Uusin kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli VATT:n uutta mielenkiintoista tutkimusta. Seurasin työni puolesta prosessia läheltä. Tutkimusraportti löytyy tästä linkistä. YLEn verkkotoimitus haastatteli minua aiheesta, se juttu löytyy tästä linkistä. Tässä kirjoitukseni:
Tutkittuja asenteita
Pääsin maallikkona seuraamaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä. Tässä VATT:n juuri julkistetussa tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten hoivapalveluja koskevia mieltymyksiä ja näiden palvelujen rahoittamista koskevia asenteita. Kysely tehtiin tulevaisuuden vanhuksille eli tämän päivän 55–70-vuotiaille. Siinä luotiin sadoille koehenkilöille mahdollisimman todenmukainen tulevaisuuden hoivaa koskeva valintatilanne hintoja myöten. Vastaajat eivät siis voineet vain luetella mielihalujaan, vaan tieto palvelujen hintatasosta teki valinnat todellisemmiksi.
Selkeä tulos on, että mieltymykset hoivan sisällön suhteen vaihtelevat suuresti. Suurin osa haluaa asua kotona, vaikka palveluasuminen olisi hyvin edullista. On kuitenkin myös paljon heitä, jotka haluavat muuttaa palveluasuntoon, vaikka se maksaisi heille tuntuvastikin. Tarvitaan vielä lisätutkimuksia sen selvittämiseksi, mikä selittää nämä suuret erot. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun ihmiset ovat selvästi muita halukkaampia muuttamaan palvelutaloon. Tulevaisuudessa onkin oltava tarjolla erilaisia asumismuotojen ja hoivapalvelujen yhdistelmiä.
Vanhuspalvelujen julkisella tuella on suuri vaikutus siihen, millaista hoivaa ihmiset pystyvät lopulta valitsemaan. Järkevä tukipolitiikka suuntaa varat siten, että ikäihmisten valinnat tukevat heidän hyvinvointiaan. Kansantalouden kestävyys asettaa tukipolitiikalle tietenkin rahalliset rajat.
Tutkimuksessa selvitettiin myös kansalaisten halukkuutta maksaa hoivapalveluista. Kodin arkiaskareissa auttamisesta ja ateriapalveluista ollaan valmiita maksamaan varsin paljon. Samoin turvaranneke ja päivittäinen viriketoiminta nähdään korkeahkon maksun arvoisiksi. Tuloksista näkyy, että vanhuspalveluista ollaan valmiita maksamaan eläketuloihin nähden merkittäviä summia. Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa valmiutta käyttää myös varallisuutta hoivan rahoittamiseksi. Tällaiset signaalit kansalaisilta ovat tärkeitä, koska hoivan rahoittaminen entiseen tapaan vain veroja korottamalla olisikin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.
Tutkimuksessa tehtiin erillinen kysely vastaajien aikuisille lapsille, koska he ovat usein mukana päätöksentekotilanteissa. Lasten mielestä vanhushoivaan voi käyttää vanhusten omia varoja enemmän kuin vanhusten itsensä mielestä. Lapset ovat vanhempia huomattavasti valmiimpia myös siihen, että oma vanhempi asuu maksullisessa palvelutalossa tai että hoiva-ammattilainen käy kotona auttamassa vanhempaa, vaikka palvelu maksaisikin.
Omaishoivaa koskevissa valinnoissa havaittiin todella suuria eroja. Osa lapsista ei valitse ensisijaisesti omaishoivaa, vaan he ovat valmiimpia siihen, että vanhempi käyttää suuriakin summia rahaa ammattihoivaan. Toisaalta jotkut lapset eivät odota mitään korvausta omaishoivan antamisesta. He saattavat nähdä hoivan antamisen myös omaa hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Keskimäärin lapset halusivat kuitenkin melko suuren taloudellisen kannusteen ainakin virallisen omaishoitosopimuksen tekemiseen. Tulos ei kerro haluttomuudesta hoivaamiseen, vaan muista arjen rajoitteista, jotka käytännössä estävät omaishoivan antamisen.
Helppo olisi lohkaista, että lapsilla näyttäisi ”laiskuus voittavan ahneuden”, mutta tämä olisi ilkeää ja perusteetonta. Lapset arvostavat vanhempiensa hoivaa paljon, myös rahallisesti. Heille omien vanhempien hyvinvointi on tulevan perintöosuuden suuruutta paljon tärkeämpää.
Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com
Lue lisää...
Tutkittuja asenteitaPääsin maallikkona seuraamaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä. Tässä VATT:n juuri julkistetussa tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten hoivapalveluja koskevia mieltymyksiä ja näiden palvelujen rahoittamista koskevia asenteita. Kysely tehtiin tulevaisuuden vanhuksille eli tämän päivän 55–70-vuotiaille. Siinä luotiin sadoille koehenkilöille mahdollisimman todenmukainen tulevaisuuden hoivaa koskeva valintatilanne hintoja myöten. Vastaajat eivät siis voineet vain luetella mielihalujaan, vaan tieto palvelujen hintatasosta teki valinnat todellisemmiksi.
Selkeä tulos on, että mieltymykset hoivan sisällön suhteen vaihtelevat suuresti. Suurin osa haluaa asua kotona, vaikka palveluasuminen olisi hyvin edullista. On kuitenkin myös paljon heitä, jotka haluavat muuttaa palveluasuntoon, vaikka se maksaisi heille tuntuvastikin. Tarvitaan vielä lisätutkimuksia sen selvittämiseksi, mikä selittää nämä suuret erot. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun ihmiset ovat selvästi muita halukkaampia muuttamaan palvelutaloon. Tulevaisuudessa onkin oltava tarjolla erilaisia asumismuotojen ja hoivapalvelujen yhdistelmiä.
Vanhuspalvelujen julkisella tuella on suuri vaikutus siihen, millaista hoivaa ihmiset pystyvät lopulta valitsemaan. Järkevä tukipolitiikka suuntaa varat siten, että ikäihmisten valinnat tukevat heidän hyvinvointiaan. Kansantalouden kestävyys asettaa tukipolitiikalle tietenkin rahalliset rajat.
Tutkimuksessa selvitettiin myös kansalaisten halukkuutta maksaa hoivapalveluista. Kodin arkiaskareissa auttamisesta ja ateriapalveluista ollaan valmiita maksamaan varsin paljon. Samoin turvaranneke ja päivittäinen viriketoiminta nähdään korkeahkon maksun arvoisiksi. Tuloksista näkyy, että vanhuspalveluista ollaan valmiita maksamaan eläketuloihin nähden merkittäviä summia. Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa valmiutta käyttää myös varallisuutta hoivan rahoittamiseksi. Tällaiset signaalit kansalaisilta ovat tärkeitä, koska hoivan rahoittaminen entiseen tapaan vain veroja korottamalla olisikin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.
Tutkimuksessa tehtiin erillinen kysely vastaajien aikuisille lapsille, koska he ovat usein mukana päätöksentekotilanteissa. Lasten mielestä vanhushoivaan voi käyttää vanhusten omia varoja enemmän kuin vanhusten itsensä mielestä. Lapset ovat vanhempia huomattavasti valmiimpia myös siihen, että oma vanhempi asuu maksullisessa palvelutalossa tai että hoiva-ammattilainen käy kotona auttamassa vanhempaa, vaikka palvelu maksaisikin.
Omaishoivaa koskevissa valinnoissa havaittiin todella suuria eroja. Osa lapsista ei valitse ensisijaisesti omaishoivaa, vaan he ovat valmiimpia siihen, että vanhempi käyttää suuriakin summia rahaa ammattihoivaan. Toisaalta jotkut lapset eivät odota mitään korvausta omaishoivan antamisesta. He saattavat nähdä hoivan antamisen myös omaa hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Keskimäärin lapset halusivat kuitenkin melko suuren taloudellisen kannusteen ainakin virallisen omaishoitosopimuksen tekemiseen. Tulos ei kerro haluttomuudesta hoivaamiseen, vaan muista arjen rajoitteista, jotka käytännössä estävät omaishoivan antamisen.
Helppo olisi lohkaista, että lapsilla näyttäisi ”laiskuus voittavan ahneuden”, mutta tämä olisi ilkeää ja perusteetonta. Lapset arvostavat vanhempiensa hoivaa paljon, myös rahallisesti. Heille omien vanhempien hyvinvointi on tulevan perintöosuuden suuruutta paljon tärkeämpää.
Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com
