Talousarviotuskaa

Lohjan valtuuston strategia- ja talousarvioseminaari pidettiin tämän viikon perjantaina ja lauantaina kaupungintalolla. Työstimme kuitenkin pääasiassa vain talousarviota, koska Lohjan uusi strategiahan alkaa olla jo aika lailla pulkassa.

Itse en päässyt edelliseen varsinaiseen strategiaseminaariin, koska olin sairaana. Mutta eipä sieltä mitään yllättäviä tuloksia näyttänyt tulleen. Pidän strategian luomista tärkeänä ajattelua kehittävänä prosessina, mutta voi ihme miten ne srategiapaperit ovatkin lopputulostensa osalta niin kovin ennalta-arvattavia. Kun mitäpä lennokasta - ja silti realistista - tällaisen kriisikuntastatusta lähestyvän, tavallisen ikääntyvän uusmaalaisen kunnan strategiaan oikein voisi laittaa? Ideoita odetaan vastaan...

Talousarvion tekeminen on ja tulee olemaan pelkkää tuskaa. Säästöjen etsimistä, verojen korotusta, velan lisäämistä. Välillä säästöjä on tosin syytäkin etsiä, koska organisaatiot - niin yksityisen kuin julkisen sektorin - tuppaavat keräämään "ylimääräistä" rattaisiinsa. Mutta eihän tämä miellyttävää ole.


Kiinteisömme ovat huonossa kunnossa

Itselleni hätkähdyttävin havainto on ollut se, kuinka paljon "korjausvelkaa" olemme kerryttäneet. Lohjalla on annettu koulujen ja muiden rakennusten rapistua: sisäilmaongelmia on monessa paikassa ja koululaisia on parakkikouluissa luvattoman paljon. Tärkeitä investointeja on vain lykätty ja lykätty. 

Tässä on siis turha kenenkään kovin paljoa kehuskella sillä, että Lohjalla on vähemmän velkaa kuin Suomen kunnissa keskimäärin. Sen vähäisen velan vastapainona meillä on nyt sitten paikat rempallaan. Se on sitä "korjausvelkaa". Kutsuisin tätä vallinnutta toimintatapaa pään laittamiseksi pensaaseen. Ehkä olisin itsekin sortunut samaan, mene ja tiedä.


Ydinpalveluista ei ole paljon tingittävää

Lohjalla on kuulemma "pidetty yllä liian hyvää palvelutasoa tulotasoon nähden". Itse en oikein hahmota, missä kohdin ainakaan peruspalvelut olisivat meillä erityisen hyviä. Ihan normaaleja ne ovat. Eli oikeammin pitäisi kai sanoa, että kaupungin tulojen tulisi olla nykyistä suuremmat nykyiseen palvelutasoon päästäksemme. Haiskahtaa veroprosentin korotukselle.


Maksetaanko enemmän vai sälytetäänkö hiljaisten niskaan?

Vaihtoehtomme ovat siis seuraavat: a) joko korotamme verotuloja ja otamme investointeja varten myös velkaa tai b) sälytämme jatkossakin kurjuuden palveluiden käyttäjille, jotka sitten kärsivät huonosta sisäilmasta ja koulunkäyntiavustajien vähentämisestä ym. konkreettisista heikennyksistä.

Mielestäni on reilumpaa nostaa veroprosentti ja velkamäärä sille tasolle, mitä realiteetit edellyttävät. Mutta sitä ennen on suoritettava myös palvelutason kriittistä tarkastelua ja tarvittaessa leikattava, jotta tiedetään oikeat realiteetit.


Pakko investoida

Emme voi lykätä lopputtomiin kalliitakaan investointeja.Sitä paitsi rapistuvalla välineistöllä työskentely tulee sekin kalliiksi: pitää tehdä jatkuvasti pieniä hätäremontteja sinne sun tänne ja keksiä muita tilapäisratkaisuja pakon edessä.

Jos tilanne päästetään vielä pahemmaksi, voi Lohja kirjata seuraavaan strategiaansa kuvailun: "Luonnonläheinen kaupunki, jossa veroprosentti on 22 % ja koulut ja päiväkodit ovat homeessa - ja josta työmatka Helsinkiin kestää 1,5 tuntia Turun moottoritien ruuhkissa..."


Julkinen velka on mainettaan parempaa

Itse en pidä julkisen sektorin velkaa sellaisena peikkona kuin mitä monesti kuulee julistettavan. Julkisen sektorin velkaa ei voi verrata yksityishenkilön velkaan. Tämä olisi oikeasti pitkä juttu, mutta mainitsen vain tärkeimmän eron yksityishenkilön ja vaikkapa kaupungin välillä: kaupunki ei kuole. Sen ei tarvitse kuolevaisen yksilön tavoin pyrkiä maksamaan kaikkia velkojaan koskaan pois, vaan kaupunkihan uudistuu ja pikku hiljaa syntyy uudelleen koko ajan.

Eihän koskaan kuule tarinoita, joissa kerrottaisiin jonkin kaupungin tai valtion maksaneen eräänä ihmeellisenä päivänä kaikki velkansa pois.

Tämä ei tarkoita, että tulisi velkaantua mieltä vailla. Ei tietenkään. Mutta se paniikinomainen reagointi, mitä moni ilmaisee kotikuntansa velasta puhuessaan, on osin turhaa. Ei kannata verrata kunnan velkaa omaan asuntolainaan.


Korkojen nousua ei kannata odotella

Koska meillä Lohjalla on pakollisia investointeja lykätty jo liiankin kauan, on ne mielestäni tehtävä nyt. Meillä ei ole enää 5-10 vuoden päästä malttia tehdä uusia kouluja, kun on kiire rakentaa ikäihmisillemme "Kultakoti no. 12". Nythän Lohjalla on alkamassa Kultakoti no. 2:n rakentaminen.

Se, että raha on tällä hetkellä halpaa, ei saa tietenkään olla peruste ottaa lisää velkaa, mutta pakollisten investointien kanssa on tyhmää odotella korkojen nousua!


Valtion raha ei tipu taivaasta

Ärsyttävin havainto tässä talousarviotyössäkin on ollut se, että valtion raha nähdään kuntapuolella ikään kuin ilmaisena rahana.

Olipa kyseessä kaupunkimme kaksikielisyys tai jättimäisen kaupunginorkesterimme ylläpito, ensimmäinen vastaus on aina se, että "kun siihen saa niin paljon valtion rahaa". Että minulla meinaa aina silloin käämit hieman kärytä! En minä ajele tuolla aamuruuhkissa duuniin ja maksa valtion veroa siksi, että Suomen kunnissa voidaan laittaa surutta rahaa menemään suoranaisiin turhuuksiin! Tuolla menollahan tullaan olemaan ikuisesti ilman Lohjan rataa, mutta vaihdellaan valtion rahoilla katukylttejämme kaksikielisiksi täysin suomenkielisillä alueilla ja soitatetaan kaupunginorkesterilla sinfonioita puolityhjille saleille...

Veronmaksajan näkökulmasta kunnan on harkittava jokaikisen veroina kerätyn euron käytön järkevyys - eikä laittaa järkeä syrjään siinä vaiheessa kun voidaan tuhlata valtion rahaa!


Ensisijaisesti leipää ja maltilla sirkushuveja

Olen pohjimmiltani suomalaisen perinteisen laajan julkisen sektorin kannattaja ja ymmärrän, että tähän pohjoismaiseen malliin kuuluu se, että "edetään leveällä rintamalla". Meillä ei siis tehdä niin, että priorisoitaisiin tiukasti "lapset ja vanhukset ensin ja vasta sitten kulttuuri". Johonkin mittaan saakka hyväksyn sen, että vaikeinakin aikoina kulttuuria pidetään yllä yhteisin varoin. Elämähän on elämistä varten, myös vaikeina aikoina. Mutta jotain rajaa. Mielestäni sellainen massiivinen ja huipputasokas kaupunginorkesteri kuin mikä meillä on Lohjalla, on hieman liikaa.

Ryhmästämme kysyttiinkin, että eikö tätä orkesteria voi saada vaikka läntisen Uudenmaan kuntien yhteiseksi orkesteriksi. Sivistysjohtajamme vastaus kertoi kaiken: muiden kuntien taloudellinen tilanne ei ole mahdollistanut niiden mukaan tuloa. No niin... ja Lohjallako sitten on ylimääräistä rahaa tähän orkesteritouhuun? Lohjalla, jossa samalla veroprosentilla (19,5 %) verokertymä on 100 € vähemmän asukasta kohden kuin vaikkapa naapurissamme Vihdissä? Olemme toki Vihtiä isompi, mutta meillä alkaa olla veropohjan kanssa kohta hankalat paikat.


Politiikkaa vai insinööritiedettä?

Välillä talousarvion teko on aika kaukana politiikasta. Liikutaan teknistä asiantuntijuutta vaativien  asioiden puolella. Eilen kiisteltiin esimerkiksi siitä, ovatko uudet ehdotetut ruuanlaittomenetelmät hyviä. Onko uusi "Cook & chill" sittenkin "Cook & kill"?

Itse elintarviketieteilijänkin taustaa omaavana jätän kyllä menetelmistä päättämisen enemmän asiantuntijoiden harteille. Vaikka toisaalta meidän poliitikkojen tulisi olla valppaina sen suhteen, ettei asiantuntijuuden varjolla jyrätä läpi jotain, mikä oikeasti onkin jotain poliittista päämäärää palvelevaa tai sortavaa.

Itse en viitsi intoilla tässä suurkeittiöasiassa esim. lähiruuan puolesta. Tänäänkin ostin ruokaa Lidl:stä, eikä kaikki ollut kotimaista. Miksi siis päättäjänä vaatisin, että yhteisillä rahoilla tehty ruoka pitäisi valmistaa aina kalleimman mukaan ja vain kotimaisesta? Niin kivaa kuin se olisikin.   

Lue lisää...

"Mellakkatiedettä"

Edellisessä postauksessani linkkasin Leena Suurpään kolumniin ”Lähiötietämisen tuska”, jossa hän pohtii käsityksiä Pariisin vuoden 2005 ja Lontoon vuoden 2011 mellakoista. Teksti on aika pitkä ja täynnä monisanaista pohdintaa, joten esitän tässä mielestäni hätkähdyttävimmät palat tiivistettynä (vaikka itsekin tykkään kirjoittaa pitkästi...). Jäin pohtimaan näitä asioita ajankohtaisten Tukholman lähiömellakoiden takia.


Mitä Pariisin 2005 mellakoijista "tiedetään" ja tiedetään

Kertomukset mielenosoitusten taustoista poikkeavat varsin paljon toisistaan. On kaksi kategoriaa: yleisesti tunnetut ja tieteelliset kertomukset.

Poliittisen eliitin ja median kautta hahmottuva yleinen kuva 2000-luvun puolivälissä mellakoineista nuorista on synkkä: rikollinen tausta, koulupudokkuus, ulkomaalaistausta. Tämän kuvan mukaan nuorisojoukot, jotka toimivat lähiöliikehdinnän moottoreina, saavat vaikutteita radikaalista islamista ja väkivaltaa lietsovasta musiikista. 

Tutkijoiden tieteellinen tieto lähiötapahtumien taustoista on varsin toisenlainen. Sen mukaan suurella osalla nuoria ei ole aiempaa rikostaustaa. Suurin osa nuorista käy koulua, mutta koulun käynnissä on monia ongelmia ja katkoksia. Lisäksi suurin osa nuorista oli Pariisin mellakoiden tapauksessa kansalaisuudeltaan ranskalaisia, eikä islamilaisten ryhmien suorasta vaikutuksesta levottomuuksiin ole riittävää näyttöä.


Taustalla osattomuutta ja näköalattomuutta

Yhteistä näille eri lähiötulkinnoille on se, että nuoren sukupolven liikkumisen mahdollisuus ja vapaudet (niin taloudelliset, sosiaaliset kuin symbolisetkin) koskevat Pariisin ja Lontoon kaltaisissa kaupungeissa yhä rajatumpia alueita ja pienempää osaa väestöstä.

Ylisukupolvinen köyhyys ja 25 prosentin nuorisotyöttömyys, sosiaalisen liikkuvuuden kankeus ja lähiöosoitteen syrjivä vaikutus kaikessa kanssakäymisessä (esim. uuden asunnon tai työn haussa) luovat ilmanpiirin, jossa menetettävää on vain vähän. 


Ranskassa pidetään ääntä, Suomessa syrjäytyminen hiljentää

Ranskassa kansalaistoiminnan keskeisiä arvoja ovat kiistanalaisuus, levottomuus ja auktoriteettivastaisuus. Tämä ajattelutapa ei istu mutkattomasti suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Suomessa epävarmuuden, osattomuuden ja epäluottamuksen kokemukset helposti hiljentävät ja eristävät pikemminkin kuin innostavat nuoria kokemustensa politisoimiseen.


************************************************

Syrjäytymistä vai syrjäyttämistä?

Yllä referoimassani Suurpään tekstissä on linkki toiseen juttuun, jossa kysytään myös mielenkiintoinen kysymys: Miten ajatuksemme muuttuisikaan, jos ”syrjäytymisen” rinnalle tai sijaan marssittaisikin ”vieraantumisen” tai ”syrjäyttämisen” käsitteet?

Termin valinnalla näkökulma muuttuu. On hyvä pohtia, onko syrjäytymisen syy yksilössä vai onko koko systeemi sellainen, että se sulkee ulos (syrjäyttää) osan meistä vääjäämättä. Pärjäävätkö nyky-yhteiskunnassa vain vahvimmat, nokkelimmat ja häijyimmät? Vai onko mahdollista löytää kaikille tilaisuus osallistua, olla hyödyksi kunnialliseksi kokemallaan tavalla ja tuntea olevansa tärkeä (myös ilman em. hyötyaspektiakin)?


Luulo ei ole tiedon väärtti

Vaikka siis edellisessä postauksessa epäilin yhteiskunnallisen liiallisen suunnittelun toimivuutta, asioista pitää silti tietää ja pitää pyrkiä toimimaan tiedon pohjalta. Helpommin sanottu kuin tehty...

Ja taas on kysyttävä: kenen tietoa kuunnellaan?

Lue lisää...

Jytkyn jälkeen on poutasää

Osallistuin viime viikolla todella mielenkiintoiseen seminaariin. Aiheena oli suomalainen päätöksenteko ja instituutiot. Koko tilaisuuden yllä leijui mielestäni edelleenkin syvä hämmästys siitä, että mitäs nyt, kun nämä persut tulivat - ja näyttävät tulleen jäädäkseen suomalaisen politiikan keskiöön.

Yksi puhujista oli HS:n Unto Hämäläinen, joka kirjoitti viime sunnuntaina Hesariin tästä seminaarista. Hän toteaa kolumnissaan, että kuulijoina oli "niin sanottua eliittiä: virkamiehiä, yritysjohtajia ja ammattiyhdistysjohtajia" ja että hän  ei tunnistanut kuulijoiden joukosta yhtään perussuomalaisten kannattajaa. No olihan siellä ainakin yksi, minä ;) Eipä hän tietenkään minua tunne, eikä tullut tuntemaankaan, koska ei siellä ollut missään vaiheessa tarvetta hypätä ylös persuja puolustamaan - Hämäläinenkin oli paljon sopuisampi kuin mitä hän tuossa kolumnissaan on. Hyvä ja pohdiskeleva tilaisuus.


Löytyykö taitoa ja uskallusta tehdä talouspoliittisia päätöksiä?

Sixten Korkman toi omassa puheenvuorossaan vahvasti esiin asiantuntemuksen tärkeyden päätöksenteossa. Ja miten heikko sen rooli onkaan meillä! Meillä ei myöskään tällä hetkellä haeta laajaa poliittista tukea, siis myös opposition puolelta, isoissa tärkeissä kysymyksissä kuten kuntauudistuksessa. Samoin meiltä puuttuu pitkäjänteisyys poliittisen valmistelun taustalta.

Toisaalta asiantuntijoidenkin on tällä hetkellä hyvin vaikea sanoa, mitä taloudessa pitäisi nyt oikeastaan tehdä. Toki poliittisesti pitäisi tehdä mahdolliseksi vähintään se, mitä on pakko tehdä, jos/kun kansakunnan rahat loppuu.

Itse en tosin täysin allekirjoita sitä, että kansakunnan rahat loppuu ja joitain tiettyjä juttuja on muka aivan pakko tehdä. Taloudellisista ahdingoista on aina selvitty, vaikkei sitä ole koskaan etukäteen uskottukaan. Ja niin on nytkin selvittävä. Lisäksi aina on olemassa vaihtoehtoja. Pakkoa ja välttämättömyyttä hokemalla ei minua vakuuteta. Paljon pienemmällä nurinalla ottaisin vastaan ikävätkin päätökset, jos reilusti sanottaisiin, että "olemme valinneet tämän vaihtoehdon, koska tästä ja tuosta syystä me uskomme sen olevan paras keino siihen ja tähän". Poliittisten pakkojen takana on aina valintoja.

Sitä Korkmanin kysymystä jäin pohtimaan, että kun meillä Suomessa on yleensä saatu merkittäviä päätöksiä aikaan vain kriisioloissa, niin mitenkä nyt käy, kun kriisi tulee pikku hiljaa, ikään kuin näivettymällä.


Tuli iso jytky! Eikä se katoa!

Aamun toinen puhuja Unto Hämäläinen kysyi otsikossaan sitä, miten Timo Soini on muuttanut Suomen puoluekenttää. Hän kertoi olleensa lähes epätoivoinen Suomen poliittisen tilanteen lukkiutumisesta jytkyvaalien jälkeen. Mutta kuinkas ollakaan: perussuomalaisten jääminen pois hallituksesta ei sittenkään johtanut Suomessa poliittiseen kaaokseen. Hämäläinen piti ps:n ratkaisua oikeana, samoin pidän minä.

Olen siitäkin samaa mieltä, että hallitus ei olisi pysynyt tähän päivään asti kasassa, jos ps olisi ollut mukana. Eikä olisi ollut syytäkään pysyä. Eihän ps olisi voinut äänestää kaikkien näiden tukipakettien puolesta! (Loppukeskustelussa mainittiin, että jatkossa näitä tukipaketteja tuskin on enää tulossa, koska ne eivät mene enää läpi oikein missään. Joku maa tulee ne pysäyttämään. Toisaalta ikävien päätösten teko on siirtymässä EKP:lle...ja siellä ei vaadita yksimielisyyttä!)

Jatkossa ps:llekin tulee kuitenkin löytyä paikka hallituksesta. Suomessa ei ensinnäkään ole ollut tapana pitää mitään puoluetta ikuisessa hallituspaitsiossa ja lisäksi Hämäläinen näki asian niin, ettei millekään puolueelle edes "saa pysyvästi suoda" paikkaa oppositiossa.

Hämäläisen mukaan perussuomalaisten tekoja (äänestyslinja muodostuu oppositiossakin) ja ps-poliitikan sisältöä tulee tarkastella jatkossa tarkemmin. Mikä on ps:n pihvi? Sen minäkin haluan saada paremmin näkyviin ja omalta osaltani pyrin vaikuttamaan tähän kantamalla oman asiantuntemukseni korren kekoon. Mielenkiintoinen oli Hämäläisen esiin nostama kansanedustaja Juho Eerolan Kymen Sanomissa kirjailema linjaus Perussuomalaisesta puolueesta: se on "yhtenäinen kansallismielinen vasemmisto-keskustalainen työväestön puolue".

Soinin seuraajakysymykseen ja ylipäänsä "ps:n materiaalin kapeuteen" Hämäläinen totesi mielestäni aivan oikein, että kun puolueen suosion kasvu on ollut niin suurta ja tapahtunut kuitenkin niin nopeasti, niin eihän ykkösrivin kykyjä ole voinut kasvaa vielä kovin monia. Ei vaan ole ehtinyt! Tässäkin koitan olla itse avuksi miten vain suinkin osaan ja mitenkä tarvetta on. :)


Vaalitko ongelma?

Seminaarin mielenkiintoisin esitys oli Anu Kantolan kuvaus median ja yhteiskunnan muutoksesta. Ennen oli porvarit, farmarit ja duunarit, mutta nyt tämä rakenne on muuttunut. Puolueet eivät ole oikein pysyneet muutoksessa perässä ja kaikki etsiskelevät nyt liikkuvia äänestäjiä poliittisen kartan keskialueella.

Mielenkiintoisimpia olivat pohdinnat siitä, miten voimatonta politiikka on esimerkiksi finanssikriisin hoidossa. Ja miten vaalit nähdään esteenä päätöksille ja jopa siis ongelmana. On todella vaarallista, jos demokratiassa vaalit aletaan nähdä ongelmana! Ja on demoralisoivaa, jos leviää tunne, että asioille ei muka voi tehdä mitään, ei edes äänestämällä.

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaalit eivät tietenkään ole mikään "ongelma", vaan näen ne yhteiskunnan kehityksen "luonnonlakina". Niillä askelmerkeillä mennään, mitä äänestäjät antaa! Kehitys ei (ehkä) noudattele silloin asiantuntijoiden suunnittelemaa reittiä. Ja kenties parempi niin. Esimerkiksi Monsanton geenimuunneltujen siementen aiheuttamasta tuhosta lukiessa mieli nöyrtyy. Asioiden on välillä parempi antaa kehittyä itsestään eikä pidä suunnitella liikaa - siis kun puhutaan todella monimutkaisista asioista eikä "vain" jostain T-Fordin tuotanlinjoista.

Vaikken itse pelkää esimerkiksi geenimuunneltua ravintoa lautasellani (suolistomme ei pilko esim. tomaattia geeneiksi asti...), pelkään geenimuunnosten käyttäytymistä luonnossa. Sitä nämä geenimanipuloijat eivät oikeasti osaa ennakoida pitkällä tähtäimellä. Sama se on yhteiskunnan kanssa: antaa sen kehittyä ilman liikaa suunnitelmallisuutta ja asiantuntijavaltaa. Eihän Neuvostoliiton 5- eikä 10-vuotissuunnitelmatkaan toimineet :) Luottoni "yhteiskunnalliseen insinööritaitoon" on siis hieman heikkoa, vaikka tietenkin arvostan asiantuntijoiden näkemyksiä ja tietoa ylipäänsä!

Yhteiskuntaa pitää tietysti suunnitellakin ja rakentaa sitä faktojen varassa, mutta tilanne oli todella outo vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, kun tuomio oli suunnilleen se, että kansa oli äänestänyt muka jotenkin väärin! Höpö höpö. Lusikka kauniiseen käteen vaan, kansa on puhunut. Tässä vielä linkki mielenkiintoiseen kirjoitukseen, joka sopii nyt ajankohtaisiin Ruotsin lähiömellakoihinkin. Tieto on sen mukaan politiikan ase ja poliittista ohjausta tehdään intensiivisemmin tietoon perustuen. Mutta kenen tietoa kuunnellaan?

Demokraattiset instituutiomme eivät saa surkastua. Eihän siitä seuraa kuin oklokratia eli kylähullujen valta, rappeutunut demokratia.  (Ooh, opin tänään uuden sivistyssanan, huomasitko...)

On tärkeää olla tunne siitä, että voimme tehdä päätöksiä, joilla on jotain merkitystä.


Näin meidät "opastettiin" EU:hun

Seminaarin loppukeskustelussa puitiin vielä median muuttunutta toimintatapaa. Vuoden 1994 EU-jäsenyyttä koskeneen kansanäänestyksen aattona Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Aamulehti ostivat omat etusivunsa ja kehottivat niillä olevin mainoksin ihmisiä äänestämään jäsenyyden puolesta. Aikamoinen temppu, kun kuitenkin 40 % kansasta vastusti jäsenyyttä. Osa kansasta saikin tuon puolueellisuuden myötä pysyvän epäluulon mediaa kohtaa. Se on sinänsä ihan hyväkin juttu, ja itsepähän media sen aiheutti.

Mutta niin vaan on maailma muuttunut, ettei vastaava kampanja tulisi enää tänä päivänä kyseeseen esimerkiksi jos NATOsta olisi kansanäänestys. Media ei enää uskaltaisi ottaa riskiä ja heittäytyä noin totaalisesti. Oi aikoja, oi tapoja.

Itse äänestin muuten silloin 1994 EI jäsenyydelle. Olin tosi epävarma, mutta päädyin sitten EIn kannalle. Ehkä se median rummutus kävi epäilyttämään, vaikka vaatikin sisua olla sitä vyörytystä vastaan! Ja outoa oli äänestysten tarkoitushakuinen ajoittaminen siten, että ensin äänesti gallupeissa myönteisin maa eli Suomi, sitten vasta Ruotsi ja vasta viimeisenä kielteisin maa eli Norja, joka ei ole jäsen vieläkään. Miksei äänestetty samana päivänä kaikissa noissa kolmessa maassa? No siksi.

Lue lisää...

Tilinpäätökset valtuuston hyväksyttävinä

Eilen illalla hyväksyttiin valtuuston kokouksessa uuden Lohjan liitoskuntien vuoden 2012 tilinpäätöksiä. Pidin ryhmämme puheenvuoron Lohjan tilinpäätöksestä. En ole mikään kirjanpidon ja tilinpäätösanalyysien ekspertti (eikä tarvitse ollakaan) eli kommentoin sen mitä minä poliitikkona ja kuntalaisten edustajana olin 1,6 kg:n paperinipusta irti saanut.



Aikamoinen paketti. Ei ollut mahtunut kaikkien postiluukuista.

Surkea tilanne koko Suomessa

Surkeatahan tilinpäätöksiä oli lukea. Mutta: Lohja ei poikkea muista kunnista, vaan samaa synkkää on meno kaikkialla. Siksi mielestäni puheet "vahvasta peruskunnasta" ovat outoja, koska Suomihan on täynnä heikkoja ja heikkeneviä peruskuntia - ja nythän Lohjallakin tehtiin todella huono tulos, peräti ennätyshuono.

Itsehän olen julkisesti kuntakriitikoksi tunnustautunut. Mielestäni on hyvä, että kunta- ja sote-rakenteelle tehdään jotain, mutta totuus, jota harva uskaltaa ääneen sanoa on, että mikään rakenneratkaisu ei kuntataloutta - tai itse asiassa julkista taloutta - pelasta. Hyvä, että Lohjalla kuitenkin tehtiin kuntaliitos. Kyllähän se jotain etuja tuo. Olemme nyt kookkaampia, mutta emme välttämättä vahvempia.

Sen verran hyvää tilinpäätöksestä saattoi sanoa, että sentään emme vielä syöneet velaksi (tämä oli siis vanhan Lohjan tilanne). Mutta jollainhan ne poistotkin pitäisi saada katettua.

Moni asia on Lohjan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella

Synkästä sävystäni huolimatta tarkoitukseni ei ole syytellä, vaan vain todeta tilanne, koska kyllähän moni asia on Lohjan omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Tällaisia asioita ovat mm. yleinen suhdannetilanne ja väestön ikääntyminen. Ikääntymiseen yhdistettynä sinkkuuntumistrendi (Lohjalla 37 % asuntokunnista on yhden hengen asuntokuntia) tuo omat haasteensa, kun esim. omaishoitajia ei tulevaisuudessa olekaan niin vain saatavilla.

Myös lakisääteiset tehtävät ja valtionosuuksien muutokset tulevat meille annettuina. Itselleni rakas ratahankekin etenee hitaasti ja Lohja tekee sen minkä voi, mutta silti asia tuntuu siirtyvän hamaan tulevaisuuteen. Toki fiksulla kaavoituksella voimme tätä ratahanketta edesauttaa, minkä itsekin kaupunkisuunnittelussa istuvana pidän mielessä.

Tiedetään, mitä tarvitaan. Keinoista pulaa.

Kyllähän me kaikki valtuuston jäsenet tiedämme, mitä Lohjalle tarvitaan: uusia asukkaita, lisää työpaikkoja ja tehokkuutta toimintaan. Mutta keinoista kuulee harvemmin puhuttavan. Eikä minullakaan niitä keinoja takataskussa juurikaan ole. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa pilkahti tosi pari hyvinkin konkreettista (rakennuslupakäytännöt sekä toiminnan tuottavuuden mittarit) keinoa.

Kunnallisen itsehallinnon rooli?

Itse uutena valtuutettuna (ja kuntakriitikkona) odotan mielenkiinnolla sitä, mitkä ne kunnallisen itsehallinnon työkalut ja liikkumatila ovat tässä talouden tasapainottamisessa.

Taloudelllisen tuhon työkalut meillä toki olisi: lisää velkaa vaan ja tehtäisiin kaikkea sitä kivaa ja hyödyllistä, mihin nyt ei tunnu olevan varaa.


Mitä osataan, tahdotaan ja uskalletaan tehdä?

Kysymys kuuluukin, mitä me valtuustona - ja itse kukin meistä yksilöinä -  osaamme, tahdomme ja uskallamme tehdä talouden tasapainottamiseksi. (Omalta osaltani totean tässä blogikirjoituksessa, että uskaltamisesta ei jää kiinni! Osaaminen ja tahto ovat ne, minkä kanssa minä painin.)

Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä tarkastuslautakunnan huomiot tilinpäätöksestä ovat hyviä. Esimerkiksi - ja etenkin - konsulttien käyttöä on syytä jatkossa vähentää. Strategiatyötäkin voidaan varmaan jämäköittää. Vaikka strategiatyö on tärkeää, on se usein aika yllätyksetöntä. Ja jälleen: sama tilanne koskee monia Suomen kuntia.

Ikääntyminen on fakta, ei "vääristymä"

Yhdestä tilinpäätöstekstin yksityiskohdasta halusin huomauttaa. Väestön ikääntymisestä ei seuraa huoltosuhteen "vääristymä", vaan se on vain tilastollinen fakta, mikä on ollut ennakoitavissa jo vuosikymmeniä. Sinänsä se on taloudellisesti vaikea muutos, mutta ei mikään vääristymä. Suomi siirtyy huoltosuhteen osalta nyt myötätuulesta vastatuuleen  - ja se myötätuulikin oli Suomessa poikkeuksellinen (siis "vääristynyt") viime vuosikymmeninä.

Ikäviä keinoja tarvitaan

Tulevaisuutta maalailin vielä sen verran, että kävin läpi niitä ikäviä keinoja, joita tarvittaneen.

1. Veroprosenttia jouduttaneen peukaloimaan. Mitkä ovat lopulta sen vaikutukset, ne kuuluisat dynaamiset tai ei-dynaamiset, se jää nähtäväksi.

Mielenkiintoinen vertailuhavainto Vihtiin nähden on se, että Lohjan verokertymä on nyt Vihtiä heikompaa, vaikka meillä sama veroprosentti. Ero on 100 €/asukas, mikä tekee aika paljon, kun se kerrotaan Lohjan asukasmäärällä. Mistä heikompi kertymä sitten johtuu? Onko syynä heikompi huoltosuhde vai matalampi tulotaso?

2. Velkaa joudutaan ottamaan tulevaisuudessakin.

3. Menoleikkauksia joudutaan tekemään.

Tässä edellyttäisin kyllä tarkkuutta priorisointiin. Mielestäni niin kauan kun meillä on varaa pitää esim. huipputasokas ja kunnianhimoisen kokoinen kaupunginorkesteri veronmaksajien rahoilla pystyssä, tuntuisi todella vaikealta alkaa tähyillä säästöjä lasten ja vanhusten palveluista. Tiedän, ettei näitä asioita "saisi" tällä tavalla asettaa samalle viivalle, mutta niin minulla oli tapana tehdä ihan tavallisena veronmaksajanakin. Samaa linjaa ajattelin jatkaa päättäjänäkin.

4. Rakenteellisten uudistusten osaltahan kädet on sidottu seuraavat 3-5 vuotta. Kuntaliitos sitoi ne kädet sekä henkilöstön että muiden suurten uudistusten (eli palveluverkon) osalta. Tältä osin uudella valtuustolla ei oikein ole keinoja käytettävissä. Tämäkään ei ole mikään syytös, vaan faktan toteaminen.

Synkistely on kansanhuvimme

Suomessa tykätään synkistellä. Mistään lamasta ei ole koskaan nähty olevan mitään ulospääsykeinoa. Itse pidän tätä synkistelyä ihan viehättävänä piirteenä, mutta siihen ei saa jäädä jumiin.

Lohjallahan on kuitenkin mahdollisuuksia. Osa Helsinki - Turku - Tampere -alueelle suuntautuvasta muutosta tulee varmasti Lohjalle.

Sijaintimme tosin uhkaa koko ajan vain loitontua ajallisesti pääkaupunkiseudusta. Tämä kevät on ollut Turun moottoritiellä aivan mahdoton tietöiden takia. Ruuhkat ovat massiivisia ja sinne sekaan pitäisi sitten mahduttaa ne uudetkin tulijat. Espoosta Lohjalle talvella muuttaneet tuttuni ovat olleet aivan järkyttyneitä 1,5 - 2 tunnin työmatkoistaan, että "tämmöstäkö tämä olikin"... Noh, kyllä ne tietyöt siitä valmistuu!

Perussuomalaisten valtuustoryhmä oli valmis hyväksymään tilinpäätöksen. Teknisesti tilinpäätös oli erinomainen ja siitä löytyi tiedot helposti ja selkeästi, mistä kiitos kuuluu nyt eläkkeelle jäämässä olevalle keskushallinnon toimialajohtaja Kari Torikalle.

Lue lisää...

Lohjalainen hoivalupaus?

Ensimmäinen Kirjoittajavieras-palstan kirjoitukseni oli tänään Länsi-Uusimaassa. Ihan jännittää, että tykätäänkö jutusta! Tältä se näytti lehdessä ja tuossa alla on koko teksti:

Lohjalainen hoivalupaus?


Omat isoäitini saivat hyvää hoivaa kunnallisissa vanhainkodeissa Pohjois-Karjalassa 1990-luvulla. Toinen nautti päästyään turvalliseksi kokemaansa kirkonkylän hoitopaikkaan. Toinen taas muutti hyvin vastentahtoisesti pois kotoaan.

Seurasin isoäitieni eloa vanhainkodeissa kymmenisen vuotta. Vaikka vanhainkotien maine oli jo silloin huono, todistin itse niissä paljon hyvääkin. Elävästi on jäänyt mieleeni hoitaja, joka silitti isoäitini hiuksia ja totesi, että he hoitavat niin hellästi kuin suinkin osaavat. Noilla sanoillaan hoitaja tuli hoitaneeksi meitä läheisiäkin. 

Näin senkin, että kun toimintakyky on todella heikentynyt, mikään määrä hoivaa ei tilannetta enää muuksi muuta. Se ei ole yhteiskunnan, vanhainkotien tai henkilökunnan syy. Tilanne vain on silloin sellainen. 

Perustuslaki turvaa kaikille oikeuden välttämättömään huolenpitoon. Uudella vanhuspalvelulailla halutaan puolestaan tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia ja itsenäistä suoriutumista.

Oli järkevää, että uudessa laissa ei lyöty lukkoon hoitajamäärän minimiä. Se kun ei olisi taannut hoivan laatua. 

Tärkeämpää olisi kertoa kansalaisille se, mitä uuden vanhuspalvelulain mukaiset ”laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut” oikeasti tarkoittavat. Konkreettisiin laatuvaatimuksiin verrattuna on sivuseikka, kuinka monta käsiparia laki kaavamaisesti määräisi. 

Hyvin organisoidut hoivapaikat saavuttavat hyvän laadun vähemmällä henkilöstöllä. Tämä on kustannuksia ajatellen hyvä asia. 

Joissain tapauksissa taas olisi aivan pakko olla enemmän henkilökuntaa kuin mitä pykälät asettaisivat minimiksi. Tämän minimin ylittäminen voisi olla budjettikurin takia kuitenkin mahdotonta, jolloin minimistä tulisikin käytännössä maksimi. Tästä kärsisivät hoivan tarpeessa olevat. 

Vanhuspalvelulain mukaan palveluihin on oikeus ”riittävän ajoissa” silloin, kun ”heikentynyt toimintakyky sitä edellyttää”. Mitä tämä tarkoittaa Lohjalla? Voiko tulkinta vaihdella eri kunnissa?

Lohjalla pitäisi määritellä ja kertoa julki lohjalaisen hoivalupauksen sisältö. Lupauksen tulisi sisältää konkreettisia asioita kuten esimerkiksi se, kuinka montaa ateriaa päivässä, minkälaista siivouksen tasoa ja kuinka usein tapahtuvaa avustettua ulkoilua hoiva Lohjalla tarkoittaa. Juankosken kunnassa on jo kokeiltu hoivalupauksen tekemistä.

Hyvää hoivaa määriteltäessä on syytä muistaa yksilöllisyys. Kaikki eivät esimerkiksi pidä terveellisestä ruuasta. Pakkoa tähän ei pitäisi olla elämän ehtoopuolellakaan. Yksilöllisten toiveiden kunnioittamisen tulisi olla yksi laatuvaatimus. 

Jotta palvelujen laatua ja riittävyyttä voidaan arvioida, kunnan on kerättävä säännöllisesti palautetta palveluja käyttäviltä, heidän läheisiltään sekä henkilöstöltä. Laadun arviointia varten tarvitaan järkeviä työkaluja. 

Hoivan vaikuttavuuden arviointiin on valmisteilla suomalainen versio mielenkiintoisesta brittiläisestä Ascot-mittarista. Suomalaiset tutkijat ovat tehneet kovasti töitä, jotta mittaristo tulisi käyttöön Suomessakin. 

Lohjan tulevien vuosien taloutta ajatellen olisi tärkeää arvioida se, kuinka paljon säällinen lohjalainen hoivalupaus tulee nykyisillä väestöennusteilla maksamaan esimerkiksi 10 vuoden päästä. 

Vaikka summa on huikean suuri, se täytyisi silti uskaltaa arvioida. Siihen tulevaisuuden kuvaan tulisi sovittaa investointiemme laatu ja velkaantumisemme taso.

Piritta Poikonen          
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com

Lue lisää...

Sitran Kestävä talous -foorumi on nyt ohi

Osallistuin tänä talvena Sitran Kestävä talous -foorumiin. Kokemus oli mitä hienoin. Parasta oli tietenkin saada tutustua mainion osallistujajoukkomme jäseniin, mutta asia-asiaakin opittiin ja ajattelu sai runsaasti uusia eväitä.

Foorumimme tehtävänä oli pohjustaa Sitran kestävän talouspolitiikan johtamiskurssien sisältöä. Nyt alkavat kurssit on tarkoitettu Suomen päättäjille. Ne ovat jatkoa maineikkaille talouspolitiikan johtamiskursseille, joissa on nyt ollut lähes 10 vuoden tauko. Kurssit alkoivat aikoinaan vuonna 1977 Korpilammen kokouksen jälkimainingeissa ja ne pitivät osaltaan yllä suomalaista konsensuspolitiikkaa.

Eilen oli Finlandia-talolla kurssitoiminnan juhlalliset avajaiset ja samalla foorumimme päättäjäiset. Tilaisuus oli hieno ja paikalla oli Suomen talouspoliittista eliittiä, mutta näkyi vieraiden joukossa myös mm. arkkipiispa Mäkinen. Juhlapuheen - rennon ja viihdyttävän sellaisen - kävi pitämässä itse tasavallan presidentti Niinistö.

SOTEa puhuttiin täälläkin

Sitran yliasiamies Kososen eilisessä puheessa kiinnostavin oli mielestäni seuraava ajankohtaisia SOTE-asioita koskeva kohta:

"Koko julkisen sektorin ja kestävyysvajeemme kannalta suurin kysymys liittyy kuitenkin sosiaali- ja terveyssektorin lähitulevaisuuden poliittisiin ratkaisuihin. 

Jo puolet kuntien menoista kuluu terveydenhoitoon. Nykyjärjestelmämme on myös erittäin epäoikeudenmukainen: kattavaa ja nopeaa perusterveydenhuoltoa saadakseen tulee olla töissä, yliopistossa tai vakuutettu. 

Järjestelmässämme on valuvika, josta ei ole juurikaan puhuttu. Se mistä kyllä puhutaan, on kuntien ja sote-alueiden hallinnolliset rajat. Tosiasia kuitenkin on, että kestäviä terveydenhoidon hallinnollisia ratkaisuja ei voi tehdä ennen rahoituskysymyksen ratkaisemista! 

Olemme Sitrassa tehneet paljon työtä terveydenhoidon rahoituksen ja ohjauksen selkeyttämiseksi. Niin kutsutussa Sitran mallissa kuntien järjestämisvastuu perusterveydenhuollossa poistetaan ja raha kiinnitetään kansalaiseen, joka voi vapaasti valita lääkärinsä julkiselta tai yksityiseltä sektorilta. Malli kannustaa tuottamaan terveyttä ja johtaa palveluntarjoajien laatukilpailuun, ja sitä kautta parempaan palveluun ja tuottavuuteen. 

Ruotsissa vastaavankaltaisella valinnanvapautta korostavalla mallilla on saatu aikaan hyviä ja vaikuttavia tuloksia. Myös EU:n potilasdirektiivi edellyttää valinnanvapauden lisäämistä jatkossa. 

Mielestämme keskustelu terveydenhoidon rahoituksesta olisi nyt aloitettava puhtaalta pöydältä ja faktapohjaisesti, jotta asioita uudistettaessa muutos olisi varmasti kansalaisen kannalta askel parempaan suuntaan."

 Key note -puheenvuoron eilisessä tilaisuudessa piti professori Jan Rotmans Dutch Research Institute for Transition:sta:

 

Emme elä muutoksen aikakautta vaan aikakauden muutoksessa.

Nykyinen kriisi on systeeminen kriisi. Syvälle juurtunut sellainen.

 

Mitä foorumilla pohdittiin talven aikana?

Foorumin runsaana rönsyilleestä ajatusten virrasta koostettiin "Kestämätön käy kalliiksi" -julkaisu, johon on koottu kymmenen teesin muotoon ryhmämme ajatuksia kestävästä taloudesta. Itse osallistuin etenkin hyvinvointiyhteiskuntaa koskeviin ajatuspajoihin ja joissain kohdin tunnistan omaa käden jälkeäni tuosta julkaisustakin. Foorumista tehty dokumenttielokuva löytyy netistä.


Kestävä hyvinvointihan koostuu vanhoista tutuista elementeistä: sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Työskentelymme meni usein sinne ekologisen kestävyyden alueelle, joka saattaa olla jollain tavoin faktapohjalta kenties helpompi käsittää - toisin kuin epämääräisemmät taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden osa-alueet.

Teatterimainos vielä tähän loppuun

Käytiin tällä viikolla katsomassa Kansallisteatterissa Neljäs tie -näytelmä. Suosittelen kaikille eurokriitikoille! Luulin tämän olevan vain jotain vasemman laidan omaa kertomaa, mutta mielestäni tarina olikin varsin objektiivisen oloista kuvausta suomen talouspoliittisesta historiasta. Karua, miten sammutetuin lyhdyin Suomi vietiin EMUun ja euroon. Muuten se ei varmaan olisi onnistunutkaan. Ja nyt on sitten homma levinnyt aivan täysin.

Kyseessä oli komedia ja se onnistuikin naurattamaan monessa kohtaa. Kolme tuntia meni äkkiä. Alkukohtaus tosin oli todella hidas ja pari monologia olisi joutanut tiivistää, mutta muuten erittäin suositeltava esitys. Tuo tämän postauksen alussa mainittu Korpilammen kokouskin puidaan näytelmässä.

Lue lisää...

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous 29.4.2013

Taas oli pitkä kokousilta kaupunkisuunnittelulautakunnalla. Aloitimme jo ennen kokousta parin tunnin tietokonetreeneillä, kun opettelimme sähköisen kokousjärjestelmän käyttämistä. Olemme ensimmäinen lautakunta, joka systeemiä kokeilee. Sopii hyvin tämän lautakunnan toimenkuvaan, kun meidänhän pitää muutenkin olla koko ajan katse tulevaisuudessa ja suunnitella uutta.

Mitään poliittista vääntöä aiheuttavia aiheita listalla ei ollut, mutta kokous venyi, kun lista oli vaan niin pitkä. Paljon oli yksittäisiä lupa-asioita, joita on kuitenkin turha alkaa täällä blogissa ruotia.

Säästökuurille?

Kaupungin taloustilanteesta ja lautakuntamme osallistumisesta säästötalkoisiin keskusteltiin jonkin verran, mutta kamalan vaikea on nähdä, miten ja mistä säästäisimme. Henkilöstö tekee jo nyt täydellä teholla kaavoitusta ja kartoitusta ja lupa-asioita ym. Lautakuntamme budjetti on lisäksi koko kaupungin budjettiin nähden niin pieni, että vaikka se nollattaisiin kokonaan, tilanne ei juuri muuttuisi. Toisaalta, vaikkei meidän budjetti siis kaupungin budjettia pelasta, niin ei se sitä sitten kaadakaan.

Tekemisemme on lisäksi sellaista, että kun saamme valmista ja tontteja saadaan myytyä, se tuo tuloja kaupungille. Näen lautakuntamme toiminnan tavallaan "tuotantona", olemme kuin "tonttitehdas", jonka tuotokset voidaan myydä. Kun taas esim. perusturvan puolella, missä tehdään mielestäni kuntalaisten arjen kannalta tärkeintä työtä, menot ovat enemmän aitoa menoja, vaikka toki nekin menot kiertävät kunnan tulopuolelle esim. parempana terveytenä, työkykynä ja edes hiukan kohentuneena ostovoimana.

Täytyy nyt vielä koittaa vaivata päätään ja miettiä, miten meidän lautakunta voisi säästöjä tehdä. Tonttikauppakin on nyt niin hiljaista, että tuotoksemme eivät oikein käy kaupaksi. Siis juuri nyt. Mutta jos Hki - Tku - Tre kolmioon muuttaa satojatuhansia suomalaisia tulevaisuudessa, kyllä heistä osa Lohjallekin muuttaa.

"Sokoksen hiekkaparkin" myynti

Kokouksen tärkein asia oli Anttilan kaupunginosan korttelin 42 tarjouskilpailun voittajasta päättäminen. Vihdoinkin on siis edetty tähän tilanteeseen. Prosessi tämän korttelin osalta on ollut pitkä. Ensin oli vuonna 2007 arkkitehtikilpailu, jonka voitti ehdotus nimeltään "Viilto". Sen pohjalta tehtiin kaava. Sitten on pyydetty suunnitelmia ja ostotarjouksia jo kaksi kertaa aiemmin. Kummallakin aiemmalla kerralla saadut tarjoukset jouduttiin hylkäämään. Mutta kolmas kerta toden sanoi, ja nyt näyttää siltä, että rakentaminen pääsee alkamaan.

Ei vain hinta

Tätä kolmatta tarjouskierrosta varten kilpailutukseen rakennettiin pisteytys, jossa laadun painoarvo oli 50 % ja hinnan samoin 50 %. Ensin arvioitiin saatujen tarjousten laatu. Kaupungin virkamiehistä koottu raati arvioi saadut kolme tarjousta laatuvaatimusten mukaan.Tässä vaiheessa hintatarjoukset pidettiin vielä suljetuissa kuorissa. Suunnitelmia tarkisteltiin siis vain niitä kriteerejä vasten, mitä kaupunki halusi toteutuksen täyttävän. Kriteerit olivat: asemakaavan toteutuminen, arkkitehtikilpailun tuloksen toteutuminen, autopaikoituksen järjestäminen ja yleisvaikutelma.

Tarjouskuorien avaamistilaisuus

Seuraavaksi oli sitten vuorossa hintakuorien avaamistilaisuus 5.4.2013. Tämä oli minulle aivan uutta ja jännittävää, enhän minä tällaisissa ole ollut ennen mukana. Tässä tilaisuudessa meille lautakunnan puheenjohtajistolle esiteltiin ensin laatupisteytys ja saapuneet ehdotukset niiden pisteiden valossa.

Kaikki ehdotukset olivat omalla tavallaan hyviä ja mielenkiintoisia suunnitelmia, mutta voittajaehdotus oli kyllä näin maallikon ja poliitikonkin näkökulmasta jollain lailla herkullisin. Vaikka olen omakotitaloasuja ja vieläpä haja-asutusasuja, niin kuvia katsellessa alkoi tehdä mieli muuttaa kaupunkiin. Niin viehättävältä suunnitelmat näyttivät. Noh, sitten joskus. Lautakunnan kokouksessahan todettiin, että keskustan (uudet ja vanhat) kerrostalot voivat houkutella myös senioireitamme maaseudun puolelta kaupunkiin, mikä osaltaan voisi vapauttaa valmiita ja ei-niin-kamalan-kalliita omakotitaloja kokonaan uusille Lohjalle muuttajille. Hyvä dominoefekti.




Työn touhua tarjouskuorien avaamistilaisuudessa.

Lopulta siihen asti suljettuina ja piilossa pidetyt tarjouskuoret avattiin. Tämä oli se jännittävä vaihe, koska aikaisemmilla kerroilla saadut ostotarjoukset jäivät hinnaltaan liian mataliksi. Mutta nyt kuorista putkahti kelpo tarjouksia.

Kun hinnat asetettiin kilpailutuksen laskukaavaan, laatukilpailun voittanut Hartelan ehdotus oli myös koko kokonaiskilpailun voittaja. 50 % - 50 % painotuksilla laatutekijöillä oli myös oikeaa vaikutusta. Ja hyvä niin. Hyvin rakennettu kilpailutus, vilpittömät kehuni kaupungin virkamiesten suuntaan!

Hartela tarjosi tontista 2 241 350 euroa. "Kynnyshinta" oli 1,9 m€ eli tuon alle jääneiden hintojen pisteet tuli tarjouskilpailun ehtojen mukaan puolittaa. Tuo summa paikkaa kaupungn taloutta jo kohtuullisesti. Menoja tästä hankkeesta kaupungille ei juurikaan tule: kunnallistekniikka on jo "liittämistä vaille valmiina" tontin rajalla ja katualueisiinkaan ei tarvitse koskea (ellei sitten rakennusaikaisia järjestelyjä tarvita). Se, mitä tontin rajojen sisällä tehdään, on Hartelan rahoitusvastuulla. Valmista pitäisi olla viiden vuoden päästä tontin luovutuksesta.

No onhan tämä hieno!

Itse pidin voittajasuunnitelmassa todella paljon rakennusten ulkonäöstä: etenkin Lohjantähden puoleinen  terävä kulma on kivan ilmava ja kattohuoneistot ovat mielenkiintoisia. Kilpailussa vaadittiinkin rakennuksilta "veistoksellisuutta" (eli ei esim. ulkonevia parvekkeita) ja kattohuoneistoja. Autopaikoituksen sijoittuminen maan alle on iso plussa. Myös koko jalusta-ajatus, eli kivijalassa olevien liiketilojen sijoittelu on kiva. Se oli alkuperäisen arkkitehtikilpailun (v. 2007) yksi ajatus.

Näkymä Lohjantähden nurkalta.

Nykynäkymä Lohjantähden nurkalta.
Kuva: https://maps.google.fi

Asuntoja tulee yhteensä 118 kpl. Liiketilaa tulee n. 800 m2. Autopaikkoja on kannen alla piilossa 116 kpl ja nämä ovat siis talojen asukkaiden tarpeisiin tarkoitettuja. Tämä toki aiheuttaa muun paikoituspaineen lisääntymistä keskustassa. Pihalle tulee 8 paikkaa liiketilojen asiakkaita varten. Rakennukset ovat 6-, 5- ja 4-kerroksisia: rakennukset madaltuvat harjua kohden.

Aiheesta oli iso juttu tänään Länsi-Uusimaassa. Siellä se Pirrekin kuvassa pönöttää: vappuisen silkkihuivini päät vei navakka tuuli, mutta ilmeisesti kuvaajan mielestä tämä oli sitten se rennoin kuva meidän poppoosta ;)

Vapputerveisin,
Pirre

Lue lisää...

Työvoimapula, jota ei tullutkaan

VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen se sitten osaa hämmentää suomalaista talouspoliittista keskustelua. Olipa Vartiaisen kannanotoista mitä mieltä tahansa, mielestäni on hienoa, että hän todella hämmentää ja ärsyttää sekä tuo uutta näkökulmaa asioihin.

Lueskelin Vartiaisen tällä viikolla ilmestyneen ja melko lailla ärtymystäkin herättäneen kirjasen "Työvoima tehokkaaseen käyttöön eli miksi työn tarjonnan lisääminen ratkaisee kestävyysvajeemme".

Kestävyysvaje tarkoittaa sitä julkisen talouden tasapainon vahvistamisen tarvetta (nykypäivään laskettuna), mikä johtuu huoltosuhteen heikkenemisestä. Huoltosuhde taas tarkoittaa aktiivisen työväestön ("huoltajien") ja muun väestön ("huollettavien") määrän keskinäistä suhdetta.

Työtä syntyy, kunhan vain työvoimaa tulvii markkinoille...?

Vartiaisen perusviesti on, että työtä kyllä syntyy, jos vain työvoimaa on tarjolla. On siis nostettava eläkeikää, lyhennettävä opiskeluaikoja, vähennettävä perhevapaita ja lisättävä maahanmuuttoa runsaasti. On siis aivan väärä käsitys, että työn määrä yhteiskunnassa olisi jotenkin vakio. Lisäksi työttömyyttä tulee olemaan aina - rakenteellinen työttömyys on Suomessa arviolta noin 6 %:n luokkaa. Rakenteellinen työttömyys ei lisäksi riipu työvoiman määrästä - mutta työvoiman määrän muutos voi kuitenkin vaikuttaa työttömyyteen, jos työvoiman koostumus muuttuu.

Vaikken kaikkia laskentakaavoja edes yrittänyt käydä läpi, ymmärrän teorian tasolla sen johtopäätöksen, että jos haluamme nostaa kokonaistuotantoamme, meidän on nostettava työpanostamme. Teorian tasolla tajuan myös sen väittämän, että työn tarjontaa on lisättävä, vaikka meillä olisi työttömiä omastakin takaa. Teorian mukaan saadaan lisää työllisyyttä, jos työn tarjontatekijöitä kohennetaan, vaikka kansantaloudessa olisi työttömyyttä.

Yleensä en väheksy teorioita enkä pidä kirjaviisautta mitenkään huonona asiana (vaan päinvastoin!), mutta talousteorioihin olen alkanut suhtautua todella epäillen. Tuntuu, että ne yrittävät selittää ihmisten käyttäytymisen vaikuttimia tajuamatta ihmisten käyttäytymisestä oikeasti juuri mitään.

Käytännön arkijärjen tasolla on vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi massiivinen maahanmuuton lisääminen ratkaisisi kestävyysvajeongelmamme. Ensinnäkin työperäisenkin maahanmuuttajan mukana muuttaa monesti heitä, jotka ovat huoltosuhdemielessä siellä huollettavien puolella. Toiseksi on outo ajatus, että huoltosuhteen muutosta estettäisiin leventämällä väestöpyramidin juurta aina vaan levämmäksi ja leveämmäksi. Sehän on loputtoman väestökasvun tie. Täytyy olla kestävämpiäkin ratkaisuja. Kipeitä kenties, mutta kestävämpiä. Kolmanneksi ei ole mielestäni kovin reilua eikä kestävää, että maahanmuuttajat ovat keino pitää työvoimakustannukset kurissa sillä, että heidän palkkatasonsa on matalampi. Tämän kipeän faktanhan uskalsi Kiander sanoa ääneen Vartiaisen kirjan julkistamistilaisuudessa.

Miksi pyramidin juurta pitäisi aina vain leventää?

Vartiainen kirjoittaa (s. 26 ja 74):
"Suomen nykyinen hyvinvointivaltio ei ole kestavällä pohjalla. Tämä johtuu siitä, että se on luotu aikana, jolloin huoltosuhde oli ratkaisevasti edullisempi. Vaikka lähes kaikki puolueet nykyään vannovat hyvinvointivaltion nimiin, hyvinvointivaltion poliittista suosiota ei oikeastaan ole testattu sellaisena normaaliaikana, joka Suomelle nyt on koittamassa. Hyvinvointivaltio luotiin kasvavan työvoiman aikana, jolloin sen kustannuksia saattoi vyöryttää uusille, aiempaa suuremmille työntekijä- ja veronmaksajakohorteille." "Siksi hyvinvointivaltion luominen näytti lähes ilmaiselta."

Koska ilmaistahan se ei voi oikeasti olla ja mielestäni keinotekoinen ja jatkuva väestömäärän kasvattaminen ei ole järkevää eikä ainakaan kestävää, tulee miettiä koko hyvinvointivaltion rakennetta uusiksi. Onko luvattu liikaa ja voisiko rahoitukseen löytyä muitakin ratkaisuja kuin verotus? (Palaan näihin ratkaisuihin joskus myöhemmin aiheella "PPP".)

Suomalainen työllisyysaste on aivan liian matala 

Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että kestävyysvajeen helpottamiseksi työllisyysastettamme on nostettava. Mutta siinä haluan mennä sille populistiseksikin väitetylle linjalle, että meidän tulee ensi sijassa miettiä, miten saamme kotimaista työtöntä työvoimaamme työllistettyä. Tämähän on jo päättäjien velvollisuus suorastaan. Reserviä ainakin on, kun vertaa tilannetta vaikkapa Ruotsiin:

Kuva: http://videonet.fi/etk/tep2012/1-2/pp/Slide6.JPG

Vaikka kuviot näyttävät ensi silmäyksellä kovin samanlaisilta, viivojen erot ovat suuret pystysuunnassa muutamilla ikäluokilla. Esimerkiksi nuorehkoilla naisilla ja 55+ miehillä työllisyysasteet ovat aivan eri luokkaa Ruotsissa kuin meillä. Tätä selittää ilmeisesti aika paljon se, että Ruotsissa tehdään enemmän osa-aikatyötä eli työtä jaetaan tälla tavoin useammalle ja Ruotsissa julkinen sektori työllistää huomattavasti enemmän kuin meillä. (Palaan tähän jossain myöhemmässä postauksessani.)

Työvoimapula on harha ja silti on tarve saada paljon lisää työvoimaa...

Mielenkiintoista on muuten se, että Vartiainen toteaa työvoimapulan olevan suomalainen harhakäsitys. Samalla kuitenkin koko kirjasen viesti on se, että työvoimaa on liian vähän... Mutta ei siis "pulaksi" yleensä ajatellulla tavalla. Sellaista täystyöllisyyden saavuttamisen jälkeen koittavaa työvoimapulaa meille ei siis tule. "Pula" on jo nyt ja tässä.

Pulan sijaan meillä on kuitenkin mielestäni ennen kaikkea paha työvoiman ja tarjolla olevan työn kohtaanto-ongelma. On aloja (rakentaminen, siivous, kuljetus ja hoiva), joilla on krooninen vaikeus saada väkeä, mutta yleistä työvoimapulaa meillä ei ole eikä tule. Luottaisin kuitenkin siihen, että työmarkkinat hoitavat ajan oloon tämän kohtaanto-ongelman. Ei sataprosenttisesti, mutta kuitenkin jotenkin. Jokaisesta työttömäksi jääneestä paperitehtaan työntekijästä ei tule hoiva-alan ammattilaista, mutta monesta kuitenkin tulee. Tulvaisuuden hoivatyöt tulevat lisäksi olemaan paljon muutakin kuin terveydenhuoltoa muistuttavaa "hoito-hoivaa". Ihan arkista apua ja talkkarityyppistä palvelua tullaan tarvitsemaan paljon.

Otan kuitenkin pureskeltavaksi Vartiaisen huomion siitä, että suomalaisille päättäjille ja kansalaiskeskustelijoille työvoiman niukkuus tuotannontekijänä on vielä uusi asia. Ennen meiltä puuttui pääomaa, mutta oli työvoimaa - jopa Ruotsiin runsain määrin päästettäväksi asti. Nyt meillä on pääomaa, mutta (oikeanlaista) työvoimaa ei ole riittävässti. Ehkä valaistun joku päivä paremmin. Nyt tässä teorian yhdistämisessa arkeen vielä jokin tökkii.

Julkisten palveluiden tuottavuuskehitys on tärkeää

Siitä olen samaa mieltä, että yleinen tuottavuuskehitys ei kestävyysvajettamme ratkaise, vaikka moni lataakin sen varaan paljon toiveita. Emme ensinnäkään juurikaan voi täällä Suomessa vaikuttaa tuottavuuskehitykseen, vaan menemme siinä muun maailman mukana. Voimme toki sössiä kehityksen, eli on tärkeää huolehtia siitä, ettei tuottavuuskehitykselle kehitellä kotikutoisia esteitä.

Toisekseen tuottavuuskasvu menee hyvin toimivassa markkinassa reaalipalkkoihin, kuten pitääkin. Hyvin toimivilla työmarkkinoilla se menee siis myös julkisen sektorin palkkoihin. Julkinen sektori on hyvin työvoimavaltainen töiden luonteesta (esim. opettaminen, hoivaaminen) johtuen. Silloin julkisen talouden kustannukset nousevat yleisen tuottavuuskasvun myötä. Tuottavuuskehitys on tietenkin todella toivottavaa, mutta yleinen tuottavuuskehitys ei siis ratkaise kestävyysvajetta. Mutta jos saamme nimenomaan julkisten palveluiden tuottavuutta nostettua, se kyllä pienentäisi kestävyysvajetta todella tehokkaasti.
 

 ...jatkuu joskus myöhemmin.

Lue lisää...

Miksi mukaan Perussuomalaisiin?

Sain viime viikolla kirjeen, jossa sanottiin: "Arvoisa Piritta Poikonen, teidät on hyväksytty Perussuomalaiset rp:n jäseneksi".

Jäsenmaksu on nyt maksettu ja sitoutumattomana hengailu on ohi. Itse olen kyllä kokenut sitoutuneeni jo siinä vaiheessa lopullisesti, kun ps:n listoille lähdin kuntavaaleihin. Onhan se kuitenkin aika iso "julistus".

Miksi juuri minä?

Aika usein joudun selittämään, että miksi ihmeessä juuri minä, finanssialan lakimies, olen fanittanut perussuomalaisia jo hyvän aikaa. Minut paremmin tuntevat eivät juuri asiaa ihmettele. Laitetaan ne "kootut selitykset" nyt sitten tänne blogiinkin. Heti kärkeen kaksi tärkeintä: terve EU-/eurokriittisyys ja kanta pakkoruotsikysymyksessä.

Tuoreimpana asiana voin mainita ps:n kunnioittavan kannan kansalaisaloitteisiin. Kyllä lämmitti mieltä! Myös ps:n vastustava kanta vaikkapa transaktioveroon on minulle mieleen. Hyvä.

Jo pitkään on PS kiinnostanut

Olen pitänyt perussuomalaisista (itse muuten tykkään termistä "persu" todella paljon ja käytän sitä etenkin puhuessani itsestäni - pää pystyssä!) jo vuosia. Tony Halmeen pääsy aikoinaan eduskuntaan oli hienoa, vaikka hieman mietitytti, että mitenköhän siinä käy. Mutta ennen kaikkea riemuitsin siitä, että Halme ja ps saivat uurnille heitäkin, jotka muuten olisivat jääneet nukkuvien puolueeseen. Aivan upeaa.

Myös Velton puheita muistan kuunnelleeni aina mielenkiinnolla. Opiskeluajoilta on jäänyt mieleeni eräs eduskunnan kyselytunti, jota seurasin kotisohvalla kamalassa kuumeessa ja tylsistyneenä - kunnes tuli Velton vuoro puhua ja pakko oli minunkin nostaa päätä tyynystä.

Edellisten EU-vaalien alla heräsin kunnolla fanittamaan ps:ää, kun näin heidän esitteensä, jossa todettiin ps:n vastustavan pakkoruotsia. Ou jee: vihdoinkin joku puolue otti suoraan ja näkyvästi kantaa tähän asiaan, joka on mielestäni huutava vääryys. Vihdoinkin!

Kun sitten vastasin EU-vaalikoneeseen, vastasin ensin "sovinnaisesti/opitusti" ja sain jonkun ties kenet ykköseksi. Täytin sitten vaalikoneen uudestaan sellaisella tosi rehellisellä ja rohkealla asenteella ja ykköseksi tuli Kike! Jokin alkoi raksuttaa päässä entistä kiivaammin. Että jos rehellisimmilläni vastatessani osuu näin, niin... Yleensä kun kerron tätä, vastapuoli jotenkin "järkyttyy". Pyh, mitä sitä järkyttymään. Kiken vastaukset olivat hyviä ja fiksu ja jämäkkä nainen hän on. Kansanedustajan tytär, eli on kasvanut politiikkaan jo aikoja sitten. Olisinpa yhtä fit :)

Viime EU-vaalien jälkeen olen liputtanut ps:n puolesta esim. Facebookissa ja muissa puolijulkisissa yhteyksissä. Onhan se tiettyä rohkeutta vaatinut, mutta on tuntunut oikealta.

Liberaali persu? C'est moi!

Olen varmasti ps:n liberaalimmasta päästä, enkä ole sitä mitenkään piilotellut. Ennen kuntavaalejakin alleviivasin sitä, että ihan oikeastiko te minua pyydätte ehdolle, että minä kun olen sitten mitä olen...  Silti olen kokenut, että kaikkine näine ajatuksineni mahdun sekaan. Ja olenhan suuri isänmaan ja itsenäisyyden ystävä.

Viherpersuksin olen itseäni kutsunut.Vihreäksi olen kuitenkin aivan liian lepsu kahden auton (Lohjallehan ei mene junaa!) kotitaloudessa asuva lihansyöjä ja Uudenmaan Uudisraivaaja (haja-asutusasuminen rocks!).

En ole talouspoliittisilta ajatuksiltani vankan oikeistolainen. Itse asiassa toivoisin olevani vasemmistolaisempi, mutta kun ei se vaan yrityksistä huolimatta onnistu :) Vaalikone tälläsi minut kuitenkin keskiviivan oikealle puolelle - juuri ja juuri, mutta keskelle ps:n valtavirtaa. Liberaaliuden asteessa menin sitten valtavirran näkemyksiä liberaalimmalle alueelle.

Jotenkin koen, että nimenomaan persuissa saan olla eniten oma itseni. Saan esimerkiksi syödä lihaa tai pelkkiä kasviksia, eikä kumpaakaan valintaa tuomita. Enkä todellakaan ole ainoa Pekka Haavistoa presidentinvaaleissa äänestänyt persu. Lisäksi tämä tuntuu olevan ainoa puolue, jossa saan vastustaa pakkoruotsia ääneen! Tai saisin halutessani olla vastustamatta. PS:ssä on, kuten sanonta kuuluu "katto korkealla ja seinät leveällä". Avarakatseisinta sakkiako sittenkin? Monipuolista ainakin... :)

Mutta ei tuo pelkkä heitto ole. Kun mietin omia hyvin "perussuomalaisen oloisia" tuttujani, he ovat todella suvaitsevaisia siinä mielessä, että heille on tärkeää, että ihmiset saavat olla rauhassa omissa oloissaan. Ketään ei tartte härnätä. Että vaikka ei kaikkea hyväksykään (ainakaan ääneen), niin perusvire on, että annetaan kaikkien kukkien kukkia tahoillaan ihan vapaasti. En tarkoita, että suljetaan pois ketään tai mitään mistään, vaan juuri tuo "antaa ihmisten olla rauhassa omissa oloissaan" on mielestäni aika hyvin jo. Oman tilan kunnioitus puolin ja toisin. Äh, en osaa selittää!

Arvostan

Ymmärrän ps:n sisäisistä suuntauksista hirveän hyvin taloudellista oikeistoa edustavia samoin kuin enemmän vasemmalla olevia perinteisen hyvinvointivaltion vaalijoita. Arvostan myös SMP-taustaisia todella paljon ja korkealle. Olen tällainen ymmärtäväinen keskitien kulkija, mutta en mikään joka suuntaan kumarteleva jahkailija sitten kuitenkaan. Välillä ei löydy kompromissiin haluja ei sitten millään! Mutta minua aidosti kiinnostaa eri tahojen näkemykset.

...niin ja se piti vielä sanoa, että minulle ei ole kovin tärkeää, että tykätäänkö minusta. Toki pitää elää "rauhassa ja rakkaudessa", kuten isoäitini aina muistutti, mutta minulla ei ole tarve miellyttää ketään eikä kumarrella kuvia. Pieni kapinallinen on aina ollut minussa yllättävän lähellä pintaa. Siksikin Perussuomalaiset.


******************************
PS. Puoluepäätöstä vaikeampaa on ollut sen miettiminen, lähteäkö ylipäänsä politiikkaan mukaan. Jostain syystä veri on aina vetänyt yhteisten asioiden hoitamiseen (koulun opppilaskunnasta alkaen aina työpaikkani luottamusvaltuutetuksi), vaikka tässä politiikkahommassa on haukut ja muut ilkeilyt taattua. Ja joka sanaa ruoditaan ja yritetään ymmärtää väärin, mikä on tällaiselle huolimattomalle hölöttäjälle välillä vaikeaa.  Mutta sitten tarkennetaan ja paikataan. Nahka kestää. En tosiaan elä toisten hyväksynnästä.

Lue lisää...

Hyvä dokumentti: Harmaa eminenssi

Jäin eilen illalla jumiin tv:n äärelle, kun sieltä tuli aivan loistava ja kiihkoton dokumentti euron katastrofista. En nyt ala itse omin sanoin referoimaan ohjelmaa, vaan tässä on Dokumenttiprojektin sivuilta löytyvä kuvaus ohjelman sisällöstä:


Harmaa eminenssi - silminnäkijäkertomus eurooppalaisen unelman tuhosta


"Arvostettu EU- ja talousasiantuntija Johnny Åkerholm vie Euroopan unionin kulissien taakse, missä poliitikot tappoivat haaveen talouden vakaudesta. Åkerholm analysoi, miksi politikointi rapautti talousliiton – liiton, joka olisi voinut toimia, jos sen perustajat olisivat noudattaneet itse luomiaan sääntöjä. Kokenut pankkimies selittää myös, miten poliitikot olivat aiheuttamassa nykyistä talouskriisiä, ja miten he myös syvensivät sitä.

Suunnitelma talous- ja rahaliitosta Emusta sisältyi joulukuussa 1991 hyväksyttyyn Maastrichtin sopimukseen. Sopimus synnytti Euroopan unionin. Emuun oli määrä siirtyä kolmessa vaiheessa. Rahaliiton kolmannessa vaiheessa syntyi euro. Se otettiin käyttöön yhdessätoista maassa tilivaluuttana 1. tammikuuta 1999. Kolme vuotta myöhemmin eurosta tuli käteisvaluutta.

Talous- ja rahaliitto ajautui vaikeuksiin 2000-luvun alussa, kun Saksa ja Ranska eivät pystyneet pitämään julkisen talouden alijäämäänsä sovituissa rajoissa. Se heikensi rahaliiton uskottavuutta. EU-johtajat yrittivät paikata uskottavuusvajetta lieventämällä rahaliiton ehtoja. Täten rahaliiton takuumaat Ranska ja Saksa eivät saaneet rangaistusta yhteisten sääntöjen rikkomisesta. Sittemmin myös monet muut maat kuten Belgia, Italia, Kreikka ja Portugali ovat rikkoneet sovittuja taloudenpidon sääntöjä. Jäsenmaiden lipeäminen sovituista säännöistä ei kuitenkaan aiheuttanut nykyistä talouskriisiä. Halpa raha ja sen aiheuttama talouksien ylikuumeneminen ovat talouskriisin tärkeimmät syyt. Poliitikot kiihdyttivät ja jyrkensivät kriisiä sen sijaan, että he olisivat pystyneet hillitsemään sitä.

Dokumentin päähenkilö Johnny Åkerholm on Emu-historian silminnäkijä ja tekijä: hän neuvotteli aikanaan niissä pöydissä, joissa talous- ja rahaliiton kohtalosta päätettiin. Åkerholm on toiminut muun muassa Suomen Pankin osastopäällikkönä, valtiovarainministeriön alivaltiosihteerinä, EU:n talous- ja rahoituskomitean puheenjohtajana sekä talous- ja rahoitusasioiden neuvoston Ecofinin jäsenenä. Åkerholm ei ole koskaan viihtynyt parrasvaloissa. Hän kokee olevansa mieluummin asiantuntija tai neuvonantaja kuin päättäjä. Hän on taustavaikuttaja, harmaa eminenssi. Vanhoissa arkistofilmeissä Åkerholm on se hiljainen mies ministerin vasemmalla puolella.

Dokumentin pohjavireenä on kertomus työteliäästä miehestä, joka on palvellut työnantajaansa itseään säästämättä. Nyt, 41 vuoden työuran jälkeen, Åkerholm ei ole katkera, koska on saanut tehdä paljon. Mutta hän on pettynyt.

Åkerholmin silminnäkijäkertomusten ja analyysin lisäksi dokumentissa käytetään ennen näkemätöntä arkistomateriaalia EU:n sisältä.


Ohjaaja: Simo Sipola.
Kuvaaja: Hannu Kettunen."

*************************************

Dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa nyt vielä lähes kuukauden päivät, eli hopi hopi kaikki katsomaan tämä!

Lue lisää...