maanantai 14. toukokuuta 2018

Huuhaa jyrää

Kirjoittajavieras-kolumnini Länsi-Uusimaassa toukokuussa 2018:

Huuhaa jyrää

Katastrofiuutisista huolimatta ihmiskunnalla menee paremmin kuin koskaan. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt maailmasta merkittävästi. Maailman väestön eliniän odote on jo 70 vuotta. Yksivuotiaista 80 % on rokotettu jotain sairautta vastaan ja maailman väestöstä 80 % voi käyttää sähköä.

Väestöräjähdyskään ei uhkaa. Maailman väkiluku jatkaa toki vielä kasvuaan, mutta kasvu alkaa hidastua, koska syntyvyyden huippua ollaan jo ohittamassa.

Huuhaa kuitenkin jyrää vahvasti. Osa hoitajista näyttää joutuneen rokotevastaisuuden valtaan. Samaa ei jostain syystä esiinny lääkärikunnalla. Virallinen ravitsemustieto kiistetään, mutta eipä ole tainnut juuri kukaan laihtua rasvagurujen opeilla pysyvästi, eikä edes toista kertaa väliaikaisesti. Vakuutuslääkäreitä haukutaan sumeilematta, vaikka harva tietää edes sitä, että sairauseläkkeistä hyväksytään yli 70 % - ja todellakin ihan ilman että hakijaa nähdään silloinkaan henkilökohtaisesti.

Miksi elämme väärän tiedon ja aiheettomien uhkakuvien vallassa? Uhkille herkistyminen on ollut aiemmin välttämätöntä. Luolamiehen oli elintärkeää olla koko ajan varuillaan. Turvallisessa nykymaailmassa nuo ikivanhat ajatusmallimme aiheuttavat kuitenkin näköalattomuutta. Media lietsoo ihmisten pelkoja. Harvinaiset ääritapaukset myyvät paremmin kuin tavalliset tarinat.

Maailmassa on tietenkin ongelmiakin eikä Suomessakaan talous anna myöten tehdä mitä tahansa.

Etenkin paikallistasolla päätöksentekoa sokaisee ylioptimismi. Lohjalla kuvitellaan, että pelkästään syytämällä verorahaa milloin mihinkin muuttotappio kääntyy. Kaupungin johdossa yksi luulee uusien tarpeettomien johtajan virkojen perustamisen olevan muka henkilöstöjohtamista. Toinen arpoo, josko katujen sulkeminen ajoneuvoliikenteeltä lisäisi vetovoimaa. Kolmas kuvittelee Lohjan tarvitsevan pidemmät uimaradat ja veronmaksajien pitäisi maksaa tämä 30 miljoonan euron itsekäs haave.

Lohjallakin soisi päätösten perustuvan kuitenkin ennemmin realistiseen tietoon eikä tällaisiin virheellisiin kuvitelmiin.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti