torstai 11. syyskuuta 2014

Turhia puuhia?

Lohjalla valtuustokausi pyörähti eilen käyntiin. Kokoustimme poikkeuksellisesti Pusulassa, mikä toimi ihan hyvin. Varsin kiistattomankin listan käsittelyyn saatiin kuitenkin kulumaan aikaa, kun jopa yksimielisen valmisteluun palautuksenkin kanssa hinkattiin puoli tuntia. Vaikka meidän Hekan ensimmäinen esitys palauttaa kierrätyskeskusasia valmisteluun oli aivan selvää pässinlihaa, alkoi sen jälkeen aivan turha/virheellinen tekninen kikkailu, jonka päätteeksi Hekan piti sitten vielä toistamiseen esittää valmisteluun palauttamista. Hohhoijaa. Olipa tehokas olo.... vaikka ihan hyvissä tunnelmissa sinänsä mentiin.

Ryhmien johtajien neuvottelu


Kunnat kehittelee turhia puuhia ihan itse

Itse murisin kevyesti listan siitä asiasta, jossa päätimme kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan budjetin muuttamisesta. Olemme näet saaneet valtion avustuksia erinäisiin juttuihin. Jipii...? Avustuksilla toteutettavien asioiden lista on aika mielenkiintoinen (tummalla omat "erityissuosikkini"):

Pedagoginen informaatikko kouluyhteistyön laajentamiseksi 25 000 €
Kirjaston TVT-hanke 14 000 €
Elias Lönnrot -muistokokoelman luettelointi 5 400 €
Tarinoiden maailma - vinkkauksia päiväkodeille 5 250 €
Klassikot tutuiksi 3 000 €
Hiiden Opiston käsikirja -projekti 10 000 €
Lukki-kirjastojen uusi asiakasliittymä -hanke (siirr. Karkkilasta Lohjalle) 27 200 €
Kirjastoleikki eskarilaisille (siirr. 2013) 3 500 €
Elias-kirjailijat -tietokannan täydentäminen (2013) 10 000 €
Kirjallinen joulukalenteri (siirr. 2013) 4 000 € (!!!)
Lukki-kirjastojen palvelut näkyville (siirr. 2013) 8 000 €
Virkkalan kirj. opetus teoriasta käytäntöön (2013) 8 000 €
Lukki-kirjastojen osaamisen kehittäminen 9 400 €
Maali! -projekti (siirr. 2013) 10 300 €
YHTEENSÄ 143 050 €


Kun  Suomen maan hallitus parhaillaankin etsii kunnille määrättyjä ns. turhia tehtäviä, eikä meinaa niitä löytää, niin oma havaintoni on, että kyllä kunnissa ihan itse osataan kehitellä näitä ei-niin-tärkeitä tehtäviä. Ei siis kannata valtiota syyttää aivan kaikesta. Joku voisi sen sijaan vinkata maan hallitukselle, että tämmösiin kohteisiin valtio myöntää rahaa.

Muutaman tonnin projekteista kertyy yli 140 000 € ja jos tuota summaa koittaa hahmottaa miettimällä sitä, kuin monen lohjalaisen vuotuista verokertymää tuohon summaan tarvitaan, niin aika monen! Tuota voi sitten aamuruuhkassa töihin ajellessa itse kukin pohtia. Jotkut toki onnessaan, jotkut vähän tympeämmin tunnelmin.

Ihan oikeasti: kirjallinen joulukalenteri 4000 €... jepjep. Varmasti ihan mielenkiintoinen juttu ja itsekin tulen tuon jouluna tsekkaamaan. Mutta aika kallis.

Kirjastojen IT-hankkeetkin vievät rahaa käsittämättömän paljon aina vaan, vaikkei sillä IT-systeemillä edes prosessoida mitään dataa tosissaan, vaan sehän on vain eräänlainen varastokirjanpidon väline. Silti siihen uppoaa kymppitonneja, eikä palvelu muutu ainakaan asiakkaan kannalta muuksi. Ei ole vuosikausiin enää muuttunut sen jälkeen kun sähköisiin systeemeihin siirryttiin. Ja ihan hyvin toimii, mutta kalliilla.

Kaikki listatut kohteet ovat sinänsä ihan kivoja, hyviä ja jopa kannatettavia, mutta palataan asiaan sitten, kun kestävyysvaje on saatu nujerrettua. Emme toivoisi näkevämme tällaisia hankkeita enää ensi vuoden talousarviossa. Ei niin kauan kun vanhuksillamme on puutteita hoivan suhteen tai koululaisillamme ei ole esimerkiksi käsityötunneilla riittävästi tarvikkeita.


Valtion raha on verorahaa sekin!

Vasemmistoliiton valtuutetun mielestä nämä meidän näihin kohteisiin käyttämät rahat eivät ole kenenkään kuntalaisen taskusta pois, koska nämä rahat saadaan pääasiassa valtiolta... Oh-hoh! Ihan pikkaisen piti sitten vielä hänelle tarkentaa, että nämä valtion rahat ovat todellakin pois niiden kuntalaisten taskusta, jotka valtion veroa maksavat! Eihän valtion raha ole mitään ilmaista rahaa! En meinannut uskoa korviani! Ja ikään kuin se, että nämä ovat harkinnanvaraisia eikä pakollisia juttuja, tekisi näistä asioista sen perustellumpia. Eihyvääpäivää. Juuri näistä harkinnanvaraisistahan se säästäminen kannattaa aloittaa, eikä tärkeistä pakollisista asioista. Tekee vähemmän kipeää ja on järkevämpää.

Myös kuntien valtuustoissa - ja etenkin siellä - pitää ottaa vastuu koko kansantaloutemme tilasta. Täältähän se kestävyysvajeen purkaminenkin todella lähtee, kuntien tekemisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti