tiistai 22. syyskuuta 2015

Unelmasta ongelmaksi

Piknikistä pahaksi ongelmaksi. Alle viikko siinä meni.

Somessa on meno hiljentynyt. Ei mainosteta enää unelmaa, ei julisteta enää, että "meillä on tilaa". Positiivinen pikniktunnelma on haihtunut. Maahantulijoiden saapuminen taitaakin olla jotain muuta kuin mitä oli ehkä ajateltu. Unelmasta ongelmaksi.

Vielä viime viikollahan maamme suurin ongelma oli talous. Talouden peikot uhkasivat Suomen tulevaisuutta lähes asteroidi-iskun tuhovoiman lailla. Mutta nyt se talous sitten onkin jo pienempi ongelma kuin maahantulijat. Kuinka suuri ongelma tämä hallitsematon maahanmuutto nyt sitten oikein onkaan?

Vielä elokuun lopussa tehtiin selväksi, että "ei sellaista maailmaa ole, jossa me laitamme rajat kiinni". Eilen, 21.9.2015 kävi ilmi, että jopa rajojen sulkemista kuitenkin jo mietitään ja tänään, 22.9.2015, raja koitetaan tukkia edes jotenkin. Niin se maailma muuttuu. Johonkin suuntaan.

Edelleen minua huolestuttaa se, mihin ovat jääneet sodan kauhuista kärsivät syyrialaiset. Suomeen asti heitä ei tule juurikaan. Suomeenhan saapuu tulijoita eniten Irakista, Somaliasta ja Albaniasta. Siis jopa riittävän turvallisena pidettävistä maista.

Osa onkin jo lähtenyt saman tien takaisin Irakiin. Osalle taas ei kelpaa tarjottu majoitus tai muut olosuhteet. Silloin on vain toivotettava #tervemenoa ja turvallista matkaa. Ikävää, että jostain syystä heidät on houkuteltu tälle kalliille ja vaarallisellekin hukkareissulle lähtemään. Kaikkea hyvää ja ennen kaikkea rauhaa sinne kotinurkille. Ihmisen on usein parasta olla juurillaan, mutta sodan keskellä ei tietenkään voi elää.


Kriittisen varovaisesti kaiken median kanssa!

Kannattaa olla - kuten aina - äärimmäisen mediakriittinen näinä aikoina. Valtamedialla on agendansa tai ainakin suuntauksensa. Ei kannata luottaa pelkästään omaan perinteiseen suosikkimediaan, vaan tutkailla asioita monesta kulmasta. Itse luen välillä jopa parjatuinta julkaisua eli MV-lehteä ja tämän linkin takaa löytyvää juttua suosittelen kaikille. Hokkuspokkus maahanmuuton negatiiviset taloudelliset vaikutukset on valtamediassa taiottu positiivisiksi. OECD:n luvuthan taipuvat, kun oikein taivutetaan...

Kritiikkini ja ihmettelyni tuohon artikkeliin liittyen ei kohdistu itse kustannusasiaan. Voi hyvinkin olla, että hädänalaisten auttaminen maksaa enemmän kuin ikinä tuottaa ja se pitää sietää, koska se on silti oikein!

Mutta se minua ottaa aivoon, jos/kun valtamedia mussuttaa tästä aiheesta ihan satuja! Päätetään mitä päätetään, mutta tehdään se rehelliseltä pohjalta. 

Minä olen jäänyt ikuiseksi medialuulotautiseksi EU-kansanäänestyksestä lähtien. Se vyörytys silloin 1994 oli järkyttävää. Seuraan monia lähteitä, mutta tasaisen epäluuloisesti. Koitan poimia sisältöjä ampumatta sanansaattajaa. Eikä kaikkia kuvia kannata uskoa ja kiirehtiä jakamaan.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti