Naistenpäivä: EU ja tasa-arvo

Minä olen kuvassa keskellä tuo, jonka leuan kohdalla on mikrofoni.

Olin eilen Naistenpäivänä Espoon tasa-arvotoimikunnan järjestämässä paneelissa, jonka aiheena oli naiset ja päätöksenteko EU:ssa.

Kun tutustuin tilaisuutta varten tasa-arvoa koskevaan EU-materiaaliin, pisti silmään se, että paljon on tehty tasa-arvoa koskevia julistuksia, strategioita, päätöslauselmia ja jopa ihan lainsäädäntöä. Silti naiset ovat etenkin työelämän puolella edelleen Euroopassa alakynnessä. EU-parlamentissä naisia on vain 35 %, mutta tässä tilastossa Suomi on kirkkaasti johdossa ja jopa ohittanut fifty-fifty-tavoitteen: meidän MEPeistä yli 60 % on naisia. Kansallisessakin parlamentissa meillä on naisedustajia hyvä määrä, melkein 45 %. Naisia on syytä olla päätöksenteossa mukana vähintään siinä missä miehiäkin, koska onhan maailman väestöstäkin yli puolet naisia!


EU-vaaleissa pitää keskittyä höpinän sijaan liittovaltiokantojen selvittämiseen

Meiltä kysyttiin ensi alkuun sitä, millä kansalaiset saataisiin innostumaan EU-vaaleista. Oma reseptini on, että keskustelu on pidettävä EU-asioista keskeisimmässä: halutaanko liittovaltioon vaiko pitää kiinni itsenäisyydestä. EU on tienhaarassa ja tuosta valinnasta liittovaltion suhteen on näissä vaaleissä kyse. Jos kuitenkin keskustelu mössätään taas kerran joksikin epämääräiseksi "ihmisten EU:sta" puhumiseksi, olemme hakoteillä. Tai jos koko vaalikevät puhutaan pelkästään sinänsä todella vakavasta Ukrainan kriisistä, jää EU:n kannalta keskeinen liittovaltiota koskeva linjakysymys käsittelemättä  - mikä tietenkin sopii paremmin kuin hyvin liittovaltion kannattajille!

EU on toki alun perin rauhanprojekti ja nyt rauhaa rikotaan EU:n rajan tuntumassa, mutta liittovaltio ei ole rauhaa rakentava patenttiratkaisu. Eurooppalainen yhteistyö ja luontaisesti syntyvä yhteenkuuluvuus rakentavat rauhaa, kun taas liittovaltion pakkopaita ei sitä tee. Tällä hetkellä EU ja eurokriisi päinvastoin luovat levottomuutta ja inhimillistä kärsimystä Euroopassa.


Mitä tasa-arvoviemisiä olisi Suomesta EU:hun?

Kysymykseen siitä, mitä minä veisin Suomesta EU:hun tasa-arvon rintamalla, mainitsin meidän hoivamallin, jossa lapset eivät ole taloudellisessa vastuussa vanhempiensa elatuksesta ja hoivasta. Tästähän on juuri kohkattu mediassa viimeisen parin viikon aikana. Samoin veromallimme ja sosiaaliturvamme, jotka eivät ole perheperusteisia vaan lasketaan yksilötasolla, ovat tasa-arvoa luovia rakenteita.


Hienot on arvot

Yleisöstä esitettiin EU:n arvojen puolustamista koskeva kysymys. Sinänsähän EU rakentuu hienoille arvoille, joiden puolesta varmastikin kaikki sivistysvaltioiden sivistyneet asukkaat haluavat tehdä työtä - myös muualla kuin EU:ssa! Näitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Siitähän tässä vain on kiista, että miten näiden arvojen mukaista yhteiskuntaa rakennetaan. Tarvitaanko siihen EU:n massiivista byrokratiaa ja nyt syntymässä olevaa liittovaltiota? Mielestäni ei tarvita.


Välillä mennään liian pitkälle

Kun otetaan tarkempaan tarkasteluun se, miten EU on päivän teemaan sopivassa tasa-arvoasiassa toiminut, huomataan, että välillä on mennyt "överiksi". Omalla alallani eli vakuutusmaailmassa pidetään esimerkiksi käsittämättömä EU-sääntöä siitä, että vakuutusten hinnoittelussa ei saa enää käyttää sukupuolta hinnoitteluperusteena. Ei, vaikka on objektiivisesti arvioiden aivan selvää, että naisilla ja miehillä on esim. erilainen taipumus tapaturmiin ja elinajan odote riippuu suuresti sukupuolesta.

Enää vakuutuksia ei siis saa hinnoitella sukupuolen mukaan eli riskiä vastaavalla tavalla. Joistain hintamuutoksista hyötyvät miehet, joistain naiset, mutta kokonaisuudessaan uudet hinnoittelumallit rokottavat naisia enemmän kuin miehiä.

On myös hyvä muistaa se nurina, mitä on ollut työeläkkeen ympärillä. Työeläkehän on ollut hinnoiteltu naisille ja miehille samalla tavalla jo pitkään. Nurisijat näkevät naisten hyötyvän työeläkkeestä enemmän, koska naiset elävät pidempään ja saavat siten nauttia eläkkeestä kauemmin - vaikka heidän eläkkeensä ovatkin palkkaerojen takia pienempiä kuin miesten eläkkeet. Noh, tuollaisella vakuutusten tasa-arvoisella hinnoittelulla mennään siis jatkossa myös vapaaehtoisissa vakuutuksissa, eikä asia enää muuksi muutu.

Toinen liian pitkälle mennyt EU-tuomioistuimen tasa-arvopäätös koski äidin on oikeutta palkkaan toisellakin äitiyslomalla, vaikka hän ei olisi ollut siinä välissä töissä. Päätös ei ollut Suomen Yrittäjänaisten mieleen lainkaan, koska se tekee heidän mielestään naisista vähemmän haluttua työvoimaa. Päätös rokottaa järjestön mukaan eniten pieniä naisvaltaisia yrityksiä.


Päätösten vaikutusten arvointi olisi tärkeää

EU:n jaloja arvoja tavoittelevien päätösten teossa pitäisi siis aina olla malttia ja taitoa arvioida ratkaisujen todellisia vaikutuksia. Kovin voimakkaasti suojelevat säännöt voivatkin johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä halutaan!

On sitä toki onnistuttu Suomessakin sössimään, mutta myös ottamaan oppia ja korjaamaan huono sääntö: joskus aikoja sitten Suomessa säädettiin laki perheellisten miesten paremmasta palkasta perheettömiin verrattuna. No niinhän siinä kävi, että perheellisten oli sen jälkeen vaikeampi saada töitä kuin perheettömien. Säädös kumottiin pikimmiten.


Mikä EU:ssa ottaa päähän?

Meiltä kysyttiin myös sitä, mikä EU:ssa ottaa päähän. No mikäpä ei ottaisi... ;) Minua ottaa EU:ssa päähän se, miten viime vuosina EU:sa on runnottu läpi isoja asioita ilman, että niistä on kysytty mielipidettä kansalaisilta. Talouspoliittista päätösvaltaa on luovutettu EU:n valvonnan ja määräysten alle kaikenmaailman two ja six packeillä, jotka on todellakin runnottu läpi kiirehtien ja TINA-periaatteella ("There Is No Alternative") eli vaihtoehdottomuuden sumuverhoon piilotettuna.


Uusia tuttavuuksia

Tilaisuus oli oikein mukava ja oli kiva tutustua muihin panelisteihin. Hauska keikka!

 
 

Lue lisää...

Pitäisikö lapset velvoittaa elättämään vanhempansa?

Oikeustieteen professori Urpo Kangas teki räväkän avauksen ja ehdotti, että suomalaiset pitäisi lain nojalla velvoittaa elättämään omat vanhempansa, jos vanhempien oma eläke ei riitä. Vaikka ehdotus tyrmättiin pian monelta taholta, enkä minäkään todellakaan moista kannata, osoittautui Kankaan ehdotus mainioksi keskustelun avaajaksi. Jo muutaman tunnin kuluttua ensimmäisestä uutisoinnista oli parikin sosiaalipolitiikan professoria ehtinyt mainita parempina vaihtoehtoina esimerkiksi hoivavakuutukset. Itse olen näiden vapaaehtoisten, mieluiten vakuutuspohjaisten lisärahoitusmallien kannalla.

Olen työssäni pohtinut paljon tätä hoivan rahoituksen järjestämistä. Nykyinen verorahoitteinen järjestelmämme on ihan hyvä, tuttu ja siksikin turvallisen tuntuinen. Verorahoituksen hyvä puoli on se, että se vakuutuksen tapaan tasaa riskejä. Kaikki maksavat veroja, eivätkä maksuvelvollisiksi joudu siis vain he, joiden vanhemmat sattuvat elämään pitkään. Ikää sinänsä tärkeämpi seikka on vielä se, missä kunnossa on onni ikääntyä.

Emme kuitenkaan saa maksettua tulevien vuosikymmenten hoivalaskua pelkillä veroilla ja asiakasmaksuilla.


Lukujen kertomaa

Tässä ei nyt siis riitä se, että suljetaan silmät ja todetaan, että ”maksellaan vain veroja ja asiat hoituvat entiseen malliin”. Ei muuten hoidu. Yli 80-vuotiaita on tällä hetkellä n. 280 000, mutta 2030-luvun loppuun mennessä heitä on jo 670 000. Hieno osoitus kansanterveystyön onnistumisesta ja elintason noususta, mutta pikkuisenhan tuo vaatii meiltä mielikuvitusta hoivan rahoituksen järjestämisen suhteen.

Väestöllinen huoltosuhde, jossa verrataan työikäisen väestön määrää lasten ja vanhuuseläkeikäisten määrään, on tällä hetkellä n. 53, mutta vuonna 2030 se on n. 70. Taloudellinen huoltosuhde taas kuvaa työllisten ja ei-työllisten osuuksia ja sen mukaan sataa työssäkäyvää kohden on tällä hetkellä noin 130 ei-työssäkäyvää (lapset, vanhukset, opiskelijat, työttömät). Taloudellinen huoltosuhde on vaihdellut paljon viimeisen 25 vuoden aikana koko Suomen tasolla ja alueelliset erot ovat todella suuria. Uudenmaan taloudellisen huoltosuhteen odotetaan pysyttelevät alle 130:ssa myös vuoteen 2040 saakka, mutta samaan aikaan joissain Pohjois- ja Itä-Suomen kunnissa lukema nousee jopa 350:een.   

 

 

Mikähän malli takaisi hyvän hoivan?

 

Hoiva täytyy hoitaa kunnialla ja laadukkaasti, vaikka se onkin iso ja kallis urakka. En siis kuitenkaan itse lähtisi lapsia lain nojalla velvoittamaan vanhempiensa elättämiseen ja hoivaamiseen. Tälläkin hetkellä lapset vapaaehtoisesti auttavat ikääntyneitä vanhempiaan sekä fyysisesti että taloudellisesti. Sitä voi sitten miettiä, mikä olisi tunnelma, jos ainoa syy avustamiseen olisi laissa asetettu pakko. Tilanne ei olisi kiva kenellekään.

 

Törmäsin näissä kiivaissa nettikeskusteluissa myös sellaiseen määritelmään, jonka mukaan ”hyvinvointivaltio on tuntemattomien ihmisten huolenpitoa tuntemattomista ihmisistä". Mielenkiintoinen, itselleni noilla sanoin sanottuna uusi ja pohtimisen arvoinen määritelmä. Ajatuksen taustalla on näkemys siitä, että siten ihmisarvo, oikeudenmukaisuus ja luottamus säilyvät. Itse en pidä "hyvinvointivaltiolle ulkoistettua hoivaa" lainkaan pahana asiana. Päinvastoin se tavallaan mahdollistaa vanhukselle itsenäisyyden oman perheen ja suvun sidoksista vielä silloinkin, kun omat voimat alkavat hiipua.

Yhteiskunnan tarjoaman hoivan laadun suhteen tulee kuitenkin jatkuvasti ilmi pahoja ongelmia. Tosin niitä ongelmia on ilmennyt myös yksityisissä hoivapaikoissa, joten raha ja yksityinen business eivät sinänsä takaa mitään. Eikä ne tilanteet kotihoitoon päätyneissä perheissäkään läheskään aina niin ruusuisia ole, vaan vanhukset kokevat lastensa taholta jopa väkivaltaa, oman onnensa nojaan unohtelua, päihteiden käytön rasitteita - ja on sitä rahaakin omilta avuttomilta vanhemmilta osattu vaatia vähemmän asiallisin perustein. Ja jos hoivavastuu jää vain yhden/ainoa lapsen harteille, taakka voi olla todella raskas.

 

Asia on myös pitkälti edelleen sukupuolikysymys: omista vanhemmista huoltovastuun kantamisen poistaminen vapautti naiset aikoinaan ansiotyöhön. Perheverotuksen poisto ja sosiaaliturvan yksilöllistäminen tukivat kehitystä. Pidän tätä naisten siirtymistä työelämään erittäin hyvänä asiana. En tietenkään pidä lasten enkä vanhusten kotihoitoa mitenkään huonona tai vääränä asiana, vaan on hienoa, jos valinnan kodin ulkopuolisen työelämän ja kotihodon välillä saa jokainen tehdä todellakin vapaasti itse. 

Kirjastamme löytyy seikkaperäisempi selostus

Olen kirjoittanut tätä hoivan rahoitusta koskevan kirjan ”Mistä rahat?”, jota voi ostaa kustantaja Finvan verkkokaupasta tai ekirjana paristakin paikasta.

Ratkaisumallimme, joka sekään ei siis kaikkea ratkaise, menee tätä rataa: 

 

• Hoivaan tarvitaan paljon rahaa. Verorahoitus ei tule riittämään.
• Ikäihmisillä on enemmän varallisuutta kuin koskaan ennen historiamme aikana.
• Oman työn hedelmiä kannattaa käyttää omaan hyvinvointiin. Nykymaailman perilliset eivät rakenna toimeentuloaan perinnön varaan. Itse asiassa he juuri toivovat, että vanhemmat käyttävät omaa rahaa omaan hyvinvointiinsa.
• Kertynyttä varallisuutta voi muuntaa rahaksi monin eri tavoin. Ja osahan on usein jo valmiiksi rahan muodossa olevia säästöjä.
• Teknisiltä ominaisuuksiltaan taloudellisesti tehokkain kokonaismalli voisi olla sellainen, jossa rahaa "vapautetaan omistusasunnon seinistä" esimerkiksi käänteisellä asuntokaupalla. Tällä rahalla ostetaan kertamaksuinen eläkevakuutus, jolla taataan tietty lisätulojen virta elämän loppuun saakka. Vaihtoehtoisesti kyseeseen voisi tulla hoivavakuutus, jonka korvauksilla katettaisiin hoivamaksuja. Vakuutusominaisuuden käyttäminen on kuitenkin keskeistä, koska se tasaa riskejä ja takaa tulovirran elämän loppuun saakka. 
• Hoivaa ja muita palveluja voisi sitten ostaa kunnan palvelusetelin ja oman rahan yhdistelmällä. Eli myös yhteiskunta tulisi vastaan fiksusti hinnoitellulla palvelusetelillä.

 

Asiakasmaksujen oikean tason määrittäminen on vaikeaa

  

En ole sen kannalla, että omaisuutta otettaisiin väkisin huomioon kunnallisissa laitoshoidon asiakasmaksuissa. Nykyään maksut lasketaan vain tulojen perusteella, ei siis omaisuuden, ja hyvä niin. Tämän viikkoisen metakan aloittanut professori Urpo Kangas on pohtinut kunnallisten laitoshoitopalvelujen asiakasmaksujen ongelmia laajemmin artikkelissa, joka julkaistaan tänä keväänä ilmestyvässä teoksessa ”Vanhuus ja oikeus”. Tuohon kannattaa tutustua. Lisäksi suosittelen lukemaan Newsbrokersin selvityksen "Miljardit pyjaman taskussa".

Pitäisikö lasten siis olla vastuussa ikääntyvän vanhempansa hoivasta enemmän kuin veronmaksun verran? Kyllä, mutta vapaaehtoiselta pohjalta siinä määrin kuin rakkaus ja muut rahkeet riittää. Ja kyllähän se usein pitkälle riittää.

Lue lisää...

Paljon melua arvoista

Kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli tällä kertaa arvoja. Olen tutustunut kansainväliseen kulttuurisia arvo-orientaatioita koskevaan tutkimukseen. Se on ollut todella mielenkiintoista ja teoria tuntuu omien kokemusten perusteella pitävän paikkansa. Tunnistan itsessäni vahvana ne arvot, jotka tutkimuksessa korostuvat Suomessa: tasa-arvo, harmonia ja älyllinen autonomia.

 

Paljon melua arvoista

Länsi-Uusimaa 1.2.2014

Julkisessa keskustelussa korostetaan omia arvoja. Arvoiksi julistetaan milloin mitäkin sinänsä tärkeitä ja arvostettavia asioita. Yle julkaisi juuri suuren arvotutkimuksensa, joka oikeasti oli pelkkä pikakysely, jossa selvitettiin ihmisten suhtautumista tiettyihin väittämiin. Sitä saatiin, mitä kysyttiin. Sosiaaliturva julistettiin passivoivaksi ja Suomi pirstaloituneeksi. Sosiaaliturvan varassa elävät eivät tosin itse kokeneet sen passivoivan. He varmasti tietävät arjen kovat realiteetit paremmin. Ja harvapa sen vähimmäisturvan varaan työelämästä vapaaehtoisesti siirtyy – niin epähoukuttelevaa se todellisuudessa on.

Oikean kansainvälisen arvotutkimuksen perusteella suomalaisten yhteisiä kulttuurisia arvoja ovat tasa-arvo, harmonia ja älyllinen autonomia. Tasa-arvo ilmenee moraalisena tasavertaisuutena, samoina perusintresseinä, yhteistyöhön sitoutumisena ja huolena muista. Harmonia tarkoittaa sopeutumista vallitsevaan ympäristöön sen muuttamisen sijaan. Älylliseen autonomiaan liittyviä piirteitä ovat laajakatseisuus, uteliaisuus, luovuus ja ihmisten näkeminen itsenäisinä yksilöinä. 

Suomen kaltaisissa tasa-arvon ja älyllisen autonomian kulttuureissa yhteiskunnan rooli korostuu. Niissä investoidaan julkisia varoja kansalaisten terveyteen ja koulutukseen. Tavoitteena on yksilön riippumattomuus suvusta, yksilön ainutlaatuisten ominaisuuksien kehittäminen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille. Meillä esimerkiksi suku ei sanele lapsen tulevaa ammattia eikä valitse hänelle puolisoa. Suomalaisen yhteiskunnan voi nähdä olevan hyvin yksilölähtöinen. Hyvinvointimallimme ei suinkaan passivoi ja tasapäistä, vaan se antaa yksilöille mahdollisuuden toimia vapaasti ja rohkeasti eikä epäonnistuminen tuhoa kaikkea.

Arvopohjat ovat erilaisia eri puolilla maailmaa, eikä toinen ole parempi toista. Suomalaisten arvojen vastaiset järjestelyt, jotka ovat esimerkiksi voimakkaan epätasa-arvoisia ja joissa roolit, valta ja resurssit jakaantuvat räikeän epätasaisesti, aiheuttavat Suomessa ärtymystä. Vastaavasti meidän tasa-arvoinen kanssakäymisemme voi tuntua epäselvältä ja hämmentävältä sellaisesta, joka on kasvanut tuntemaan olonsa turvalliseksi selkeän hierarkian vallitessa. ”Maassa maan tavalla” -odotus on mielestäni looginen harmoniaa korostavan suomalaisen perusarvon ilmentymä: pyrimme itse vieraassa ympäristössä liikkuessamme sopeutumaan emmekä suinkaan muuttamaan vallitsevaa ympäristöä. Samaa odotamme muilta. 

Perusarvomme voivat muuttua, mutta hyvin hitaasti. Esimerkiksi homoseksuaalien tasa-arvoisten oikeuksien laajenemista ei ole syytä kiirehtiä julistamaan ”arvojen rappioksi”, etenkin kun kyseessä on päinvastoin yhden perusarvomme eli tasa-arvon hidas eteneminen yhä laajemmalle. Tasa-arvon ja harmonian murenemisesta on kuitenkin jo merkkejä havaittavissa: keskimäärin Suomessa menee vielä hyvin, mutta väestöryhmien väliset erot kasvavat. Kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee jo, ettemme ole enää samassa veneessä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vääjäämätön kehitys. Voimme tietoisilla valinnoilla huoltaa arvopohjaamme. Esimerkiksi yhteiskunnallinen tasa-arvo on helppo leimata ”luonnottomaksi vaatimukseksi” silloin, kun itsellä menee hyvin tai on muuten vain erityisen ns. kova luu. Tuollaisen kovan luun edessä on vain uskallettava puolustaa niitä ”pehmeitä” arvoja, joiden toteutuminen on tuonut meille hyvinvointia.
 

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com

Lue lisää...

Koisjärven koulu lakkautetaan

Uutinen Ykkössanomissa.

Lohjan valtuusto päätti viime kokouksessaan lakkauttaa sekä Lohjansaaren että Koisjärven kyläkoulut. Koulut ovat kieltämättä todella pieniä (Lohjansaari 7 ja Koisjärvi 18 oppilasta) ja niiden tulevaisuus on ollut vaakalaudalla jo pidemmän aikaa.

Kyläläisten puolustustaistelu koulujensa puolesta on ollut kunnioitettavan sitkeää ja erittäin arvokasta. Talkootyötä on tehty omaa vaivaa säästämättä. Siinäpä sitä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä ja kansalaisten oman vastuun ottamista! Aitoa sellaista. Omituista, että Lohjalla juuri Kokoomus piti tätä talkootyötä huonona asiana. En ihan pysy logiikassa perässä, kun yleisemmin asiaa tarkastelen.

Itse olin koulujen säilyttämisen kannalla, mutta myönnän, että asiassa todellakin on puolensa ja puolensa. Lohjansaarelle ehdotettiin vain vuoden jatkoaikaa, jonka aikana aktiivinen vanhempainyhdistys olisi voinut saattaa päätökseen jo alkaneet yksityiskouluselvitykset. Nyt sitten vedettiin tosimielellä liikkeellä olevilta mattoa alta rajusti lakkauttamalla koulu pikaisesti. Äänestystulos oli 28 - 23.


Lohjansaaren äänestystulos. / Kuva Länsi-Uusimaasta

Koisjärven osalta ryhmämme ehdotti, että jatkoaikaa olisi annettu vuoteen 2016 saakka, jolloin koko uuden Lohjan palveluverkkoa muokataan uuteen uskoon todennäköisesti aika rankastikin.  Äänestys Koisjärvestä oli tiukin mahdollinen: tulos 26 - 25 koulun lakkauttamisen puolesta.

Koisjärven äänestystulos. / Kuva Länsi-Uusimaasta

Valmistelun uskottavuutta koeteltiin

Asiaan liittyi sekin ikävä puoli, että valmistelu oli paikka paikoin huolimattoman oloista. Materiaalista löytyi selkeitä laskuvirheitä (kymppitonni sinne tai tänne selkeissä yhteenlaskuissa...) ja esim. Koisjärven koulun materiaalissa oli yksi sellainenkin kuva, mikä ei edes ollut siitä koulusta otettu! Naurattaisi, jos ei niin paljoa ärsyttäisi. Olen turhan usein törmännyt kunnallisten päätösten valmistelun suhteen hiukan erikoisiin juttuihin. Tympii jo. En minä haluaisi pelata jotain juridisteknistä muotoseikoista käytävää peliä.


Kuntaliitossopimuksen tulkinta epäselvää

Lisäksi kuntaliitossopimuksen voimaantulon ja siitä laskettavien aikarajojen tulkinta on epäselvää. Virkamiesten puolelta vakuutettiin, että näiden koulujen lakkautus voidaan tehdä jo nyt. Jälleen vedottiin myös lakimiesten tulkintoihin. Minuunhan lakimiehiin vetoaminen ei vaikutusta tee... Kun itse tuota liittymissopimusta olen tutkinut, en ole lainkaan vakuuttunut virkamiesten ja heidän käyttämiensä lakimiesten tulkinnan oikeellisuudesta. Mielestäni aikaraja pitäisi alkaa laskea vasta 1.1.2013 lukien ja nyt oltiin siis liian aikaisin liikenteessä.

Kukaan sopimusta neuvotelleista ja sen allekirjoittaneista ei tuonut lisävalaistusta siihen, mitä sopijapuolet itse olivat oikeasti tarkoittaneet voimaantuloajankohdaksi ja näiden tarkasteluaikojen laskentaperiaatteiksi. Eivät ehkä sitä itsekään tiedä tai asia ei ollut noussut esiin sopimusta tehdessä. Itse kukin on vain olettanut jotain. Ja todennäköisesti jonkun etu on ollut ujuttaa asia läpi epämääräisesti.


Pienet ja suuret koulut ovat hyviä

En pidä suuria kouluja sinänsä yhtään pahoina paikkoina. Mutta toki on ikävää, kun näitä tärkeitä pieniä kouluja lakkautetaan. Itselleni aikoinaan muutos todella isosta koulusta pieneen kyläkouluun oli tylsä kokemus. Mutta sen ikäiselle mikä vaan paikkakunnan, kaveripiirin ja koulun vaihdos olisi ollut alkuun epämiellyttävä! Isosta pieneen tai pienestä isoon. Koitin kyllä pitää omat muistoni ja tunnesiteeni sivussa tästä kouluasiasta päätettäessä.


Koulun lakkautus lyö maankäytön suunnitelmia korville

Vaikka Koisjärven koulu sattuu olemaan minulle tärkeä, ei se seikka yksin missään nimessä riittänyt koulua puoltavan päätökseni perusteluksi. Koulun lakkautus ei ole linjassa esimerkiksi sen kanssa, mitä Lohjan uuden maankäytön kehityskuvan ja rakennemallin valmistelun yhteydessä on mietitty Koisjärven alueelle.

Haja-asutusalueelle rakentamisen suhteen painimme jatkuvasti sen ongelman kanssa, että tuleeko hankalia koulumatkoja tai pitääkö jonnekin perustaa kohta jopa uusi koulu. Samaan aikaan nyt sitten tuolta kehitettäväksi mietityltä haja-asutuksen alueelta eli Koisjärveltä lakkautetaan koulu keskeltä kylää. Vasen käsi ei todella välitä siitä mitä oikea käsi tekee!

Koisjärven koulu on myös oikea lähikoulu, koska suurin osa oppilaista kulkee sinne kävellen. Meillä kun on sellaisiakin pikkukouluja, jonne oppilaat kulkee pääasiassa taksilla.


Mielipidekirjoitukseni Ykkössanomissa:


Koisjärven koulun lakkautus harmittaa

Hävisimme valtuustossa Koisjärven koulusta käydyn äänestyksen harmillisesti yhdellä äänellä. Reilulla menettelyllä tullut tappio olisi helpompi sietää, mutta nyt ratkaisussa oli järjestelyn makua. Valmisteluhan oli huolimatonta: materiaalissa oli esimerkiksi mukana jopa sellainen valokuva, joka ei edes ollut Koisjärven koulusta! Saimme todistaa myös poliittisen ryhmäpäätöksen vastenmielisyyttä, eivätkä kaikki valtuutetut edes olleet paikalla kokouksessa.

Tämä koulujuttu oli vasta alkusoittoa sille, mitä koko uuden Lohjan palveluverkon tarkastelussa tapahtuu. Itse en vastusta isojakaan muutoksia, jos niillä saadaan todistetusti tehoja, laatua ja todellisia säästöjä. Nyt Koisjärven osalta kyseessä oli kuitenkin vain hätäpäissään tehty näpertely vailla todellista taloudellista merkitystä.

Vaikka Koisjärven koululaiset joutuvat nyt jättämään entisen koulunsa ja tunnelmat ovat huonot, on hyvä kääntää katseet pian tulevaan ja mahdollistaa näillekin lapsille ainutkertaisesta kouluajasta hyvät muistot. Uusissa kouluissa odottavat ihan yhtä pätevät ja mukavat opettajat ja lisäksi iso joukko uusia koulu- ja pelikavereita. 

Koulun muutos on kieltämättä iso juttu, itsekin koin sellaisen neljännen luokan kynnyksellä vaihtaessani isosta helsinkiläiskoulusta juurikin Koisjärven kouluun. Ei se entinen iso kouluni ollut kuitenkaan yhtään paha paikka, vaan muistelen sitä iloisin mielin edelleen! Toivon Koisjärven lasten voivan suhtautua luottavaisesti ensi syksyyn tämän ikävän päätöksen jälkeenkin.  

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Lastensairaala HUS:n valtuutetun näkökulmasta

Olen ollut HUS:n valtuuston jäsen vuoden 2013 alusta lukien ja olen ollut mukana päättämässä uuden lastensairaalan tekemisestä.

Säätiömallista oli päättänyt edellinen valtuusto ehdollisesti joulukuussa 2012. Hankkeen toteuttamisesta ja HUS:n rahojen myöntämisestä tehtiin lopullisesti päätökset vasta meidän kaudella kesällä 2013.

Olen itse äänestänyt lastensairaalan puolesta ja seison ratkaisujeni takana, vaikka hieman epämiellyttävissä ja epävarmoissa tunnelmissa ratkaisuja onkin joutunut tekemään. Sinänsä kesäkuun 2013 äänestys ratkesi erittäin selvin luvuin 1064 - 21 (ei meitä noin monta sentään ole, vaan yhdellä valtuutetulla on käytössään useamman äänen "nippu").

Lastensairaalasta on noussut mediassa kohu. Itse olen tyytyväinen, että asiaa puidaan nyt julkisestikin tiukempaan sävyyn. 

Kävin uudelleen läpi muistiinpanoni ja niiden avulla kirjaan tähän nyt sen, miten asia on minun kokemana edennyt.


Kansalaiskeräyksen rooli ja merkitys

Lastensairaala on näkynyt julkisuudessa lähinnä kansalaiskeräyksen muodossa. Tämä on
ymmärrettävää, koska kansalaiskeräys tarvitsee julkisuutta. Toisaalta tämä yksipuolinen julkisuus antaa väärän kuvan sairaalan kokonaisrahoituksesta. Oikeasti suurin osa sairaalasta kustannetaan verovaroin ilman, että sitä erikseen toitotetaan missään. En sinänsä vastusta ajatusta keräyksestä, antaa mennä vaan, mutta verorahoitus olisi ollut se parempi tie.

Maksuosuudet ovat seuraavanlaiset:

HUS laittaa 40 miljoonaa.
Valtio antaa hankkeelle 40 miljoonaa.
Kansalaiskeräyksellä on tarkoitus saada kasaan 30 miljoonaa.
Säätiö ottaa 50 miljoonaa velkaa, joka maksetaan HUS maksamilla vuokrilla.
=160 miljoonaa koko hanke.

Alun perin hankkeeseen liittyi vain kansalaiskeräys. Sitten kuulemma yllättäen tulikin mukaan tämä nykyinen säätiökuvio, joka "kaappasi" keräysyhdistyksen nimen ja imagon itselleen.

Meille valtuutetuille kerrottiin, että keräystä ei ole edes mahdollista järjestää suoraan millekään HUS:n omalle kiinteistölle. Keräysluvan kun voi saada "vain sellaiseen, mikä ei ole lakisääteisen terveydenhuollon suora jatke". Jaa-a? Typerä sääntö.


Eri hankkeiden aikataulutus pielessä HUS:ssa?

HUS olisi rakentanut lastensairaalan joka tapauksessa ja kokonaan verovaroin, mutta noin 5 vuotta myöhemmässä aikataulussa. Valitun sekarahoitusmallin ansiosta hanke aikaistuu.

Miten ihmeessä HUS sitten oli aikatauluttanut rakennushankkeensa aivan väärin, kun nykyinen lastensairaala onkin jo nyt niin huonossa kunnossa, että sen väitetään ihan "hajoavan käsiin"? Miksei rakennettu uutta lastensairaalaa ennen Meilahden tornisairaalan suurremonttia?

Lastensairaalan nopeasti huonontunut kunto on kuulemma ollut yllätys kaikille. Kun päätöksiä Meilahden tornisairaalan remontista tehtiin vuonna 2004, nykyisen lastensairaalan arvioitiin kestävän vielä riittävän kauan. Toisaalta, jos on uskominen esim. Iltalehden toimittajan havaintoihin, ei se nykyinen lastensairaala sentään ihan käsiin ole hajoamassa.


Valtion tapa toimia on kaikista kummallisinta tässä kuviossa

Sairaalarakennuksen tulee omistamaan säätiö, joka luovuttaa rakennuksen HUS:n käyttöön. HUS vastaa juoksevista kustannuksista ja maksaa vuokraa 50 miljoonan euron lainan kuolettamiseksi. 30 vuoden päästä vuokra-ajan päättyessä säätiö omistaa edelleen rakennuksen. Nähtäväksi jää, miten sitten käy, mutta säätiön säännöt toki rajoittavat säätiön vapauksia rakennuksen suhteen. Selvää vastausta siihen, mitä 30 vuoden päästä on tarkoitus tehdä, ei saa keneltäkään. Sen verran on sanottu, että säätiö on yleishyödyllinen ja mahdollinen ylijäämä palautuu HUS:lle. Lisäksi meille valtuutetuille on kerrottu, että säätiö voi käyttää vuokratuloja vain rakentamistoiminnan kattamiseen eikä mihinkään muuhun säätiön toimintaan.

Ilman tätä säätiömallia valtio ei olisi tullut koko hankkeeseen lainkaan mukaan. Tätä meille valtuutetuille korostettiin joka kerta, kun sairaalahanketta käsiteltiin. Valtiohan ei ole vuosikausiin rahoittanut kunnallisia terveydenhuollon rakennushankkeita, eikä se olisi tukenut tätäkään, vaikka kyseessä on osittain valtakunnallinen hanke. Mutta sitten kun tämä säätiö tuli mukaan kuvioihin, kaikki muuttui kuin taikaiskusta! Hanke alkoikin kelvata valtiolle 40 miljoonan edestä.

Kyllähän tämä tökkii, mutta näin meille valtuutetuille alleviivattiin kesäkuussa: valtio ei anna 40 miljoonaa, jos rakennuksen omistaa HUS edes osittain. Hullua, että HUS ei saa omistaa nurkkaakaan sellaisesta rakennuksesta, jonka rakentamiseen se itsekin lahjoittaa kuitenkin 40 miljoonaa. STM:n lakimies oli ilmoittanut, että valtion lahjoitus tulee "vain säätiölle". HUS:n toimitusjohtaja Linden sanoi, että valtion ehtojen mukaan "kyseessä ei saa olla sellainen investointi, joka lisäisi HUS:n omaisuutta". Edessämme oli siis valinta sen välillä, haluaako HUS hankkeelle 40 miljoonaa valtion rahaa vai ei. Ota tai jätä, ja vain näillä ehdoilla. Pakkohan se oli ottaa.

Lisäksi nimenomaan säätiö oli se, joka sai koko valtionosuusasian edes liikkeelle. Miksei sitten HUS itse yrittänyt saada valtion rahaa? No kun ei kuulemma uskottu vielä jokin aika sitten, että mikään taho saisi valtion rahaa lastensairaalalle... HUS ei ole saanut valtion rahaa sairaaloilleen kymmeneen vuoteen. Aika ontuvaa. Miksei valtio voinut antaa vihjettä yllättäen heränneistä rahoitushaluistaan HUS:n suuntaan vaan sen sijaan se asioi vain ja ainoastaan säätiön kanssa?

Keräystä puuhaavat tahot ovat nyt koonneet faktojaan, jotka löytyvät tästä linkistä. Hieman selittelyn makua, mutta suosittelen lukemaan silti. En itse epäile säätiön toimintaan liittyvään mitään epämääräistä tai hämäräperäistä. Säätiön säännöt rajoittavat sen toimintaa ja tämän säätiön tilejä syynätään varmasti tulevaisuudessa erityisellä huolella. Silti on outoa, että valtio vaatii tällaista säätiökuviota ehtona omalle rahoitusosuudelleen. 

Motiiveja säätiötouhuun voi toki itse kukin arvailla. En sitten tiedä, onko tavoitteena jopa miinuspisteiden jakaminen suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Mutta ehkäpä tässä vaan puuhastellaan lasten terveyden puolesta.


Ei tyylipisteitä

Meille peikkoiltiin ennen äänestystä sitäkin, että koko sairaalahanke kaatuu ilman säätiömallia ja löydämme sitten varmasti nimemme lehtien palstoilta. No minähän en tuollaisia puheita pelkää, mutta tuo nyt vaan kuvastaa erittäin hyvin sitä millaisen ilmapiirin vallitessa tätä asiaa runnottiin valtuustossa eteenpäin. Tästä Iltalehden haastattelusta voi hieman aistia sitä "tyylilajia", mitä tässä asiassa on harrastettu. "Usko nyt se"... ;)


Summa summarum

- Hyvä, että uutta sairaalaa puuhataan tosissaan.
- Sekä keräystä että valtionosuutta ei ole muka mahdollista järjestää suoraan HUS:n omistamalle sairaalalle.
- Kansalaiskeräys on mielestäni ajatuksena ihan ok, vaikka olisihan tuon voinut ennemmin tehdä verovaroin.
- Säätiökuvio taas tuntuu täysin turhalta, mutta siihen oli pakko suostu tai valtio olisi vetänyt osuutensa (40 miljoonaa) pois.
- Eniten outoa on se, ettei valtio olisi lähtenyt hankkeeseen mukaan ilman säätiömallia. Valtio ei siis lähde mukaan julkisiin valtakunnallisiin sairaalahankkeisiin, mutta yksityisen säätiön kelkkaan hypätään kyllä heti?



***************************************************
LISÄYS 31.1.2014 / Aiheeseen liittyviä tuoreita uutisia:

MTV 29.1.2014: "Valtion myöntämä 40 miljoonan euron tuki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin uudelle lastensairaalalle on synnyttänyt dominoefektin. Monet muutkin sairaanhoitopiirit haluavat nyt valtionavustusta lastensairaalahankkeilleen."

MTV 30.1.2014: " Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lastensairaalan toiminta on poikkeuksellista, eivätkä muiden sairaanhoitopiirien lastensairaaloiden toiminnat ole verrattavissa siihen.
   Kun valtio päätti myöntää HUS:n lastensairaalahankkeelle 40 miljoonan euron avustuksen, muutkin sairaanhoitopiirit intoutuivat hakemaan valtiolta avustusta sairaalahankkeilleen. Kyse on sairaanhoitopiirien mielestä tasa-arvosta."

Lue lisää...

Lehtijuttu kirjastamme

Uusimmassa Finanssi & Vakuutus -lehdessä oli juttu syksyllä julkaistusta kirjastamme "Mistä rahat?".

Kirjailijat Timo Silvola ja Piritta Poikonen.

Jutun voi lukea Lehtiluukusta ilmaiseksi joko tästä linkistä tai sitten sen voi katsella pdf-muodossa täältä, sivut 38 - 39.

Edelleen tulee välillä outo olo, kun tajuan, että kirja on nyt valmis. Sitä nimittäin tehtiin yli kaksi vuotta. Ei tietenkään koko aikaa aktiivisesti, mutta sillä tavalla "mukavasti" alitajunnassa stressaten. Koskaan ei ollut täysin toimetonta hetkeä edes vapaa-ajalla, koska aina oli yksi iso urakka kesken.

Kirjaa on mennyt ihan kivasti kaupaksi ja se on saanut osakseen kehuja jopa eräältä kansantaloustieteen professorilta. Kirja päätyi viime syyskuun lopulla Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen positiivisessa hengessä. Vielä en ole teostamme kirjakaupan hyllyltä bongannut, en ole edes muistanut yrittää. Edellisen kirjan, sen esikoisen, kanssa tuo hyllyasia oli paljon tärkeämpi juttu. Pitääpä kuitenkin tehdä toivioretki Akateemiseen tässä joku päivä. Ja jos ei opusta kaupasta löydy, sen voi tilata kustantajalta Finvalta tästä linkistä.

Jaakko Kianderin arvio kirjasta löytyy Toivo ajatuspajan sivuilta. Hiukan jännitin tuon arvion saamista, mutta sehän olikin oikein hyvä.

Juttu Finanssi & Vakuutus -lehdessä 1/2014

Lue lisää...

Kotirauha

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén aiheutti kuohahduksen ehdottamalla kaupungin vuokra-asuntojen asukkaiden pisteyttämistä. En tunne ehdotuksen yksityiskohtia, mutta tarkoituksena on ilmeisesti ollut tarjota taattua kotirauhaa sitä rakastaville sekä nykyistä enemmän apua ja tukea niille, jotka rikkovat omaa ja naapureidensa kotirauhaa turhan usein. Hyvä tarkoitus, mutta eihän tarkoitus pyhitä kaikkia keinoja ja minustakin ajatus pisteytyksestä ja huonoista nollan pisteen alueista on tietenkin kammottava. Siitä ei seuraa hyvää.

Kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner totesi hyvässä kommentissaan, että jokaisella on kuitenkin oikeus kotirauhaan. Ja että olipa kyse vuokra- tai omistusasunnosta, ongelmatapaus on sietämätön muille talossa asuville. Olen aivan samaa mieltä. Menen nyt vielä askeleen pidemmälle ja pohdin asiaa hyvin hiljaisten asukkaiden näkökannalta.

Muuttaisin mielelläni nipottajien kerrostaloon

Entäs jos olet sellainen "epänormaali", jolle jo ne naapureiden "normaalit elämisen äänet" ovat hieman liikaa? Itse olen jo vuosia sitten, silloin vielä kerrostalossa asuessani, pyöritellyt ajatusta siitä, että entäs jos meillä olisi edelleen ihan näitä nykyisen kaltaisia "seka-asumisalueita", mutta sinne tänne alettaisiin rakentaa myös erityisen "hiljaisia" taloja. Sellaisia "nipottajien taloja", joihin pitäisi nimenomaisesti haluta asukkaaksi ja sinne muuttavat sitoutuisivat erityisen vakaasti kaikkiin järjestyssääntöihin ja ne säännöt voisivat olla vieläpä normaalia tiukemmat. Ei siis mitään ulkopuolelta annettuja pisteitä, vaan vapaaehtoiselta pohjalta saisi hakeutua tuollaiseen taloon kyttäämään naapureita ja tulemaan kytätyksi :) Minä nipottaja olisin mieluusti muuttanut tuollaiseen taloon!

Hiljaisuus voisi alkaa iltaisin normaalia aiemmin, kestää aamulla pidempään ja hiljaisuusaikana ne "normaalit elämisen äänet" pitäisi pitää visusti oman asunnon seinien sisäpuolella. Ei siis pidettäisi TV:tä liian kovalla, ei huudettaisi, ei laulettaisi, ei kiljuttaisi, ei pidettäisi raamattupiirin kiihkeitä rukoushetkiä aamuyöllä (runsaasti kokemusta tällaisestakin metelistä on...) eikä myöskään leivottaisi ja tiskattaisi aamuyöllä (jep, tällainenkin yöleipuri joskus naapurissamme asui kolistelemassa astioitaan ja paukuttelemassa uunejaan...). Jos sääntöjä ei noudattaisi, joutuisi muuttamaan pois.

Parveketupakointi olisi tietenkin kiellettyä tuollaisessa hiljaisessa talossa :) Jos talo olisi ihan alusta asti savuton ja sinne saisi muuttaa vain, jos sitoutuu siihen, että ei rakennuksessa tupruttele, niin ei kai tuossa kenenkään oikeuksia loukattaisi tai ketään syrjittäisi? Tupakoijat eivät tuollaiseen taloon asukkaiksi ikinä edes hakeutuisi!

Surkeaa, jos omakotitalo on ainoa vaihtoehto

Itse olen kotirauhaa rakastava ja naapureiden kotirauhaa kunnioittava nipottaja. Koska en sopeutunut kerrostalokotimme seinien sisälle tunkeviin naapureidemme "normaaleihin elämisen ääniin" ja tupakansavuun, teimme sen ainoan tempun, mitä tällaisille hiljaisille nipottajlle aina annetaan neuvoksi: vasara ja nauloja kouraan ja sitten muutimme omakotitalon hiljaisuuteen. Tajuan olla kiitollinen siitä, että meidän oli taloudellisesti mahdollista tehdä niin.

En inhoa kerrostalo- enkä kaupunkielämää kategorisesti, voisin siitä hyvinkin pitää - mutta vain tuollaisessa hiljaisessa ja savuttomassa talossa. Hiljaisuutta koskevien tiukempien sääntöjen sijaan voisi ehkä riittää sekin, jos kerrostalot vain äänieristettäisiin kunnolla. Siten, ettei yläkerran norsun töminää tarvitsisi kuunnella koko päivää - ja joskus yötäkin.

Mielestäni tällaiset hiljaiset talot eivät olisi mitään syrjintää, eivätkä nämä talot varmastikaan johtaisi mihinkään nolla-alueiden syntymiseen. Muutama hiljainen "nipottajien talo" siellä täällä ei varmasti suistaisi yhteiskunnallista kehitystämme raiteiltaan! Eihän tuollaiseen taloon läheskään kaikki edes haluaisi muuttaa, vaan heistä olisi edelleen mukavampaa saada vapaasti kiljua, kinastella ja soittaa stereoita ja TV:tä "normaalielämän volyymilla" vaikka yötä myöten - ja kuunnella vastaavaa metakkaa naapurin puolelta. Elää siis "normaalisti".

Ehkä meille "epänormaaleillekin" sopivia hiljaisia kerrostaloja  jo onkin jossain. Tuuristahan se on kiinni. Mutta miksi sen on oltava vain tuurista kiinni? Olen ymmärtänyt, ettei rahallakaan hiljaisuutta välttämättä saa eli hinta ei todellakaan takaa hiljaisuutta ja kotirauhaa, vaan kyllä kalliimpienkin alueiden taloissa osataan öisin naapureita valvottaa. Hiljaisia taloja pitäisi olla tarjolla sekä kalliimmilla että halvemmilla alueilla, niin vuokra- kuin omistusasumista varten.

Rairai-porukan naapurissa asumisen "ilosta"

Tässä vielä HS:n sivuilta ristiriitaisia ajatuksia herättävä mielenkiintoinen mielipide. Näkökulma on "rairai-porukan" naapurin näkökulma. En osaa suoraan linkittää, joten laitan siksi koko tekstin näkyviin. Nimimerkki Filantrooppi 2.1.2014 kirjoitti siis näin:

"Olisi mielenkiintoista kuulla vaihteeksi ehdotuksia siitä, mitä ympäristöään häiritseville ihmisille tulisi oikeasti tehdä? On helppo hurskastella ja kauhistella Packalenin ehdotusta, mutta mitä tulisi tehdä kun töihin pitää lähteä silmät sirrillä huonosti nukutun yön jälkeen, kun naapurissa on vietetty sääntöjen vastaista elämää? Joku varmaan ehdottaa keskustelua naapurin kanssa, toinen vetoamista isännöitsijään jne. Mutta jonnekin nämä ihmiset, jotka eivät välitä tai kykene välittämään ympäristöstään on sijoitettava. Mikä siinä olisi pahaa jos ne ihmiset, jotka varoitusten ja lievempien toimenpiteiden jälkeen jatkavat ympäristöään häiritsevää elämää, keskitettäisiin tietyille alueille? Se ei varmasti paranna näitä ihmisiä, mutta parantaako sitä sekään, että he saavat jatkaa käyttäytymistään?

On turhaa haaveilua ajatella, että jos häiriköt asuvat ns. normaalissa ympäristössä, he luopuisivat pahoista tavoistaan ja sulautuisivat massaan. Moniko haluaisi ympäristöään uhkailevan narkomaanin naapurikseen? Tai laitonta viinanmyyntiä sekä prostituutiota keskellä yötä? Vai onko sittenkin niin, että "suvaitsevaisuuden" nimissä ns. tavallisten ihmisten tulee vain hymyillä ja sietää huonoa käytöstä? Ja tietenkin maksaa laskut."

Käsi ylös ne, jotka ilahtuvat, kun rairai-seurue muuttaa oman kodin naapuriin?

Mutta mikä tähän koko kotirauhaongelmaan sitten ratkaisuksi? En minä tiedä.
Joku viisas keksinee Packalénin tarkoittamaan ongelmaan jonkin syrjimättömän ja pätevän ratkaisun.

Packalénin ehdotuksen kanssa kilpailevia ehdotuksia odotellessa.

Rauhaa kaikille.
Myös kotirauhaa.

Lue lisää...

Suomesta löytyy kilpailukykyä ja joustoja

Osuipa silmääni tuore uutinen siitä, että irtisanominen on Suomessa halpaa ja helppoa. Samalla muistui mieleeni syksyltä uutinen siitä, miten Suomi oli jälleen kerran yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Ollaan siis kilpailukykyisiä ja työehdot ovat joustavia.

Mutta minkä perään meillä talousviisaat ja poliitikot silti itkevät koko ajan? Kilpailukyvyn ja työehtojen joustojen! Eli halutaan matalampia palkkoja ja kätevämpiä tapoja antaa potkut.

Tässä yhtälössä on jotain, mitä minä en taida kokonaan tajuta. Tai jos tajuan, vastaus on todella outo. Itketään, kun muuta ei osata eikä haluta. Koko ajan on itkettävä, manattava, surkuteltava, peloteltava, piiskattava, leikattava ja ankeutettava. Muuten susi tulee. Eli menee se kolmas A.

Jännä juttu nuo luottoluokittajien A-kirjaimet. Niitä kovin himoitaan edelleen, vaikkei niillä ollut mitään todellisuuspohjaa ennen kriisiäkään. Eivät ne pitäneet paikkaansa. Silti ne ovat se kaikkein tärkein.

Talousjärjestelmämme perustuu luottamukseen. Hassua, mutta totta. "Talousviisautemme" taas ei perustu oikeaan tietoon tai kunnon näkemykseen, eikä todellakaan reaalitalouteen, eikä kunnon tieteeseen (sorry taloustieteilijät, mutta humpuukinne ei ihan aina vakuuta, joskus kyllä hiukan...). Luottamus on kaiken avain taloudessa. Se syntyy jotenkin jossain. Sitten joku jonkun luottamusfiiliksen perusteella jossain luottoluokittajalla antaa tai ottaa pois noita A-kirjaimia. Luottoluokittajien luottamusta taas ruokitaan ministereiden synkillä leikkauspuheilla. Kun ei vaan samaan aikaan nitistettäisi kansalaisten luottamusta huomiseen...

Silti toivotan nyt kaikille hyvää uutta vuotta! Jatkan mm. tämän asiakokonaisuuden opiskelua, se olkoon uudenvuoden lupaukseni sinulle parahin lukijani ja tukijani - tai vastustajani! ;) Toinen lupaus on niiden pitsisukkien kutomisen opettelu. Taisin tosin luvata sen saman jo pari vuotta sitten. Tavissukkia on silti edelleen vaan syntynyt. Mutta hyvä, että edes niitä! Pitsisukkia pukkaan ehkä joskus EU-vaalien jälkeen.


Tämä uudenvuoden tuuletusvideo on aivan huippu. Tässä on ILOA ja RIEMUA!
(Ei vaadi englannin kielen taitoa.)



*****************************************************************
LISÄYS:

HAH HAH, jo 2.1.2014 eli pari päivää tämän yllä olevan kirjoitukseni jälkeen oli Uuden Suomen sivuilla uutinen, jonka mukaan Suomi tarvitsee leikkauslistoja, jotta saamme pitää kolmen A:n luokituksemme, tai muuten hukka perii... Eli mukana oli jälleen kerran ne kaikki elementit, mistä yllä kirjoitin. Susihukkaa myöten ;)

Lue lisää...

Kaikki on ihmeellistä

Joulunajan kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli nykyarjen ihmeellisyyttä. Kolumni osui varsin oikeaan aikaan, kun eilen ja tänään on uutisoitu sitä, miten väki kaipailee 1980-luvulle - ja siis etenkin Perussuomalaiset. Itse olin 1980-luvulla peruskoululainen ja suurimpana juttuna siltä ajalta tulee mieleen perheemme muutto Helsingin Pukinmäestä maaseudulle läntiselle Uudellemaalle Nummi-Pusulaan. Muistuu mieleen myös kreppiraudat ja neonvärit, vai meneeköhän ne jo 90-luvun puolelle?

Itse arvostan mennyttä ja olen siitä kiinnostunut, mutta nokka on vakaasti kohti tulevaa. Jaksan aina välillä hämmästellä sitä, miten kätevää moni juttu onkaan nykyään. Ja pohdin monesti myös sitä, kenen ja minkä kustannuksella: ympäristön, huonojen työolojen ja lapsityövoimanko? Mutta nyt se itse kolumni, julkaistu siis Länskärissä 27.12.2013:

Kaikki on ihmeellistä

LU 27.12.2013

Miten voikaan tuskastuttaa ajatus siitä, että pitäisi istahtaa tietokoneen ääreen hoitamaan pankkiasioita nettipankissa! Vaikka ei siitä niin kauaa ole, kun laskut vielä maksettiin konttoreissa ja käteinen rahakin nostettiin pankin tiskiltä. Oikeastihan nettipankki on mitä mainioin juttu: voit oman kodin rauhassa hoitaa pankkiasiasi juuri silloin, kun sinulle itsellesi sopii. En minä haluaisi mennä enää konttoriin jonottamaan laskunippu kourassa kesken työpäivän. 

Suomalaisten elintason nousu on ollut huikeaa. Taloudellinen hyvinvointimme on kasvanut kymmenkertaiseksi 1950-luvun alusta. Yleinen puute ruuasta ja perustarvikkeiden niukkuus on historiaa, vaikka vähäosaisuutta ei ole tässä yltäkylläisyydenkään maailmassa ratkottu. Elämme yhä vanhemmiksi ja monet vaikeat sairaudet on voitettu. Silti suutumme siitä, jos joudumme jonottamaan sellaiseen syöpähoitoon, jota ei ollut olemassakaan vielä 10 vuotta sitten. Kansakunnan ikääntyminenkin, mikä on iloinen asia ja kansanterveystyön riemuvoitto, on kääntynyt synkäksi kestävyysvajeeksi. Suo siellä, vetelä täällä? Ei sentään.

Oikeasti asiat ovat nykyään aivan ihmeellisen hyvin. Väkivalta, tiukkapipoisin ahdasmielisyys ja häpeällä kontrollointi ovat vähentyneet tapakulttuurin seestymisen myötä. Fyysisesti kaikkein kuluttavimmat työt ja työtapaturmat ovat vähentyneet, kun teknologia ja työelämä ovat kehittyneet. Naisten päivät eivät kulu enää pyykkivettä lämmittäessä ja henkilöauton ansiosta välimatkat ovat lyhentyneet. Autoilu on muuttanut etenkin maaseudun arkea. En itse esimerkiksi kaipaa kotikylästäni poistunutta pankkikonttoria enkä pikkukauppaa, koska kaupalliset palvelut ovat nykyään silti entistä ”lähempänä”, kiitos netin ja auton. Vielä omassa lapsuudessani oli isohko asia lähteä Nummi-Pusulan suunnalta joskus viikonloppuisin ihan Lohjalle asti kauppoihin. Nyt sama matka taitetaan vaikka joka päivä ilman, että se on mikään ”juttu”. Mennään, jos huvittaa. Ja nykyihmistähän kovin usein huvittaa. 

Kun vertaan nykymenoa omien isovanhempieni aikoihin, ero elintasossa on valtava. Myös muutos omien vanhempieni nuoruuden aikaiseen Suomeen nähden on suuri. Parempaan. Muistan, kun 1990-luvulla muutimme opiskelija-asuntoomme ja muutossa auttanut isäni tuumaili kaihoisasti lapsensa uutta kotia katsellessaan, että ei hänen nuoruudessaan tällaisesta voinut uneksiakaan. Vaikkei se opiskelija-asuntomme ollut järin suuri, oli se kuitenkin meidän kotikolo, johon oli kalustuskin saatu haalittua. Helpompi siitä käsin oli aloitella itsenäistä elämää ja keskittyä opiskeluun, kuin asustella sukulaisten nurkissa tai alivuokralaishuoneessa. Mutta niin vaan on siitäkin opiskelijatytöstä kasvanut aikuinen, jolla meinaa mennä nykyään hermo siitä, jos nettiyhteys tökkii, jos liityntäbussia joutuu odottamaan kolmen minuutin sijaan peräti kahdeksan minuuttia tai jos sähköt on tunnin poikki. Ihmeellisiä nykymaailman asioita, joista valittamista isoäitivainaani ei varmasti käsittäisi lainkaan.

On kuitenkin hyvä, että ihmiselle ei mikään tunnu riittävän. Juuri se, että totumme pitämään teknisiä ja yhteiskunnallisia saavutuksia itsestäänselvyyksinä ja vaadimme aina vain enemmän ja parempaa, vie ihmiskuntaa eteenpäin. Oman mielenterveyden ja ympäristön ekologisen kestävyyden kannalta on silti hyvä välillä nähdä ympärillään se, kuinka ihmeellistä kaikki oikeastaan onkaan.  

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
*******************************************************

Aiheeseen liittyvä hauska englanninkielinen video siitä miten "kaikki on ihmeellistä ja kukaan ei ole silti tyytyväinen":

Lue lisää...

Jolla, my precious

Jono luikerteli pitkänä saapuessani Kamppiin klo 16:30.

Osallistuin Jolla-puhelimen lanseerauspippaloihin 27.11.2013 Kampin Narinkkatorilla. Tilaisuus oli mukava ja tutustuminen uuteen luuriin on nyt meneillään.

Jonottaja no. 147.

Olin seuraillut mielenkiinnolla ja mielihyvällä uutisia siitä, miten entiset Nokian insinöörit olivat alkaneet kehittää uutta älypuhelinta. Ja kun viime keväänä tuli mahdollisuus ennakkovarata Jolla-puhelin, päätin ensimmäisen ennakkovarauspäivän iltana tarttua tilaisuuteen. Kas miksi ei? Vaikken uutta puhelinta tarvitsekaan, tuli vain sellainen tunne, että hypätään nyt mukaan ja osoitetaan konkreettisesti se, että homma kiinnostaa ainakin 399 €:n verran. Kallista, turhaa, mutta "I want to believe", kuten X-Filesissä slogan oli :) Ja sinä päivänä, kun tuli uutinen Nokian myymisestä Microsoftille, olin todella iloinen, että olin jo Jolla-jonossa ensimmäisten joukossa.

Sain kutsun lanseeraustilaisuuteen ja jononumeroni oli lopulta 147. Kaikkiaan juhliin pääsi 450 ensimmäistä jollailijaa. Jonossa ja juhlissa oli kivaa. Jonottajia yhdisti tahto nähdä Jollan onnistuvan. Kukaan ei mollannut tai voivotellut. Fiilis oli positiivinen "vitsit kun tästä tulis jotain todella hienoa". Kyllä me suomalaisetkin osataan olla tsemppaavia!

Itse puhelin on kaunis kuin mikä! Ja nokkela toiminnoiltaan. Tykkään elepohjaisesta käyttöliittymästä. Käyttelen koko ajan samaan aikaan Lumiaa, mikä on pääasiallinen puhelimeni. Tämä kahden luurin loukussa oleminen hieman hidastaa uusille tavoille oppimista, mutta kyllä se jo sujuu.

Marc Dillon on stage.

Olen ollut kovin kiireinen, minkä takia Jollaan tutustuminen ja opettelu on jäänyt täysin sivuhommiksi. Ja muutenkin olen laiska opettelemaan uusien vimpainten käyttöä ainakaan mitään ohjetta lukien... vaiston varassa vaan kokeilen.

Sosiaalisen median sovellukset eivät vielä toimi Jollassa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta parannusta siihenkin on luvassa. Valmishan tämän puhelimen ei vielä pitänytkään olla, vaan joku beta-versio. Mitä ikinä se tarkoittaakaan... ;)



Vain yksi siitä Jollastakin puuttuu: oikeaa näppistä ei tässäkään ole, vaan kosketusnäytöllä pitää räpeltää kirjoitusvirhettä toisensa perään. Miksi, oi miksi mikään puhelinvalmistaja ei tuo kunnon fyysisellä näpiksellä varustetua älypuhelinta markkinoille? Todella moni tuttavanikin kaipailee sellaista!

Luurini edestä ja takaa.

Jonottaja no. 1 haastattelussa juuri ennen H-hetkeä.

Lue lisää...