Se, minkä maan sosiaaliturvan piiriin henkilö kuuluu, voidaan ratkaista joko sen mukaan, missä henkilö asuu tai missä hän tekee töitä. Suomessa sosiaaliturvan lainvalinta on perinteisesti mennyt asumisen mukaan.
Asumisperusteisuutta voi ajatella kahdella eri tavalla:
1) pelkkä asuminen riittää etuuksien saamiseen, ei siis edellytetä työntekoa,
ja toisaalta
2) sosiaaliturvaa saadakseen pitää oikein asua kyseisessä maassa, pelkkä työnteko ei riitä.
Samoin työskentelyperusteisuutta voi lähestyä kahdella ajattelutavalla:
1) sosiaaliturvan saaminen edellyttää työskentelyä
ja toisaalta
2) sosiaaliturvan piiriin pääsee pelkän työnteon perusteella eikä asumista maassa edellytetä.
Puhdasta asumis- tai työntekoperusteista systeemiä ei taida olla olemassa missään. Suomessakin, jossa sosiaaliturvan perusta on asumisperusteisuus, yksi suurimmista sosiaaliturvan muodoista eli työeläke perustuu kuitenkin nimenomaan työntekoon. Vastaavasti työntekoperusteisen sosiaaliturvan maissa on olemassa sellaistakin sosiaaliturvaa, jota saadakseen ei edellytetä päivänkään työhistoriaa, vaan pelkkä asuminen riittää. Onko meillä loppujen lopuksi kahta eri systeemiä olemassakaan? Eri maissa vaan painottuu toinen elementti enemmän kuin toinen?
Suomalainen sosiaaliturvan malli eroaa EU:n valtavirrasta
Perinteisen sosiaaliturvamme perusidean vaalijoiden ajatus on, että sosiaaliturvan piiriin on päästävä nimenomaan ilman työntekovaatimusta. Silloinhan ihminen on eniten turvan varassa, kun ei töihin pääse tai kykene lainkaan. Asuminen riittää ja kaikki ovat saman turvan piirissä, olivatpa töissä tai ei. Esimerkiksi lapsilisän saamiseksi riittää, että on olemassa tietyn ikäinen lapsi.
EU:ssa vallitseva ajattelutapa taas lähtee työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta ja siitä, että henkilön on päästävä uuden työntekomaansa etuuksien piiriin, vaikka hän ei muuttaisikaan siihen maahan asumaan. Samoin työntekijän perheenjäsenet pääsevät työntekomaan sosiaaliturvan piiriin, vaikka he asuisivat edelleen toisessa jäsenmaassa. EU:ssa tämä sosiaaliturvan myöntäminen työnteon perusteella heille, jotka tulevat maahan töihin, on ihan perussopimuksista asti kumpuava EU:n perusperiaate. Suomikin on nämä perussopimukset hyväksynyt, vaikka jotkut säännöt ovatkin oman sosiaaliturvamme perusperiaatteiden vastaisia.
EU-lainsäädäntö edellyttää yhdenvertaista kohtelua ja sen perusteella työntekijöillä on oikeus työskentelymaan sosiaaliturvaan. Suomi voi päättää esimerkiksi oman lapsilisänsä tasosta, mutta lapsilisä on maksettava yhtäläisesti kaikille siihen oikeutetuille, vaikka lapset asuisivatkin toisessa EU-maassa.
Emme EU-Suomessa voi itse säätää sosiaaliturvaamme esimerkiksi kansalaisuuteen perustuvia rajoitteita. Tältä osin kätemme ovat sidotut. Myös STM:n tuoreessa selvityksessä todetaan, että sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevat EU-tason säädökset jättävät Suomelle hyvin vähän kansallista liikkumavaraa, kun on kyse EU-maiden välillä liikkuvien ihmisten sosiaaliturvasta.
Yhdenvertaisen kohtelun perussäännöstä luopuminen vaatisi todennäköisesti jopa EU:n perussopimusten muuttamista. Ei ihan kevyt urakka. Mikään ei tietenkään ole oikeasti mahdotonta, etenkin kun brittien suunnasta kuuluu vaatimuksia sosiaaliturvan rajoittamiseksi - tosin nykyiset suomalaiset päättäjät ovat sanoneet näille ehdotuksille tiukasti ei.
Etuuksia Suomesta toiseen EU-maahan since 1995
Suomi ei siis voi asettaa täällä asumisen vaatimusta tiettyjen sosiaaliturvaetuuksien edellytykseksi, vaan etuuksia on maksettava täällä työtä tekevälle ja hänen perheelleen, vaikka he asuisivat toisessa EU-maassa. Tämä on ollut tilanne jo vuodesta 1995 eli jäsenyytemme alusta asti.
Ihan vähäisen työskentelyn perusteella lapsilisiä ei kuitenkaan makseta muihin EU-maihin, vaan työskentelyn Suomessa tulee kestää vähintään neljä kuukautta ja täyttää myös tietyt viikkotuntiehdot.
Vuodesta 2003 lähtien sosiaaliturvaa on pitänyt antaa myös toisessa EU-maassa asuville EU:n ulkopuolisille kansalaisille, jos he tekevät töitä Suomessa. Tähän liittyy termi "kolmansien maiden asukkaat".
Uusi ns. yhdistelmälupadirektiivi, josta pidettiin paljon ääntä EU-vaalien alla, ei enää tätä tilannetta suuremmin muuttanut. Sen mukaan nyt myös suoraan EU:n ulkopuolelta Suomeen töihin tulevalle pitää antaa Suomen sosiaaliturvaa, jos työskentely kestää vähintään kuusi kuukautta. Mutta periaatteellisessa mielessä se suurin portti avattiin jo vuonna 1995. Aika pienellä hälyllä.
Muualle maksamisen maantieteellisenä rajana on sentään EU:n rajat eli sen ulkopuolelle ei esimerkiksi lapsilisiä makseta, mutta suomalaisesta näkökulmasta Suomen rajat saisivat riittää. Työeläkettämme maksetaan kuitenkin ihan minne päin maailmaa tahansa eläkkeensaaja on sattunutkaan muuttamaan, mutta tämän periaatteen olemme jotenkin tottuneet hyväksymään.
Vaikka nykyään EU:n vapaa liikkuvuus koskee myös työelämän ulkopuolella olevia ihmisiä, Suomeen ei voi tulla suoraan toimeentulotuen saajaksi sen nojalla. Työelämän ulkopuolella olevan vapaa liikkuvuus edellyttää, että heillä on oltava riittävät varat tullakseen toimeen eivätkä he saa rasittaa maan sosiaalihuoltoa.
Onko mitään tehtävissä?
Suomalaista sosiaaliturvaa on jouduttu EU:n myötä avaamaan muiden maiden työntekijöille. Asian muuttaminen edellyttäisi EU:n perustavaa laatua olevien sopimusten ja direktiivien muuttamista ja tähän en usko ainakaan nykyisten päättäjien ryhtyvän. Päinvastoin puheet työntekijöiden vapaamman liikkuvuuden puolesta vahvistuvat, mikä tarkoittaa entistä syvempää sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista ja sosiaaliturvamme porttien avaamista entistä enemmän. Toinen vaihtoehto on se, että kansalaiset saadaan pikku hiljaa tällä menolla närkästymään koko sosiaaliturvaan, ehkä jopa lapsilisiin. Sitten etuuksia aletaan karsia ja kiristää kansalaisten hyväksyessä koko homman - mikä lieneekin EU-intoilijoiden yksi suuri hiljainen tavoite.
Suomalaiset ovat mielestäni olleet aina hyviä sopeutumaan, onpa tullut turpaan idästä tai lännestä tai mistä vaan. Pieni, kekseliäs, yhtenäinen ja sinnikäs kansa on pärjännyt. Varmaan päädymme sosiaaliturvammekin osalta lopulta sopeuttamaan sitä EU-sääntöihin ja koko globalisaatioon. Kunhan sopeuttaminen ei vain tarkoita sitä, että menemme mukaan kilpajuoksuun pohjalle, jonka "voittajat" saavat maailman pienimmät palkat ja heikoimman sosiaaliturvan. Vaikea kyllä (vielä?) nähdä, mihin muuhunkaan suuntaan sopeutuminen voisi tässä globalisaation puserruksessa mennä.
STM:n selvitys ei tuonut ratkaisuja
STM:n tuoreessa selvityksessä lääkkeeksi esitetään sitä, että" Suomen on otettava aktiivinen ja aloitteellinen rooli, kun sosiaaliturvan yhteensovittamista uudistetaan EU-tasolla". STM:n mukaan on erityisen tärkeää olla mukana määrittelemässä, mihin sosiaaliturvaetuuksiin työvoiman ulkopuolella olevilla EU-kansalaisilla on oikeus, kun he muuttavat jäsenmaasta toiseen. Ministeriön mukaan ei olisi tarvetta järjestelmän perusteiden suuriin muutoksiin, vaan Suomessa asumiseen perustuva sosiaaliturva pystytään jatkossakin sovittamaan EU-sääntelyn vaatimuksiin. Uskoo ken tahtoo. Ja miksi se "aktiivinen ja aloitteellinen rooli" otetaan vasta nyt, kun maito kaatui jo 1995?
STM:n selvityksen mukaan työvoiman ja yleensäkin ihmisten vapaa liikkuvuus on kuitenkin Suomen etu, vaikkakin jatkossa "Suomen on pohdittava asumiseen perustuvien etuuksien rahoitusta". EU-säädökset tuovat etuuksien piiriin myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat työskennelleet Suomessa vain lyhytaikaisesti tai joilla on tätäkin ohuempi side Suomeen. Rahoitusjärjestelmä ei voi pitkällä tähtäimellä kestää etuuksien maksamista suurelle joukolle ihmisiä, jotka eivät ole osallistuneet etuuksien rahoitukseen maksamalla riittävästi veroja Suomeen.
STM näkee, että jos Suomessa tehdystä työstä maksetaan verot ja sosiaaliturvamaksut Suomeen, myös oikeus etuuksiin on perusteltu. Sinänsä jännä, että asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin pääsemistä puolustellaan sillä, että on tehty töitä ja maksettu veroja Suomeen. Eli asumisperusteisuutta perustellaan työnteolla ja verojen maksulla. Jokin tässä logiikassa nyrjähtää, vaikka asia itsessään on ihan hyvä. Osoittaa vain tätä asumisperusteisuuden ja työskentelyperusteisuuden erottelun vaikeutta!
STM:n selvityksen mukaan "tulee arvioida keinoja, joilla rahoitus ja etuudet pidetään tasapainossa". No, niitä keinoja kaivattaisiin jo nyt. En vaan itse osaa niitä oikein nähdä. Tietysti se, kuinka nopeasti ja kuinka vähäisen työskentelyn perusteella järjestelmän piiriin pääsee ja kuinka kauan etuuksiin on oikeus työnteon loppumisen jälkeen, toimivat eräänlaisina portteina. Näistä pitäisi käydä kädenvääntö EU-tasolla. Nythän Kelan asettamat työskentelyn vähimmäisaikarajat eivät perustu oikein mihinkään EU-tason sääntöön, vaikka hyvä on, että sellaiset rajat - vaikkakin epävarmat - meiltä kuitenkin löytyvät.
Tympii tietenkin, että meitä pikku hiljaa pakotetaan luopumaan asumisteperusteisuuden ja universaalien etuuksien perinteistämme ulkopuolisten pakkojen takia. Tämä olisi valitettavaa, sillä meidän mallilla on saatu paljon hyvää aikaan aina lapsikuolleisuuden mataluuden ja korkean lukutaidon kautta maailman onnellisuustilastojen kärkipaikoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti