sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Lääkäri ei voi laihduttaa puolestasi


Ihmiset lihovat etenkin länsimaissa, Aasiassa ja arabimaissa. Sitä keinoa, millä tämä kehitys saataisiin käännettyä, on etsitty ja etsitään edelleen kiivaasti.

Laihdutusmarkkinoilla on kysyntää. Niin lääkärit, ravitsemusasiantuntijat kuin hyvinvointivalmentajat kertovat terveystietoa asiakkailleen ja myös media jakaa tätä tietoa runsaasti.

Kaikki haluavat terveemmän tulevaisuuden   

Yleistä hyvää tahtoa siis on ja jaamme kaikki tavoitteen terveellisemmästä tulevaisuudesta, mutta toimivia keinoja ei löydy. Tuloksia ei näy.

Ruokamme on maukasta, jopa koukuttavan hyvää, ja erittäin energiapitoista. Lähes kaikilla on nykyään varaa syödä energiaa yllin kyllin tarpeeseensa nähden. Miten lopettaa globaali jatkuva ylensyönti? Tämän kun tietäisi!

Jopa lääkkeitä käytetään laihdutukseen 

Tämän hetken laihdutusjutuista kiihkein on kuulemma diabeteslääke Ozempicin käyttäminen laihdutusta varten. Tämän myötä lääkkeen saatavuus on vaikeutunut ja aidosti sairaat eivät saa ostettua lääkettä, koska ostajia on liikaa. 

Itse hivenen hämmästelen sitä, että ennemmin syödään lääkettä laihdutusta varten, kuin vähennetään ruokana syödyn energian määrää. Etenkin kun kaiken ruoan vaaditaan nykyään olevan niin ”puhdasta” ja ”lähiruokaa” ja sitä kaikista mystisintä eli ”luonnollista”, on hanakka turvautuminen lääkkeeseen hieman erikoista. 

Ymmärrän kyllä ruokavalion suitsimisella laihduttamisen vaikeuden, olenhan itsekin ylipainoa kerryttävä tavan tallaaja. 

Esimerkki medikalisaatiosta

SDP näyttää näin vaalien alla ehdottavan, että jokainen aikuinen pitäisi kutsua muutaman vuoden välein hyvinvointitarkastukseen. Siellä hänen olisi mahdollista terveysalan ammattilaisen kanssa pohtia terveyttään ja elintapojaan. Häneltä mitattaisiin oleellisia terveysarvoja kuten verenpaine ja verensokeri ja tehtäisiin suunnitelma, miten ne saataisiin paremmiksi. Tätä varten tulisi SDP:n mukaan perustaa valtion hyvinvointirahasto.

Tällainen elämäntapojen pohtimisen vuoksi lääkärissä ja laboratoriossa käyminen on esimerkki medikalisaatiosta eli siitä, että aivan tavalliset arkiset asiat muuttuvat lääkärin hoitoa vaativaksi. Tästä löytyy monia hätkähdyttäviä esimerkkejä, mutta koska en ole lääketieteen ammattilainen, en käsittele niitä sen enempää. Googlaamalla löytyy tietoa.

Lääkärin sanat eivät laihduta

Jos lääkärin sanoilla ja huolestuttavilla laboratoriotuloksilla olisi aidosti ihmisten käyttäytymistä  (etenkin pysyvästi) muuttava vaikutus, meistä moni ostaisi tällaisen lääkärin vastaanottokäynnin ja laboratoriotestit saman tien. Mutta oikein hyvin tiedetään, ettei sellainen kikka toimi. Tai jos toimisi, siitä olisi kyllä näyttöä sekä hyviä myyntipuheita ja ta-daa: laihdutuksen uusin hittituote olisi siinä!

SDP:n avauksesta kertovassa Iltalehden jutussa todetaankin, että ”SDP:llä ei ole valmiita konsteja mitä tehdään”. Eli SDP:n avaus on sisällöllisesti aivan tyhjää huttua. Ajatus on toki kaunis, tavoitteet ovat hyviä ja meidän kaikkien yhteisiä ja demareiden teettämät laskelmatkin ovat varmasti totta, mutta utopistisilla laskelmilla ei ole merkitystä, jos ihmisten käyttäytymisen muutosta ei saada aikaan. Ja vieläpä pysyvää muutosta.

Mielestäni on arveluttavaa, että SDP käyttää vaalikikkana ihmisten ylipainotuskaa ja lupailee tyhjiä, koska kyseessä on asia, jota ei normaalissa valtiossa poliitikot voi ratkaista kansalaisten puolesta.

Pirren ilmainen hyvinvointiohjelmaehdotus 

Minäkin tein äsken karkean hyvinvointilaskelman ja tässä on ehdotukseni: jos jokainen liikuntakykyinen suomalainen kävisi joka päivä 5 kilometrin ylimääräisellä kävelyllä, sen kansanterveydelliset hyödyt olisivat valtavat. Lisäksi ei tarvitsisi perustaa valtion varoilla hyvinvointirahastoa demareiden tapaan, vaan ohjelmani olisi ilmainen! Ei tarvita labroja. Ei lääkärissäkäyntejä. Kävelemään vaan. Pelkkää hyötyä luvassa. 

Mutta ongelma tässä ilmaisessa terveyttä tuottavassa ideassani on sama kuin demareilla: millä ihmeellä saamme ihmisten muuttamaan elintapojaan terveellisempään suuntaan.

Enemmän maan viljaa lautasille ja vähemmän eläintuotannon tukia 

Oma ratkaisuni moniin kansanterveysongelmiin liittyy eläinperäisen ruoantuotannon verotukien lakkauttamiseen ja täyskasvisruokaan siirtymiseen, mutta ymmärrän ehdotukseni olevan vielä tässä maailmanajassa liian rankka. Mutta tähän asiaan poliitikot voivat halutessaan vaikuttaa täysin. Verotus ja eläintuotannon tuet ovat poliitikkojen käsissä. 

Tulotason mukaan määräytyviä terveyseroja voidaan tasoittaa

Ainoa asia, minkä SDP:n uudessa ehdotuksessa jaan, on huoli varallisuuden mukaan määräytyvistä terveyseroista. Raha ei saa olla este päästä tarpeellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin. 

Mutta onko lääkärin antama elämäntapavalmennus, josta ei ole hyvätuloisillekaan aitoa kestävää hyötyä, sitten tarpeellista hoitoa, jääköön itse kunkin mietittäväksi. Moni hyvän työterveyden piirissä olevakin kärsii merkittävästä ylipainosta. Ei auta ikäkausitarkastukset ja lääkärin käskyt.      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti