torstai 13. kesäkuuta 2013

Valtuustoaloite palvelusetelistä

Eilen oli kevätkauden viimeinen valtuuston kokous. Pitkä ja monivaiheinen, mutta ihan hyväntuulinen kokous. Pidin positiivisen ryhmäpuheenvuoron tuotankokeittiömallista. Keittiöhanke hyväksyttiin äänestyksen jälkeen eli Lohjalla päästään kymmenen vuoden jakailun jälkeen etenemään vihdoinkin asiassa. Eihän keittiö halpa ole, mutta jotain keittiösysteemillemme on tehtävä ja uusi keittiö tuo säästöjä kunhan se on ensin maksanut itsensä takaisin.

Tein ryhmämme puolesta aloitteen palvelusetelistä. Tässä aloiteteksti kokonaisuudessaan:


PALVELUSETELIT VANHUSTEN HOIVAPALVELUIHIN

Palveluseteli voi parantaa kuntalaisten tyytyväisyyttä ja tuoda samalla kaupungille säästöjä. Esitämme, että Lohjalla otetaan käyttöön palveluseteli vanhusten hoiva- ja asumispalveluissa. Tällaisia seteleitä voisivat olla esimerkiksi tuetun kotona asumisen palveluseteli, palveluasumisen palveluseteli ja jopa pitkäaikaisen laitoshoidon palveluseteli. 

Palvelusetelien hinnoittelussa esitämme huomioitavaksi seuraavat seikat:

1) Palvelusetelin tulisi tuoda kaupungille säästöjä. Koska setelin hinnan tulisi yleensä olla kaupungin oman palvelutuotannon kustannuksia pienempi, kaupungin tulee ensin selvittää omat tuotantokustannuksensa riittävän hyvin.

2) Palvelusetelin hinnan tulee olla riittävän korkea, jotta se on houkutteleva kuntalaisten näkökulmasta.

3) Hinnassa tulee huomioida sosiaalinen oikeudenmukaisuus esimerkiksi tulosidonnaisuuden muodossa.

4) Palvelun kokonaishinnalle mahdollisesti asetettavan hintakaton hyödyt ja haitat tulee tutkia ja harkita perusteellisesti.

5) Hinnoittelulogiikan suunnittelussa tulisi ennakoida asumispalvelujen asiakasmaksujen valtakunnalliseen yhtenäistämiseen tähtäävät hankkeet.  

Palvelusetelin käyttöönotto edellyttää kustannustehokasta teknistä toteutustapaa. Mallia hyvästä teknisestä toteutuksesta voi ottaa Jyväskylän suunnalta (www.klemmari.info). 

Lohjalla 12.6.2013    
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta
Piritta Poikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti