tiistai 30. maaliskuuta 2021

Ei nyt enää pilata tätä

 

Länsi-Uusimaa 28.3.2021
Alkaa jo tuskastuttaa tämä korona-aika, mutta fakta on, että virusta ei kyllästytä vieläkään. Ehei, se vain jalostaa itseään ja odottaa meidän herpaantuvan. 

Suurin osa on onneksi kantanut vastuunsa ja toiminut edelleen sitkeästi yhteiseksi hyväksi.

Nyt tosin tuntuu yhä useampia turhauttavan maan hallituksen vetkuttelu ja tehottomilta tuntuvien toimien sekamelska. Rajoitustoimista riidellään ikään kuin niitä oltaisiin keksimässä meidän kiusaksemme. Lakiluonnoksista löytyy heti lukuisia virheitä - ja oikein pahansisuisella tulkinnalla vielä keksimällä keksitään ”laillisia” syitä kiertää rajoituksia.

Toisaalta taas ei tehdä tarpeeksi, vaan esim. koululaiset, koulujen henkilökunta ja heidän perheensä ollaan uhraamassa koronalle erittäin epämääräisin syin. Kuluvan kevään lopuista koulupäivistä, joita on enää n. 45 jäljellä, voitaisiin vaikka puolet olla etäkoulussa ainakin pahimmilla tautialueilla. Etäkoulu oli viime kevään yksi tehokkaimmista toimenpiteistä.

Viime keväästä selvittiin kuitenkin ennen kaikkea uuden tilanteen luoman varovaisuuden ansiosta. Nyt vallalla on vaarallista ”eihän tuo ole tähänkään mennessä tarttunut” -ajattelua. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan pidä herpaantua yhtään. Lohjallakin rokotetaan jo, ja kesällä viimeistään rokotuskattavuus nousee hyvälle tasolle. Ratkaisu on jo nähtävissä.

Itse olen koko ajan noudattanut samoja selkeitä koronasääntöjä, jotka perustuvat vihollisen eli viruksen tapojen tuntemiseen. Virus siirtyy ihmisestä toiseen, joten kaikessa tekemisessä on pidettävä riittävä etäisyys muihin kuin oman kodin väkeen. On tiedostettava, että jokainen kohtaaminen on riski. Maskit päälle. Etätapaamiset kunniaan. Ei tämä ole sen monimutkaisempaa!

Koettelemuksesta jää toivottavasti jotain hyvääkin, kuten etätöiden yleistyminen. Se lisää Lohjankin suosiota asuinkuntana. Kun ei tarvitsekaan joka päivä ajaa Helsinkiin töihin, ei työssäkäynti Lohjalta käsin olekaan enää niin raskas ajatus. Uutisia omakotitalojen kysynnän kasvusta on jo näkynyt.   

Koronan rauhoittuminen kesäksi on monestakin syystä tarpeen ja tärkeää, eikä vähiten Lohjan Asuntomessujen takia.

Piritta Poikonen

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti