torstai 21. tammikuuta 2016

Lohjan hallinnon turvotus ei laske

Lohjan valtuuston enemmistö hyväksyi eilen lähes mukisematta organisaatiouudistuksen, joka ei tuo minkäänlaisia tuottavuusparannuksia saati säästöjä, vaan päinvastoin antaa hallinnollisen pöhötyksen säilyä ja pahentua entisestään.

Ongelma ei ole organisaation mallissa sinänsä. Mallin suunnitteluun on selvästikin käytetty valtavasti työpanosta ja jälki on pääosin ansiokasta, vaikkakin kiireen jälkeä näkyy paikoitellen.




Tarvittava poliittinen ohjaus puuttuu, mutta lillukanvarsiin takerrutaan

Itse edustan sitä kantaa, ettei näitä hallinnon laatikkoleikkejä pitäisi edes tuoda valtuustoon asti päätettäväksi. Mielestäni organisaation miettiminen tällä tarkkuudella kuuluu ammattijohtajalle, ei poliitikoille. Kaupunginjohtajan pitää saada, osata ja uskaltaa johtaa joukkojaan itsenäisesti.

Mutta tokihan niinkin "suuresta" asiasta kuin liikuntapalveluiden sijoittumisesta organisaatiokaavion palleroiden seassa joko "elinvoimaan" tai "hyvinvointiin" kuultiin useampikin poliitikkojen puheenvuoro eilen. Aivan uskomatonta turhan jauhamista!

Tärkeämpää olisi valmistella tätä asiaa valtuuston sijasta enemmän organisaation suorittavan tason kokemusperäistä asiantuntemusta hyödyntäen. Todella harvalla valtuutetulla on oikeaa kokemusta näin monipuolisen ja suuren organisaation johtamisesta. Mielipiteitä meillä poliitikoilla tietenkin riittää, mutta kokemusperäistä asiantuntevaa osaamista Lohjan valtuustossa ei tähän ole. Nyt kuitenkin asiaa työstetään johdon ja poliitikkojen mielihalujen mukaan ja varsinainen kaupungin työtä tekevä henkilöstö on suljettu ulos prosessista. 

Mielestäni valtuuston tulisi asettaa vain raamit organisaatiolle ja suunta uudistamiselle. Valtuuston pitäisi linjata esimerkiksi se, että johtajien lukumäärää ei lisätä ja että palkkasummasta pitää saada euromääräisiä säästöjä. Näiden raamien sisällä - ja ne parhaimmillaan alittaen - toimivan johdon pitäisi uskaltaa ja saada itsenäisesti johtaa joukkojaan ilman, että poliitikot ronkkivat jokaista pikkuasiaa. Nythän esittelytekstien(* mukaan yhtenä lähtökohtana organisaatiouudistukselle oli ollut se, ettei johtajien määrää vähennetä eikä heidän palkkaansakaan alenneta! Tämän asian olisin halunnut kirjata näkyviin täysin päinvastaisella tavalla.

Suuret linjat pitäisi siis tulla valtuustosta ja johtaminen johtajilta. Mutta ei. Ei Lohjalla. Johto ei joko uskalla toimia itsenäisesti tai sitten se ei saa toimia. Poliitikot hyökkäävät joka pikkuasian kimppuun leikkimään suurta organisaatiouudistajaa, täysin vailla minkäänlaista kokemusperäistä asiantuntijuutta. Sitten pillitetään valtuuston kokouksessa sen perään, mihin laatikkoon organisaatiokaavioissa liikuntapalvelut sijoitetaan... Hohhoijaa jälleen kerran.


Uudistuksella on katastrofaalisen väärä ajoitus

Suurin ongelma nyt kiireellä pusketun uudistuksen kanssa on sen täysin väärä ajoitus. Edellisestä organisaation myllerryksestä on kulunut vasta kolme vuotta ja kuntaliitoksen mukaisen irtisanomissuoja-ajan päättymiseen on enää hieman alle kaksi vuotta. Olisi hyvä, että välillä tehtäisiin myös oikeita töitä, eikä vain toivuttaisi edellisestä uudistuksesta tai pelättäisi seuraavaa. Yksityiselläkin sektorilla organisaatioiden uudistamisella on jokin tarkoitus ja järki. Lohjalta se puuttuu.  

Mutta jostain kumman syystä hallinnon uusi rakenne halutaan betonoida juuri nyt ja aivan tolkuttomalla kiireellä... 

Ajoitus ei tietenkään ole sattumaa. Tarkoitus on saada kaikille nykyisille viranhaltijoille uudet asemat varmistettua pikaisesti siten, ettei irtisanomissuojan päätyttyä ketään irtisanota. Ei, vaikka mm. Vihreiden puheissa mainittiin kuntaliitoksen myötä liian suureksi kasvanut organisaatio. Siitäpä on ihan turha puhua huolestuneesti, jos ei ole valmis myös tekemään asialle jotain.


Omat lehmät ojassa

Mutta ei tietenkään sellainen valtuusto, jossa todella moni on (tai puoliso on) kunnan palkkalistoilla, tee mitään taloudellisesti järkeviä, mutta omia oksia mahdollisesti sahaavia päätöksiä. Kyllä "Kuntapuolueen" edustajat oman edun valvovat ennen mitään muuta. Eivätkä asiaa valmistelevat viranhaltijatkaan tietenkään esitä mitään sellaista, mikä voisi uhata omaa palkkarahan virtaa veronmaksajan taskusta. Mutta veronmaksajan asemaa valvovien valtuutettujen pitäisi esittää. Tällä kertaa Lohjan valtuustosta meitä vastuullisia poliitikkoja löytyi peräti 4...

Myös pian tulossa olevan sote- ja itsehallintoalueuudistuksen vuoksi olisi fiksua odotella n. 12 - 14 kk uudistuksen lopullisen kohtalon kanssa. Hallintosääntö keritään kyllä kirjoittamaan uusiksi vielä moneen kertaan, se ei ole syy kiirehtiä betonoimaan pöhöttynyt virkamieskunnan määrä nykyiselleen. Sen tekstin uudistaminen ei vie ammattitaitoiselta tekijältä kuin 2-3 täyttä työpäivää aivan maksimissaan.


Uudistukselta puuttuvat tuottavuus- ja säästötavoitteet

Ajoituksen lisäksi uudistuksella on toinenkin suuri ongelma. Siltä puuttuvat nimittäin tuottavuus- ja säästötavoitteet. Mielestäni aivan ehdottomasti pitäisi olla määriteltynä se, että johtajien ja muiden virkojen määrää vähennetään ja että palkkasummasta pitää tulla tuntuvia säästöjä.

Jokin taloudellinen järkeistämistavoite saattaa piillä nytkin rivien väliin kirjoitettuna, mutta sinne se sitten tulee myös jäämään! Käy kuten lomautuksille, joihin valtuusto päätti ryhtyä vuonna 2015, jos budjettikuri ei toteudu. Asiaan ei ikinä palattu vuonna 2015. Ilmeisesti budjetti kaupungin johdon mukaan piti ja homma on taloudellisesti ollut hanskassa...?


Asia olisi pitänyt palauttaa valmisteluun

Esitin, että organisaatiouudistus olisi palautettu valmisteluun aikataulun uudelleen arvioimiseksi ja säästötavoitteiden asettamiseksi. Sisältö sinänsä on ihan ok ja taattua organisaatiohuttua, niillä linjoilla voi jatkaa aivan hyvin. On lopulta aivan yhdentekevää, minkälaisiin laatikoihin pakolliset ja vapaaehtoiset kunnan tekemiset laitetaan. Pakolliset jutut on tehtävä ja vapaaehtoiset rahareiät taas ovat Lohjan valtuuston erityissuojeluksessa. On loppujen lopuksi ihan sama miten tämä tuhlaus organisoidaan, jos/kun valtuusto ei kykene vastuulliseen taloudenpitoon täysin organisaatiohäkkyrän muodosta riippumatta.

Hintana tästä vuosikausien nössöilystä ja sekoilusta on 20,5 % kuntavero. Pahoitteluni. Mutta enemmistö päättää ja näillä mennään. Seuraavaksi käydään varmaan taas kouluja ja lukioita lakkauttamaan, kun kaikkia eivät vielä saaneet nurin.


****

LISÄYS:

*) Suora sitaatti valtuuston esityslistalta 20.1.2016:

"Organisaatiomuutoksella ei lisätä johtajien määrää nykyisestään. Johtajien määrää ei myöskään
tarkoituksellisesti vähennetä tässä uudistuksessa ( kuntaliitossopimuksen mukainen irtisanomissuoja koskee myös johtajia vuoden 2017 loppuun saakka.) Organisaatiomuutoksella ei ainakaan alkuvaiheessa muuteta johtajien palkkoja."

Tuo sitaatti on valmistelun alkuvaiheilta. Myöhemmin tuota ei enää sanottu noin, mutta ei kumottukaan. Suusanallisesti kyllä höpötettiin johtajien vähentämisestä, mutta nähtäväksi jää. Nyt painetta peliin, kuntalaiset! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti