenaikaisesti (Koisjärvi, Hiiden koulu) tai on väkisin yritetty jyrätä koulua kiireellä kiinni (Hyrsylä). Nyt koko kouluverkon tarkastelun yhteydessä on tullut oikea aika vääntää perusteellisesti kättä oppimisympäristön laadusta ja kustannussäästöistä.

Itse pidän isoja kouluja hyvinä ja monipuolisina. Pienen koulun hyvyys riippuu täysin yhden opettajan persoonasta. Pienten koulujen suuri etu on niiden läheisyys.  On väärin repiä säästöjä siitä, että joidenkin oppilaiden koulumatka venyy jopa puoleentoista tuntiin. Etenkin kun uuden suuren Lohjan eteläkärjestä voi ajaa sen pohjoiskärkeen tunnissa! Säästöjä haettaessa on hyväksyttävä se, että järjelliset koulukuljetukset maksavat enemmän. Kyseessä on kuitenkin matka, jota oppilas taittaa päivittäin monta vuotta ja ylimääräisiä koulutunteja kertyy muutoin äkkiä joillekin kohtuuttomasti.

On varauduttava myös siihen, että kouluja lakkautetaan. Lapsi tarvitsee positiivista viestiä omalta turvalliselta vanhemmaltaan tasoittamaan koulun vaihdosta, vaikka päätökset tuntuisivat vanhemmasta täysin vääriltä.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (PS), eduskuntavaaliehdokas

Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti