keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hengenvaarallista mopoilua


Eilisessä Länsi-Uusimaassa oli mielipidekirjoitukseni mopoilusta. Jouduin niin järkyttävään liikennetilanteeseen viime lauantaina, että pakko oli tarttua kynään. Oli parista sekunnista kiinni, ettei Lohjalla vietettäisi kahden mopotytön hautajaisia...  
                                                                                           
 
Hengenvaarallista mopoilua
 

Ajelin lauantaina Gruotilankatua keskustan suunnasta suoraan Gruotilaa kohti. Lähestyessäni Ratakadun risteystä kärkikolmion takaa sujahti tien yli täyttä vauhtia mopo, jonka kuskilla pää ei kääntynyt sivuille lainkaan. Kaikesta näki, että hän kuvitteli ajavansa etuajo-oikeutettua väylää. Perässä tuli toinenkin mopo, joka sentään hiukan hidasti ja kuskin pää jopa kääntyili, mutta ei ilmeisesti ymmärtänyt näkemäänsä, koska hänkin meni aivan keulamme edestä tien yli. Kaverin perään oli niin kova kiire.

Onneksi ajoin maltillista vauhtia. Ja onneksi tulimme risteykseen silmänräpäyksen verran myöhemmin, muuten ensimmäinen mopo olisi jäänyt suoraan automme alle ja toinen olisi ajanut kylkeen! Onneksi ketään ei myöskään tullut juuri silloin Gruotilantietä vastakkaisesta suunnasta.

Olen nyt kohdannut vuoden sisään kolme hengenvaarallista mopoilutilannetta. Kaikkia tilanteita ovat yhdistäneet nämä seikat: kolmion takaa sivuille katsomatta ajetaan suoraan auton eteen ja kuskin vaatetuksesta päätellen kyseessä on joka kerta ollut mopotyttö. En väitä, että vain tytöt aiheuttavat vaaratilanteita, mutta kaikki omat havaintoni ovat osuneet näin.  

Hyvät moponuorten vanhemmat, kerratkaa nuorenne kanssa kärkikolmion tärkeyttä! Pitäkää nuorellenne vaikka pistokokeita ja kysykää yhdessä liikkuessanne risteyksissä, että ”kukas tässä väistää ja ketä?”. Toivottavasti saatte nuoreltanne sujuvasti oikeita vastauksia. Nykymenolla kun joku pääsee vielä hengestään!


Piritta Poikonen
Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti