torstai 15. toukokuuta 2014

Liittovaltiota pukkaa

Liittovaltiosta on kinasteltu näiden EU-vaalien alla ihan kohtuullisessa määrin. Useimmiten "juupas-eipäs" tasolla tai sitten on jääty liittovaltion teoreettisia määrittelyjä pohtimaan.

Minä näen EU:n olevan kovaa vauhtia matkalla liittovaltioksi, enkä pidä näkemästäni.  Itse tarkoitan liittovaltiolla rakennelmaa, jossa keskusvallalle annetaan verotusoikeus, on yhteisvastuullisia menokohteita (kuten vaikkapa yleiseurooppalainen työttömyysturva) ja jossa otetaan euromaiden yhteistä velkaa eli tehdään niitä eurobondeja.

Minulle on vaalipaneeleissa välillä väitetty, että liittovaltiota "ei ole eikä tule". Ja sitten hetken päästä on jo toisen kilpailevan joukkueen edustaja saattanut selvittää minulle, että "kuules kun euroalueen ongelmat johtuvat siitä, että pelkäämme liittovaltiota ihan suotta emmekä ole edenneet yhdentymisessä riittävän pitkälle".

Voisivat välillä nuo tahot tapella keskenään liittovaltiosta, kun tuntuvat siitä niin eri mieltä olevan, eikä siis kohdistaa sanojaan aina vain meille perussuomalaisille ;) Me siis todellakin olemme ainoa selkeä vaihtoehto näissä vaaleissa. Muut kun eivät joko suostu näkemään vallitsevaa liittovaltiokehitystä tai sitten ne ovat sen puolesta. Sättisivät välillä myös toisiaan, aihetta kyllä olisi :) Me Perussuomalaiset näemme liittovaltiokehityksen ja vastustamme sitä.

Parlamentti on jo tehnyt liittovaltiota maalailevan päätöslauselman 2012  


Eniten herneen tuntuu tarjoilevan kilpakumppaneille nenään se, jos kaivan esille erään Euroopan parlamentin päätöslauselman vuodelta 2012. Päätöslauselma löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä, jos epäilyttää, että alla poimimani palat ovat jotenkin vääristyneesti valittuja...

EU-parlamentti antoi siis 20.11.2012 (eli aika vähän aikaa sitten!) päätöslauselman otsikolla "Kohti todellista talous- ja rahaliittoa". Päätöslauselma on raskaslukuinen, mutta sisältää mehukkaita ja myös karmeita kohtia. Olen tähän nyt poiminut minua eniten hätkähdyttäneet pätkät. Ja ei, minulle ei tarvitse alkaa siteerata asiayhteydestään irrotettuja paloja kenenkään puoluetoverini blogeista, vaikka sitäkin minulle on jo uhiteltu. Kyllä vaan! Nämä minun valitsemat palaset eivät vääristy, vaikka ne on irrotettu päätöslauselman kokonaisuudesta. Mutta lukekaa toki tuo koko dokumenttikin.


Valitut palat



Kohta P: [Euroopan parlamentti] katsoo, että euroalueen jäsenyys merkitsee siihen kuuluvien jäsenvaltioiden suurta keskinäistä taloudellista ja rahoituksellista riippuvuutta ja edellyttää siksi rahoitus-, finanssi-, sosiaali- ja talouspolitiikan huomattavasti tiiviimpää koordinointia sekä toimivallan siirtämistä jäsenvaltioilta unionille, mihin on liitettävä tiukempia valvontavälineitä ja tehokas täytäntöönpanon valvonta;

Kohta T: [Euroopan parlamentti] katsoo, että kaikki koko talous- ja rahaliiton, mukaan luettuna euroalueen jäsenyyden peruuttamattomuus, ja unionin yhteisen rahan tulevaisuutta koskevat epäilyt ovat perusteettomia, koska vahva unioni on kaikkien kansalaisten etujen mukainen;

Kohta W: [Euroopan parlamentti] - - - katsoo, että yhteisvaluutta voidaan vakauttaa vain, jos jäsenvaltiot ovat halukkaita siirtämään finanssipoliittista toimivaltaa unionille;

Kohta AC: [Euroopan parlamentti] katsoo, että Euroopan yhdentyminen on ilman pienintäkään epäilystä peruuttamaton ja etenevä prosessi;

Kohta AE: [Euroopan parlamentti] - - - katsoo, että olisi siirryttävä todelliseen EU:n liittovaltioon;


- Tätäkö lisää?! Ei kiitos.


Suomalaismeppien äänestyskäyttäytyminen



Kyllähän tästä päätöslauselmasta ihan äänestettiin EU-parlamentissa. Mitenkäs suomalaiset äänesti?


Vastaan äänesti 3 suomalaismeppiä: Terho (PS), Sarvamaa (Kok.) ja Essayah (KD)

Puolesta äänestivät seuraavat 7 suomalaista: Korhola (Kok.), Jaakonsaari (SDP), Repo (SDP), Torvalds (RKP), Hassi (Vihr.), Pietikäinen (Kok,) ja Cronberg (Vihr.).

Poissa oli koko Keskustan kaarti: Jäätteenmäki, Takkula ja Pakarinen. 


Äänestämään nyt!


Meille on annettu työkaluksi mielipiteen vankkaan ilmaisuun äänestäminen. Käytä siis äänioikeuttasi! Ennakkoäänestyksen vilkkaus ei ole vielä päätä huimannut, mutta petrataan tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti