keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Vakuutusyhtiö oli oikeassa

 Kirjoittajavieras-kolumnini Länsi-Uusimaassa heinäkuussa 2018:

Vakuutusyhtiö oli oikeassa

Korkein oikeus on juuri julkaissut ratkaisun liikenneonnettomuudessa tulleen aivovamman vakuutuskorvauksesta.

Tapauksessa on monia tyypillisiä piirteitä, joita esiintyy riidanalaisissa korvaustapauksissa. Esittelen tässä vain muutaman seikan, mutta aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea koko 22-sivuinen päätös (KKO:2018:50).

Tapauksessa A:n aivovamma on ollut lievä ja korvaukset on maksettu sen mukaisesti ajallaan. Vuosikymmeniä myöhemmin A on kuitenkin alkanut vaatia korvauksia vaikeasta vammasta. A oli kuitenkin ollut onnettomuuden jälkeen 17 vuotta työelämässä ja työtodistusten mukaan pärjännyt jopa kiitettävästi.

Lääketieteellisestihän on selvää, että lievästä aivovammasta ei voi seurata vaikean vamman jälkitilaa. Aivovamma ei ole etenevä tila, mutta aivosairaus toki voi olla. Aivovamma on kuitenkin eri asia kuin aivosairaus.

Onnettomuutta edeltäneistä sairauskertomusmerkinnöistä käy ilmi, että A:lla on ollut epämääräistä oireilua jo ennen onnettomuutta. Samantyyppinen epämääräinen, mutta sinänsä varmastikin rasittava oireilu on jatkunut onnettomuuden jälkeen. Lähes 30 vuotta onnettomuuden jälkeen oireilusta on päätetty syyttää liikenneonnettomuutta.

Tässä vaiheessa kuvaan on astunut mukaan hoitava lääkäri Z, joka on pääasiassa potilaan omien kertomusten pohjalta tehnyt diagnoosin aivovammasta. Z ei ole tehnyt tutkimuksia yleisesti hyväksytyillä menetelmillä eikä ole tutustunut potilaansa koko sairaushistoriaan.

KKO:n ratkaisun mukaan tapauksessa ei voitu osoittaa syy-yhteyttä onnettomuuden ja oireilun välillä. Mikä sitten voisi selittää tilaa? Sairaushistoriasta selviää onnettomuuteen liittymättömiä selittäviä terveydellisiä seikkoja. Myös yleinen elämään liittyvä stressi, vahvistettu sairauskäyttäytyminen ja taipumus somatisointiin mainitaan.

Pitkän oikeusprosessin jälkeen vakuutusyhtiön korvausratkaisu jäi voimaan eikä A:n henkilökohtainen näkeminen oikeudessa tuonut lisävalaistusta siihen, mikä oli jo asiakirjoista nähtävissä.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS), joka työskentelee vakuutusalalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti