perjantai 12. heinäkuuta 2013

HINKU säästää luontoa ja rahaa

Uusin Kirjoittajavieras-palstan kolumnini oli Länsi-Uusimaassa 11.7.2013. Se käsitteli ympäristönsuojelua ja HINKU-hanketta:

HINKU säästää luontoa ja rahaa


Lohja liittyi hiilipäästöjä vähentävien HINKU-kuntien joukkoon tänä vuonna. Myönnän suhtautuneeni koko juttuun hieman väsähtäneesti ja ajatelleeni, että siinäpä taas yksi turha maailmanparannuksen ”hankekomiteaprojekti”. 

Mieleni kuitenkin muuttui, kun pääsin työmatkallani tutustumaan Mynämäen kuntaan, joka oli Suomen ensimmäisten HINKU-kuntien joukossa heti hankkeen alkaessa vuonna 2008. Näitä kuntia on nyt 14, Lohja uusimpien joukossa. Kyseessä ei ole vain sinänsä arvokas ympäristön suojelu, vaan HINKUmalla voi myös säästää energiakuluissa merkittävästi. Tämän luulisi kiinnostavan karskeintakin fossiilisten polttoaineiden suosijaa.  

Elämäntapamme suurimmat hiilipäästäjät ovat asuminen, liikkuminen ja ruoka. HINKU-hankkeessa pyritään siksi alentamaan etenkin niiden päästöjä. HINKU-kunnat toimivat edelläkävijöinä ja ikään kuin pienoislaboratorioina. Uusissa ratkaisuissa otetaan huomioon niin ympäristö kuin taloudelliset ja sosiaaliset tekijät. Kunta, elinkeinoelämä, kuntalaiset ja asiantuntijat ideoivat yhdessä kustannustehokkaita ratkaisuja. Samalla vahvistetaan kuntien elinvoimaisuutta ja lisätään kysyntää ilmastomyönteiselle teknologialle.

HaNi-halli, jossa aurinkokeräimet
HINKU oli otettu Mynämäellä huomioon monissa suurissa kohteissa. Uuden liikuntahallin katolla on aurinkokeräimet, joilla täytetään koko hallin lämpimän käyttöveden tarve maalis-lokakuussa.

Lasse Keskitalo

 Paikallinen tomaatinviljelijä oli vaihtanut kasvihuoneiden öljylämmityksen kierrätyspuun biolämpöön. Polttoaine on esimerkiksi käytettyjen kuormalavojen puuta. Näin saadaan suomalaisen tomaatin
hiilijalanjälki espanjalaista   pienemmäksi. Kotimaisen tomaatin kilohinta ei tälläkään tipu alle ulkomaisen, mutta energialähteen vaihto on ollut taloudellisesti kannattavaa. 

Laitoskeittiöissä Mynämäellä on puuroriisi vaihtunut ohraksi ja puuromaito kasvispohjaiseksi, jolloin on saatu puuron hiilipäästöt tippumaan 30 % ja samalla on saatu rahallisiakin säästöjä. Etätyön edistämiseksi Mynämäellä oli meneillään kokeilu yhteisötyötilan mahdollisuuksista. Työmatkojen kimppakyytejä varten oli nettipalvelu. Katujen LED-valaistus oli kokeilussa.

Aurinkokeräimet omakotitalossa
Suurimman vaikutuksen Mynämäellä teki kuitenkin kuntalaisten aito into ruohonjuuritason HINKU-toimintaan. Moni asukas on vaihtanut esimerkiksi öljylämmityksen maalämpöön. Uutena juttuna oli nousussa aurinkokeräinten asentaminen käyttöveden lämmitystä varten. Erinomainen idea oli kuntalaisten vuosittain järjestämä ”energiakävely”, jonka suosio on suuri. Kävelyllä kierretään muutaman kilometrin reitti, jonka varrella eri asuintalojen ja muiden kohteiden edustajat esittelevät energiapihejä ratkaisujaan, kertovat kokemuksistaan ja antavat asennusvinkkejä. Kuunnellessani erään kohteen pihalla tietoa aurinkokeräimistä, jotka ovat siis eri asia kuin sähköä tuottavat aurinkopaneelit, alkoi kummasti tehdä mieli asentaa sellaiset vedenlämmittimet omaan kotiin Lohjalle… Niin tarttuvaa oli kuntalaisten HINKU-into! 

Ympäristön varjeleminen kuuluu meille kaikille. Pienillä arkisillakin teoilla on merkitystä, vaikkei siltä ehkä tunnukaan maailman isoista ympäristötuhoista kuullessa. Silti on yritettävä ja tehtävä jatkuvasti viisaita valintoja. Asian voi ajatella näinkin: säästämällä omissa energialaskuissani voin samalla tulla suojelleeksi yhteistä luontoamme. Haitanneeko tuo mitään.

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com

***********

Ravean tilalla matkamme isännän maatalousopissa
YLEn Alueuutiset teki vierailustamme jutun TV-uutisiin, mutta lähetyksen nettikatseluaika on jo valitettavasti päättynyt:




2 kommenttia:

  1. Olipa hieno juttu . Hienoja huomioita. Ainoa särähdys on puoluekantasi. Onko halu puolue-elämään niin valtava, että kaikki konstit on käytettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Antti!

      Vai särähtää se puoluekanta. Noooh, siihen olen tottunut ja eihän tässä voi kuin toimia sinnikkäästi siten, että särähtely lievenee. Halua puolue-elämään pitää tietenkin olla, että tätä touhua jaksaa. Puoluevalintaa vaikeampi valinta minulle oli kuitenkin se, että lähdenkö ylipäänsä yhteisiä asioita omalla panoksellani edistämään vaiko en. Mukavamminkin kun voisi vapaa-aikansa viettää.

      Puoluevalinta oli siis paljon helpompi ja suuntani on muotoutunut jo vuosia sitten. Olen saanut aikojen saatossa kyselyjä muihinkin porukoihin, mutta PS on minulle sopivin ja valinta selvä. Toivottavasti se, että noita kyselyjä on tullut laidasta laitaan, on todiste ennemmin siitä, että olen avoin ja utelias monille ajatuksille, kuin että olisin poliittisesti epämääräinen ;) Toisaalta, maailma ON epämääräinen. Tai sanotaanko näin: voi kun asiat olisivatkin halki-poikki-ja-pinoon! Mutta harvoin on.

      t. Piritta

      Poista